Olen katkera miehelleni, kaikki minun unelmani ovat jääneet toteuttamatta

ota vastuu omista teoistasi.Myy asunto,mene vuokralle,jos sul lapsia,et tosiaanka ole vanha!Mullaki 1 v tyttö vaikka täytän kohta 39!ENKÄ TOD OLE VANHA!Lakkaa mielistelemästä miestäsi.Nyt on sun vuoro ilmottaa mihin mennään ja mitä tehdään.Terapiakäynti,jo yksikin voi selkeyttää omia ajatuksia.Kotoa opittu malli???

Koulutusasiat ovat jo ohi, niille ei enää minkään mahda.



Tottahan miehen työ on tärkeämpi kuin minun harratukseni.



Eikö ole parempi saada isohko koneita vaativa urakka viikonlopun aikana valmiiksi, kun mies on viikolla töissä. Minun projektini on helpompi keskeyttää.



En minä yksinänikään lomalle halua, eikä lomalla ole hauskaa jos muita ei kiinnosta vähääkään.



Vaateasia... no, ei mulla koskaan ole tyylitajua ollutkaan joten mitäs siitä.



ap

mies ykkösenä listalla, lapset seuraavina ja mua ei tarvinnut sen kummemmin edes noteerata. Samassa järjestyksessä otettiin ruokaa, tehtiin hankinnat (ja jotenkin raha loppui aina mun kohdalla...) jne. Kelpasin vain sänkyyn, siivoamaan ja säästämään kesän lomamatkalle rahat, mies otti 100mk itselleen taskurahaa että sai otettua oluen tai pari laivalla lähtiessä... Aina sain kuulla kuinka olisi pitänyt olla pitkä, hoikka, isorintainen blondi yms yms (olen kaunis normaalikokoinen punapää).



Vaan miten kävi - lähdin lasten kanssa liitosta lähes tyhjän päälle ja selvisin:) Nykyinen mieheni opetti lapsille uuden järjestyken (äiti ensin!) ja ihailee ja arvostaa vilpittömästi kaikkea mitä teen ja olen. Itsetuntoni on terve - olenhan upea 50v nainen parhaassa vedossani!!



Ja ex - no hän nai heti eron jälkeen pienen, tumman vanhemman naisen;) Eli ihan turhaan kuuntelin sitäkin natinaa ulkonäöstäni!!

Sai myös meidät lapset uskomaan juttujaan.



Sitten isäni kuoli ja äiti sai kerrankin päättää, mitä tehdään. Hassasi perinnnön muutamassa vuodessa, ei päässyt ikinä töihin mihinkään pitkäksi aikaa koska ei tullut kenenkään kanssa toimeen ja tarrautui kuin iilimato meihin lapsiin.



Että se siitä sitten.

Minulla on täti, joka nelikymppisenä poti tuota samaa ja syytti miestään ja lapsiaan ja äitiään. Oli onneton ja masentunut.



Sitten hän heräsi. Opiskeli uudelle alalle, on nyt sillä töissä, hankkinut uusia harrastuksia, tyytyväinen elämäänsä.



Ja muistanpa lukeneeni lehtijutun naisesta, joka lähes 60-vuotiaana muutti elämänsä ja ryhtyi sotakirjeenvaihtajaksi...



KOSKAAN ei ole liian myöhäistä. Nyt istut alas ja listaat, mitä haluat tehdä elämälläsi. Laita ylös pieniä ja isoja asioita. Älä kaihda hullumpiakaan ajatuksia.



Sitten vaan aloitat toteuttamaan listaa. Aloita ensin pienestä, huomaat, että puroista kasvaa virta.



Kaipaat makutuomaria... Mitäs, jos tilaisit pukeutumisneuvojan makutuomariksi? Tai pyytäisit ystävää miehen sijaan vaateostoksille kaveriksi? Miehet on yleensä huonoja makutuomareita.



Haluat matkustaa tiettyyn paikkaan - no matkusta! Pakkoko sen miehen on sun pepun takana koko ajan olla? Matkusta yksin, ystävän kanssa tai jonkun yhdistyksen mukana.



