Ylipalomies Kontula uskalsi sanoa: "Vanhemmat, vahtikaa lapsianne!"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Palomies%20Vanhemmat%20vahtikaa%20lap…
Palomies: Vanhemmat, vahtikaa lapsianne!
Pääsiäisen tienoilla on hukkunut jo neljä lasta. Ylipalomies Tommy Kontula Helsingin pelastuslaitokselta muistuttaa, että jäille ei saa mennä.
- Ne eivät enää välttämättä kestä, Kontula sanoo.
Kontula muistuttaa myös vanhempien vastuusta.
- Viranomaiset eivät voi juosta lasten perässä. Se tehtävä kuuluu vanhemmille.
Kontulan mukaan vastaavat ikävät tapahtumat ovat estettävissä käyttämällä kaupunkilais- ja maalaisjärkeä.
- En muista, että ennen olisi lapsia hukkunut näin paljon näin lyhyessä ajassa. Yleensä lapsia vanhemmat ihmiset pyörivät Helsingissä jäillä, kun he oikaisevat lahden yli.
Lauantaina viisivuotias pikkupoika hukkui jokeen Raumalla.
9-vuotias poika putosi jokeen torstai-iltana Perhossa. Hänet löydettiin perjantaina hukkuneena.
3-vuotias poika katosi pihapiiristä Perhon naapurikunnassa Halsualla maanantaina. Hänet löydettiin tiistaina iltapäivällä hukkuneena.
Alle 2-vuotias lapsi hukkui sadevesikaivoon maanantaina Lahdessa.
Kommentit (95)
Mutta järjenkäyttö on silti sallittua. Onko se unohtunut nykyvanhemmilta, koska ovat ulkoistaneet omien lasten hoidon päiväkodille ja isovanhemmille.
Omakin lapsi on koulumatkalla ryystänyt komeasti ojaan pyöräntangon yli ja monta muutakin vahinkoa on sattunut. Mutta silti meillä on oltu uimarannalla vahtimassa ja vanhemmat vedessä kun lapset ovat uineet. Tulvavesiä on katsottu törmältä kauempaa yhdessä. Eli on yritetty kartoittaa vaarat ja turvata mahdollisuuksien mukaan.
Ja kaikki ei todellakaan tätä tee. Joka helvetin kevät näkee täälläkin näitä alle kouluikäisiä roikkuvan jäälautoilla, kesäisin uivan uimapatjoilla joella, kävelevän junaradoilla. Niin ja nämä on sen ikäisiä, että en olisi itse päästänyt edes ulos yksin, saati sitten uimaan ja rannoille yksin. Mutta aukaiskaa silmänne ja katsokaa ympärillenne. On tosiaan vanhempia, jotka ei välitä.
Esim. asuimme eräänä kesänä rivitalolla. Sinä kesänä päivän vakituinen näky oli kun naapurin 2v poika vaippa roikkuen käveli kohti maantietä. Me muut naapurit torppasimme pojan matkan ja kanniskelimme poikaa kotiin. Ei ollut yks, eikä kaks kertaa kun pojan äiti makasi sohvalla katsoen telkkua tai nukkuen ja huokaisi vain, että hups kun ei huomannut.
En tiedä, selvisikö poika lapsuutensa hengissä ja ehtikö naapurit pelastamaan tätkin poikaa tarpeeksi usein vai jäikö lopulta auton alle.
Lapsia pitää valvoa, uimataitosiakin. Viime kesä, toissa kesä ja varmaan joka vuosi on lapsia hukkunut tämän takia.
Lapsia hukkuu myös kotipihaan, aidattuun, hyvin hoidettuun kun lapsi jää hetkeksi yksin veden ääreen. Kahluuammeeseen hukkuu pieni lapsi siinä missä virtaavaan jokeen.
Oman lapsen olen hautaan saattanut, ei hukkunut mutta kädestä kiinnipitäminenkään ei olisi estänyt tapaturmaa. Olisi pitänyt pitää lasta sylissä. Kuka teistä kantaa lasta jatkuvasti sylissään, silloinkin voi kaatua itse, pudottaa lapsen ja lapsi kuolla tällöinkin.
