Siskolla yksi lapsi - on aivan poikki. Mulla kuusi lasta - ei väsytä koskaan.

Ymmärrän molempia teistä.



Kun lapsia on yksi, se on enempi puuhaa hänen kanssaan!

Kun lapsia on kaksi tai enempi niin heistä on seuraa toisilleen, sinä saat seurata heidän juttujaan kuin että se ainokainen kinuaa sinun huomiotasi (koska ei ole muutakaan) ja sitten taas lapsista on paljon apuja kotihommissa: ruokia tehdään lapsien kanssa, pyykkiä ja lapset oppii paljon toisiltaankin. Yhtä lasta passaa helpommin enempi kuin mitä passaisi jos olisi 4 lasta.



Minulta lapsi kuoli ja taantuma palasi; sitä toimii enempi sen yhden lapsen kanssa taas kuin mitä teki kun lapset leikki keskenään ulkona, pyöräili keskenään.

Minä teen taas lapseni kanssa. Se on vaan näin, jos olisi toinen niin lapset automaattisesti oleskelisivat myös keskenään.



Voi sitä helposti kuvitella että elämä on rankempaa kun lapsia syntyy lisää mutta kokemus mikä toimii meillä myös kasvaa.

Asioita ei tee samalla kaavalla kaikkien kanssa, no ainakin minulla on ollut eroja arjessa onko lapsia yksi tai kaksi tai enempi.

Omalla kohdalla elämä on helpottunut kun lapsia tullut lisää ja ne kasvaa, oppii tekemään asioita. Vaikka lapsia olisi 4 niin ei niitä kaikkia passaa: 1 osaa itsenäisesti ja toinen haluaa kokeilla itse koska toinen on esimerkkinä jne.

Veditkö perjantaikännit vai miksi nukuit lauantaiaamuna puoli kymmeneen? Tiedäthän että alkoholi heikentää yöuntasi, eikä noin pitkään aamulla sängyssä notkuminen välttämättä piristä sen enempää.

Vähennä juomista niin huomaat miten ihana on herätä lasten kanssa yhdessä!

ap- ymmärrän sinua



t. 6 henkisen perheen esikoinen

aivan poikki vaikka ei olisi yhtään lasta. Minä olen toisinaan poikki.

t. viiden lapsen työssäkäyvä äiti

kahdeksan lasta. Hän on ihan loppu niiden kanssa.



Minulla ei ole lapsia. Olen pirteä.

on totta että ainokainen voi työllistää tai ainakin SITOA vanhempia enemmän kuin iso perhe-

leikkimisessä- mutta ruokahuolto ym vie enemmän aikaa isossa perheessä

t. 6 .henkisen perheen esikoinen

Siis, että ruokahuolto ois vaikeempaa isossa perheessä! Olin pitkään yksinhuoltajana yhdelle lapselle ja nykyisin suurperheen äiti: kyllä se ruuanlaitto on mun mielestä nyt helpompaa kuin silloin. Lapset voivat osallistua: kuoria perunoita, tehdä salaattia, kattaa pöytää-siivota astioita jne.

Ja suurperheessä se yhteinen tekeminen on aika usein just sitä arkea. Äidin aikaakin saadaan yhdessä tekemällä asioita (pyykkiä viikatessa voi puhua koulujutuista jne.) Eli varsinaisia ulkona syömisiä ja huvipuistoja on ehkä vähemmän, mutta muuta tekemistä sitten enemmän. Ja mua kyl vähän pännii tommoset arvostelijat, jotka puhuu isojen sisaruksien vastuusta kuin se ois jotain kamalaa! Itsekin olen ollut isosisko ja minusta oli mukava saada vastuuta ja nautin pikkusisaruksistani ja siitä, että sain vaihtaa vaippaa ja ulkoilla heidän kanssaan. En usko, että sisarenikaan siitä kärsivät. Minua ei tosin ikinä pakotettu mihinkään, vaan ainoastaan ehdotettiin, että voisinkohan auttaa... Nykyisin minulla on hyvät välit sisariini ja vietetään paljon aikaa yhdessä. He ovat minulle eri tavalla läheisiä kuin ystäväni ovat ja on ihanaa, että on olemassa ihmisiä, jotka tulevat aina tukemaan ja rakastamaan minua sellaisena kuin olen ja jotka tuntevat minut niin läpikotaisin.

On ihan suurperheestä kiinni miten se vastuu perheessä jakautuu. Jos lapset saavat elää kuin pellossa ja "olla lapsia", niin vanhemmilla on todennäköisesti aika rankkaa ja he ovat väsyneitä ja ilottomia. Jos taas perheessä ollaan täysipainoisia perheenjäseniä, jokaisella omat vastuualueet ja tehtävät perheen pyörittämisen saralla, niin silloin jää aikaa siihen yhteiseen ilonpitoon ja toistensa seurasta nauttimiseen.

Pointtisi oli kai se että siskosi on idiootti kun on vain yksi lapsi. Sinä suurperheen äiti olet kaikella tapaa parempi äiti ja ihminen.

Onneksi olkoon vaan.