Pidä kiinni projekteistasi. Laita keittiöön kalenteri, johon merkkaat ajan, jonka olet varannut omalle projektillesi tai harrastuksellesi. Pidä siitä kiinni, se on tärkein sitoumus sinä päivänä, olethan tehnyt sen ITSELLESI. Vinkukoot mies ja mahdolliset kakarat vaikka mitä, ilmoita, että tämä on nyt sinulle varattua aikaa.



Aina voi kouluttautua uudestaan. Ja työtilaisuuksiakin urkenee mahdollisesti ihan yllättävältä taholta. Jos et heti uskalla riuhtaista itseäsi irti vanhasta työstäsi, hakeudu ensin haavealaasi liittyville kursseille tai avoimeen yliopistoon iltaisin opiskelemaan alaa, tai missä nyt voikaan opiskella. Tsekkaa kesäkurssitarjonta. Sitten haet vaikka ensi keväänä kyseiseen opinahjoon ja jos pääset, niin menet. Vaikka olisi toisella paikkakunnalla, niin tutkinnon kuin tutkinnon suorittaa 2-4 vuodessa. Sen ajan voi viikot asua muuallakin. Järjestäähän muutkin perheet elämäänsä töiden yms mukaan niin, että joskus pakko asua osaksi eri paikkakunnilla.



Voimia sulle! Aloita nyt jostain pienestä, mikä piristäisi, jo tänään!

Pian hän täyttää 70v asuu yksin ankeassa vuokrakämpässä ja kitisee edelleen miten muilla on elämä hyvää ja helppoa. On talot, autot sun pelit, ehkä jopa hyvä mies. Kuten esim. lapsillansa on (minulla sisaruksineen siis)



Täystyranni-isäni kyykytti aikansa äitiäni, sittemmin miesystävät.



Tästä viisastuneena minua ei kyykytä kukaan. Ehkä on lipsahtanut vähän överiksikin, mutta minä olen käynyt juuri haluamissani lomakohteissa, päätin itse koulutukseni, asuinpaikan, keittiökaapin sävyt jnejne.



Jos mieheni saisi yksin päättää, kaikki olisi toisin. Tottakai teemme kompromisseja jatkuvasti, mutta pidän huolen, että tämä ainoa (oletettavasti) elämä on minulle hyvä. Kiva jos mieheni ja lapsenikin nauttivat.



Vaikuttaa siltä, että olet liian kiltti ja miehesi vastaavasti ei kovin empaattinen tai suoraan sanoen miellytävä ollenkaan. Millähän sinun itsetuntosi saisi kohotettua ja voisit alkaa elää omaa elämää?

Taidat olla aika epäitsenäinen ja alistuva ihminen. On tietysti aina helpompi syyttää muita ihmisiä omista huonoista valinnoista, mutta mieskö sinun puolestasi luki pääsykokeisiin ja hommasi työpaikan?



Oletko oikeasti tehnyt mitään unelmiesi eteen, vai oletko vaan jauhanut kaikille että kun mä niin haluaisin mutku mies ei anna lupaa? Sen kuin rupeat säästämään unelmiesi lomaa varten. Sille et tietenkään voi mitään jos mies ei halua mukaasi, menköön sitten mihin haluaa. Ja mitäs jos et edes kerro miehellesi että pistät hakupaperit unelmiesi kouluun vetämään? Milläs hän sitten muka sinua estää?



Taidat olla vain kiltti tyttö joka opiskelee ja työskentelee lähinnä saadakseen kymppejä ja kiitosta, ja kun miehesi ei jaksa sinua kiittää itket pettyneenä.

Mieheni on 36. Lapsuudenkodissani äiti hoiti kaikki asiat, isä haaveksi. Ehkä kotoa opittua on se, että koen olevani velvollinen kantamaan vastuuta tästä perhekokonaisuudesta. Miettimään, mikä milloinkin on tärkeintä ja ehkä se sitten johtaa siihen, että luovun omistani. Peritty kiltin tytön syndrooma ehkä.

ap

Onko miehesi paljon vanhempi? Millainen lapsuudenkotisi malli mahtoi olla? Uratykki-isä ja uhrautuva marttyyriäiti?

