Lue keskustelun säännöt.
Traumaperäinen stressihäiriö- kerro kokemuksistasi
Ninnistiina
28.06.2021 |
Minulla on ptsd kahden läheisen itsemurhan vuoksi ja lisäksi vaikeita muita menetyksiä. Oireilen monin tavoin, paljon somaattisia oireita (kipuja ym) ja ehkä dissoa. Tarvitsisin näkökulmia, kokemuksia. Miten oot selvinnyt, mikä auttoi?
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut PTSD Vuosikymmeniä. Ensimmäinen vakavasti traumaattinen kokemus oli 10 vuotiaana. Elämä on ollut osin perheen, osin huonon tuurin takia traumaattinen. Oireiden kirjo on aika laaja. Jos jokin asia laukaisee mussa PTSD-oireilun, koen ikään kuin joutuvani takaisin siihen tilaan ja hetkeen, kun olin 10 vuotias. Ahdistus nousee ihan äärimmilleen. Tuntuu ettei kukaan auta/voi auttaa. Koen voimakasta kuolemanpelkoa ja semmoista tunnetta kuin musta pidettäisiin kiinni, enkä voi liikkua.
Välillä PTSD ilmenee ihan hirveänä nukkumisen pelkona. Pystyn olemaan nukkumatta pitkiä aikoja. On voimakkaasti sellainen tunne, että jos nukahdan, kuolen. Heti jos vajoan uneen, sydän pysähtyy. Kun tarpeeksi kauan valvoo, nukahtelee väkisinkin. Sitten säpsähdän hereille pakokauhuisena. Se on niin saatanasta, eikä itseään pysty järkipuheella rauhoittamaan. Tunne on niin vahva ja keho elää omaa muistoaan uudestaan ja uudestaan.
Lääkärin lausunnossa sanottiin, että mulla on paljon dissosiaatiota ja derealisaatiota. Hienoja sanoja, mutten täysin tiedä mitä ne mun kohdalla edes tarkoittaa.
No eipä ollut ainakaan tähän mennessä.
Ai niin! Kysyit mikä auttaa... Aika auttaa, samoin terapia ja lääkkeet. Olen käynyt vaan yksilöterapiassa. Minulla on ollut oma terapeutti yli 20 vuoden ajan. Hän osaa purkaa mun ylilataustilani. Uskon, että vertaistukiryhmä voisi olla hyvä, mutta en ole kokeillut.
Oireet eivät vaivaa silloin, kun elämä on tasaista, eikä mitään ihmeellistä tapahdu. Kun elämässä on ongelmia, PTSD-oireet aktivoituu heti. Sellainen ihmeellisyys mulla on vielä, että jos säikähdän jotain niin oireet alkaa. Ei tarvitse kun säpsähtää liikenteessä torven ääntä niin saatan olla pari päivää ihan sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Ai niin! Kysyit mikä auttaa... Aika auttaa, samoin terapia ja lääkkeet. Olen käynyt vaan yksilöterapiassa. Minulla on ollut oma terapeutti yli 20 vuoden ajan. Hän osaa purkaa mun ylilataustilani. Uskon, että vertaistukiryhmä voisi olla hyvä, mutta en ole kokeillut.
Oireet eivät vaivaa silloin, kun elämä on tasaista, eikä mitään ihmeellistä tapahdu. Kun elämässä on ongelmia, PTSD-oireet aktivoituu heti. Sellainen ihmeellisyys mulla on vielä, että jos säikähdän jotain niin oireet alkaa. Ei tarvitse kun säpsähtää liikenteessä torven ääntä niin saatan olla pari päivää ihan sekaisin.
Onko kallista yksilöterapia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumaperäinen stressihäiriö, vaikea masennus vuosina 2005 ja 2012. Elämä paiskoo. Elämä opettaa.
N19 täällä hei. Minulla ei ole taustalla yhtä tiettyä traumaattista kokemusta, vaan oikeastaan koko peruskoulun jatkunut kiusaaminen ja muu henkinen väkivalta. Olen käynyt lukion toisen luokan alusta asti puhumassa psykologille ja myöhemmin myös terapeutille, ja olen kokenut sen todella auttavan asiaa. Oireet eivät katoa ja pulpahtavat pintaan usein juuri säikähtämisen myötä (aiheuttajana nykyään yleensä oma tai toisen äänen korottaminen) mutta jollain tavalla kokemuksien jakamisesta ja vuodattamisesta tulee kevyempi olo.
