Rehellisesti; mitä mieltä olette siitä jos jollakulla on vammainen lapsi?

Itse en pidä vammaisen ihmisen elämää ihmisarvoisena. Miksi on pitänyt sellainen saattaa tähän maailmaan? Jo pelkkä vieraitten ihmisten tuijotus tuntuu pahalta, puhumattakaan syrjinnästä, kiusaamisesta, rajoitteista (työ, ihmissuhteet, oma asunto, jne). Esimerkkinä: muita ihmisiä oksettaa, jos vammainen sattuu samaan savintolaan viereiseen pöytään syömään, ruoat valuvat rinnalle ja mässytys on hirveää. Ihmisen ulkonäkökin on ruokahalun kadottavaa.

Ovatko vanhemmat tietäneet etukäteen odottavansa vammaista lasta? Jos ovat, niin pidän heitä tekopyhinä marttyyreinä. Jos vamma on osunut kohdalle puun takaa, toivon, etten joutuisi itse olemaan paljoa tekemisissä vammaisen ihmisen kanssa, valitettavasti. :(

T: Rehellinen

jos olisivat tienneet etukäteen...

ja toisia vammaisia tavatessa olen kiinnostunut kuulemaan mistä vammasta on kyse ja miten perheen elämä sujuu jne.



Ja raadollinen minäkin olen: vaikeasti kehitysvammaisia nähdessäni/tavatessani ajattelen, että kyllä meillä vaan on helppoa tämän downin kanssa. Näin ajattelen myös, jos näen käytökseltään haastavia lapsia (olivat sitten normaaleja tai eivät). Meillä molemmat lapset ovat rauhallisia ja uhmat ym. haasteet on selvitty ilman itkupotkuraivareita. Välillä olen jopa (ehkä sairaasti) ylpeä, että meidän down-lapsikin käyttäytyy niin hienosti ja tottelee kun sanotaan. Eikä kuolaa eikä mässytä syödessään. =)

on paikallaan. Varmasti kaikki ketjun avaavat tajuavat, että joukossa voi olla negatiivisiakin mielipiteitä.



Näin sanon, vaikka en hetkeäkään sietäisi lähipiirissäni ihmistä, joka ajattelee, ettei vammaisilla ole oikeutta olla elossa tai että he "vievät ruokahalun".



Toisin sanoen: rehellisyydellä ei ole minusta syytä ylpeillä, jos ajattelee julmasti eikä edes selvästi tiedä asiasta tarpeeksi.



Vähintäänkin tuollaisen natsihenkisen ihmisen on syytä pitää mielipiteensä aika syvällä sisällään ja olla munaamatta itseään ja loukkaamatta muita sanomalla sitä julki IRL.

reaktio on varmasti sääli. Tai tulee olo, että voi ei miksi vammaisia lapsia syntyy (kaikki luonnollisesti toivovat tervettä lasta).



Toinen ajatus on, että mahtaa olla raskasta vammaisen lapsen kanssa ja kauanko siitä pitää kantaa huoli.. koko elämäkö?



Sitten tulee ajatus. Miltä itsestäni tuntuisi jos saisin vammaisen lapsen. Tottakai sitä rakastaisi onhan se oma lapseni...



Joskus mielessä käy myös ajatus, että ovatkohan vanhemmat tienneet, ennen lapsen syntymää (hyvissä ajoin, jolloin abortti vielä mahdollinen), että tulossa on vammainen lapsi.

Aaargghh! Olen niin kateellinen sun lapsellesi, itse olisin tahtonut syntyä kehitysvammaisena, Oikeesti musta se on cool jos ois kehitysvammainen.



Ja jotkut kysyy multa et miten voin ajatella sen hieanona asiana olla kehitysvammainen, mutta onhan se parempi ajatella positiivisesti kuin negatiivisesti. :)

äiti juonut alkoholia raskaana?



käyttänyt jotain päihteitä?

