Veljeni ahdisteli seksuaalisesti kun olin pieni, nyt haluu
että pidetään enemmän yhteyttä. en halua, en tahdo. Tekis mieli pistä'ä viestiä, kun miettii että olen hänelle suuttunut jostain. Ahdistaa koko ihminen
Kommentit (46)
Ymmärsikö tekevänsä väärin? Voiko olla mahdollista että ei muista asiaa?
.. hän pyytää anteeksi tekojaan ja hyvittää ne tavalla, jonka sovitte keskenänne. Sen jälkeen vasta annat anteeksi ja voitte jatkaa puhtaalta pöydältä.
Suosittelen sinulle myös anteekisantamisen harjoittelua. Anna ensin anteeksi itsellesi. Eli sano joka aamu ennen kuin nouset sängystä: Annan itselleni anteeksi. Tätä jonkin aikaa. Sitten alat antaa muille anteeksi.
Lapsihan sun velikin on ollut, ettei ole ehkä ymmärtänyt mitä tekee tai sen seurauksia varsinkaan. Ei silti että se olisi oikein.
Oliko hän seksuaalisen hyväksikäytön uhri? Jos hän on ahdistellut sinua, niin luultavasti hänelle itselleen on tapahtunut jotain. Puhu veljesi kanssa ja vaadi selitys.

Kevyttä yleistystä...

Miten niin luultavasti?
Kevyttä yleistystä...
Lapsi ahdistelee toista lasta seksuaalisesti on se yleensä sen merkki että ahdistelija itsekin on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. NÄin on lähes jokaisessa ilmi tulleessa tapauksessa.
Lapsihan se veli on ollut itsekin. Toki isohko ikäero tekee asiasta tuomittavamman ja 11 v ei ole ihan pikkulapsi enää.
Sukuelinten koskettelut eli ns. lääkärileikit sinänsä ovat aika tavallisia sisarusten kesken mutta yleensä ollaan suht samanikäisiä ja selkeästi alle murrosiän tuolloin.
toistensa sukuelinten tutkiminen on aika tavallista pikkulapsilla. Toki 11 v on vähän liian vanha tuollaisiin leikkeihin, pitäisi olla jo ymmärrystä.
Oliko hän seksuaalisen hyväksikäytön uhri? Jos hän on ahdistellut sinua, niin luultavasti hänelle itselleen on tapahtunut jotain. Puhu veljesi kanssa ja vaadi selitys.
Miten niin luultavasti?
Kevyttä yleistystä...Lapsi ahdistelee toista lasta seksuaalisesti on se yleensä sen merkki että ahdistelija itsekin on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. NÄin on lähes jokaisessa ilmi tulleessa tapauksessa.
Eikä ole myöskään pakko antaa anteeksi. Ihan itse saat sen päättää, ja tarvittaessa vaikka muuttaa mieltä myöhemmin.
Eikä meille täällä tarvitse mitä tapahtui, jollet halua kertoa.
Jos haluat keskustella (anonyymisti) jonkun asioihin perehtyneen kanssa, koitapa ottaa yhteyttä Tukinaiseen: http://www.tukinainen.fi/
Vaikka se raiskauskriisikeskuksen määritelmällä kulkeekin, sieltä annetaan tukea myös muunlaisen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneille.
Tsemppiä.
toistensa sukuelinten tutkiminen on aika tavallista pikkulapsilla. Toki 11 v on vähän liian vanha tuollaisiin leikkeihin, pitäisi olla jo ymmärrystä.
Oliko hän seksuaalisen hyväksikäytön uhri? Jos hän on ahdistellut sinua, niin luultavasti hänelle itselleen on tapahtunut jotain. Puhu veljesi kanssa ja vaadi selitys.
Miten niin luultavasti?
Kevyttä yleistystä...Lapsi ahdistelee toista lasta seksuaalisesti on se yleensä sen merkki että ahdistelija itsekin on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. NÄin on lähes jokaisessa ilmi tulleessa tapauksessa.