Paniikkikohtausoireisiin akuuttia apua on yleensä hengittäminen. Omasta mielestäni se kliseinen Suomessa kiertävä hengitysharjoitus (silmät kiinni, syvään hengitys, laske 3 asiaa joita kuulet, 2 asiaa joita tunnet ja 1 asia jonka haistat/maistat) on oikeasti aika hyvä, jos esimerkiksi bussimatkalla tai muuten julkisella paikalla alkaa oireet. Kotona sitten pidemmän kaavan meditaatio ja kipujen kanssa ihan niiden konkreettinen hoitaminen (kylmä/kuuma, siteen kääriminen) rauhoittaa omalla tavallaan ja huijaa aivoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vinkkejätähän kirjoitti:
Terapiaan jos pääset se on lottovoitto. Erilaiset vertaistukiryhmät auttavat oikeasti. Yleisesti ottaen puhuminen helpottaa.
Olosuhteiden järjestäminen rauhallisiksi ja miellyttäviksi: huonot ja toimimattomat ihmissuhteet pois, asuinpaikka, elämänrytmi jne...
Erilaiset luovat tavat purkaa sisintä: kirjoittaminen, taideterapia, päiväkirjan kirjoittaminen...
Keholliset irtipäästämismuodot: jooga, hengitysharjoitukset, TRE...
Rauhallinen liikunta kuten metsässä kävely.
Ruokavalio kuntoon jos ei jo ole.
Meditaatio, mindfulness auttavat hyväksymään todellisuuden ja pääsemään takaisin hetkeen (jos siis ymmärtää hyväksyä hetken sellaisenaan kun se on, vaikka se ei olisikaan sitä mitä haluaisi).
Erilaiset vaihtoehtoiset kehoterapiamuodot kuten rosenterapia ja kraniosakraaliterapia.
Jos taloudellisesti mahdollista ja varaa niin erilaiset vaihtoehtohoidot voivat auttaa.jos tietää yhtään mitä etsii tai tarvitsee. Tähän en viitsi antaa enempää vinkkejä jotta en tule leimatuksi hulluksi.
Sitten vain kokeilemaan näitä vaikka yksitellen.
Riippuu teraputista.
Itselläni hirveitä kokemuksia 4 terapeutista tms., että nykyään huokaan, kun se on ohi enkä todennäköisesti enää ikinä tule menemään terapiaan. Olen käynyt yhteensä 6 eri terapeutilla paikkakunnan vaihtumisesta johtuen.
Keinot (tanssiterapia, taideterapia, traumaterapia...) olisivat auttaneet, mutta terapeutti oli hirveä, että kiitos juu ei. Näistä hirveistä terapeutista olemme saaneet täälläkin palstalla lukea yksityiskohtaisi kertomuksia, että en epäile yhtään, etteivätkö ne voisi pitää paikkaansa.
- Yksi nukahteli kesken terapain (terapiaa antava psykiatri)
- Yksi ei tullut avaamaan ovaea eikä vastannut puheluun vaikka minulla oli sovittu aika. Oli perusvihainen koko ajan eikä sitä kiinnostanut kuunnella, vähätteli puheitani jne. jne. (vaativan tason trauma-/tanssiterapeutti)
- Yksi sanoi kaikesta (raiskauksistakin yms.) se on vain elämää
- Yksi tiuski eikä siltä saanut käyntilaskua kuin 10 kertaa pyytämällä ja "rukoilemalla"
Pari terapeuttia olivat jonkinlaisia tavoiltaan, mitä nyt hekin kertoivat muiden asiakkaiden asioista (molemmat tiesivät kenestä asiakkaasta puhutaan) ja toinen saattoi tiuskia ja keskeyttää.
Itse kävin Jyväskylässä mm. vaativat tason tanssiterapeutilla ja onneksi lopetin.
- traumojen takia kuntoutustuella -
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valitettavasti mdma-avusteinen terapia ei oo vielä suomessa käytössä. mdma:sta sain itse apua.
Tuo on totta että terapeutti vaikuttaa paljon.
On syytä tutustua terapeuttiin ennen kuin tekee sopimiksen. Osa on sellaisia että kyselevät puhelimessa sinusta kaikkea mutta eivät kerro itsestään mitään. Sopimus on molemmin puolinen ja olisi tärkeä molempien tietää toisesta jotain, niin terapeutin asikkaasta kuin asikkaan terapeutista Vähintäänkin nyt ainakin onko aikoja tarjoolla, onko päivä- vai ilta-aikoija, voiko käydä monta kertaa viikossa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin avoin kokemuksistani ja pääsin julkisen terveydenhuollon kautta silmänliiketerapiaan EMDR.
Silmänliiketerapiaa on käytetty onnistuneesti traumatisoitujen sotilaiden hoidossa.
