Victorian pahin moka
oli puhua lapsihaaveista jo ennen häitä ja ilmoittaa, että perheen perustaminen on hänen ja Danielin suurin toive. Varsinkin kun ikää jo on jonkun verran ja anoreksia taustalla niin olisikohan kannattanut pitää mölyt mahassa ja vaan toistella uteluihin jotain ympäripyöreää, kuten "ehkä jossain vaiheessa" "mahdollisesti" yms. Itse ainakin kun tiesin vaikeuden tulla raskaaksi niin en missään vaiheessa edes omalle äidille kertonut, että haluamme heti lapsia ja että yritämme jo vaan kerroin vasta sitten, kun jouduimme hoitoihin menemään enkä silloinkaan heti. Vickan joutuu nyt kestämään kaiken maailman spekulaatioita, kaikki tuijottavat hänen vatsaansa ja laskevat paljonko häistä on aikaa ja seuraavat viinin juomistaan ym. Toki olisivat ehkä seuranneet muutenkin, mutta se etukäteinen hehkutus lapsista oli minusta ihan turhaa ja vaan lisää paineita ennestään. Raukoilla on kohta 1 v hääpäivä ja lapsista ei ilmeisesti tietoakaan.:(
Kommentit (16)
Vaikea heidän oli sitä kieltääkään, kun yleisesti on tiedossa, että kumpikin rakastaa lapsia ja lapset viihtyvät heidän seurassaan. Ja ihan kaikkien tavallistenkin ihmisten perhe-/tuttavapiirissä seurataan ja udellaan, että koskas sitä perheenlisäystä on tulossa...
No Victoria ei varmaan voi sanoa (moukkamaisiin) lapsiuteluihin että "mahdollisesti jossain vaiheessa" kun sehän on vähän niinkuin itsestäänselvää että uusi kruununperillinen on pykättävä.
jos hän olisi lehdistölle sanonut, että "ehkä jossain vaiheessa mahdollisesti"! Siitähän riemu olisi revennyt, jos monarkian jatkuvuus olisi ollut uhattuna niskuroivan kruununprinsessan takia.
siksi heitä tietysti hiostetaan ja kärtetään jälkikasvua. Ovat he aika iäkkäitä esikoisen saajiksi jo.
Raukoilla on kohta 1 v hääpäivä ja lapsista ei ilmeisesti tietoakaan.:(
Aatella, ihan kohta eka hääpäivä eikä vieläkään raskaana! Pitäiskö nyt hei lähettää joku av-mammojen voimahalidelegaatio Tukholmaan päivittelemään Vickan-raukan tilannetta. Että kehtasikin mainita ääneen, että haluaa lapsia! Ei ois kannattanut!
... Tottakai sitä kytätään, sen elämäntehtävä on tehdä lisää kuninkaallisia! Haloo, nyt valot päälle!
jos hän olisi lehdistölle sanonut, että "ehkä jossain vaiheessa mahdollisesti"! Siitähän riemu olisi revennyt, jos monarkian jatkuvuus olisi ollut uhattuna niskuroivan kruununprinsessan takia.
Olisi tuhat kertaa pahempi moka profiloitua vaikka vapaaehtoisesti lapsettomaksi tai huolettomaksi onhan tässä aikaa -tyypiksi.
Vaikea heidän oli sitä kieltääkään, kun yleisesti on tiedossa, että kumpikin rakastaa lapsia ja lapset viihtyvät heidän seurassaan. Ja ihan kaikkien tavallistenkin ihmisten perhe-/tuttavapiirissä seurataan ja udellaan, että koskas sitä perheenlisäystä on tulossa...
No tottakai SAA sanoa jos haluaa, mutta onko siinä mitään järkeä toitottaa ja saada kaikki tuijottamaan mahan seutua seuraavat vuodet?? Minusta lapsen saaminen on niin privaatti juttu etten todellakaan haluaisi sitä yleisesti julkistaa saati sitten jos olisin julkisuuden henkilö. Voisihan sitä vaan sanoa, että "kyllä me jossain vaiheessa lapsia halutaan, mutta katsotaan rauhassa mikä on sopiva hetki" tms. Danielillahan on sairaus ym, joten ei sitä voi tietää ja ennustaa että jokainen kuninkaallinen heti häiden jälkeen alkaa lasta pykäämään vaikka lapsista tykkäisikin. Saisi ehkä olla asian suhteen enemmän rauhassa jos ei oma-alotteisesti tuo sitä esille tai paljasta ajatuksiaan.
Ap
ja tuo ei olisi vaikuttanut mitenkään noihin lapsipaineisiin nyt, ihan samalla tavalla häntä seurattaisiin joka tapauksessa.
On kuitenkin eri asia puhua asioista julkisuudessa tulevana hallitsijana kuin yksityishenkilönä, varmaan yksityishenkilönä hänen lausuntonsa olisivat olleet erityyppiset, mutta aseman perusteella pitää vain elää.
kuninkaallisetkin voisi jo päivittää tähän päivään. Ei se voi olla heidän ainoa elämäntehtävänsä tehdä lisää kuninkaallisia. Sitä paitsi jos Vickan ei saa lapsia niin veljen mahdollisesta esikoisesta tulee sitten kruununperillinen, ei ne Bernadottet siihen lopu.
Kate ja William eivät ole sanoneet ääneen haluavansa heti häiden jälkeen lapsia. Taatusti Kateakin kytätään, mutta ei ehkä yhtä innokkaasti kuin Vickania.
Ja joo, kyllä mua käy Vickan sääliksi jos hänen suurin toiveensa on saada lapsi, eikä ole vuoteen tärpännyt ja vielä koko kansa kyttää, että koska maha alkaa kasvaa ja joka tekemistä syynätään. Ei taatusti tunnu kivalta. Olisi pitänyt suunsa soukemmalla, olisi voinut säästyä osalta sääliä.
pakko ollut puhua lapsitoiveistaan. Muutenhan sitä ihmeteltäisiin, että onpa tyhmä tai itsekäs, kun mitään ei ala kuulua, jos hän vain ympäripyöreästi vastailisi, että joskus sitten.
hei, oletteko ikinä lukeneet brittitabloideja. Siellä on taatusti huomisesta lähtien käynnissä vedonlyönti koska Kate on raskaana. Siis siellä jos missä paineet julkisuudesta on todella kovat.
http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2010/12/1241899
Eli "valitettavasti" kukaan kruununperillinen ei voi välttyä siltä, etteikö lapsia odotettaisi...
<a href="http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2010/12/1241899" alt="http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2010/12/1241899">http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2010/12/1241899</a> Eli "valitettavasti" kukaan kruununperillinen ei voi välttyä siltä, etteikö lapsia odotettaisi...
Eri asia miettiä tulevan lapsen nimeä kuin sanoa, että lapsi on heti häiden jälkeen tervetullut. Minusta olisi järkyttävää olla tuollaisen syynin alla. Katekin on niin laiha, että mahtaako kovin hedelmällinen olla..
ehkä kuninkaallisten elämâssä on pahempiakin asioita, kuin se jos ihmiset odottavat ja spekuloivat raskausasialla... niistÄ kun kirjoitellaan niin paljon typerâmpiäkin uutisia, että kuvittelisin vauvautelut kaikista vilpittömimmin ilahduttaviksi verrattuna kaikkeen muuhun soopaan...
Päivänselvää on, että jälkikasvu on ohjelmassa seuraavaksi. Puheissakin molemmissa häissä jo kirkossa puhutaan lapsista.