Olen katkera miehelleni, kaikki minun unelmani ovat jääneet toteuttamatta

että joku haluaisi ihan lyödä minua tästä hyvästä! Miksi? Siksikö, että olen ajatellut parisuhteen olevan kahden kauppa, jossa myös joustetaan toisen hyväksi?

Tästä kommentoisin; käsitin sen kirjoituksen niin, että jos kirjoittaja olisi miehesi, niin voisi lyödä. Ei siis ollut uhkaus sinulle, tai toive päästä sinua lyömään :) , vaan ajatteli että on "ihme" ettei miehesi ole lyönyt, kun ei arvostusta ole muutenkaan. Ei sillä, että se nyt sen tasokkaampi kirjoitus tai kommentti olisi, mutta ettet nyt mieltä pahoittaisi sen vuoksi, että ajattelisit jonkun haluavan lyödä sinua. Näin siis itse käsitin.

Vaateostoksista: mieheni tykkää shoppailla, viihtyy ihan hyvin vaatekaupassa. Vähän liiankin hyvin, koska aina jos ollaan ostamassa minulle jotain, päädytäänkin ostamaan miehelle jotain. Ja miksi roijaan ukkoa mukana: no muuten roijaisin yksinäni mukanani kolmea alle kouluikäistä.

Kiva että miehesi tykkää olla mukana kaupoilla, semmoista jaksaa raahatakin mukana. :) MUTTA! Jos kerran shoppailu päätyy aina siihen, että ostatte miehelle jotain, niin sitten teidän täytyy vaan mennä erillään. Shoppailu ilman tyylitajua voi olla vaikeaa, mutta otat sen harrastuksena: saat omaa aikaa, käyt kiertelemässä, kokeilet vaatteita, tutustut tyyliisi. Käyt vaikka ilmaisella tyylineuvojalla! :) Mikä parasta: saisit sitä omaa aikaa sen sijaan, että olet aina sidottu lapsiin. Ja todellakin - vaihtoehdot eivät voi olla ne, että joko koko konkkaronkka on mukana, tai sitten sinä lasten kanssa. Ensimmäinen askel itsenäistymiseesi olkoon se, että jätät lapset miehellesi. Hän on heidän isänsä, hyvänen aika! Pärjätköön.

Vaellus: puhun nyt perheen lomareissusta. Käytännössä käveltäisiin muutama hassu kilometri selkeästi merkittyjä reittejä, yövyttäisiin teltassa tai mökissä. Ei mitään ekstremeä tosiaankaan. Minä uskoisin, että tämä olisi varmasti lapsistakin hauskaa. Sitäkin mietin, että jos lakkaan joustamasta, onko meillä lopulta enää mitään yhteistä sen jälkeen, kun lapset eivät enää yhdistä? Jos en enää lähde tylsiin stunt-näytöksiin yms ja hommaan yksinäni aivan omat kuviot, mitä yhteisiä kokemuksia meille sitten tulee? Ei mun ole tarkoitus mikään ovimatto olla, olen vain ajatellut olla yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Mutta ehkä me ei olla, niin kuin ei taida suurin osa ihmisistä olla. Tässä taidetaan nyt olla jollain tavalla sen kynnyksellä, joka päättyy sanoihin "kasvoimme erillemme".

Tämä voi todellakin olla se hetki, kun määritetään loppuelämäsi suunta. Joko heräät näistä kirjoituksista ja irtaudut hieman yksiköstänne omaksi itsenäiseksi ihmiseksesi (kuitenkin omasta ansiostasi, ap hei; ota edes sen verran credittiä itsellesi ;) ), tai jatkat samaa rataa.

