Oho. Nokia varannut yt-neuvottelujen aloitustilasuuteen keskiviikolle koko Turkuhallin.
Nokia jysäyttää uutisen keskiviikkona Turussa
julkaistu tänään klo 12:40, päivitetty tänään klo 12:46
Nokia järjestää keskiviikkona mittavan tilaisuuden Turussa. YLE Turun saamien tietojen mukaan Nokia on varannut yt-neuvottelujen aloitustilaisuutta varten koko Turkuhallin.
Tilaisuuden on määrä alkaa keskiviikkona aamupäivällä kello 11.
Esimerkiksi Salosta työntekijät tuodaan linja-autoilla Turkuun.
Kommentit (26)
tiedotustilaisuuteen riitti 25 hengen kokoushuone ja loput selvisi nettiyhteyden kautta omissa kopperoissaan katselmalla. Kysymykset esitettiin s-postilla. Miten ihmeessä noin tietoteknisesti edistynyt talo ei pysty vähintään samaan? Kyllä mukana on jonkin verran teatraalisuutta!
Eri asia sitten on, jos haluavat pitää jonkun koko henkilöstön tiedotustilaisuuden.
taitaa koskea vähennykset tehdastakin, tai loppuu kokonaan.
ja lopuille nokialaisille töitä tulevasta pääkonttorista usassa.
vuosia Nokialla. Oli ihan normaalia, että yt-neuvotteluiden aloittamisesta kerrottiin jossain isommassa paikassa. Ainakin kerran olin Pirkka-hallissa. Eli ei tuo isoon paikkaan kerääminen ole mitenkään erityinen juttu.
höpö höpö, kyllä eri henkilöstöryhmiä edustavat neuvotteluissa edustajat, esim. luottamusmiehet. Mitähän siitä tulisi, kun tuhannen kanssa neuvoteltaisiin? Eri asia sitten on, jos haluavat pitää jonkun koko henkilöstön tiedotustilaisuuden.