Meillä ne tuntuu pääasiassa tappelevan keskenään ja välillä kun leikkivät, sotkevat ihan hemmetisti. Joten olen väsynyt, koska täytyy olla joko erotuomarina tai hoitamassa huushollia. Ei todellakaan ole aikaa lukea kirjoja tai lehtiä tai istua perse homeessa missään ennen lasten nukkumaanmenoaikaa eikä tästä nytkään mitään tule kun vauva vaan riekkuu eikä nuku. Ikinä ei ole omaa aikaa, eikä ole naurattanut enää vuosiin.



t. virheinvestoinnit 6v, 4v ja 7kk

Siskolla on yksi ekaluokkalainen lapsi. Viikonloput ovat siskolle kuulemma ihan hirveitä, kun ei voi levätä ollenkaan. Pitää "viihdyttää" lasta aamusta iltaan tai muuten se pelaa tietokoneella tai katsoo telkkaria apaattisena. Yksin on tylsä leikkiä, eikä kavereitakaan nyt joka viikonloppu tule käymään.

Meillä kuusi lasta, jotka tällä hetkellä 9v, 2x7v, 5v, 4v, 2v. Päivät ovat yhtä naurua ja riemua, tasapainon vuoksi tietenkin välillä kiljumista ja itkemistä itse kullakin. Silti, en joudu koskaan "viihdyttämään" lapsia, en ainakaan koe niin.

Tänään nukuin puoli kymmeneen, koululaiset olivat laittaneet aamupalan kaikille. Lounaan jälkeen mentiin pihalle, lapset keinuivat, puhaltelivat saippuakuplia, leikkivät hiekkalaatikolla - minä luin kirjaa. Välipalan jälkeen tehtiin virpomisoksat. Tein päivällistä, siivosin, pyöritin pyykkiä. Nyt on pannari uunissa ja päivän leikkejä kerätään pois - tunnin päästä aletaan iltapuuhiin.

Ei mua väsytä. Mikä tässä päivässä väsyttäisi?

Mä en nyt tajua taas tätä, kun takerrutaan tuohon, että lapset "viihdyttää" toisiaan. Meillä ainakin lapset leikkii luontevasti ja mielellään keskenään. Ovat 8, 5,5 ja 3- vuotiaat.

Mikä siinä on niin hienoa, että lapsi saa leikkiseuraa naapurista, mutta oman sisaruksen kanssa touhuaminen on sitten vanhemman laiskuutta?

Omistani olen myös huomannut sen, että mitä enenmmän lapsilla on sellaisia hommia, joissa tuntevat olevansa hyödyksi, sen tyytyväisempiä ovat. Nuo kaksi pienintä tappelevat siitä, kumpi saa tyhjentää tiskikoneen tai pyykkikoneen tai kantaa halot saunaan jne. Ymmärrän toki, että joissain perheissä voi kotitöiden teettäminen mennä ns yli, mutta meillä ei ainakaan ole ollut mitään ongelmaa, kun kaikki ovat innolla mukana.

Kyllä mäkin olen huomannut, että monessa yksilapsisessa perheessä se eläminen sen ainokaisen kanssa on yhtä lapsen ympärillä hääräämistä, eikä sillä ainokaisella tunnu ikinä olevan oikein mikään hyvin. Johtuu mistä johtuu, en tiedä. JA varmaan jotkut yksilapsiset perheet on sitä mieltä, että meidän lapset kärsii kamalasti, kun ei koko ajan ole joku kyttäämässä että joka vaatekappale on oikeassa ojennuksessa ja ehdi heti ensipyynnöllä joka asiaa kuuntelemaan ja katsomaan.

Näin me olemme erilaisia ja jokaiselle se oma perhe on se oikeanlainen.

toista ei tullut monista yrityksistä ja hoidoista huolimatta.



Täytyy myöntää, että välillä on rankkaa ja väsyttää, kun on vaan se 1 lapsi. On kovasti kiinni vanhemmissa ja vaatii kovasti huomiota. Lapsi itsekkin toivoisi kovasti sisarusta.



Meille sitä ei kuitenkaan annettu. Onneksi saimme silti tämän yhden. Kaikki eivät saa edes yhtä lasta.

Ja väsynyt. Mutta ei suinkaan sen takia,että lapsi vaatisi, vaan ihan joidenkin muiden asioiden takia. En käsitä tätä yksioikoista ajattelua, että väsymys/väsymättömyys johtuu lasten lukumäärästä, tai että ainoat lapset ovat automaattisesti vaativia itsekkäitä idiootteja...Elämä ei taida ihan noin mustavalkoista olla, vai onko? Minun ei ainakaan.

rahat puoliso terveys asuminen työt............miljoona asiaa..ja kyllä,mä en tohon sun juttuus usko!Kauhee homma,siivota ja pyykätä

ja molemmissa sama homma. Isommat lapset on nakitettu tekemään kaikki kotihommat ja hoitamaan pienemmät lapset. Äiti istuu perse homeessa koneella ja koti on kaaoksessa.

Että jos tässä nyt aletaan yleistämään yksilapsisia valittajiksi niin samalla voidaan yleistää suurperheiden äidit laiskoiksi.

Ja ei, minulla ei ole vain yhtä lasta, on kaksi =)