Kirjoitat paljon selittelyjä, miksi asiat nyt vaan ovat niin. Kyllä mä ymmärrän; asiat todellakin joskus vaan ovat niin ja niitä tuntuu mahdottoman vaikealta lähteä muuttamaan. Mitäpä me ulkopuoliset tiedämme, voit ajatella. Sinä sitä elämää kuitenkin elät. Mutta nämä voivat olla ihan oikeasti kullanarvoisia kommentteja, juuri ne ventovieraan ihmisen kommentit, jotka kuitenkin koskevat SINUN elämääsi, siltä pohjalta, mitä siitä meille kerrot. Sinusta voi tuntua, että ainoat vaihtoehdot shoppailulle ovat sinä, mies ja lapset tai sinä ja lapset, koska asiat nyt vaan ovat aina menneet niin. Ehkä heräät todellisuuteen, että hei, eihän sen TARVITSE olla iänkaiken niin! Sinua ei ole sidottu lapsiisi, sinulla on ihan konkreettinen mahdollisuus lähteä yksin, kun vain otat sen asiaksesi.

Täällä on aika ryöpytystä kommenteissa, toivon että osaat ajatella asian niin, että meitä kaikkia vastaajia tilanteesi kuitenkin koskettaa edes sen kommentin verran. Sinä et ole merkityksetön, sinun elämäsi ei ole ohi - moni meistä haluaisi tulla repimään sinua takaisin elämän virtaan, mutta konkreettisestihan se on mahdollisuus, mutta haluamme kuitenkin vaikuttaa sinuun edes kirjoittamalla. Tule takaisin ihmisten pariin, älä luovuta, älä ajattele että kaikki on ohi. Kaikki voi olla vasta edessä!! :)

Hyvää jatkoa! :)

minullakin osittain. Sitten yks päivä tajusin asian kuten sinä ja muutos tuli heti. Minä vaan teen asiat oman pään mukaan ja jos tuli kritiikkiä saatoin sanoa vaan ai jaa tai voi voi mutta MINÄ tykkään tästä mekosta. Enkä jatkanut selvittelyä.

Voi itku miten tehokasta se oli ja mielenkintoista. Nyt meillä menee tosi hyvin vaikka emme olekaan niin nuoria enää. Oikein nautimme molemmat elämästä nykyään:)

edelliseen kirjoitukseen viitaten, tilanteesi todella koskettaa monia. Moni toivoo sinulle hyvää, uskon sinun löytävän oikeassakin elämässä ihan konkreettista apua ja tukea elämääsi.

Yksin et näiden asioiden kanssa ole, kanssatovereita näyttää löytyvän tästäkin ketjusta.

Terve itsekkyys on vaikeaa, jos sitä ei ennestään osaa. Asenteen muuttaminen voi tarkoittaa sitä, että saat paskaa niskaasi ihmisiltä, jotka ovat tottuneet sinun toimivan muiden (heidän) parhaakseen. Tähän kannattaa varautua etukäteen.

Halaus sinulle, toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi! Olet tarpeeksi arvokas juuri tuollaisena kuin olet ja ansainnut kaiken hyvän mitä eteesi tulee!

Hän joutui uhrautumaan lapsuuskodissani, kun isäni kuoli ja hänen piti elättää pikkusiskoni kolmekymppiseksi. Sitten hän tapasi miehensä, jota siskoni tietty piti elättää, kun mieheltä oli juuri kuollut isäkin ja mies oli niin herkkä ja väärinymmärretty taiteilijasielu. Nyt siskoni pitää hoitaa tervettä äitiämme, koska niin vain nyt pitää tehdä ja äiti vaatii hoivaa. Tässä välissä hän on käynyt saattohoitamassa pari satunnaista tuttavaa ja yrittipä tunkeutua minunkin kotiini uhrautumaan minun lasteni puolesta. Aikojen alussa minäkin uskoin näihin marttyyrijuttuihin, mutta sittemmin olen tajunnut, että tuo on paitsi tapa paeta vastuuta, myös erittäin tehokas tapa manipuloida ja käyttää valtaa. Inhoan tuollaisia naisia!

aivan minun äidiltäni >:(

Todella ärsyttävää, rasittavaa ja väsyttävää.

Kovasti hän on valittanut siitä kuinka hän 'on joutunut aina huolehtimaan'. Ensin omista sisaruksistaan lapsena, sitten miehestään, äidistään, aikuisista lapsistaan.