Kun olin pieni, meillä päin oli pari keharia, joiden käytös pelotti minua ja siitä on jäänyt kielteisiä tunteita.



Ystäväpiirissä on ollut muutamia varsin traagisiakin tapauksia ja monenlaisia vammoja, synnynnäisistä lähes välittömästi tappavista vaivalloisesti leikattaviin ja kehitystaantuman kautta eteneviin (agu) ja kyllä koko perheelle on aikamoinen muutos alkaa elää vammaisen tukena ja kokea vielä menetys siihen päälle.

äiti juonut alkoholia raskaana? käyttänyt jotain päihteitä?

miten vanhemmat jaksavat. Ei asia minua pelästytä, itselläni on lievästi kehitysvammainen sisko ja muutama ystäväkin on kehitysvammainen.

Ei alkoholi aiheuta kehitysvammaisuutta. äiti juonut alkoholia raskaana? käyttänyt jotain päihteitä?

Kehitysvammoja ja vammoja on monenlaisia ja monenasteisia.

Sivujuonne, mutta minä en pidä sellaisia ihmisiä urheina, jotka tietävät sikiön vammaiseksi, mutta eivät hanki aborttia. Pidän heitä itsekkäinä. Urheita he olisivat, jos vastaisivat tuosta lapsesta alusta loppuun itse.

siinä ei vanhempien iällä ole mitään tekemistä. Toki Down-lapsia syntyy vanhemmille, kuten myös nuorimmille synnyttäjille suhteessa enemmän kuin keskiverrokeille.

Meillä on kehitysvammainen lapsi ja häkin meille ihan tavallinen lapsi.

Ihan jokaiselle meistä elämä järjestää sekä iloa että murhetta.

Voisiko johtua pelästyminen siitä, ettei tuohon osaa oikein kommentoida mitään, varsinkaan kasvotusten.

älä luulekkaan että nämä muut vastaajat ei ole rehellisiä. Kehitysvammaisen äitinä sanon, että on paljon ihmisiä jotka suhtautuu kehitysvammaisiin oikein hyvin. Suhtautuvat todella luonnollisesti. Ilmeet ja olemus paljastaa kaiken. Ei siihen sanoja tarvita.

En yhtään mitään. Meillä on kehitysvammainen lapsi ja häkin meille ihan tavallinen lapsi.

Olen sitä mieltä, että vammaisen lapsen syntymisellä perheeseen on tietty tarkoitus- pysäöytys jostakin miettimään, mikä elämässä oikeasti on tärkeää esim. Voi olla muitakin tarkoituksia, mutta tämä on varmaan se yleisin.

Itselläni erityislapsi, ja olen työssä kehitysvammaisten parissa.



Haluaisin keskustella, jakaa asioita. Toivoisin että tukiverkosto on hyvä, ja ellei, haluaisin kannustaa sen luomiseen.

Tunnen perheen, jossa on syvästi kehitysvammainen lapsi, nyt jo aikuinen mutta lapsen/vauvan tasolla. Aluksi oli ehkä hieman kiusallista, koska en tiennyt miten suhtautua asiaan. Nyt olen oppinut suhtautumaan tähän lapseen kuin kehen tahansa. Kyselen koko perheen kuulumisia äidiltä ja miten tämä lapsi on voinut. Kyselen, mitä lapsi sai joululahjaksi yms. En oikeastaan edes "sääli" vanhempia, vaan ajattelen, että lapsi on varmasti onnellinen saamastaan hyvästä hoidosta ja siitä rakkauden määrästä, mitä äiti hänelle antaa. Onneksi ei joudu olemaan laitoshoidossa ja saa elää niin normaalia lapsen elämää kuin vain mahdollista. Ei ole ympäröivän maailman murheita ja paineita hänellä. Tottakai olen surullinen vanhempien puolesta, että heillä on rankkaa, mutta onneksi heillä on myös terveitä lapsia. En todellakaan inhoa vammaisia, mutta ole todella onnellinen, että oma lapseni on terve.

Ei sen kummempaa.