Lue keskustelun säännöt.
Martina sanoo että äitiys on "stressitöntä, antoisaa, ihan hermolepoa" JUST.
04.05.2011 |
Varmaan onkin, jos hoidattaa mukulaa muilla noin paljon.
Mitenköhän jos Martina olisi ollut lapsensa kanssa 24/7 niinkuin äidit yleensä. Mahtaisi olla eri ääni kellossa..?
Joo, olen mamma vailla kunnollista tukiverkkoa ja koen äitiyden usein todellakin ihan joksikin muuksi kuin stressittömäksi hermolevoksi. Antoisaa kyllä, mutta...
Kommentit (46)
jos vauva- ja pikkulapsiaikanakin ehtii paljon touhuta muuta, pitää kiinni harrastuksistaan ja bilettää, laittautua ja olla paljon ilman lastakin, ja jopa nukkua öitä ilman lasta (eli siis lapsi on paljon hoidossa/on paljon hoitajia!), niin ei ihme että vauva- ja pikkulapsiaika koetaan stressittömäksi ja hermolevoksi.
Esim. googlettelepas mitä kaikkea Martina on tehnyt tänä aikana, kun hänellä on ollut lapsi. Niin paljon kaikkea, että siinä on kyllä lapsi pakosti ollut hoitajilla PALJON.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä mieltä olisit jos joku muu kuin Martina olisi noin sanonut? Olisitko edes vaivautunut tekemään aloitusta aiheesta?
jos vauva- ja pikkulapsiaikanakin ehtii paljon touhuta muuta, pitää kiinni harrastuksistaan ja bilettää, laittautua ja olla paljon ilman lastakin, ja jopa nukkua öitä ilman lasta (eli siis lapsi on paljon hoidossa/on paljon hoitajia!), niin ei ihme että vauva- ja pikkulapsiaika koetaan stressittömäksi ja hermolevoksi.
Esim. googlettelepas mitä kaikkea Martina on tehnyt tänä aikana, kun hänellä on ollut lapsi. Niin paljon kaikkea, että siinä on kyllä lapsi pakosti ollut hoitajilla PALJON.
ap
Mutta äidin levon näkökannasta isä on toinen hoitaja.
Esikoisen kanssa ensimmäinen vuosi oli suoraan sanottuna helvettiä. Kaaduin joskus yöllä yrittäessäni pysyä hereillä lasta nukuttaessa kävelemällä ympäriinsä (olin niin loppuun uupunut että nukahdin aina jos istuin). Pääsin jo huojahtaessa niin hereille että menin vain polvilleni ja lapsi oli kantoliinassa ettei tippunut. Koskaan muulloin kun tuona aikana en ole voinut kuvitella nukahtavani kävellessä...
Ei siitä ajasta osaa kuvata muuta kuin että lapsi oli sulopinen, taitava ja vilkas, elämä oli helvettiä ja sain järjettömiä paniikinomaisia itkupuuskia jos aloin miettimään asioita eteenpäin. Valtasi vain epätoivon tunne etten jaksa enää, pimahdan ja tapan lapseni. Menin lopulta kuukausia sillä taktiikalla että katsoin aina yhden syötön, yhden nukutuksen, yhdet pyykit, yhden syötön, uhden nukutuksen, ehkä oman syömisen. En suunnitellut edes saman päivän iltaan asti.
Toisen lapsen raskaus oli yllätys ja itkeskelin raskausaikana sitä etten pysty siihen uudelleen sekoamatta. Lapsi olikin helppo. Nukkui 2-4 tuntia putkeen, joskus jopa kuusi tuntia. Nukahti heti syömisen ja (helpon) röyhyn jälkeen. Ei yöt pitkät itkemistä ja kanniskelua, kunhan syötin ja mentiin takaisin nukkumaan.