Suhtautuminen elämään ja kuolemaan muuttuu kummasti kun lapsi kuolee. Kuvittelin olevani äiti, joka varoo lapsiensa onnettomuuksia ja varautuu.
Ajatelkaa mikä olo on isovanhemmalla jonka aika kuolla oli ennen lastaan ja lastenlastaan ja lapsi hänen luonaan kuolee. Ajattele että se olet sinä joka toimillaan tai tekemättömyydellään johtaa lapsen kuolemaan.
Jokasella meillä on aika kuolla ja joskus se saattaa osua omalle perheelle että lapsi kuolee.
Paljon on niitäkin kun lapsi selviää. Paljonko näitä tulee julkisuuteen?
Tässä on sekin, että nykyisin lapsia kuolee niin tavattoman vähän, mikä on tietysti hyvä asia. Silloin kaikki onnettomuudet kiinnittävät paljon huomiota.
Lapsikuolleisuushan on vähentynyt valtavasti esim. 1970-luvusta.
Meillä on kanssa edellisestä kodista kokemus kun naapurin 2 alle 5-vuotiasta sai ulkoilla yksin. Toisen kerran mm. kaivoin siirtolavalta, jonne naapurit olivat tyhjentäneet jätteitä. Mm. rikkoutuneita ikkunoita. Parkkipaikalla tulivat usein vastaan.
Meiltä on lapsi kuollut sairauteen ja se vanhempien syyllisyys seuraa mukana aina, ihan riippumatta siitä että olisiko vanhempi omilla toimillaan voinut mitenkään asiaan vaikuttaa.
Lapsia on mahdotonta vanhtia kokoajan! Joka muuta väittää valehtelee. Lapsia on mahdollista vahtia sitten ettei lapsi ole pois silmistä yli minuuttia kerrallaan mutta "kokoajan" vahtiminen on mahdotonta.
Riittää kun katsot taivaalla lentävää komeaa kurkiauraa. Silmäsi ovat pois lapsesta 10 sekuntia. Lapsi ehtii juoksemaan kulman taakse. Arvot juoksiko muksu talon vai leikkimökin kulman taakse. Arvaat väärin ja juokset talon ympäri, sillä välin lapsi joka oli mennyt leikkimökintaakse pujahtaa pensasaidan raosta ja sinä tuhlaat aikaa juoksemalla pihan läpi. Tämän jälkeen on vain tuurista kiinni kuika nopeasti lapsi löytyy. Pahimmillaan lapsi ehtii läheiseen jokeen...
Ja kaikki vain sen takia, että katsoit kurkiauraa 10 sekuntia....
Oikeasti lapsia on täysin mahdoton vahtia "kokoajan". 100% suojan antaa vain panssariaidattu piha, mitä aika harva mamma haluaa kotiinsa taikka kytkemällä lapsi naruun, johon puuttuu lastensuojelu (naruun kytkeminen ei edes olisi välttämättä pelastanut sadevesikaivoon pudonnutta).
Siinä iässä lapsella voi olla jo mopokortti, ja elämä on monin verroin vaarallisempaa kuin 5-vuotialla. Voitte varmaan jostain löytää tilastot 15-vuotiaina kuolleista.
Miten sitten vahditte ja "joka sekuntti" tiedätte, missä lapsenne on?
Tunnustan, että en kadu, kun olen omien lasteni antanut olla vapaasti pihalla, vaikka ei lestadiolaisia ollakaan. Onneksi ovat hengissä selvinneet, vaikka vahinkoja on sattunut, muutama niistä juuri siinä tilanteessa, kun äiti ja isä olivat molemmat noin 2 metrin päässä.
Silti minusta on parempi, että lapsi itse oppii jonkinlaista itsesuojelua, riskein uhallakin kuin se, että päättää päivänsä sitten kun pääsee äidin helmoista.
Miksi nää on aina poikia nää hukkuneet?
Kiitos testosteronin.
