Lasten autojen naarmutus, miten selvitetään?
Eli 6- vuotiaat olivat leikkineet parkkipaikalla ja lapsen kaveri oli naarmuttanut autoja. Meidän lapsi ei ollut omien sanojensa mukaan naarmuttanut.
Kaveri oli sanonut vanhemmilleen että myös meidän lapsi oli naarmuttanut autoja, mutta kun he tulivat selvittämään asiaa, niin kaverin lapsi sanoi että oli valehdellut ja meidän lapsi ei naarmuttanut.
nyt illalla sitten vanhempi tuli uudestaan ja väittää että maidän lapsi naarmutti. Kysyi onko meillä kotivakuutusta, heillä ei ole. Että jos voisimme laittaa meidän vakuutuksen piikkiin niin he maksaisivat meille sitten.
Miten tämän asian voisi nyt selvittää? Uskon lastani, mutta miten sen todistaa. Ja me maksamme kyllä kaikki kulut jos lapsemme on siihen syyllistynyt, mutta ei kyllä kaikkea oteta niskoillemme kuten hän ehdotti!
Kommentit (88)
vakuutus korvaa jos poikamme on naarmuttanut. He pyysivät kirjallista todistusta silminnäkijöiltä ja tarkan selvityksen koko tapahtumista. Jos korvausvaatimuksia tulee auton omistajilta, silloin pitää ottaa heti yhteyttä vakuutusyhtiöömme.
Joten nyt vaan puhumaan musta takaisin valkoiseksi.
maksamaan mitään, jos kukaan ei ole väittämässä että teidän lapsi on naarmuttanut. Tällöin pidätte vain matalaa profiilia, ette tietenkään suostu siihen vakuutuspetokseen, mutta jos se toinen perhe ei ala väittää että teidän lapsi oli mukana ja teillä on osavastuu, niin ette osallistu koko asiaan ollenkaan.
Jos sen sijaan kunnollisia todisteita ei löydy, eikä kukaan oikein tiedä mitä tapahtui, paitsi että teidän lapsi oli kaverin kanssa autojen seassa ja autoja naarmuuntui, ja jos toinen perhe vielä pyörtää mielensä ja väittävät korvausvaatimuksien edessä että heidän lapsi sanoo että teidän lapsi naarmutti myös, niin se tulee sitten siihen tapahtumakuvakseen ja lausunnoksi.
Mutta teinä en olisi ensimmäisenä ajamassa asiaa ja ottamassa yhteyttä autojen omistajiin, vaan asia on minusta ensisijaisesti autojen omistajien ja sen toisen perheen välinen. Voitte toki niitä silminnäkijöitä vielä haastatella ja kysyä mitä näkivät teidän pojan tekevän. Jos eivät nähneet mitään, niin voitte ilmoittaa sinne toiselle perheelle, ettette tee vakuutuspetosta ja että näyttää siltä, ettei teidän poika ole syyllinen naarmuttamiseen, joten asia jää heidän hoidettavakseen.
Mutta mielestäni ap:n ei tosiaan kannata masentua tästä, jos hänen lapsi on ainoastaan ollut parkkipaikalla ilman lupaa. Keskustelette siitä, ja siitä että jos vielä näkee tällaista toimintaa, niin tulee kertomaan heti vanhemmille. Ja pidätte vähän aikaa tiukempaa kuria sen ulkoilun suhteen, mutta ei muuta.
kaiken mitä tässä vaiheessa tiedän. Käymme nyt kaikki naapurit läpi, jotka jotain asiasta tietävät ja toimitamme ne tiedot vakuutussyhtiöön jos vaateita meille esitetään.
Jos vakuutusyhtiö toteaa ettei asia kuulu heille, niin silloin maksamme omasta pussista jos korvausvelvollisia olemme.
Lapset tekevät tyhmyyksiä, kaikki me varmaan olemme tehneet. Kyllä melkein 7-vuotias on siitäkin huolimatta oikeutettu leikkimään pihalla ilman jatkuvaa valvontaa, varmasti ottaa tästä opikseen. Älä rankaise loputtomasti, koko kesä esim. aikuisen kanssa vain ulos, on mielestäni kohtuuton, jos lapsesi on ihan normaalisti asioita ymmärtävä. Vahinkoja sattuu.
näiden pentujen toilailuista näkee, ettei eskari-ikäinen selvästikään ole kypsä liikkumaan ilman MINKÄÄNLAISTA valvontaa. Juu ja minä menen eskari-ikäisen kanssa ulos, sehän on minun hommani nyt. Oletko sinä 62 sitä mieltä että sinun eskari-ikäisesi saisi olla päiväkodissa ilman valvontaa????
hahaha. Vähänkö repesin kun tiedän kenestä on kyse : )
Annoin juuri lasten isälle tämän keskustelun linkin, hän on siis minun lapseni isä ja haki juuri sinne vkl vierailulle.
Sanoinkin äsken, että joo mä tuun heti tänne huutamaan "hei mä tiedän keitä ne on"
Täällähän on kuitenkin käynyt ilmi ettet voi olla täysin varma poikasi syyttömyydestä. AV palsta... ; ) Kohta se tulee ovelle "hei mä luin sun kirjoituksia vähän AV palstalta"
Vakuutuspetoksella!