En usko että tämä hermolepo oikeastaan liittyisi äitiin ja äidin historiaan vaan siihen onko lapsi ns. helppo vai vaikea.
en mäkään usko että liittyisi äitiin tai äidin historiaan, vaan tosiaan myös siihen, onko lapsi helppo vai vaikea JA paljon siitä, onko mahdollisuutta hoidattaa lasta muillakin! (varsinkin jos lapsi vaikeampi, silloin ulkopuolisen hoitoavun merkitys äitiyden kokemisessa kasvaa)
Kuten itsekin sanoin, vaikka mulla oli vauvan kanssa aivan helvetillistä, olisin sen varmasti kokenut helpommaksi (ellen helpoksi) jos hän olisi ollut jossain hoidossa niin paljon, ja mulla aikaa omille harrastuksille/tekemisille, kuin Martinalla.
ap
mulla oli sama fiilis kuin Martinalla. nyt 8 vuotta myöhemmin tunnen olevani paljon väsyneempi ja lyhyt pinnaisempi toisen lapseni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä mieltä olisit jos joku muu kuin Martina olisi noin sanonut? Olisitko edes vaivautunut tekemään aloitusta aiheesta?
mutta multa löytyy kyllä lähipiiristäkin yksi Martinan kaltainen äiti, joka on hoidattanut vauvaansa ulkopuolisilla ihan viikon ikäisestä alkaen, todella paljon, harrastuksiensa vuoksi.
Ja mitä tuo yksi jo ehti vastata, juuri noin mäkin ajattelen, äidin levon kannalta isäkin on toinen hoitaja.
ap
jos vauva- ja pikkulapsiaikanakin ehtii paljon touhuta muuta, pitää kiinni harrastuksistaan ja bilettää, laittautua ja olla paljon ilman lastakin, ja jopa nukkua öitä ilman lasta (eli siis lapsi on paljon hoidossa/on paljon hoitajia!), niin ei ihme että vauva- ja pikkulapsiaika koetaan stressittömäksi ja hermolevoksi.
Esim. googlettelepas mitä kaikkea Martina on tehnyt tänä aikana, kun hänellä on ollut lapsi. Niin paljon kaikkea, että siinä on kyllä lapsi pakosti ollut hoitajilla PALJON.
ap
Mutta äidin levon näkökannasta isä on toinen hoitaja.
Mutta en nyt kuitenkaan alkaisi väittää että Martina jättää lapsensa hoitajalle, jos lapsi jää isän hoitoon! Kyllä se lapsi on silloin isänsä kanssa eikä missään hoidossa. Tai sitten lapsi on aina vain hoidossa, äitinsäkin kanssa ollessaan.
Miksi äidit eivät saisi harrastaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä mieltä olisit jos joku muu kuin Martina olisi noin sanonut? Olisitko edes vaivautunut tekemään aloitusta aiheesta?
mutta multa löytyy kyllä lähipiiristäkin yksi Martinan kaltainen äiti, joka on hoidattanut vauvaansa ulkopuolisilla ihan viikon ikäisestä alkaen, todella paljon, harrastuksiensa vuoksi.
Ja mitä tuo yksi jo ehti vastata, juuri noin mäkin ajattelen, äidin levon kannalta isäkin on toinen hoitaja.
ap
Pointtini on ollut koko ajan, että jos saa lapsella hoitajan (oli sitten isä, mummo, kummi, palkattu lastenvahti, naapuri..) niin että ITSE pääsee tekemään paljon mitä haluaa, oli ne sitten töitä, harrastuksia, nukkumista tai bilettämistä, niin tottahan toki se vauva-aika ja äitiys tuntuu hermolevolta. Kun siis saa tehdä mitä haluaa, eikä tarvitse 24/7 pitää lasta sylissä, valvoa joka ikinen yö ja kuunnella lapsen parkumista montaa tuntia päivässä.
Kun siis saa paljon AIKAA itselleen, niin miksipäs ei äitiys tuntuisi ihanalta. Toista se on niillä äideillä, joilla ei hoitajia lapselle ole.
Rautalangastako täällä tosiaan kaikki pitää vääntää...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen kanssa ensimmäinen vuosi oli suoraan sanottuna helvettiä. Kaaduin joskus yöllä yrittäessäni pysyä hereillä lasta nukuttaessa kävelemällä ympäriinsä (olin niin loppuun uupunut että nukahdin aina jos istuin). Pääsin jo huojahtaessa niin hereille että menin vain polvilleni ja lapsi oli kantoliinassa ettei tippunut. Koskaan muulloin kun tuona aikana en ole voinut kuvitella nukahtavani kävellessä...
Ei siitä ajasta osaa kuvata muuta kuin että lapsi oli sulopinen, taitava ja vilkas, elämä oli helvettiä ja sain järjettömiä paniikinomaisia itkupuuskia jos aloin miettimään asioita eteenpäin. Valtasi vain epätoivon tunne etten jaksa enää, pimahdan ja tapan lapseni. Menin lopulta kuukausia sillä taktiikalla että katsoin aina yhden syötön, yhden nukutuksen, yhdet pyykit, yhden syötön, uhden nukutuksen, ehkä oman syömisen. En suunnitellut edes saman päivän iltaan asti.