Terapian hinta taitaa pyöriä noin 80 euron kieppeillä. Kelalta voi saada kolmeksi vuodeksi tukea, jolloin käynnin hinnaksi jää noin 10 euroa. Itse olen käynyt niin kauan, että maksan 40 euroa käynnistä. En edes tiedä miksi terapeuttini laskuttaa niin vähän. Hän saisi helposti tilalleni asiakkaan, jolta saisi täyden korvauksen. Mä itse tykkään ajatella, että se välittää minusta ja haluaa auttaa enemmän kun tienata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla on ollut ptsd ja pahoja disso-oireita varhaismurrosikäisestä asti. eniten apua oon saanut psykedeeleistä ja erilaisista kehollisista menetelmistä, jotka rauhoittaa hermostoa ja auttaa olemaan paremmin läsnä nykyhetkessä (esim. TRE, jooga, hieronta, tanssi, avantouinti, liikunta ylipäätään). kelan terapiassakin oon käynyt.
joskus nuorempana vitutti ja tuntui vähättelevältä kaiken maailman jooga-vinkit, mutta näin vanhemmiten oon löytänyt juuri niistä avun.
turvalliset, hyvät ihmissuhteet on myös tosi tärkeitä. ilman niitä olisi vaikeampaa pysyä kasassa.
Moi.
Kaverini sai turhasta syytteen kun justiin jäi eloon pommi-iskussa, ampui takaisin, syyte ja ihan hirveä rulijanssi. Läpi kaikkien oikeusastettein, uhkana 24v vankilassa, minimum.
Kaverilla kesti prosessi 3 klo lopulta+ vuosi pantaq mutta sanoi että meni useita vuosia toipua.
Kertoi että joskus kuin karatessa tai kiivetessä vaihtamaan lappua nousee tasoilla ja askelmilla ja välillä laskeutuu niin se stressin kokenut mieli joutuu välillä laskeutumaan alas lattialle niistä portaista. Jos kokoajan jää johonkin lattian tuntumaan varmistelemaan ja se aihe uhohtuu niin se stressihäiriö vaikuttaa toimintaan ja siitä pitää ilmoittaa.
Meille sanottiin että jos ei pääse yli niin hae apua. Mieleen voi vaikuttaa.
Stressihäiriö tulee siten että olet vaikka rauhassa ja sitten selviytynisstressi tulee päälle jollain sohvalla maatessa. On pakko nousta ja puhua itsekseen ja käydä tilannetta läpi ilman että pääsee eteenpäin. Olisin voinut olla parempi ja hioa jotain sekunninosia. Se stressi estää liikkumisen, se lamaa uudestaan.
Opettele heti tunnistamaan onko stressi jotain entisistä traumoista johtuvaa vai akuuttia, vaikka surua. Otan osaa suruusi.
Kaikki mitä olemme on tulosta eriasteisia posttraumaattisista käännekohdissa. On vain yksi vastaus jos haluaa olla varma ettei joudu katumaan kun stressi käsittely iskee, toimi Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin mukaan.
Kun laahaa saappaita tuohon tahtiin niin ei voi tapauskohtaisesti miettiä vaan se rakenne ympärillä on sota. Paradigma johon opin by Valtio!
N34, insinööri, erikoisupseeri
Miten tällainen todetaan, jos mitään selkeää käännekohtaa ei muistoissa ole, joka selittäisi oireilun? Olen oireillut aina juuri niin, että menen vähänkin hätkähdyttävistä asioista ahdistuneeseen olotilaan pitkäksi aikaa. Voisiko joku niin varhainen muisto, etten edes muista sitä selittää tällaisen? Miten tällaisessa tilanteessa voisi lähteä selvittämään juurisyitä?
Terapiaan jos pääset se on lottovoitto. Erilaiset vertaistukiryhmät auttavat oikeasti. Yleisesti ottaen puhuminen helpottaa.
Olosuhteiden järjestäminen rauhallisiksi ja miellyttäviksi: huonot ja toimimattomat ihmissuhteet pois, asuinpaikka, elämänrytmi jne...
Erilaiset luovat tavat purkaa sisintä: kirjoittaminen, taideterapia, päiväkirjan kirjoittaminen...
Keholliset irtipäästämismuodot: jooga, hengitysharjoitukset, TRE...
Rauhallinen liikunta kuten metsässä kävely.
Ruokavalio kuntoon jos ei jo ole.
Meditaatio, mindfulness auttavat hyväksymään todellisuuden ja pääsemään takaisin hetkeen (jos siis ymmärtää hyväksyä hetken sellaisenaan kun se on, vaikka se ei olisikaan sitä mitä haluaisi).
Erilaiset vaihtoehtoiset kehoterapiamuodot kuten rosenterapia ja kraniosakraaliterapia.
Jos taloudellisesti mahdollista ja varaa niin erilaiset vaihtoehtohoidot voivat auttaa.jos tietää yhtään mitä etsii tai tarvitsee. Tähän en viitsi antaa enempää vinkkejä jotta en tule leimatuksi hulluksi.
Sitten vain kokeilemaan näitä vaikka yksitellen.