Rehellisesti; mitä mieltä olette siitä jos jollakulla on vammainen lapsi?

No ajattelisin, että onneksi itse en joudu huolehtimaan kehitysvammaisesta! Elämäni olisi pilalla.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2013 klo 21:49"]

Meillä on kehitysvammainen lapsi ja häkin meille ihan tavallinen lapsi.

[/quote]

Ahaa. Siis on "ihan tavallinen" mutta kuitenkin "erityislapseksi" kutsutaan?

Ajattelisin että siinä on taas yhdestä tuottamattomasta yksilöstä lisää kuluja yhteiskunnalle. Jos vanhemmat tiesivät vammaisuudesta ja siltikin päättivät homman viedä loppuun asti, saisivat itse kustantaa ja hoitaa itsekkyytensä hedelmän hautaan asti ilman mitään tukea. Nyt ahkerasti sitä alapeukkua totuuden sanomisesta!

Ensimmäisenä ajattelen, että onkohan äiti ottanut huumeita/lääkkeitä odotusaikana, sitten ajattelen onkohan geenivirhettä ja sitten onkohan kusta lorahtanut joukkoon..mutta toivon aina, että vammainen saa hyvää hoitoa, itse en pystynyt hoitamaan tai olemaan heidän kanssaan, ei ole kokemusta eikä koulutusta.

Suuret pisteet siitä, että on päättänyt pitää lapsen kehitysvammasta huolimatta ja jaksaa vaikka läpi elämän huolehtia tästä. Itse olen niin itsekäs, että tuskin riittäisi voimavarat sellaiseen.

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 09:52"]

Ajattelisin että siinä on taas yhdestä tuottamattomasta yksilöstä lisää kuluja yhteiskunnalle. Jos vanhemmat tiesivät vammaisuudesta ja siltikin päättivät homman viedä loppuun asti, saisivat itse kustantaa ja hoitaa itsekkyytensä hedelmän hautaan asti ilman mitään tukea. Nyt ahkerasti sitä alapeukkua totuuden sanomisesta!

[/quote]

arjalainen totuus

Minulle   kehitysvammaset  on  tärkeitä . Minä

en  katso  ihmisen  ulkonäköä  vaan  katson

minkälaiset  ne  on  sisältä.  En  ymmärrä miten

kukaan  voi haukkua  niitä.

Tyttäreni päiväkotiryhmässä on muutama kehitysvammainen. Heistä olen ajatellut että lapset ovat saaneet ihanat perheet ja rakastavat vanhemmat ja saavat elää hyvää elämää. Pk-täditkin ovat ihania näitä lapsia kohtaan. En sääli, minusta ainakin nämä lapset elävät täyspainoista elämää. Heidän aikuiselämästä en sitten tiedä mutta ilmiselvästi nauttivat nyt elämästään.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2013 klo 21:21"]

äiti juonut alkoholia raskaana? käyttänyt jotain päihteitä?

Kyllähän se aiheuttaa.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 23:53"][quote author="Vierailija" time="22.01.2013 klo 21:21"]

äiti juonut alkoholia raskaana? käyttänyt jotain päihteitä?

Kyllähän se aiheuttaa.

Siis alkoholi raskausaikana aiheuttaa kehitysvammaisuutta.

Mietin usein että kuinkahan vanhemmat jaksavat. Ystäväni pikkusisko on vaikeasti kehitysvammainen, ja tiedän että vanhempien rooli on varmasti hyvin raskas.  

[quote author="Vierailija" time="30.03.2011 klo 10:17"]

vammainen lapsi on monesti kovin onnellinen

ja iloa tuottava. Mielestäni voitte elää jopa onnekkaamman ja paljon rikkaamman elämän. (avara katseisemmankin) kuin joku sulkeutunut ihminen , joka luulee että vain hänen lastensa terveys toisi onnen. Joka tapauksessa jokaiselle perheelle ja lapselle tulee vastoinkymisiä. Mutta avain kaikkeen onneen elämässä on se ettet niin kauheasti välitä mitä muut ajattelevat, koska niitä kommentteja ja kypsymättömiä ihmisiä aina on(ja varsinkin täällä) niin unohda av palsta ja nauti ihanasta erilaisesta lapsestasi. tsemppihali!

[/quote]

Oon monesti miettinyt miksi ihmiset ajattelevat, että vammainen lapsi olisi jotenkin kovin onnellinen. Millä perusteella? Voin omasta kokemuksesta sanoa, että harmittaa ja pahasti, jos ei lapsena niin viimeistään teininä.

Ap:lle en mieti mitään ihmeempää. Olen pahoillani siitä, että lapsella on vamma.

Olen monesti ajatellut, että jos omani olisi vammainen niin minusta ei olisi hoitamaan häntä niin hyvin kuin pitäisi. En jaksaisi "taistella" lapseni oikeuksista oikeisiin tukimuotoihin jne.