Kukaan muu kun ei osaa tehdä asioita niinkuin ne äidin mielestä pitäisi tehdä.

Esim. veljeni asioihin hän puuttuu sisutusratkaisuja ja siivoustapoja myöten o_0

..ja 'on niiiiin väsynyt siihen, että kukaan muu ei osaa huolehtia mistään asioista'.

ruikuttaja ap!!



Luulen, että jos oisin mies, sortuisin vielä lyömään moista selkärangatonta otusta. En pystyisi kunnioittamaan kaltaistasi ihmistä YHTÄÄN!

ruikuttaja ap!!

Luulen, että jos oisin mies, sortuisin vielä lyömään moista selkärangatonta otusta. En pystyisi kunnioittamaan kaltaistasi ihmistä YHTÄÄN!

Turhaan sää täällä valitat, koska et kuitenkaan koskaan muutu, kun olet niin marttyyri ja saat jotain ihme nautintoa tuosta ainaisesta joustamisesta ja uhrautumisesta.

Ja jos yrität muuttua, niin sillä hetkellä kun luulet olevasi vahva ja "parantunut", aloitat taas joustamisen (tapahtuuhan se tällä kertaa SINUN tahdostasi) ja päädyt takaisin samaan toimintamalliin.

Eihän mulla ole enää mitään hävittävää. Keskimäärin 45 vuotta elinaikaa jäljellä ja kaikki menetetty. Haaveksin enää vain lottovoitosta, jonka pimittäisin mieheltäni ja voisin vihdoin elellä kuten haluan, ilman kompromisseja.

ap

Oot elänyt vasta puolet elämästäsi ja sanot, että olet katkera ja elämäsi on eletty.

Tuolla asenteella noin onkin.

Herää, nainen! Onnen avaimet ovat vain ja ainoastaan sinulla. Ja jokainen päivä voi olla uusi mahdollisuus.

Itseäni on erinäisissä parisuhteen ja muutenkin elämän ongelmissa auttanut, kun olen sisäistänyt aidosti sen ajatuksen, että ainoa ihminen jota voi muuttaa on minä itse. Mies on sellainen kuin on, lapset kasvavat aikuiseksi jossain vaiheessa, äiti on kontrolloiva, ym. Rakkaita ihmisiä pitää arvostaa sellaisina kuin he ovat, eikä asettaa heitä johonkin muottiin mihin itse haluaisi heidän asettuvan.



Voihan olla, että ap:n mies ei ole edes tajunnut olevansa epäreilu, kun ap ei ilmeisesti ole asiasta hänelle puhunut, toivonut vain hiljaisesti että muuttuisi sellaiseksi kuin haluaa. Epäitsenäinen nainen on miehen mielestä helposti rasittava, varsinkin jos hän on itse itsenäisempi ja omaa tilaa kaipaava. Tämä piirre ei kenenkään käskystä muutu. Ehkä hänessä olisi muita hyviä ja rakastettavia piirteitä?



Kun uskaltaa aidosti katsoa omaan peiliin ainoana omasta elämästään vastuullisena ihmisenä, huomaa, että siellä on paljon muutettavaa ja korjattavaa. Sitä kautta löytyy itsenäisyys, kyky ottaa oma elämä haltuun.



Asia, jota sinun kannattaisi yrittää muuttaa, on tuo oman ajan saaminen. Kun pääsee välillä tuulettumaan omiin harrastuksiinsa, löytyy ehkä helpommin se oma minä ja omat toiveet.

että joku haluaisi ihan lyödä minua tästä hyvästä!



Miksi?



Siksikö, että olen ajatellut parisuhteen olevan kahden kauppa, jossa myös joustetaan toisen hyväksi? En oikein ymmärrä, miten muuten voisi yhdessä elää... Itsehän en enää ole tyytyväinen, koska minun hyväkseni ei joustoja ole tullut. Niin, en ole huutanut ja riidellyt asiasta, siinä se vika vissiin.



