Pakko valita toinen: lapsestasi tulee koulukiusaaja vai koulukiusattu?

siihen jos lapsensa on kiusaaja.

Tosiasiassa ette kuitenkaan tekisi mitään, koska sittenhän lapsestanne tulisi kiusattu huonolla tuurilla.





Kyllä kiusaajat tekevät tekojaan vanhempiensa suloisella suostumuksella. Näin olen huomannut ja siksi vihaankin kiusaajia ja heidän vanhempiensa tekopyhää sössötystä. Ja olen onnellinen jokaisesta kiusaajasta, joka saa omaan nilkkaansa kiusauksensa joku päivä tai joku kostaa heille.

yleisesti niin paljon ja kiusaajan rooli muistetaan elämän loppuun asti.

niin sanon minäkin, että mieluummin kiusaaja. Olis edes potentiaaliset mahdollisuudet tehdä asialle jotain. Kiusatun äitinä mahdollisuudet on aika rajalliset kuitenkin... Ja sit jos jotain teet, niin saatetaan mennä ojasta allikkoon ja kiusaaminen vaan pahenee jne jne jne... Puhumattakaan kiusatun itsetunnosta. Olo on sanoinkuvaamattoman kädetön, kun yrittää pitää itsetuntoa yllä kaikesta huolimatta.

kumman valitsis, jos ois PAKKO valita. Ja nyt sit mammat kuvittelee, että täällä sitä vaan yllytetään ipanoita kiusaajiksi... Just. TÄMÄ jos mikä on taattua av-kamaa.

kun tietää, että oman lapsen haluaa hakata ja tuhota ja tappaa muutama vanhempi. Muutama isä haaveilee oman lapsen pieksämistä ja tietää, että omaa lasta inhotaan niin syvästi, että joku saattaa sen aikuisena ampua jos sattuu sekoamaan päästä.

Siksi, että tod. näk. saisin kiusaajanlapsen palautettua aika äkkiä ruotuun kunnon kurinpidolla ja puhuttelulla. Lelut pois, viikkorahat pois, pleikka pois, jne, jos ei kiusaaminen lopu.



Kiusattua olisi mielestäni vaikeampi auttaa.

Ja olen onnellinen jokaisesta kiusaajasta, joka saa omaan nilkkaansa kiusauksensa joku päivä tai joku kostaa heille.

Olet onnellinen kun Pekka Eric teki niin? Tuskinpa vain.

Se, että on koulukiusattu, ei kerro sinänsä mistään lapsen ominaisuuksista. Koulukiusattu voi olla lahjakas, empaattinen, älykäs, hyvinvoiva lapsi. Koulukiusaajalla sen sijaan on paha olo ja asiat vinossa. Ihmettelen, että tätä ei tiedosteta, vaikka kiusaamisesta puhutaan nykyään paljon.

kumman valitsis, jos ois PAKKO valita. Ja nyt sit mammat kuvittelee, että täällä sitä vaan yllytetään ipanoita kiusaajiksi... Just. TÄMÄ jos mikä on taattua av-kamaa.

ei sitä kukaan auta, koska kaikki sitä inhoaa. Hyvin tiedetään meidänkin lasten koulun kiusaajat. Yhtenä päivänä pari tällaista kiusaajaa kellui uimapatjalla joella. Äidit istui rannalla ja seurasi, viekö virta heidät. Yleisesti sanottiin, että eipä taida suuri menetys olla jos veisikin. Kukaan ei olisi mennyt auttamaan näitä lapsia jos patja olisi puhjennut. Sen verran kypsiä kaikki olivat näiden kakaroiden touhuihin.

Ja olen onnellinen jokaisesta kiusaajasta, joka saa omaan nilkkaansa kiusauksensa joku päivä tai joku kostaa heille.

Olet onnellinen kun Pekka Eric teki niin? Tuskinpa vain.

kärsii mt-ongelmista ja aikuisena ajautuu rikolliselle polulle. Siis ihan käsittämätön määrä jossain tutkimuksessa 8v toisia lapsia kiusanneista istui vankilassa myöhemmin elämässään!



Kiusatulle osaisin antaa tukea, kiusaajalle en, kun tekisi mieli vain paiskoa päin seinää, vaikka oma lapsi olisikin.

Ja sanon tämän itse monivuotisen koulukiusauksen kohteena. Kiusaaminen jätti syvät henkiset arvet ja vaikka olen tän asian työstänyt, vaikuttaa se vielä tänä päivänäkin pinnanalaisena elementtinä mun sosiaalisissa suhteissa. En vähättele sen vaikutusta ollenkaan.



Ja silti valitsisisn sen ennemmin lapselleni.



Uskon ensinnäkin, että jos mulla olisi ollut aikuinen, joka olisi suostunut näkemään tilanteen, hankkimaan minulle apua tai ihan vaan tukemaan ja hyväksymään minut juuri sellaisena kuin olin, olisi kiusaaminenkin ollut paljon helpompi kestää.



Ja toisekseen... Olen niin ylpeä mun omista lämminsydämisistä, spontaanisti myötäelävistä, pohtivista ja toiset ihmiset huomioonottavista lapsistani. Nää on niitä harvoja ominaisuuksia, joilla on jotain väliä - jotka oikeesti tekee maailman vähäsen paremmaksi paikaksi. Tapahtui mitä tahansa, näistä lapsista kasvaa hienoja ihmisiä.



Nimenomaan itse kiusaamisen kokeneena tuntuu että jotain särkyisi nähdä sitä julmuutta omissa lapsissa.

onneksi kukaan lapsistani ei ole sellainen. Enkä edes pakkotilanteessa haluaisi heidän olevan. Sen verran rakastan lapsiani.