Toisen lapsen raskaus oli yllätys ja itkeskelin raskausaikana sitä etten pysty siihen uudelleen sekoamatta. Lapsi olikin helppo. Nukkui 2-4 tuntia putkeen, joskus jopa kuusi tuntia. Nukahti heti syömisen ja (helpon) röyhyn jälkeen. Ei yöt pitkät itkemistä ja kanniskelua, kunhan syötin ja mentiin takaisin nukkumaan.
En usko että tämä hermolepo oikeastaan liittyisi äitiin ja äidin historiaan vaan siihen onko lapsi ns. helppo vai vaikea.
en mäkään usko että liittyisi äitiin tai äidin historiaan, vaan tosiaan myös siihen, onko lapsi helppo vai vaikea JA paljon siitä, onko mahdollisuutta hoidattaa lasta muillakin! (varsinkin jos lapsi vaikeampi, silloin ulkopuolisen hoitoavun merkitys äitiyden kokemisessa kasvaa)
Kuten itsekin sanoin, vaikka mulla oli vauvan kanssa aivan helvetillistä, olisin sen varmasti kokenut helpommaksi (ellen helpoksi) jos hän olisi ollut jossain hoidossa niin paljon, ja mulla aikaa omille harrastuksille/tekemisille, kuin Martinalla.
ap
Sain äitini hoitoavuksi kerran esikoisen vauva-aikana. Menin suoraan nukkumaan. Mitäpä teki äiti. Herätti minut kolmen tunnin päästä "että saat sitten nukuttua yölläkin" ja ilmoitti jo olevan kahvinälkä. Sillä hetkellä kun herätti jotten nuku liikaa meni kropassa niin silmitön raivo että olin hyvin lähellä lyödä äitiäni. Äiti oli varmaan näitä "vauva-aika oli helppoa vaikka lapseni heräsi JOPA kolmen tunnin välein puoleksi tunniksi"-ihmisiä... (välimme eivät koskaan ole olleet niin läheiset että olisin kysellyt, tiedän vain että olen itse ollut perheemme helpoin lapsi).
Lapsen isä hoiti lasta hyvin mielellään - aina kun se ei häirinnyt hänen nukkumistaan tai harrastuksiaan. Eli öisin ei hoitanut ellen potkaisuut sitä hereille ja vahtinut vieressä - mistä taas ei olisi ollut mitään hyötyä minun levolleni. Tein niin kyllä pari kertaa kun raivostutti ettei koskaan antanut minulle yötä nukkua. Ihan loppuun väsyneenä olin niin itsehillinnän rajoilla ja tunteet pinnassa, että ihan oikeasti potkaisin miehen hereille.
(Ja joo, neuvolassa yritin monta kertaa sanoa että lapsi nukkuu huonosti, maito ei varmaan sovi koska vääntää vastaa ja itkee tuntikausia ja että olen todella väsynyt. Oma terkkarimme oli vanha ja jatkuvasti sairaslomalla ja lähes joka kerta oli eri terkkari. Aina tuli vastaukseksi hymyilyä että sellaista se on ensimmäisen kanssa ja että ei aina vastaa ennakkokuvitelmia. Tuo väsymykseni mitätöinti pahensi henkisesti vielä lisää. Toisen lapsen synnyttyä tiesin että esikoisen kanssa olin epänormaalin väsynyt, olin masentunut ja lapsi nukkui tavallista huonommin ja hänellä todella oli kohtuuttomasti vatsakipuja ja se olisi pitänyt pakottaa selvitettäväksi. Mutta mistä uupunut ja masentunut ihminen jolla ei ole vertailukohtia turvanaan olisi jaksanut taistella asian hoitamisen eteen kun kaikki yritykseni kysellä apua lytättiin suoraan?) Tämä siis valmis vastaus jos kuuluu ettei apua saa nettiin itkemällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Martina hoidata tosiaan lastaan niin paljon muilla, että voi kutsuakin sitä elämäänsä hermolevoksi.
Nykyäidit sitä ja tätä. Mitä helvettiä sä tiedät miten kenenkin perheessä nykypäivänä toimitaan. Älä vedä johtopäätöksiä tolla mutu tuntumalla.
