Te joilla iäkkäämpiä vanhempia,

ei ole muistisairautta ja pää pelaa, mutta kroppa ei.

Menepä sitten päättämään toisen puolesta. Se ei onnistu. Lukuisia kertoja olen asiasta soittanut kaupungin numeroon.

En ole omaishoitaja niin en voi määrätä.

Ap

Mekin luulimme, että anoppi on täysin terävä, kunnes hän muutti naapurikortteliin. Alkavat muistisairaudet pystyy helposti peittämään jopa vuosien ajan, ja yleensä sairastuneet nimenomaan tekevät niin. Sairaus huomataan lähes aina vasta, kun tulee jokin iso muutostilanne. Meillä se oli muutto. Nainen, joka on muuttanut useita kertoja jopa mantereelta toiselle, ei osannutkaan pakata. Koko muutto piti hoitaa hänen puolestaan. Vielä silloinkaan eivät meillä kellot soineet. Hän ei myöskään oppinut käyttämään uutta televisiota.



Mikään näistä ei olisi tullut esiin, jos hän olisi jatkanut asumista entisessä kodissaan. Ehkäpä ap;nkin vanhemmat vastustavat muuttoa juuri siksi, että tietävät, että ongelmat tulisivat esiin.



Muistisairausdiagnoosia pelätään nykyään kuin ruttoa eivätkä ikääntyneet halua, että sitä tutkitaan. Lisäksi alussa käytettävät testit ovat niin huonoja, että jo selvästi sairaatkin saavat terveen paperit. Näin kävi anopillekin, vaikka magneettikuvasta näkyi, että valtaosa aivoista oli jo pelkkää nestettä. Mutta kun hän tiesi vielä silloin, kuka on presidentti, ja osasi muutaman yleispätevän smalltalk-aiheen niin kaikki pitivät häntä hyvinkin terävänä.



Sitä paitsi tarvitse olla muistisairas saadakseen palveluita eivätkä kaikki muistisairaatkaan niitä saa, kun se ei ole diagnoosista kiinni vaan toimintakyvystä.



Minkä ikäisistä ihmisistä on kysymys?

joutuu ottamaan itse vastuuta itsestään ja vanhemmistaan. Nykyään aikuiset ihmiset maksattavat häänsä vanhemmille ja odottavat "taskurahaa" ja hoidattavat lapset vanhemmilleen.

Sitten vingutaan kun pitää pärjätä itse ja pitäisi ottaa vastuulleen myös vanhempien hoito, eikä enää voikaan leikkiä pikkutyttöä/-poikaa ja käsi ojossa kerjätä rahaa ja lapsille hoitajaa, että saa levätä ja hoitaa parisuhdetta.

..vanhemmat eivät enää pysty hoitamaan asioitaan itse eivätkä näe tilannettaan realistisesti. Silloin aikuisten lasten on otettava vastuu tilanteesta ja ruikuttamisen sijasta määrätietoisesti järjestettävä vanhemmilleen palvelut, joihin heillä on oikeus ja joita he tarvitsevat. Eivät ne vanhukset siihen itse pysty!! Onhan se tietysti kova paukku, kun on tottunut olemaan lapsen asemassa ja tottelemaan vanhempiensa tahtoa, mutta sellaista elämä on.

Kuluu se perinto, juunou. Ja kun lainat on jo nyt mitoitettu sen mukaan, että peritään vanhemmat niin ei ne kyllä saa tuhlata omaisuuttaan, ettei me jouduta kuseen.

mennä vanhuksen huusholliin huseeraamaan, jos ei ole alzheimer tms. Vähän kunnioitusta, haloo...Ja se apu mitä on tarjolla ei välttämättä ole sellaista mitä halutaan, mitä oikeasti tarvitaan jne. Ei mun äiti, halua että sille tuodaan jotain paskaruokaa laatikossa. Siivoojina sillä käy bangladeshiläiset miehet ja se edellyttää, että rouva ei ole ihan sekaisin päästä ja puhuu myös englantia...ei sellaisia voi kenelle tahansa lähettää... Ei sopivia ystäviäkään saa rahalla! Omat tutut alkaa kuolla jo pois, joten visasta on.