Tuon takia heitä syntyykin enemmän kuin tyttöjä, koska kuolleisuus vastaavasti on kaiken aikaa vähän isompi.
miettikää HIEMAN mitä kirjoitatte, kun tapahtuu onnettomuus, niin kuin tälle pienelle 9v pojalle joka oli 300m mummulasta ja tutuilla paikoilla ja horjahti noustessaan pyörän selkään niin veteen. Ei ollut karkuteilla, osasi uida, oli älykäs, sai koulussa stipendin...ym ym se ei auta ketään kun täällä arvostelette ottakaa enneminkin osaa suruun!!!!
vaikkei sen annakaan juosta vesistöjen äärellä, uimataidottomana, vailla valvontaa. Minäkin olen usein lasteni kanssa järven rannalla, kun asutaan siellä, mutta jostain kumman syystä 5-vuotias ei ole ikinä päässyt näkökentästäni, vaikka olen katsonut 10 sek. kurkiauraakin. Ja tuolle yhdelle wc-tyypille, meillä on aina ulko-ovi lukossa ja kuulen kyllä jos joku sitä räplää, eli ei ole päässyt käymään tuollaisia karkaamisiakaan. Ovatko nämä herranhaltuun-mammat sitä mieltä, että on ihan ok, jos päiväkodissa/koulussakin pienet saavat olla ilman valvontaa, vai pitääkö muiden silti valvoa, vaikka teikäläisillä on niin omia "kiireitä" ettette ehdi sitä tehdä?
lapsi on niin tollo, että menee ja hukkuu parivuotiaana niin ei sillä mitään menestystä olisi elämässä ollutkaan. Luonnon karsintaa. En ole koskaan vahtinut lapsiani, enkä kadu sitä, sillä näin heistä on tullut selviytyjiä. Tuolla juoksevat vapaasti ja pitävät itsestään huolen. Eivätpähän jää kenenkään jalkoihin kun ovat oppineet taistelemaan ja selviämään hengissä kovassa maailmassa.
Se, kuka ei pärjää niin sillä ei ole tarkoitusta eläkään. Ei näiden perään jaksa kukaan hullu koko aikaa katsoa. Jos kuolee niin mitä sitten. Herra antaa uusia lapsia lisää.
Siinä iässä lapsella voi olla jo mopokortti, ja elämä on monin verroin vaarallisempaa kuin 5-vuotialla. Voitte varmaan jostain löytää tilastot 15-vuotiaina kuolleista.
Miten sitten vahditte ja "joka sekuntti" tiedätte, missä lapsenne on?
Tunnustan, että en kadu, kun olen omien lasteni antanut olla vapaasti pihalla, vaikka ei lestadiolaisia ollakaan. Onneksi ovat hengissä selvinneet, vaikka vahinkoja on sattunut, muutama niistä juuri siinä tilanteessa, kun äiti ja isä olivat molemmat noin 2 metrin päässä.
Silti minusta on parempi, että lapsi itse oppii jonkinlaista itsesuojelua, riskein uhallakin kuin se, että päättää päivänsä sitten kun pääsee äidin helmoista.
mitä suotta niitä sitten vahtimaan ollenkaan. Kyllä joku naapuri niitä voi perään katsoa kun en itse jaksa ja viitsi. Ja jos kuolee niin samapa se. Heikot sortuu elon tiellä ja lisää lapsia saa aina. Minkäs teet, elämä on, ei lapsia voi koko ajan vahtia, joten turha sitä on vahtia sitä vähääkään.
Lapsia on mahdotonta vanhtia kokoajan! Joka muuta väittää valehtelee. Lapsia on mahdollista vahtia sitten ettei lapsi ole pois silmistä yli minuuttia kerrallaan mutta "kokoajan" vahtiminen on mahdotonta.
Riittää kun katsot taivaalla lentävää komeaa kurkiauraa. Silmäsi ovat pois lapsesta 10 sekuntia. Lapsi ehtii juoksemaan kulman taakse. Arvot juoksiko muksu talon vai leikkimökin kulman taakse. Arvaat väärin ja juokset talon ympäri, sillä välin lapsi joka oli mennyt leikkimökintaakse pujahtaa pensasaidan raosta ja sinä tuhlaat aikaa juoksemalla pihan läpi. Tämän jälkeen on vain tuurista kiinni kuika nopeasti lapsi löytyy. Pahimmillaan lapsi ehtii läheiseen jokeen...