Pointtini on ollut koko ajan, että jos saa lapsella hoitajan (oli sitten isä, mummo, kummi, palkattu lastenvahti, naapuri..) niin että ITSE pääsee tekemään paljon mitä haluaa, oli ne sitten töitä, harrastuksia, nukkumista tai bilettämistä, niin tottahan toki se vauva-aika ja äitiys tuntuu hermolevolta. Kun siis saa tehdä mitä haluaa, eikä tarvitse 24/7 pitää lasta sylissä, valvoa joka ikinen yö ja kuunnella lapsen parkumista montaa tuntia päivässä.
Kun siis saa paljon AIKAA itselleen, niin miksipäs ei äitiys tuntuisi ihanalta. Toista se on niillä äideillä, joilla ei hoitajia lapselle ole.
Rautalangastako täällä tosiaan kaikki pitää vääntää...
ap
Koska en ymmärrä mitä pahaa siinä on jos isä on lapsen kanssa niin että äiti pääsee harrastamaan. Koska jotain pahaa siinä mielestäsi on, et muuten asiasta täällä keuhkoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Martina hoidata tosiaan lastaan niin paljon muilla, että voi kutsuakin sitä elämäänsä hermolevoksi.
Nykyäidit sitä ja tätä. Mitä helvettiä sä tiedät miten kenenkin perheessä nykypäivänä toimitaan. Älä vedä johtopäätöksiä tolla mutu tuntumalla.
kirjoittamaa blogia, tai lue iltapäivälehdistä, missä kaikessa Martina on ollut mukana ja mitä kaikkea tekemässä, niin saat käsityksen, miten esimerkiksi tässä heidän perheessä nykypäivänä toimitaan. Ei tarvitse paljoa mutu-tuntumaa käyttää.
ap
Pointtini on ollut koko ajan, että jos saa lapsella hoitajan (oli sitten isä, mummo, kummi, palkattu lastenvahti, naapuri..) niin että ITSE pääsee tekemään paljon mitä haluaa, oli ne sitten töitä, harrastuksia, nukkumista tai bilettämistä, niin tottahan toki se vauva-aika ja äitiys tuntuu hermolevolta. Kun siis saa tehdä mitä haluaa, eikä tarvitse 24/7 pitää lasta sylissä, valvoa joka ikinen yö ja kuunnella lapsen parkumista montaa tuntia päivässä.
Kun siis saa paljon AIKAA itselleen, niin miksipäs ei äitiys tuntuisi ihanalta. Toista se on niillä äideillä, joilla ei hoitajia lapselle ole.
Rautalangastako täällä tosiaan kaikki pitää vääntää...
ap
Koska en ymmärrä mitä pahaa siinä on jos isä on lapsen kanssa niin että äiti pääsee harrastamaan. Koska jotain pahaa siinä mielestäsi on, et muuten asiasta täällä keuhkoisi.
tai sisällön/pointin ymmärtämisessä ainakin...
Siirry lukemaan jotakin toista avausta.
ap
Pointtini on ollut koko ajan, että jos saa lapsella hoitajan (oli sitten isä, mummo, kummi, palkattu lastenvahti, naapuri..) niin että ITSE pääsee tekemään paljon mitä haluaa, oli ne sitten töitä, harrastuksia, nukkumista tai bilettämistä, niin tottahan toki se vauva-aika ja äitiys tuntuu hermolevolta. Kun siis saa tehdä mitä haluaa, eikä tarvitse 24/7 pitää lasta sylissä, valvoa joka ikinen yö ja kuunnella lapsen parkumista montaa tuntia päivässä.
Kun siis saa paljon AIKAA itselleen, niin miksipäs ei äitiys tuntuisi ihanalta. Toista se on niillä äideillä, joilla ei hoitajia lapselle ole.
Rautalangastako täällä tosiaan kaikki pitää vääntää...
ap
Koska en ymmärrä mitä pahaa siinä on jos isä on lapsen kanssa niin että äiti pääsee harrastamaan. Koska jotain pahaa siinä mielestäsi on, et muuten asiasta täällä keuhkoisi.
Minusta ap ei pidä huonona sitä että lapsi on isänsä hoidossa (tai kanssa jos ette kestä tuota hoidossa sanaa). Vaan että Martinan on helppo hehkuttaa vauvaelämän helppoutta koska pääsee niin valtavasti menemään omia menojaan. Oli lapsi sitten kenen tahansa hoivassa tuona aikana, Martina on hänestä vapaa eli vapaa rentoutumaan.