Kuulostat ihan kä-sit-tä-mät-tö-män lapselliselta.

...loukata, mutta tosiaan viestisi kuulostavat tasan siltä, että kun mies on jotain sanonut/halunnut, niin silloin on tehty miehen halujen mukaan.



Jopa moni ihan mukavakin mies kyllä jyrää parisuhteessa omien makujensa mukaan, mikäli toinen antaa siihen kaikki mahdollisuudet.



Sinun tehtäväsi on ottaa asiat kriittisesti puheeksi ja kertoa mitä SINÄ haluat/ajattelet. Nyt et viesteissäsi lainkaan kerro, että olet miehellesi kunnolla haluista puhunut.



On selvä, ettei parisuhteen kuulu tuollainen olla. Hyvänen aika sentään, tuo pieni mutta konkreettinen lomapaikan valinta-asia kertoo paljon - olet vuosia halunnut lomalle jonnekin, etkä ole päässyt vaan siinäkin mies on jyrännyt! Voin vain kuvitella mikä teillä on järjestys arkisissa asioissa.



Nyt ota itseäsi niskasta kiinni. Miehesi ei sentään kuulosta väkivaltaiselta tyrannilta, joten ainakin asioita kannattaa yrittää selvitää ja ennen kaikkea PUHUKAA asioista joista sinä haluat puhua. Aloittakaa vaikka sillä, että SINÄ kerrot miltä sinusta tuntuu, ja sinä aikana mies sovitusti on hiljaa kunnes annat luvan avata suun. Jos tämä ei hänelle sovi, niin sitten voitte hakea ammattiapua. Ja jos tämäkään ei sovi, niin sitten toki puhutaan jo vielä isommasta aviokriisistä, joka on toinen juttu.

Elämässä ei tehdä kompromissejä, silloin kaikki ovat onnettomia.



Voi sinua, viatton uhri, hyväksikäytetty, objekti. Sinut on typistetty avuttoman lapsen asemaan, ikäänkuin olisit tahdoton olento vailla vastuuta.



Etkö kuitenkin ole itsenäinen aikuinen, joka itse tekee päätöksiä, arvioita ja valintoja elämässään. Taitaa olla naisen yhdestoista käsky, noudattaa miehen lakia, sen

sijaan että ottaisi rohkeati vastuusta omasta elmästään.

JOs sinulla on 45 vuotta elinaikaa, niin ei se tottavie ole ohi eivätkä ovet ole sinulta sulkeutuneet.

Jos et saa makutuomaria vaateostoksille, älä sellaisesta haaveile. En minäkään ota miestäni mukaan makutuomariksi. Joskus otan siskoni mutta useimmiten hankin niitä vaatteita itse. Kaikeksi huipuksi en osaa pukeutua, mutta nautin, kun olen ostanut jotain uutta ja mielestäni kaunista. JOskus mies saattaa täräyttää, että ei pidä vaatteistani, mutta jos minä pidän, se on tärkeintä. Miksi ihmeessä määrittelet miehen maun sinua paremmaksi tai hänen mielipiteensä sinun mielipiteitäsi tärkeämmiksi? Hei, asennetta kehiin!



Älä mittaa itseäsi suhteessa mieheesi. Etsi itseäsi miellyttäviä asioita ja toteuta ne. Jos et pidä työstäsi, ala miettiä, minkälaisin keinoin voisit etsiä toista työtä tai vaihtaa alaa. Pienten lasten äideilläkin on mahdollisuus opiskella iltaisin.



Vaadi mieheltäsi enemmän. Jos hän päättää jotain, älä alistu vaan kerro suoraan ja selkeästi, miten sinä asian haluat. Perustele, miksi sinun valintasi pitäisi ottaa huomioon. Jos mies edelleen jyrää, kieltäydy hommasta (esim. lomamatkasta). Sano, ettet lähde, kun et saa koskaan päättää mistään. Älä ole ovimatto miehellesi ja lapsillesi! Kompromisseja pitää osata tehdä, mutta jos aina on menty miehesi tahdon mukaan, on todellinen oikeus ja kohtuus, että kerrankin tehdään sinun tahtosi mukaan tai se mies itse etsii sen kompromissin.