Ja kaikki vain sen takia, että katsoit kurkiauraa 10 sekuntia....Oikeasti lapsia on täysin mahdoton vahtia "kokoajan". 100% suojan antaa vain panssariaidattu piha, mitä aika harva mamma haluaa kotiinsa taikka kytkemällä lapsi naruun, johon puuttuu lastensuojelu (naruun kytkeminen ei edes olisi välttämättä pelastanut sadevesikaivoon pudonnutta).
hieman eri asia antaa vaikka neljävuotiaan juoksennella yksikseen rannalla, kuin olla tämän neljävuotiaan seurassa siellä rannalla? Eiköhän tuossa ekassa tapauksessa ole paljon enemmän vaaratilanteita kuin tokassa, vaikka myös jälkimmäisessä on lapsen mahdollista hukkua?
noita muitakaan lapsia sitten vahtimaan kun kuolo korjaa kuitenkin, vaikka kuinka vahtis.
Hei lets nostetaan kädet pystyyn kaikki ja annetaan olla. Mitä suotta vahtimaan kun niitä lapsia kuolee kuitenkin. Aivan turhaa työtä se vahtiminen on kun ei niille voi mitään. Menevät vain ja kuolevat, vaikka kuinka vahtis. Turha sitä on sitten mitään tehdäkään.
Saahan niitä lapsia lisää.
Lapsia pitää valvoa, uimataitosiakin. Viime kesä, toissa kesä ja varmaan joka vuosi on lapsia hukkunut tämän takia.
Lapsia hukkuu myös kotipihaan, aidattuun, hyvin hoidettuun kun lapsi jää hetkeksi yksin veden ääreen. Kahluuammeeseen hukkuu pieni lapsi siinä missä virtaavaan jokeen.
Oman lapsen olen hautaan saattanut, ei hukkunut mutta kädestä kiinnipitäminenkään ei olisi estänyt tapaturmaa. Olisi pitänyt pitää lasta sylissä. Kuka teistä kantaa lasta jatkuvasti sylissään, silloinkin voi kaatua itse, pudottaa lapsen ja lapsi kuolla tällöinkin.
Suhtautuminen elämään ja kuolemaan muuttuu kummasti kun lapsi kuolee. Kuvittelin olevani äiti, joka varoo lapsiensa onnettomuuksia ja varautuu.
Ajatelkaa mikä olo on isovanhemmalla jonka aika kuolla oli ennen lastaan ja lastenlastaan ja lapsi hänen luonaan kuolee. Ajattele että se olet sinä joka toimillaan tai tekemättömyydellään johtaa lapsen kuolemaan.Jokasella meillä on aika kuolla ja joskus se saattaa osua omalle perheelle että lapsi kuolee.
Paljon on niitäkin kun lapsi selviää. Paljonko näitä tulee julkisuuteen?
hieman eri asia antaa vaikka neljävuotiaan juoksennella yksikseen rannalla, kuin olla tämän neljävuotiaan seurassa siellä rannalla? Eiköhän tuossa ekassa tapauksessa ole paljon enemmän vaaratilanteita kuin tokassa, vaikka myös jälkimmäisessä on lapsen mahdollista hukkua?
voi mennä joen rannalle yksin kun se saattaa 15 vuotiaan ajaa mopolla kolarin. Turha vahtia, sillä jos se on kuollakseen, se kuolee. Ihan tyhjää työtä vahtia jotain alle kouluikäistä. Se on ihan tuurista kiinni, selviääkö hengissä. Ei niiden perään voi koko aikaa katsoa.
tuota samaa logiikkaa voisi kai soveltaa esim. turvavyön käyttöön tai pyöräilykypärään, kun kerran ihmisiä kuolee liikenteessa turvavöistä ja pyöräilykypäristä huolimatta niin mitäs järkeä käyttää kumpaakaan. Tai mitä järkeä käyttää ehkäisyä, kun ehkäisystä huolimatta voi tulla raskaaksi tai saada tauteja.
Meillä on turvallinen kerrostalon piha ja käyn katsomassa partsilta aina välillä. On siellä myös muita vanhempia ulkona, joten eivät yksin ole.