Esimerkiksi siivouspalvelua voi ostaa ihan yksityiseltä firmalta kuten monet ostavat itselleenkin, ja vanhemmilleen ostamasta palvelusta saa sen kotitalousvähennyksenkin. Mielestäni esimerkiksi ap:n tilanteessa voisi ihan hyvin ehdottaa, että kuukausittainen isompi siivous ostettaisiin laadukkaalta firmalta, ettei ikäihmisten tarvitse kantaa mattoja ulos, luututa yms. eikä ap:n tarvitse tehdä näitä omien taaperoidensa pyöriessä jaloissa. Samaten firmalta tai vaikka tutulta opiskelijalta voisi ostaa ruohonleikkuuta, polttopuiden tekoa yms.

Mieluummin sitten lapsikin käyttäisi ylimääräisen ajan vaikka niiden ikäihmisten kanssa seurusteluun ja jos ei jollain viikolla ehdi käymään, se ei ole niin vaarallista jos tietää, että käytännön asiat kuitenkin hoituvat, ja lomalla voi sitten vaikka olla pidempään kylässä.

mulla on ajomatkaa äitini luokse tunnin suuntaansa. Käyn kerran viikossa. Samalla käyn äitini puoleta kaupassa (hän on halvaantunut, eikä pääse kynnysten yli itse kauppaan), siivoan vähän ja laitan pesukoneen pyörimään. Äiti pystyy vielä itse levittämään pyykit kuivumaan, paitsi lakanoita, jotka on liian isoja ja painavia. Kotisairaanhoito jakaa lääkkeet ja käyttää suihkussa.



En mä ymmärrä, miten ap:n voimat ei riitä enempään kuin 4-5 kertaa vuodessa. Siinähän on monta kuukautta välissä! Eikö tuota useammin pitäisi käydä omia vanhempia katsomassa, vaikka eivät mitään apuakaan tarvitsisi? Ja on mullakin perhe ja vielä vammainen lapsikin, mutta mun mielestä osa lasten kasvattamistakin jo on, että niille opetetaan huolenpitoa omista läheisistä!

mukana näillä reissuilla? Ja sillä lasten iälläkin on väliä, ovatko itsepukevia ja syöviä, itsenäisesti vessassa kävijöitä vai ei?

On varmasti helppoa, jos lapset ovat jo iältään siinä iässä että ymmärtävät.



Ja ps. myös minulla on vammainen lapsi!

Ja vanhemmillani ei ole muistisairautta, koska puhun heidän kanssa lähes joka päivä puhelimessa ja varmasti olisin tämän huomannut. Ap

Isän luokse on matkaa noin 400km ja käyn lasten kanssa kerran kuussa. Meilläkin kaikki alle kouluikäisiä. Kaksi paria kaksosia, vanhemmat 4 ja nuoremmat 1,5-vuotiaita.

Isä on aika huonossa kunnossa, mutta asuu kuitenkin vielä yksin, tosin, joku sisaruksista käy päivittäin hänen luonaan.

Isällä on ikää 80-vuotta ja ilmeisesti jonkinlaista dementiaa/vastaavaa havaittavissa.

Itse olen 24..



Mutta joo. Oma mies matkustelee myös paljon ja hän on suurin piirtein kerran kuussa viikonlopun poissa, joten niinä viikonloppuina menen isäni luokse. Vaikkei hän pystykään varsinaisesti lapsia hoitamaan niin pystyy komentamaan että EI tai huutaa sitten minulle jos nuorimmat tekee pahojaan. Niin siis huutaa minut apuun.



Mutta, toisaalta ymmärrän ap:ta ja toisaalta en.

Sillä ymmärrän että jotkut asiat ovat varmasti vaikeita siellä mutta sillä taas en että ap kuitenkin asuu aika lähellä vanhempiaan, mutta käy vain muutaman hassun kerran vuodessa..

Kun itse haluaisin käydä isäni luona useammin, mutta matkan takia se ei nyt ole helpointa. Ja isälle on parempi olla lähempänä muita sisaruksia, koska he käyvät tosiaan päivittäin.

Toisella siskollani on myös useampi lapsi (5) joista yksi on autistinen ja hänkin käy lastensa kanssa isää katsomassa ja hoitamassa. Hänellä nuorimmat on 1 ja 3-vuotiaita.

