Onko muita, jotka kamppailevat outouden kanssa...

Hirveästi menee energiaa hukkaan, kun yrittää olla muuta kuin onkaan. Onko se sitten sen arvoista? Jos esittää jotain muuta niin eihän silloin synny aitoja kontakteja?



Itselläni oli kanssa hankalaa silloin kun piti yrittää jutella puistossa muiden äitien kanssa. Siellä tuntui olevan kaikilla omat kaveripiirit ja kai sitä minullakin oli tietty käsitys äideistä, johon en sitten itse mahtunut. Hengailinkin monesti mielummin yksin tai lasteni kanssa. Nyt kun lapset ovat isompia, saan itse valita seuran ja ei ole sellaista sosiaalista pakkoa ja ahdistusta kuin juuri puistoissa yms. paikoissa.



Ole outo ja omituinen, ihan rohkeasti. Eikä kaikista aiheista tarvitse vaahdota suuna päänä, reiluun porukkaan mahtuu sellaisiakin, jotka eivät ole koko ajan äänessä.



Tietty kannattaa opetella jonkinlaisia sosiaalisia tapoja, että pysyy mukana keskustelussa edes jollain lailla, vaikka aiheet olisi itselle tylsiä. Esim. kirjoista ja tv-sarjoista voi keskustella, vaikka itse ei olisi ikinä kuullutkaan niistä (kysyä vaikka että ai, miksi se on juuri sinusta hyvä sarja jne.)



Minusta olisi kyllä ollut kiva puistoillessani kuulla jonkun teorioita mielenkiintoisista asioista :). Millaiset asiat sinua sitten kiinnostavat? Anna joku esimerkki?

Miesten kanssa tulen hyvin juttuun, joten ehkä olen tavallaan miemäinen. mutta sitten en kuitenkaan ole sellainen, kuin joukkuepelejä harrastavat lyhyttukkaiset naiset, enkä sovi heidänkään seuraan. Harrastan tällaista naismaista analysointia... ap

Arkeni on puuduttavan tylsää ja mielelläni tutustuisin puistossa johonkin todella outoon äitiin :) Itse en ole mikään maailman fiksuin, mutta kuuntelen sujuvasti toisten juttuja. Ootko ap miettinyt, onko sulle varsinaisesti haittaa siitä outoudesta? Ei kaikki jaksa jauhaa kakkavaipoista ja korvatulehduksista.

joukkuepelejä pelaavat lyhyttukkaiset naiset samaan kastiin.

t. joukkuepeliä miesten kanssa harrastava lyhyttukkainen umpihetero ja psykologiaa tunteva älykäs pohdiskelija

Ne ymmärtää outoja ;)

Ei vaan oikeasti ne todennäköisesti suhtautuu tasavertaisena kaikenlaisiin ja -taustaisiin ihmisiin vaikka itse ovatkin niin älykkäitä että ymmärtävät outoja juttujasi.

Tietysti itse pidän itseäni keskivertoa älykkäämpänä, en tiedä onko asia niin, mutta jotenkin monet jutut ja muut vain menevät ihmisiltä ohi. Pahinta on kun selittää jotain asiaa vitsinä, ja toinen ei tajua, että se on vitsi...

Koko elämän ajan mulla on ollut vaan pari kaveria, joiden kanssa huumori on käynyt yksiin. Noilla kavereilla on taas ollut muutenkin laaja ystäväpiiri, itse en oikein ymmärrä, että miten he siihen pystyvät.

Lisäksi en jotenkin osaa sellaisia normaaleja puheenaiheita, joku bussin aikataulusta tai säästä keskustelu menee, mutta joillakin ihmisillä on kyky vain puhua jostain arkipäivän jutusta tai kommentoida yllättäviinkin tilanteisiin jotain järkevää ja rauhoittavaa. Minä jään vain tuppisuuksi, kun en vain osaa reagoida noihin tilanteisiin mitenkään.

mutta kyllä minulla kavereita on, jotka kaikki pitävät minua vähän outona... no, onpahan kaikilla hauskaa. Puhun nykyään pehmoisia jo puolitutuille ja naapureillekin eikä minua haittaa jos pitävätkin hulluna. Kyllä maailmaan outoja mahtuu, ja minullekin on itse asiassa moni sanonut, että kanssani on kiva jutella kun tietää, että minun mielipiteeni ovat melko varmasti kummallisempia kuin kanssakeskustelijoiden omat.



Itsesensuurin poistossa on tosin ollut se huono puoli, että lauon nykyään ihan mitä sylki suuhun tuo. Eilen ehdotin tutulle papille vaihtoehtoista uraa toisella aika maallisella alalla (johon hänellä selvästi on taipumusta) ja vasta jälkeenpäin huomasin, että ehkä uranvaihdon suosittelu pappismiehelle on jotenkin törkeämpää kuin muille.

mutta ei se tee minusta sen erityisempää kuin muistakaan. En ole erakko, kaikenlaiset ihmiset ovat minusta mielenkiintoisia, puheenaiheet yritän valita tilanteen mukaan ja ottaa muut huomioon. Ei se nyt niin vaikeaa ole, vaikka en samoja lehtiä tai tv-sarjoja seuraisikaan.