Meillä on 4v ja 5v ulkoilleet jo pitkään kahdestaan. Mikään ei ole minusta tylsempää kuin istua hiekkiksen laidalla ja kytätä isojen lasten tekemistä.
Aina ovat hyvin pärjänneet ja eivät ole lähteneet pihalta pois, eikä menneet parkkipaikalle.
Turhaa hysterisointia. Ette te pysty kaikkia vahinkoja estämään.
En myöskään ymmärrä, miten 9-vuotiasta voisi vahtia joka hemmetin minuutti. Kyllä ton ikäinen voi ja saakin pyöräillä jo muuallakin kuin kotinurkissa, jos on pyöräilykypärä päässä. Enemmänkin ihmetyttää, miten on niin huonosti suojattu silta ettei siinä ole turvakaiteita? Olikohan se ihan yleisessä käytössä oleva silta, haluaisinpa tietää.
Eilen näin Espoossa kun kaksi noin 10-vuotiasta poikaa kiipeili turvakaiteella. Alla oli tulviva samea puro. Ei turvakaiteet auta jos niillä kiipeillään. Ohikulkeva vanhempi rouva huomautti pojille asiasta... mutta pojat jatkoivat hölmöilyä :/
Meillä on turvallinen kerrostalon piha ja käyn katsomassa partsilta aina välillä. On siellä myös muita vanhempia ulkona, joten eivät yksin ole.
Meillä on 4v ja 5v ulkoilleet jo pitkään kahdestaan. Mikään ei ole minusta tylsempää kuin istua hiekkiksen laidalla ja kytätä isojen lasten tekemistä.
Aina ovat hyvin pärjänneet ja eivät ole lähteneet pihalta pois, eikä menneet parkkipaikalle.
Turhaa hysterisointia. Ette te pysty kaikkia vahinkoja estämään.
sehän on hyvä syy jättää oman onnensa nojaan, kun se vahtiminen on niin tylsää..tietenkään kukaan ei pysty kaikkia vahinkoja estämään, mutta olemalla siellä hiekkiksellä pystyisit estämään noin miljoona vahinkoa.
mutta maalaisjärjellä ajateltuna esimerkiksi 5- vuotiasta ei voi koko ajan ulkona pitää kädestä kiinni. Meillä on mökki virtaavan joen lähellä ja lapsia on varoitettu joesta, onneksi eivät ole sinne menneet vaikka "karkaamis"- mahdollisuuksia on päivässä muutama. Ihmettelen näitä mammoja jotka joka sekunti tietävät ihan tarkalleen missä lapset ovat, ja vannovat sen nimeen että heille ei koskaan mitään tuollaista vahinkoa satu.
jossa vietämme paljon aikaa ympäri vuoden ja tiedän takuulla aina missä 5-vuotiaamme on. Ei lapsia voi jättää valvomatta.
Jotkut äidithän ei nuku ainakaan 18 vuoteen,jotkut ei raskaaksi tulemisen jälkeen ikinä.Lapsethan voi kuolla myös yöllä nukkuessaan.Ne voi tukehtua,pudota sängystä ja joku voi tulla ja kaapatane.Mut ei sellasten äitien lapset jotka istuu JOKA SEKUNTI sängyn vieressä.
Missä välissä käyt veskissä?
Katsooko ihan oikeasti joka sekunti jompi kumpi teistä mitä lapsi tekee? Ihan joka ainut sekunti?Tiedät itsekkin kuinka typerä väitteesi on ja usko pois se kymmenen sekuntia voi olla ratkaiseva kun laitat kumarassa kenkääsi jalkaan että 5- vuotias lähtee harhailemaan metsään.
Itsellä kiehui tänään peruna kattila yli ja menin sitä laittamaan. 5- vuotias jäi olohuoneen lattialle ja kun tulin takaisin häntä ei näkynyt missään. Onneksi istui kuistilla katsomassa ikkunasta kun oli kuullut että auto tuli pihaan.
Mutta ah niin ihanaa lukea tuollaista täydellistä tekstiä missä joku mamma tietää joka AINUT SEKUNTI missä lapsi on..