Joo, on hän sanonut ettei se kaikkein helpoin juttu ole hänelekään, mutta isä on kuitenkin isä. Varsinkin sen jälkeen kun äiti kuoli, on ollut tärkeää että isän luona käydään mahd. usein.



Enkä halunnut vaikuttaa syyttävältä. Itse en käynyt usein silloin kun äitini eli ja nyt kannan aivan järkyttävää syyllisyyttä kaikesta. Kun oli olevinaan kiire ja kaikki niin hankalaa. Meillä ei äidin kanssa ollut edes kovin lämpimät välit ja isäkin oli todella etäinen, kunnes äiti kuoli..

Sinulla käsissäsi. Teet niin tai näin niin aina joku pääsee sanomaan, että mikset tehnyt enempää. Jos ei kukaan muu, niin se pieni nakuttava ääni takaraivossasi.



Tuo välimatka ei ole minustakaan lyhyt. Jos pari taaperoikäistä lasta eikä puoliso pääse mukaan eikä heitä voi jättää vanhempien huostaan niin siinä on siis käsissä viisi huollettavaa (lapset + vanhemmat). Lähde siinä sitten asioille tai yritä siivota. Väitän, että aika menee siihen kun yrittää saada lapsia vieraassa paikassa päiväunille tai syömään ja kaikilla on rytmi sekaisin. Seurustelu voisi vielä onnistua, mutta varsinainen fyysinen apu ei oikein.



Käsi ylös kuka on tehnyt lapsensa siksi, että saisi heistä apua vanhana? Häpeä teille, ettekö te halunneet niitä ihan niiden itsensä takia. Häpeä myös sille, joka ei halua auttaa vanhempiaan. Jokainen joutuu jossain vaiheessa tekemään sen päätöksen miten paljon pystyy auttamaan omia vanhempiaan. Ap tekee varmasti sen minkä pystyy.



Minusta on reilua odottaa vanhemmilta, että he ottaisivat ulkopuolista apua, esim. siivoukseen, jos eivät halua muuttaa lähemmäs. Muistan kyllä oman mummoni eli äitini anopin, kuinka kova paikka se oli hänelle. Hän mökötti pitkän aikaa, kun äitini veti rajan siihen että ei suostu konttaamalla luuttuamaan koko asuntoa. Lopulta siivouksen hoiti ulkopuolinen firma ja mummo mutkutti kuinka huonoa jälkeä tekivät. Uudet ajat ja uudet välineet eivät mitenkään voineet tehdä siistiä, vaikka näin tosiasissa olikin.



Jos se on lapselle kova paikka alkaa huolehtia omista vanhemmistaa, niin sitä se on myös vanhemmille, huomata olevansa huollettavia. Eli mutinaa siitä miten kaikki on huonosti on tiedossa teit sitten mitä tahansa. Raskainta heille on todeta etteivät ole kykeneviä toimimaan itsenäisesti ja sillä ei ole mitään tekoa sinun kanssasi. Elämä on kasvamista loppuun asti.

Mutta kun lapseni olivat alle kouluikäisiä, kävin joka toinen pe-la yön heidän luonaan ja samalla siivosin ja tein ruoat pakasteeseen ja leivoin. Kolasin talvella pihan, kolasin katon, siivosin rännit ja kesällä ajoin nurmikot.



Lapsia on 3 ja heillä on kaikilla n. 1 ikäero. Olivat aina matkassa kun kävin kotonani.



Ihmettelen minäkin, miten ap ei pääse moneen kuukauteen aina käymään. Meillä matkaa oli vanhemmilleni 180km suuntaansa.



Ja ei, vanhempani eivät tehneet minua siksi, että hoitaisin heitä. Minä halusin auttaa heitä siksi, että rakastin heitä ja rakkauteen kuuluu minusta myös antaminen, eikä vain oman navan ympärillä pyöriminen.



Suru oli suuri kun ensin kuoli isäni ja vuoden päästä siitä äitini. Kun äitini jäi yksin, hän asui viimeisenä vuonna suurimman osan luonamme.

hoitaa vanhempiaan. Maksakoot rahalla apunsa.