Jotain pikkujuttuja kommentoisin. Vaateostoksista: mieheni tykkää shoppailla, viihtyy ihan hyvin vaatekaupassa. Vähän liiankin hyvin, koska aina jos ollaan ostamassa minulle jotain, päädytäänkin ostamaan miehelle jotain. Ja miksi roijaan ukkoa mukana: no muuten roijaisin yksinäni mukanani kolmea alle kouluikäistä.

Vaellus: puhun nyt perheen lomareissusta. Käytännössä käveltäisiin muutama hassu kilometri selkeästi merkittyjä reittejä, yövyttäisiin teltassa tai mökissä. Ei mitään ekstremeä tosiaankaan. Minä uskoisin, että tämä olisi varmasti lapsistakin hauskaa.



Sitäkin mietin, että jos lakkaan joustamasta, onko meillä lopulta enää mitään yhteistä sen jälkeen, kun lapset eivät enää yhdistä? Jos en enää lähde tylsiin stunt-näytöksiin yms ja hommaan yksinäni aivan omat kuviot, mitä yhteisiä kokemuksia meille sitten tulee? Ei mun ole tarkoitus mikään ovimatto olla, olen vain ajatellut olla yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Mutta ehkä me ei olla, niin kuin ei taida suurin osa ihmisistä olla. Tässä taidetaan nyt olla jollain tavalla sen kynnyksellä, joka päättyy sanoihin "kasvoimme erillemme".



Ja se ikä. Niin, eihän 35 vielä kauhean paljon ole, mutta jos lasketaan mukaan lapset (ainakin viisi vuotta vielä pikkulapsihässäkkää) ja miehen mahdollisuudet osallistua perheen ja kodin hoitoon, niin ei ihan oikeasti ole realistisia mahdollisuuksia mihinkään suuriin irtiottoihin. Tai ehkä on, mutta minä en näe, miten silloin maksettaisiin laskut.



Hyviä asioita olette kirjoittaneet. Paljon olen saanut ajattelemisen aihetta. Mun täytyy miettiä näitä ja varmaan lopettaa joidenkin asioiden tekeminen.



ap

asettaa rajat. Mikä tahansa ei ole mahdollista, se ei ole pelkästään itsestä kiinni. Mutta ap, jos sinusta olet elämäsi elänyt 35 -vuotiaana, olet joko kovin masentunut ja näköalaton tai sitten liioittelet vahvasti, mikä on ärsyttävää - vai oletko jo tosiaan kuollut pystyyn elämässäsi, ennen keski-ikää!



Yhdistääkö sinua ja miestäsi oikeasti enää mikään? Siis tunnetasolla, onko teillä läheisyyttä ja jakamista - vai onko teidän läheisyys tosiaan kiinni stunttinäytöksistä! Jos on, olisi tosiaan parasta alkaa tehdä asialle jotain. Miten olisi pariterapia tai parisuhdeleiri?



Miksei miehellä ole mahdollisuutta osallistua kodin- ja lastenhoitoon? Jos se on rahasta ja talolainasta kiinni, onko mahdotonta rakentaa omia turvaverkkoja tai sitten vain muuttaa edullisempaan asumismuotoon - se on iso muutos, mutta ehkä parempi kuin kuolla pystyyn kolmevitosena. Jotainhan sinun on nyt ap tehtävä itsellesi ja hyvinvoinnillesi, jotta jaksat pikkulapsiarkea ja elämää, joka on sinut pettänyt. Vai oletko sittenkin saanut jotain ihanaa ilman kompromisseja, vaikkapa lapset?

Meillä on mieheni kanssa mielestäni ihan hyvä suhde, vaikka emme harrasta samoja asioita. Siitähän niitä puheenaiheita juuri tulee, kun kerromme toisillemme omista jutuistamme - olisi aika tylsää, jos menisimme joka paikkaan käsi kädessä ja kokisimme samat asiat. Minusta suhde pysyy näin parempana, kun molemmilla on omat menonsa ja kaverinsa. Tottakai yhteistäkin aikaa vietetään lomilla, ja silloin tehdään kompromisseja.