Kuka valehtelee nyt niin pahasti et väittää vahtivansa joka sekunti.Lapsi voi yöllä tukehtua,pudota sängystä,saada aivoverenvuodon tai joku voi tulla ja kaapata lapsen.Mut ei niiden äitien lapsille käy mitään jotka istuu JOKA SEKUNTI sängyn vieressä.
Meillä myös tulvajoki vieressä, minkä yli menee kävelysilta. Siinä osa kakaroista roikkuu kaiteella ja kävelee, vaikka ikää on vasta 7v. Jos menet sanomaan niin huudetaan, että vittuako se sinulle kuuluu.
Lähellä on autotie, missä iso mäki. Vieressä menee kyllä pyörätie, mutta lasten lempihuvia näkyy olevan talvella laskea mäkeä tässä autotiellä. Saahan siitä hyvät vauhdit. Kerran yritin selittää näille lapsille, että tää on vaarallista. Vitun huora, mitä se sulle kuuluu, oli vastaus. Ikää poikalaumalla oli n. 6v-10v
Olen alkanut ajattelemaan, että ehkä se ei niin suuri menetys yhteiskunnalle olekaan jos joku näistä sattuu jäämään auton alle tai hukkumaan. En aio enää puuttua jos tällaista näen. Omapahan on valintansa.
En myöskään ymmärrä, miten 9-vuotiasta voisi vahtia joka hemmetin minuutti. Kyllä ton ikäinen voi ja saakin pyöräillä jo muuallakin kuin kotinurkissa, jos on pyöräilykypärä päässä. Enemmänkin ihmetyttää, miten on niin huonosti suojattu silta ettei siinä ole turvakaiteita? Olikohan se ihan yleisessä käytössä oleva silta, haluaisinpa tietää.Eilen näin Espoossa kun kaksi noin 10-vuotiasta poikaa kiipeili turvakaiteella. Alla oli tulviva samea puro. Ei turvakaiteet auta jos niillä kiipeillään. Ohikulkeva vanhempi rouva huomautti pojille asiasta... mutta pojat jatkoivat hölmöilyä :/
Meillä on iso veto-oja, joka johtaa mereen, ihan talomme vieressä. Lapsia on aina kielletty sinne menemästä, mutta aina sieltä silloin tällöin on yllätetty joko omat tai naapurin lapset. Ja siis isompana kuin alle kouluikäisenä... Eli siinä iässä, kun ei voi enää joka hetki seisoa kädestä pitäen vieressä. Vesi vaan elementtinä jo houkuttaa lapsia...
Kuitenkin pidän tärkeänä valvontaa ja olen vieläkin tarkka, vaikka lapset ovat jo isoja.
Aikoinaan, kun esikoinen oli 2-luokkalainen, sattui yllättävä tapaturma. Poika pyöräili koulusta ekaa kertaa kakkosluokan keväällä kotiin. Koko matka oli pyörätietä, eli kuvittelin, että hyvin sujuu. Olin kotona odottamassa häntä.
Lopputulos: poika raahautui kotiin käsi kahdesta kohtaa katkenneena. Pyörän eteen oli osunut isohko kivi, ja poika oli lentänyt kaaressa vesiojaan. Ekaa päivää yllä ollut uusi kevätpuku valui ruosteenruskeaa vettä...
Poika totesi, että onneksi ei menettänyt tajuntaansa, kun kaatui vesiojaan, olis henki mennyt:/
Jälkeenpäin kylästä eräs rouva soitteli tielaitokselle ja kertoi tapauksesta. Koulumatkan varrella vähän kolaripaikkaa edempänä oli iso vesioja pyörätien vieressä, jossa ei ollut kaiteita lainkaan. Rouvan soiton ansiosta nämä kaiteet tuli lopulta paikalle. Monasti olen ajatellut, että ehkä meidän poika pelasti tavallaan jonkun toisen lapsen hengen tällä kolaroinnillaan...
Kannattaa siis soitella tiestöistä vastaaville, jos kaiteet ei ole kunnossa. Muutoin kannattaa vahtia niitä lapsia tietenkin:)