Minun veljeni käytti minua ja siskoani seksuaalisesti hyväksi, kun olin 11 ja siskoni 10 vuotias. Veli oli 13. Hän oli pelottava, uhkasi,oikea tyränni. Alistuimme, hän lukitsi huoneeseen eikä päästänyt pois, enen kuin oli saanut haluamansa. Meni vuosia ja nyt 50-vuotiaana asia räjähti alitajuntaani kaiken sen paskan, mitä koin lapsena. En osaa käsitellä asiaa, minulla on todellinen halu antaa nyt suvulle ilmi veljeni, mitä teki meille lapsena. Käyköön sitten hänen perheelleen mitä tahansa, en välitä. Oikeudellisesti en saa enää asiaa hoitumaan ja olen ottanutkin veljeeni yhteyttä, mutta eipä ole uskaltanut vastatakaan ja nyt olen varmempi siitä, että minä uhrina kannan edelleen häpeää, nyt sen saa kantaa veli loppuelämänsä, mitä teki. Terapiaan on mennyt sievoinen summa ja haluan maksattaa sen veljelläni, hänen takiaan olen joutunut siellä käymään. Isämme ihmettelee, että miksi sisarusvälit ei ole kunnossa ollut koskaan, olen valmis kertomaan siihen syyn hänelle. Ehkä olen itsekäs joidenkin mielestä, mutta tätä raakuutta tapahtuu todella paljon lapsille, että ihan oksennan, kun luen näitä tarinoita.
Sinun ei tarvitse olla näillä palstoilla, jos ei ole järkevää sanottavaa. Muuta suuntaa.
Sinun ei tarvitse olla ja kiusata itseäsi olemalla samassa tilassa veljesi kanssa. Kyllä hänenkin täytyy jotain muistaa tapahtuneesta ja oireilee sitä omalla tavallaan, mutta se o nhänen ongelmansa.
Teidän olisi pitänyt puhua vanhemmillenne.
Minun veljeni käytti minua ja siskoani seksuaalisesti hyväksi, kun olin 11 ja siskoni 10 vuotias. Veli oli 13. Hän oli pelottava, uhkasi,oikea tyränni. Alistuimme, hän lukitsi huoneeseen eikä päästänyt pois, enen kuin oli saanut haluamansa. Meni vuosia ja nyt 50-vuotiaana asia räjähti alitajuntaani kaiken sen paskan, mitä koin lapsena. En osaa käsitellä asiaa, minulla on todellinen halu antaa nyt suvulle ilmi veljeni, mitä teki meille lapsena. Käyköön sitten hänen perheelleen mitä tahansa, en välitä. Oikeudellisesti en saa enää asiaa hoitumaan ja olen ottanutkin veljeeni yhteyttä, mutta eipä ole uskaltanut vastatakaan ja nyt olen varmempi siitä, että minä uhrina kannan edelleen häpeää, nyt sen saa kantaa veli loppuelämänsä, mitä teki. Terapiaan on mennyt sievoinen summa ja haluan maksattaa sen veljelläni, hänen takiaan olen joutunut siellä käymään. Isämme ihmettelee, että miksi sisarusvälit ei ole kunnossa ollut koskaan, olen valmis kertomaan siihen syyn hänelle. Ehkä olen itsekäs joidenkin mielestä, mutta tätä raakuutta tapahtuu todella paljon lapsille, että ihan oksennan, kun luen näitä tarinoita.
Veljeni leikkii kuningasta ja kukaan ei hänen ylitse mene. En ole nähnyt häntä nyt 5 vuoteen enkä haluakaan nähdä, mutta pelkkä äänen kuuleminen nostaa verenpaineeni jo korkeuksiin.
Vihaan veljeäni todella.
nuorena jo tiennyt seksistä.:( Koskettelu olisi "ymmärretävämpää". Todella ikävää.
Se pelko oli niin voimakas meissä sisaruksissa veljeä kohtaan, hän alisti meidät ja uhkasi. Meillä oli nuorempikin sisar ja piilottelimme häntä, että hän ei joutuisi veljeni kynsiin. Alistuimme sisareni kanssa vuoroin, kun veli yllätti silloin kun vanhemmat eivät olleet kotona. Niin, oikeuteen se asia ei olisi mennyt ees, ja olimme niin peloissamme, ja veli sanoi, että vanhemmat ei usko meitä, joudumme pois kotoa, jos menemme puhumaan.
osaa laittaa stoppia veljelles? Kerro, että ei kiinnosta, ei ikinä ja miksi.