Itsekin aloitin opiskelut yli kolmekymppisenä pienten lasten äitinä. Se tarkoittaa yöhommia tietokoneella ja vaatii hyvät tukijoukot (onko teillä lastenhoitoapua saatavilla yhtään?), mutta on kyllä palkitsevaakin. Kodin siisteyskin on kärsinyt aika tavalla, mutta en murehdi sitä.

Mieti tosiaan, mitä haluat ja ryhdistäydy. Ei siinä muukaan auta. :-)

ja miten asiat etenee.

Ymmärrän. lapsissa on valtava työ, vievät ajan ja rahan.

Jonkun on pakko uhrautua. On varmasti ikävää, jos huomaa silloin kun paskat housussa, eli lapset tehty, että joutuu uhrautua yksin.

Toinen ei jousta tai uhraudu yhtään lasten eteen.



Jos lapseton ihminen marisee, niin silloin asia on ihan eri.

Mulle on joskus käynyt vähän samanlailla kuin sinulle. Sinun pitäisi nyt oikeasti päättää mitä elämältä haluat.



Onko Sinulla luotettavaa ystävää? Kysyn koska sellainen olisi nyt tarpeen ja voisi tukea sinua jos päätät muuttaa elämäsi suunnan.



Rakastatko miestäsi? Haluatko viettää hänen kanssaan loppuelämäsi? Hän tuskin muuttuu vaikka sinä muuttuisitkin.



Lähde lasten kanssa pikku vaellukselle, pärjäät kyllä. Itsekkin olen käynyt omieni kanssa "yksin".



Samoin shoppailemaan kaverin kanssa. Palkkaat vaikka hoitajan lapsille muutamaksi tunniksi.



Jos miehesi ei halua tehdä kanssasi asioita yhdessä niin piru vie Nainen, tee yksin! Pystyt siihen!

Kokeile siipiäsi ja luota omiin valintoihisi.

Tiedän jo että miehesi ei tule tästä pitämään, mutta et voi alistua toisen tahtoon ikuisiksi ajoiksi!



Nyt vain teet listan mistä aloitat ja toteutat OMIA toiveitasi, elät omaa elämääsi.



*Voimahalin lähetän*

Itsekin kilttinä luonteena ymmärrän sinua. Nyt on tosiaan aika alkaa pitää puoliaan vaikka se onkin hankalaa ja riidoilta ei vältytä. Toivottavasti miehesi on vain ajattelematon eikä oikeasti käytä kiltteyttäsi hyväkseen. halaus minultakin.

Lähdet ystävän kanssa sinne vaateostoksille ja sanot miehelle, että saa nyt todellakin katsoa lapsia sen ajan. Olet eka kerran vaikka vain tunnin tai kaksi, mutta kunhan lähdet! Sama aika miehellä menee kotona kuin kaupassa lasten katsomiseen, mutta se ei ehkä ole miehen mielestä kivaa, jos hän kerran tykkää käydä kaupoissa ja ostaa itselleen.



Mä en sais miestä vaateostoksille (jossa on tarkoitus ostaa mulle) edes kilon palasina. Hän jää paljon mielummin kotiin lasten kanssa. Kuten joku jo sanoikin, munkin mies on tyyppiä kun tarvitaan housut, mennään kauppaan ja ostetaan ne. Meillä ei olis kummallakaan kivaa yhteisellä shoppausreissulla.



Kuulostat ihan mun anopilta, hän on samanlainen marttyyri. Mutta on sentään joskus räväyttänyt. Säästänyt salaa ja lähtenyt ilman miestä matkalle, josta kuulee vielä kymmienien vuosien päässtäkin. Sanoo silti että oli se reissu sen arvoista! Ja tosiaan, huomaatko ettei hänellekään mitää dramaattista tapahtunut, vaikka lähti! Mies ei jättänyt tai muuta, vaikkei ratkaisusta tykännytkään. Se oma tila pitää ottaa itse, ei tuollainen mies sitä tule hopeatarjottimella tuomaan.