Jos äiti istuu terassilla, miten hänen rentoutumiseensa vaikuttaa onko lapsi isänsä kanssa vai ihan-oikeasti-hoidossa? Vastaajat alkaneet vänkätä tätä ettei lapsi ole hoidossa vaan isällään. Ihan oikeasti, miten se olisi äidin näkökannasta vähemmän hoidossa kun äidillehän ratkaisevaa on se että hän itse ei sillä hetkellä ole lapsen kanssa?
Martina hoidata tosiaan lastaan niin paljon muilla, että voi kutsuakin sitä elämäänsä hermolevoksi.
Nykyäidit sitä ja tätä. Mitä helvettiä sä tiedät miten kenenkin perheessä nykypäivänä toimitaan. Älä vedä johtopäätöksiä tolla mutu tuntumalla.
kirjoittamaa blogia, tai lue iltapäivälehdistä, missä kaikessa Martina on ollut mukana ja mitä kaikkea tekemässä, niin saat käsityksen, miten esimerkiksi tässä heidän perheessä nykypäivänä toimitaan. Ei tarvitse paljoa mutu-tuntumaa käyttää.
ap
Mutta hienoa että kaikesta huolimatta jaksat olla kiinnostunut Martinan elämästä :)
Minusta ap ei pidä huonona sitä että lapsi on isänsä hoidossa (tai kanssa jos ette kestä tuota hoidossa sanaa). Vaan että Martinan on helppo hehkuttaa vauvaelämän helppoutta koska pääsee niin valtavasti menemään omia menojaan. Oli lapsi sitten kenen tahansa hoivassa tuona aikana, Martina on hänestä vapaa eli vapaa rentoutumaan.Jos äiti istuu terassilla, miten hänen rentoutumiseensa vaikuttaa onko lapsi isänsä kanssa vai ihan-oikeasti-hoidossa? Vastaajat alkaneet vänkätä tätä ettei lapsi ole hoidossa vaan isällään. Ihan oikeasti, miten se olisi äidin näkökannasta vähemmän hoidossa kun äidillehän ratkaisevaa on se että hän itse ei sillä hetkellä ole lapsen kanssa?
ap
miten niin YLEENSÄ? Jos sulla nyt on niin ikävä tilanne että tukiverkot eivät ole kunnossa, niin mistä päättelet, että kaikilla muillakin on näin..?
Mitenköhän jos Martina olisi ollut lapsensa kanssa 24/7 niinkuin äidit yleensä. Mahtaisi olla eri ääni kellossa..?
Esikoisen kanssa ensimmäinen vuosi oli suoraan sanottuna helvettiä. Kaaduin joskus yöllä yrittäessäni pysyä hereillä lasta nukuttaessa kävelemällä ympäriinsä (olin niin loppuun uupunut että nukahdin aina jos istuin). Pääsin jo huojahtaessa niin hereille että menin vain polvilleni ja lapsi oli kantoliinassa ettei tippunut. Koskaan muulloin kun tuona aikana en ole voinut kuvitella nukahtavani kävellessä...
Ei siitä ajasta osaa kuvata muuta kuin että lapsi oli sulopinen, taitava ja vilkas, elämä oli helvettiä ja sain järjettömiä paniikinomaisia itkupuuskia jos aloin miettimään asioita eteenpäin. Valtasi vain epätoivon tunne etten jaksa enää, pimahdan ja tapan lapseni. Menin lopulta kuukausia sillä taktiikalla että katsoin aina yhden syötön, yhden nukutuksen, yhdet pyykit, yhden syötön, uhden nukutuksen, ehkä oman syömisen. En suunnitellut edes saman päivän iltaan asti.
Toisen lapsen raskaus oli yllätys ja itkeskelin raskausaikana sitä etten pysty siihen uudelleen sekoamatta. Lapsi olikin helppo. Nukkui 2-4 tuntia putkeen, joskus jopa kuusi tuntia. Nukahti heti syömisen ja (helpon) röyhyn jälkeen. Ei yöt pitkät itkemistä ja kanniskelua, kunhan syötin ja mentiin takaisin nukkumaan.
En usko että tämä hermolepo oikeastaan liittyisi äitiin ja äidin historiaan vaan siihen onko lapsi ns. helppo vai vaikea.