Erosta jo yli vuosi, edelleen olen täysin maassa ja koen olevani todella epäonnistunut..
Olin aina ennen sitä mieltä, että ihmiset eroavat aivan liian helposti, asioista pitää pystyä puhumaan.
Kunnes sitten yksi kaunis päivä 20v. kestänyt parisuhteemme oli siinä pisteessä, että mies ei halunnut jatkaa kanssani. Oli "kyllästynyt" parisuhteeseen ja lapsiperhe-elämäämme. Olin aika järkyttynyt, kun en itse huomannut elämässä mitään erikoista, meillä oli kaikki ulkoisesti todella hyvin. Niin sitten muutin pois ja erottiin. Lapset ovat meillä vuoroviikoin ja mies on heille hyvä isä. Nyt sitten on selvinnyt, että miehellä on uusi nainen, jolla myös lapsia.
Itse luulen, että on ollut jo silloin kuin eroa ajateltiin ekoja kertoja.
En vaan ole vieläkään ns. sinut tuon eron suhteen. En missään nimessä haluaisi miestä takaisin, ei mitään sellaista. Mutta eron työstäminen tuntuu vievän minulta paljon enemmän aikaa kuin mieheltä... Voiko hän olla oikeasti niin taitava, että pystyy muodostamaan uuden suhteen noin äkkiä. Itse vaan en voisi kuvitella. nyt alkaa olla sellainen tunne, että haluaisi johon kuhun tutustuakin ja katsoa, jos siitä suhde kehittyisi....
Olenko ihan toivoton, kun en ole jo saanut tätä käsiteltyä??
Kommentit (5)
ja on ihan normaalia, että vieläkin on asioita käsiteltävänä. Minulla on erosta kohta 2 v, mutta silti siinä on vielä kipeitä asioita minulle. Minunkin exäni halusi yllättäen eron. Suhteemme kesti 10 v.
Erosta selviäminen on yksilöllistä. Toisilla se vie aikaa enemmän kuin toisilla. Olen huomannut monien miehien siirtyvän nopeasti uuteen suhteeseen. Minusta he tekevät siinä itselleen karhunpalveluksen. Tuskin ovat käsitelleet eroa itsekseen, vaan kantavat niitä asioita uuteen suhteeseensa.
Mutta keskity itseesi ja ole armollinen itsellesi. Älä kiirehdi. Itse en vielä voisi kuvitella itseäni vakavaan parisuhteeseen. Treffaillut olen kyllä miehiä, mutta uusperheen perustaminen ei todellakaan ole mun juttu tällä hetkellä!
ja 5 vuotta normaali aika toipua erosta.
Tsemppiä!
ja olen vieläkin tilanteessa, jossa en usko koskaan kykeneväni enää parisuhteseen, niin repivä pettymys ero minulle oli.
Meillä on kaksi lasta, joita hoidamme vuoroviikoin, enkä pysty vieläkään esimerkiksi katselemaan valokuvia parisuhteemme ajalta.
Sinulla on terve tunne-elämä.Tunnustat että olet hämilläsi tilanteessasi,jossa ex-miehellä on jo uusi.Sinä tulet tod näk. toipumaan paremmin kuin miehesi joka saattaa pitää laastarisuhdetta.Voimia sulle!