Itse elän normaalissa (tasa-arvoisessa) rakastavassa parisuhteessa ja voin todeta että en aina niinsanotusti tykkää mieheni valinnoista eikä hän minun mutta se on sellaista joustavuutta että osaa ottaa huomioon toisenkin tarpeet ja antaa kumppanin toteuttaa omiansa.



Ap on ilmeisesti vain odottanut että miehensä tajuaa tämän oman joustavuutensa mutta näin ei ole tapahtunut, eikä tule tapahtumaan ellei Ap muuta elämänsä suuntaa ratkaisevasti.



Ap:n mies ei välttämättä koskaan tule hyväksymään muutosta mutta silloinhan on selvää että hän ei rakasta Ap:tä normaalilla terveellä tavalla.



Silloin on parasta miettiä suhteen jatkoa. Lapset kärsivät jos vanhemmat eivät ole onnellisia.



Itse olen eronnut huonosta suhteesta, lasteni isästä ja pääsin jaloilleni ajan kanssa. Olen nyt uuden mieheni kanssa ollut 4 vuotta ja lapset ovat onnellisia ja tasapainoisia kanssamme.



Halauksia ja jaksamista Ap:lle!

Ja toivon että otat ja alat elämään omaa elämääsi vaikka se ei aluksi helppoa olekkaan! Mutta varmasti palkitsee myöhemmin. Tiedät sen silloin kun huomaat olevasi onnellinen :D

Olisit ennen miestä toteuttanut haaveesi. Voisi kuvitella että haaveesi oli saada tuollainen päsmäri mieheksi ja lapsia.



Päsmäri mieheksi ja lapsia. Siinä taisi olla ne toteuttamiskelpoiset haaveesi. Muussa tapauksessa olisit ensin opiskellut ja hankkinut töitä tai muuta mitä haluat tehdä ja sitten parisuhteen. Itseäsi saat syyttää. Tuollaisia monet naiset ovat. Valitsevat helpon tien miehen elättinä ja marisevat myöhemmin, kun mieli muuttuu.

Olen samanikäinen, olen kotiäitinä. Huomasin myös, että jossain vaiheessa kaikki vain ottaa minulta kokoajan, minua imetään kuiviin. Kukaan ei anna minulle mitään, vähiten mieheni. Hänellä oli työ, muuta elämää kodin ulkopuolella. Minulla kitisevät lapset, vastuu taloudenhoidosta ja talosta, mielestäni kaikesta. Mieheltä oli siis turha odottaa mitään huomionosoituksia ilman että suurinpiirtein itse tein kaiken ennalta valmiiksi. Kaiken huipuksi mies vielä petti minua.



Tämän jälkeen "heräsin". Totesin, että en anna asioiden mennä näin, jos mies on jo pettänyt, minulla ei ole mitään menetettävää vaikka en enää palvelisi häntä odottaen vastapalveluksia. Aloin ottaa omaa aikaa, käydä harrastuksissa, hain opiskelemaan.. Olen onnellisempi nyt. Olemme kyllä edelleen naimisissa, mutta mielestäni meillä menee paremmin nyt kun olen alkanut elää myös itselleni.



Mikset ap palkkaa lapsenvahtia, että pääset omaan harrastukseesi? Itsekin olin vähän arka jättämään lapsia hoitajalle, mutta nehän ovat ihan innoissaan kun tulee joku ulkopuolinen.. Ja miksi sinne patikkareissulle ja vaatekauppaan pitää ottaa se mies mukaan? Jätä mies lasten kanssa kotiin ja lähde shoppailemaan!



Nyt kuule, ala elää äläkä katkeroidu! Sinullakaan ei ole mitään menetettävää, tuskin voit onnettomammaksi tulla, jos otat hiukan itseäsi huomioon. Miehesi ei tule sinua kantamaan harrastuksiisii ikinä, se on fakta. Sinä otat itse itsellesi aikaa.

Oma syysi. Turha nyt on vikistä ja itkeä.

Ihminen on vastuussa omasta onnestaan.