Kunnon tuella ja avulla, puhumalla, puhumalla ja puhumalla siitä voi päästä yli. Nimimerkillä omaa kokemusta.



Sen sijaan moni entisistä kiusaajistani ovat edelleen samassa tilassa kuin joskus yläasteella. Sama ylimielinen asenne kaikkia kohtaan, ovat rasistisia, ymmärtämättömiä juntteja, eivät edes halua ottaa selvää asioista tai tutustua erilaisiin ihmisiin. Ovat myös jääneet pois kouluista, suurimmalla osalla kiusaajistani ei ole mitään ammattia, tekevät hanttihommia. Liikkuvat väkivaltaisissa piireissä ja muutaman naisen naama on vähän väliä turvoksissa ja mustelmilla, ovat itseään pahempien kiusaajien kanssa naimisissa kuin itse ovat.



Lisäksi miltei kaikki tuntemani kiusatut yrittävät tehdä maailmasta parempaa paikkaa, ajavat asioita mm. suvaitsevaisuuden puolesta.

Ja itsekin alkuvaikeuksien jälkeen olen paljon vahvempi ihminen.

koulukiusatun osaa en toivo kenellekään ja ihan oman kokemukseni pohjalta näin sanon. Minua kiusattiin koulussa aina ja syy oli hieman eksoottinen ulkonäköni isän puolelta.

ja oli koulukiusattu niin henkisesti kuin fyysisestikin.

koulukiusatun osaa en toivo kenellekään ja ihan oman kokemukseni pohjalta näin sanon. Minua kiusattiin koulussa aina ja syy oli hieman eksoottinen ulkonäköni isän puolelta.

ei se kivaa ollut, mutta en tunne sen vaikuttavan loppuelämääni.

Se, että on koulukiusattu, ei kerro sinänsä mistään lapsen ominaisuuksista. Koulukiusattu voi olla lahjakas, empaattinen, älykäs, hyvinvoiva lapsi. Koulukiusaajalla sen sijaan on paha olo ja asiat vinossa.

Osin samaa mieltä, osin en. Itse olin (lahjakas ja älykäs) koulukiusattu lapsi, samoin jokunen muu tuntemani kiusaamisen kohde. Toiset taas olivat pikemminkin kehitykseltään hitaita ja sosiaalisesti kömpelöitä lapsia. Kiusattuja on monia erilaisia; jotkut valikoituvat kohteiksi melkeinpä vaan huonon tuurin kautta.

Kiusaajistani osa oli myös lahjakkaita ja älykkäitä lapsia, joista tuli myöhemmin ihan normaaliin tapaan menestyneitä, koulutettuja ihmisiä. Osa taas syrjäytyi aika varhain, yksi päätyi vankilakierteeseen. Koulukiusaajia on moneen junaan.

Usein hoetaan, että kiusaajalla on huono itsetunto, mutta eipä se aina ole niin (tutkimustenkaan mukaan). Itselläni on yksi sukulainen, joka oli itse koulukiusaaja, ja sanoisin että hän on ihmisenä erittäinkin herkkä, helposti ahdistuva/hermostuva, myötäeläväkin. Ehkä ne ominaisuudet ei vielä olleet kehittyneet siinä vaiheessa, kun hän itse kiusasi luokkatoveriaan... Tai ehkä ne ei vaan paljon paina tietyssä tilanteessa. Nuorten sosiaalinen maailma voi olla aika karu paikka, jossa heikot ei aina pärjää ja moni fiksu nuori "pakon edessä" valitsee susilaumaan liittymisen sen sijaan että tulisi revityksi.

Kuka tietää, ehkä olisin itsekin saattanut valita toisin, jos tilanne olisi ollut toinen?

Mutta olen ainakin tytyväinen, että sellaista häpeää ja syyllisyyttä ei ole nyt kannettavana. Koen että on helpompi päästä yli niistä "miksen kelvanut" tai "mikä mussa oli vikana" ajatuksista ja tunteesta, ettei ihmisiin kannata luottaa ja päästää kovin helposti lähelleen, kuin että jos joutuisin katsomaan peiliin ja mietimään "miten minä saatoin tehdä niin" tai "kuinkahan se satuttamani ihminen on pärjännyt?".

ei vaikuta koko loppuelämään ja toisilla taas vaikuttaa ja jopa lyhentää sitä. Itsekin olen terapiassa käynyt ja vielä aikuisiälläkin joudun lääkitsemään paniikkikohtauksia jotka koulukiusaaminen laukaisi..

Voisiko omaa lastaan vihata? En usko, että rakkautta riittäisi jos tietäisin lapseni olevan niin paha.

ei vaikuta koko loppuelämään ja toisilla taas vaikuttaa ja jopa lyhentää sitä. Itsekin olen terapiassa käynyt ja vielä aikuisiälläkin joudun lääkitsemään paniikkikohtauksia jotka koulukiusaaminen laukaisi..

olen empaattisempi ja autan heikompia ja yritän tehdä hyvää elämässäni.

Kiusaajieni tiedän kulkeneen aika toisenlaisen elämän. Alkoholin liikakäyttöä, avioeroja, abortteja, itsemurhia.

On vain kiusaajan äidin toiveajattelua, että kiusatun elämä tuhoutuu, muttei kiusaajan. Kyllä se niin menee, että kun kiusaaja siihen luuseriporukkaan lähtee, se vie matkassaan ja vaikuttaa koko elämään. Toinen haittapuoli on se, että jos on hiukankaan tunteita niin saa loppuelämänsä hävetä tekemiään tekoja.