koira puree lasta kenen syy ?
naapurin lapsi tunkee kätensä aidan välistä...koira puree ja syy on koiran omistajien ?
Kommentit (51)
Jos koira on omalla aidatulla pihalla, niin kyllä sen voisi katsoa olevan riittävästi omistajansa hallinnassa. Lapsen käden ilmestyminen aidan raosta on paljon vaikeammin ennakoitavissa koiran omistajalle kuin lapsen vanhemmille.
Vaikka koira olisi siellä omalla aidatulla pihalla ja vielä kytkettynä.
tosiaan koira purra, jos joku tulee pihalle? Jos vaikka vieraita tulee käymään? Niin koira saa mennä ja purra. Ymmärsin ap:n kirjoituksesta, että koira oli aidan takana, ei missään omassa häkissä.
ei kai kukaan ole niin nuija, että menee ehdoin tahdon yksityisalueelle, jolla koiria vapaana? Tai jättää opettamatta lapsensa, ettei vieraita koiria härnätä edes sieltä aidan takaa. Suomessa on siitä ihmeellinen ajatustapa näissä asioissa, että vanhemmat eivät kunnolla opeta lapsiaan olemaan lääppimättä vieraita koiria esim. kaupan ulkopuolella tai kävelylenkillä. Kun omistaja on paikalla, koirat ovat kontrollissa ja asia on eri. Silloinkin kysytään ensin lupa. Oma taaperokin on jo tajunnut, ettei kaikkia koiria ole lupa koskea. Samaten, jos kiusaa tai härnää omaakaan koiraa, siitä on seuraamukset. Ei koiran tarvitse kaikkea sietää, vaikka se ei periaatteessa saakaan purra ihmistä.
Jos koira loikoilee jossain ei-näkyvällä paikalla ja joku tulee käymään ja toimittaa jotain asiaa. Eli kävijällä EI OLE TIETOA hurtasta? Eli kyseessä ei ole naapurin härnäävä kakara vaan ihan joku muu? Silloinkin koira saa purra? Enpä usko, jos asiaa oikein aletaan vääntämään oikeudessa.
Onnettomuuden syy on tietty lapsessa, sehän sen kätensä naapurin koiralle työnsi ja aiheutti koko tapahtuman. Jos lapsi liian pieni ymmärtääkseen, niin missäs oli lapsen vanhemmat...
on ilman muuta koiran omistajien. Ei koira saa ketään purra.
asukas purra, jos joku tulee sen tontille?
omalla tontillaan. Kissa harvemmin uhkaa koiran henkeä, yleensä on tosinpäin.
Mulla on nykyään halko varattuna koiraa varten, joka tulee pihallemme hätyyttelemään meidän lemmikkejämme.Omalla pihalla koira saa ainakin tappaa naapurin kissan, lapsista en tiedä...
Naapurin kissa eksyi meidän aidatulle pihalle (kunnon aita ja portit lukittu), koirat tappoivat sen. Soitin poliisit ja kerroin mitän on käynyt. Poliisit tuli hakemaan kissan raadon, jolloin kysyin vielä että voiko minulle tulla tästä mitään seurauksia ja minulle kerrottiin ettei voi koska kissa oli meidän aidatulla tontilla.
vaan aikuisten. sen joka päästi lapsen yksin ulos.omistajaa turha syyttää jos koira aidatussa tilassa omalla pihalla. kurjaa kuitenkin. asia täytyy koittaa sopia heti kun osapuolet selvitys kunnossa, ei rähinällä.
Ärsyttää "varokaa vihaista koiraa" -kyltit, aivan kuin pääsy olisi sallittu vain omalla vastuulla! Sinne taloon voi olla asiaa vaikka haastemiehellä ja kyllä hänellä on oikeus tulla soittamaan ovikelloa rakkeja pelkäämättä.
koiran, pitää omistajan vahtia koiraa. Jos ei siihen pysty, silloin koira on sijoitettava sisällä/ulkona niin, että siitä ei aiheudu harmia ulkopuolisille. Omistaja on vastuussa.
kätensä aidan raosta? Ja aidan reunassa on kyltti, varokaa vihaista koiraa. Mites siinä tapauksessa?
vastuu vanhemmilla
ei kai kukaan ole niin nuija, että menee ehdoin tahdon yksityisalueelle, jolla koiria vapaana? Tai jättää opettamatta lapsensa, ettei vieraita koiria härnätä edes sieltä aidan takaa. Suomessa on siitä ihmeellinen ajatustapa näissä asioissa, että vanhemmat eivät kunnolla opeta lapsiaan olemaan lääppimättä vieraita koiria esim. kaupan ulkopuolella tai kävelylenkillä. Kun omistaja on paikalla, koirat ovat kontrollissa ja asia on eri. Silloinkin kysytään ensin lupa.
Oma taaperokin on jo tajunnut, ettei kaikkia koiria ole lupa koskea. Samaten, jos kiusaa tai härnää omaakaan koiraa, siitä on seuraamukset. Ei koiran tarvitse kaikkea sietää, vaikka se ei periaatteessa saakaan purra ihmistä.