Vaadi omaa aikaa. Vaadi, että harrastustasi kunnioitetaan. Jos ei, palkkaa miehen rahoilla lastenhoitaja tuoksi ajaksi. Toimi, äläkä nysväile. Päätä, että joka viikko teet uuden asian mieleiseksesi, on se sitten uusi vaate, keittiön verhot, harrastus tai kavereiden tapaaminen. Jos mies ei suostu, sivuuta hänet (esim. hankkimalla muualta lastenhoitaja).



Kun olet saanut elämääsi vähän muokattua mieleiseksesi, muista myös kompromissit. Parisuhdehan perustuu juuri kompromisseille. Mutta älä tee niitä aluksi. Ensin sinun on päästävä irti tuosta marttyyriroolistasi, josta ehkä hiukan taidat nauttiakin...

tarvii makutuomaria vaateostoksille. Ollen aina ihmetellyt naisia jotka raahaa miehensä vaateostoksille. Jos nainen on niin epäitsnäinen, ettei saa vaatteista ostettua itse voiko olettaa tekevänsä isoja päätöksiä aikuisen lailla? Tarkoitan tällä sitä, että lakkaa ajattelemasta muiden (miehenkin) mielipiteitä ja osta vaatteita josta itse tykkäät ja laajemmassa mittakaavassa tietysti myös!

Mieheni on 36. Lapsuudenkodissani äiti hoiti kaikki asiat, isä haaveksi. Ehkä kotoa opittua on se, että koen olevani velvollinen kantamaan vastuuta tästä perhekokonaisuudesta. Miettimään, mikä milloinkin on tärkeintä ja ehkä se sitten johtaa siihen, että luovun omistani. Peritty kiltin tytön syndrooma ehkä. ap

Jep, olet ymmärtänyt asiat täysin väärin. Toki sinulla on iso vastuu, mutta sinulla on vastuu myös itsestäsi. Se vastuu velvoittaa sinua pitämään puolesi. Ei ole lastenkaan etujen mukaista, että äiti on perheessä se ovimatto, jonka tarpeet tulevat viimeisenä. Minkä mallin he saavat, jos näin on?

Kuulostat kiltiltä marttyyriltä, mistä sinun on päästävä osittain eroon. Kiltteys on hyvä asia, mutta sinulla se menee ihan liian pitkälle, ja viime kädessä siitä kärsivät kaikki. VOisin jopa veikata, ettei mieskään pistäisi välttämättä pahitteeksi vaikka vaimo olisi henkilö, jolla on oma tahto. VOisi jopa alkaa arvostamaan sinua enemmän. Toki jos mies on ihan tyrannisorttia ja haluaa kotiinsa vain palvelijavaimon, niin silloin ei toki näin ole.

Vanha ja elämä eletty? Mitä ihmettä sä horiset? Mitä tahtoisit opiskella? En ymmärrä mikä sua estää opiskelemasta. Ikäkö?

ovimaton valitusvirteen.

itseesi siis.

KUKA haluaa miehen vaateostoksille mukaan?????? ja kenen mies kritisoi vaimonsa vaatteita ja sä vaan kuuntelet?????



Sulla ei taida olla montaakaan läheistä ystävää? Koska ostoksilla käydään yksin tai hyvän ystävän kanssa eikä turhautuneen miehen ja vinkuvien lasten kanssa :) Ja kotona ei kenenkään vaatteita kritisoida.



