Rehellisesti; mitä mieltä olette siitä jos jollakulla on vammainen lapsi?
Olen tutuille kertonut että meillä on kehitysvammainen esikoinen, ja jotkut näyttävät pelästyvän. Aivan kuin heitä inhottaisi. Mitä ihmiset todellisuudessa ajattelee?
Kommentit (80)
surettaa ko perheen puolesta korkeintaan.
Harmittaa, se taitaa olla ensireaktio. Mutta ei niin että säälisin, "voi voi kun teillä piti käydä niin huono tuuri", en mä kuitenkaan ajattele niin.
että onkohan vanhemmat tienneet vammaisuudesta jo etukäteen ja silti pitäneet lapsen. Meidän naapurilla on down-lapsi ja aina mietin tiesivätköhän siitä jo ennen synnytystä. Muutoin ehkä vähän säälin.
mitään ihmeellistä osaisi ajatella.
Ensireaktio saattaisi olla pelästyminen tai surullin olo, lähinnä ikävästä yllätyksestä (siis perheesi kannalta ikävästä) johtuva.
Se on ihan selvaa. Itse asiassa olen ehka eniten kiinnostunut siita, millainen se vamma on ja miten se vaikuttaa, vaikken valttamatta kehtaisi sita kysya. Olen yleensakin kiinnostunut laaketieteesta, ja omien ja lasteni sairauksista (ei tietenkaan mistaan flunssista) opiskellut kaiken mahdollisen, etta ymmartaisiin asian paremmin.
Ja ehkä seuraava ajatus olisi se, että onneksi meidän lapset ei ole vammaisia.
Älä nyt pahoita mieltäsi, itse kysyit mitä ajatuksia herättää :)
että on rankempaa kuin jos lapsi olisi tavallinen. Jos tapaan vammaisen lapsen (siis ei pikkuvauvan, vaan isomman), niin usein tulee olo etten ymmärrä lasta kunnolla, mikä hävettää, tunnen siis itseni tyhmäksi kun en tajua. Toki riippuu vamman laadusta, mutta jos esim. puhe on epäselvää niin pelkään että ymärrään väärin ja olen turhauttava vammaisen/tämän vanhempien näkökulmasta.
oon työskennellyt vammaisten parissa ja siskollani on cb-vamma.että ihan normaalisti niin sanotusti ottaisin asian.
Lähipiirissäni on kehitysvammainen aikuinen.
Ongelmaksi muodostuu, miten asian kertoja haluaisi siihen suhtauduttavan/sanottavan. Jotkut vetävät herneet jos luulevat kuulevansa sääliä äänessä. Toiset taas siitä, jos vaikutat tunteettomalta. Sanon siis "aijaa" ja jos toinen itse alkaa asiasta enemmän puhumaan, niin sitten juttu jatkuu.
tai oikeammin hätäännyin siitä, etten tiennyt miten reagoida. Nyt on tuttavapiirissä vammaisia lapsia sen verran, etten suhtaudu mitenkään erikoisesti.
ja iloa tuottava. Mielestäni voitte elää jopa onnekkaamman ja paljon rikkaamman elämän. (avara katseisemmankin) kuin joku sulkeutunut ihminen , joka luulee että vain hänen lastensa terveys toisi onnen. Joka tapauksessa jokaiselle perheelle ja lapselle tulee vastoinkymisiä. Mutta avain kaikkeen onneen elämässä on se ettet niin kauheasti välitä mitä muut ajattelevat, koska niitä kommentteja ja kypsymättömiä ihmisiä aina on(ja varsinkin täällä) niin unohda av palsta ja nauti ihanasta erilaisesta lapsestasi. tsemppihali!
vammainen lapsi on monesti kovin onnellinen
ja iloa tuottava
Ja ehkä seuraava ajatus olisi se, että onneksi meidän lapset ei ole vammaisia.
Älä nyt pahoita mieltäsi, itse kysyit mitä ajatuksia herättää :)
ajattelen että onneksi toinen lapsemme on terve, ja olen iloinen siitä asiasta. Että ymmärrän kyllä ajatuksesi. Ap
En ole ikinä ollut tekemisissä kehitysvaimmaisen kanssa, eikä siis ole kokemusta. Tämän takia en osaa suhtautua ja asia "pelottaa" ja ahdistaa.
ap vaikuttaa fiksulta av-mammalta!
ja mietin onneani, kun omat lapset on terveitä
No, en todellakaan pelästyisi. Miksi ihmeessä pelästyisin? Varmasti ajattelisin, että kurja juttu sinänsä, koska ainahan sitä toivoisi että jokainen lapsi saisi olla terve. Mutta ihmisiä arvostan ihan yhtä paljon oli sitten vammainen tai ei.
Omaan ajatteluuni vaikuttaa jonkin verran vamman laatu. Eli jos vammaisuus on sellaista, että se kiistatta vaikuttaa hyvin negatiivisesti elämänlaatuun, niin silloin varmaan säälinkin lasta ja vanhempia. Jos siis lapsi joutuu vaikkapa olemaan täysin sidottuna pyörätuoliin, eikä ikinä pääse lainkaan liikkumaan ja on lisäksi kehitykseltään aina vaikkapa 2-vuotiaan tasolla. Jos kyseessä on jokin lievempi vamma, kuten vaikkapa Downin syndrooma, niin en tunne sääliä vaan ajattelen, että lapsi on varmaankin ihan yhtä onnellinen kuin tervekin.
Riippuen kertomistavasta saattaisin tuntea myös sääliä. Haluaisin kuulla tarkemmin, millaista elämä kehitysvammaisen lapsen kanssa on ja millainen lapsi on.
ja vanhemmat saavat apua sukulaisiltaan ja ystäviltään jaksamiseen.
tiedä mitä sanoa tai miten suhtautua.