Olen ollut henk.koht. avustajana vammaiselle lapselle. Ja näin seurannut läheltä heidän elämäänsä.

ajattelee mutta eivät tietenkään sitä sano ääneen. Tuntuu silti hirveältä vammaisen lapsen puolesta, he kuitenkin rakastavat lastaan joka on viaton vammaisuuteensa ja sitten törmää näihin ihmisten rehellisiiin mielipiteisiin joiden mielestä heidän lapsensa ei olisi koskaan pitänyt syntyäkään eikä hänellä ole ihmisarvoa.

Itse en pidä vammaisen ihmisen elämää ihmisarvoisena. Miksi on pitänyt sellainen saattaa tähän maailmaan? Jo pelkkä vieraitten ihmisten tuijotus tuntuu pahalta, puhumattakaan syrjinnästä, kiusaamisesta, rajoitteista (työ, ihmissuhteet, oma asunto, jne). Esimerkkinä: muita ihmisiä oksettaa, jos vammainen sattuu samaan savintolaan viereiseen pöytään syömään, ruoat valuvat rinnalle ja mässytys on hirveää. Ihmisen ulkonäkökin on ruokahalun kadottavaa. Ovatko vanhemmat tietäneet etukäteen odottavansa vammaista lasta? Jos ovat, niin pidän heitä tekopyhinä marttyyreinä. Jos vamma on osunut kohdalle puun takaa, toivon, etten joutuisi itse olemaan paljoa tekemisissä vammaisen ihmisen kanssa, valitettavasti. :( T: Rehellinen

Kovin moni ei ajattele kuten sinä. Olet varmaan kovinkin lämminhenkinen ja kunnioitettu ihminen lähipiirissäsi muutenkin? Kehotan katsomaan peiliin, ja miettimään mitä sieltä näkyy.

Toki ymmärrän, etteivät kaikki ihmisen voi olla superavarakatseisia jne., mutta kaltaisesi ahdasmielisyys ja itsekeskeisyys on kuvottavaa.

T: toinen rehellinen

Tiedän olevani tässä asiassa ahdasmielinen. Monessa muussa asiassa olen taas erittäin avomielinen, mitä jotkut eivät voi käsittää (esim. ajankohtainen aihe homojen oikeudet). Mutta AP pyysikin rehellistä mielipidettä, jonka annoin. Tiedän, etten ole ainoa. Tästä ketjustakin jo näkee, että olen vähemmistöä mielipiteineni, mikä on taas ihan hyvä, sillä en pysty olemaan vammaisen ihmisen elämässä "täysillä", ehkä joku teistä avomielisimmistä voi. En kuitenkaan halua olla kaksinaamainen.

T: se eka rehellinen

P.S. Suvusta ja kaveripiiristä löytyy kyllä vammaisia (tosin ovat jo aikuisia)

Ensimmäisenä ajatuksena tulee sääli.

Säälittää kun lapsi ei koskaan itsenäisty eikä tee normaaleja jutuja kuten tuo kotiin ensimmäistä tyttö-/poikaystävää, saa ajokorttia yms.



Mä nostan hattua että joku pystyy pitämään vammaisen lapsen ja jaksaa sen kanssa.

Koska itselläni ei ole kehitysvammaista lasta, ja välillä tuntuu, ettei jaksa noiden "normaalien" lasten kanssa.

Itselle tuli kiusaantunut olo, ei sen lapsen takia vaan sen takia, etten tiennyt miten suhtautua, koska en ennen ollut törmännyt tilanteeseen missä olisi ollut vammainen ihminen.



Ja ei, minua ei inhota vammaiset.

nyt ole erityisesti mitään mieltä, varsinkaan jos en tiedä kuinka vaikeasti vammainen lapsi on kyseessä. Jos on erittäin vaikea tapaus, niin siinä vaiheessa käy varmasti mielessä vanhempien jaksaminen -ja miten itse selviäisin vastaavassa tilanteessa.



Pelästymistä en oikein ymmärrä, jos ei kyse ole sitten siitä, että tajuavat juuri silloin konkreettisesti sen, että voisivat olla siinä sinun asemassasi. Ei kai vammaisuutta tule niin paljon ajatelleeksi, jos lähipiirissä ei satu yhtään vaikeammin vammaista olemaan ja ajatus pysätyttää ja saa ajattelemaan.

kuin ns. normaalilapsen vanhemmilla, ja sitä lasta myös vamman asteesta riippuen, samasta syystä. Jos on selvästi vammainen lapsi, niin tuntuu pahalta, ettei hän saa koskaan elää normaalia elämää. Mutta en pelkää enkä todellakaan inhoa.

..kuin jonkun vammaisen elämä? Kuka esimerkiksi tarvitsee avarakatseista homojen oikeuksien puolustamistasi? Ketä se hyödyttää? Sinua itseäsikö?



Sinulla on paljon oppimista rehellisyydestä, se ei koskaan ole julmaa viiltämistä. Tuolla mielenlaadulla ja asenteella et voi auttaa ketään. Sydämessäni on asenne, joka myrkyttää hyvätkin aikomuksesi.