Lopeta toi itsesi latistaminen ja päätä tehdä asioita. Jos sä haluat tehdä projektia ja miehesi on kiinni omissaan niin sitten tilaat MLL lastenhoitajan ja maksatte lastenkaitsemisesta niin että saat sinäkin tehdä muuta kun uhrautua ja latistua. SINÄ itse olet muutoksen aikaansaaja ei miehesi.

nyt on aika ottaa vastuu omasta loppuelämästäsi! Mieti ensin mitä haluat tehdä, niissä puitteissa mitkä sinulla nyt on (=lapset on hoidettava ja taloudelliset velvoitteet, mutta nämä voi järjestää aika monella tavalla). Mieti, miten toimimalla et kadu 70-vuotiaana vuosiasi 35-70! Ja sitten mieti, miten voit lähteä tätä toteuttamaan.



VOIT lähteä opiskelemaan vielä. Ehkä et sitä alunperin haluamaasi alaa (tai miksi ei?), mutta jotain muuta? VOIT vaihtaa työtä. VOIT säästää rahaa ja matkustaa, vaikka yksin, juuri sinne, minne haluat. Oikeasti, astu ulos tuosta "mikään ei onnistu" -kehästä. Se voi olla tuskallista (muutos on aina), mutta oikeasti, haluatko olla eläkeiässä vielä 10-kertaisesti katkerampi ja OIKEASTI vailla mahdollisuuksia?

eli ei olla naimisissa kun mies ei halua, lapselle laitettiin se nimi jonka mies halusi, asutaan siellä missä mies haluaa. Nyt mies haluaa määrä lapsien lukumäärän. Ärsyttää, ollaan puhuttu tästä vaikka kuinka paljon, eikä mies ymmärrä tehneensä mitään väärää. Anoppi peesaa miestä kympillä näissä asioissa.



Saan päättää piemmemmistä asioista.



Oma kokemukseni on, että miehet hyväksikäyttävät surutta vaimojen joustavuutta.



Suosittelisin että aloittaisit jostain kulmasta, esim. menet sinne viikottaiseen harrastukseen.



Tai teet jotain mikä herättää miehen, lähdet sanomatta viikonlopuksi pois lasten kanssa ja annat ukon miettiä viikonlopun että mikä on tärkeää ja mikä ei.

Et kai sinä tänne meedion välityksellä kirjoittanut, vaan olet edelleen elossa ja sinulla on mahdollisuus OMAT unelmasi ITSE toteuttaa.



Muista kuitenkin se, että se olet SINÄ, joka ne toteutat itse, eikä miehesi tai lapsesi.



Jospa nyt viimein ottaisit onnesi omiin käsiisi ja tekisit itsekin jotain. Tiedän, onhan se inhottavaa kun suloinen ja tottelevainen pikkuvaimo muuttuukin itsekkääksi ja inhottavaksi ämmäksi. Mutta sellaisia aikuiset ihmiset yleensä ovat, enemmän tai vähemmän itsekkäitä ja omilla ehdoillaan eläviä.



Jospa nyt aloittaisit uuden aikuisen ihmisen elämän ostamalle Itse vaatteesi, ja ihan täysin oman mielesi mukaan, muiden arvostelusta välittämättä!



Miksi sinä niin kauheasti yrität saada 'hyvät arvostelut' jopa vaatteista ja elää toisten mieliksi? Tunnusta pois, että sinä itse et saa siitä yhtään mitään.



Älä enää kuvittele mitään, vaan ryhdy elämään omaa, aikuisen ihmisen elämääsi.

Ainoa tapa jatkaa elämääsi miehesi rinnalla on mielestäni nostaa asia esille miehesi kanssa. Niin, että saat miehen todella kuuntelemaan ja ymmärtämään, että asia on sinulle tärkeä ja sitä kautta myös parisuhteelle.



Kirjoituksestasi huokuu jotenkin läpi periksiantaminen kaikelle. Älä ap vielä luovuta, olet oikeasti nuori tekemään elämässäsi vaikka mitä! Kyllä, vaikka menemään takaisin koulun penkille.



Ehkä miehesi on dominoivampi osapuoli suhteessanne, mutta ajatustenlukija hän tuskin on, ja ehkä ei ole pahaa tarkoittaakseen ajanut teitä tuohon tilanteeseen. Nyt vaan kommunikaatiota peliin ja yhdessä ratkotte ongelmat.