Pakko valita toinen: lapsestasi tulee koulukiusaaja vai koulukiusattu?

Ja jos saisin itse valita lapselleni, olisiko hän se kiusattu vai se kiusaaja niin taatusti se kiusattu. En viitsi kovin tarkkaan kertoa, mitä kiusaajalle on tapahtunut, mutta en todellakaan halua samaa kohtaloa omalle lapselleni.

voi kuule, ehkä enemmän väärässä et voisi olla.

Mammoilla ei mitään kykyä erottaa hypoteettinen valintatilanne pakon edessä ja todellinen elämä. Uskomattoman agressiivisia, suorastaan pelottavia kommentteja, kun mahdollisuus olisi ihan rakentavaan filosofiseen keskusteluun moraalista. Nyt loppui tämän palstan lukeminen, tämä on yksinkertaisesti liian pelottavaa kamaa.

lapsensa olevan kiusaaja.



Haluatko todella, että lapsesi on se, joka tarvitsee joella apua uimapatjalla. Mutta rannalla istuu äitejä, jotka vain toteavat, että eipä paljon maailma menetä jos hukkuvat. Ja todellakaan kukaan ei lähde auttamaan jos patja puhkeaa, vaikka apua voisikin antaa.



Mieti tilannetta tarkkaan, ennen kuin vastaat. Näin todellakin kävi meillä. Sattuivat kyllä selviämään, mikä oli monen mielestä harmi.

Mammoilla ei mitään kykyä erottaa hypoteettinen valintatilanne pakon edessä ja todellinen elämä. Uskomattoman agressiivisia, suorastaan pelottavia kommentteja, kun mahdollisuus olisi ihan rakentavaan filosofiseen keskusteluun moraalista. Nyt loppui tämän palstan lukeminen, tämä on yksinkertaisesti liian pelottavaa kamaa.

Mammoilla ei mitään kykyä erottaa hypoteettinen valintatilanne pakon edessä ja todellinen elämä. Uskomattoman agressiivisia, suorastaan pelottavia kommentteja, kun mahdollisuus olisi ihan rakentavaan filosofiseen keskusteluun moraalista. Nyt loppui tämän palstan lukeminen, tämä on yksinkertaisesti liian pelottavaa kamaa.

Luulisi että entistä löytyisi nurkka jossa voisi oikeasti keskustella asioista...

kyseessä oma lapsi ja valitako hänelle uhrin vai tekijän rooli? Tekijä olisi paha ja halveksittu, uhri taas pahan ja halveksunnan kohde. Tässä ketjussa stereotypiana jyllää, että uhri kyllä selviytyy ja uhrina olo nähdään jopa eräänlaisena voimavarana tulevaisuutta ajatellen. Tekijän osa nähdään taas lohduttomana ja loputtomana epäonnen jatkumona.

On sellainen lukutoukka ja soittaa useampaa instrumenttia. laulaa ja on urheilullinenkin, oikeastaan pärjää vähän kaikessa. Useampi kymppi löytyy todistuksesta ja kokeet on väliä 8-10.



No hänelle huudellaan että on opettajan lellikki ja että nuolee opettajien p**seitä. Kerran erään lapsen vanhemmat liittyivät kiusaamiseen ja alkoivat syyttelemään että me (minä ja mieheni) teemme lapsemme tehtävät ja että lapsi lunttaa varmasti kokeissa. No me ei tosiaankaan tehdä lapsemme tehtäviä, meillä on kyllä paljon tietokirjoja joista lapsi saa kaivaa vastaukset, enkä minä tai opettajamme usko että hän lunttaa, on sen verran kova lukemaan ja tieto tuntuu tarttuvan aika hyvin päähän hänelle.



Mutta siis niin. Lasta on siis kiusattu aika paljonkin siksi että hän menestyy. Yhden kerran hän tuli itku kurkussa kotiin ja kertoi että häntä tönittiin ja lyötiin kotimatkalla. Sen jälkeen hän on saanut käydä aikido tunneilla, eikä häntä ole sen aloittamisen jälkeen tönitty tai lyöty.



SIltikin, vaikka poikani on kiusattu, valitsisin sen että lapseni olisi kiusattu.

Olen nähnyt niin monen kiusaajan kasvavan väkivaltaan, liialliseen alkoholin käyttöön, työttömyyteen, kouluttamattomuuten ja syrjäytymiseen että sitä en halua lapselleni.

Järestään kaikki lapseni kiusaajat ovat ns. alemmasta sosiaaliluokasta ja koska olen ikäni tällä paikkakunnalla asunut, tiedän että nämä kiusaajien vanhemmat ovat itse kiusaajia myös.

Luulisi että entistä löytyisi nurkka jossa voisi oikeasti keskustella asioista...

Vaikka ehkä löytyis entistäkin. Ainakin Sormusten herrassa ne oli aika makeita. :-D

Kiusattu saa tukea ja ymmärrystä kotoaan. Kiusaaja saa halveksuntaa ja vihaa ympäristöltään.

Mielenkiintoista, kumman valitsee. Mutta palsta aukaisi silmäni, miksi kiusaamiseen ei saada loppua, koska suurin osa mammoista toivoo lapsensa olevan kiusaajia. Hyvä kuitenkin, että tämäkin syy selvisi näin näppärästi. Eli kiusaaja on kotinsa käyntikortti, kuten kirjoitin jo aiemmin.

kyseessä oma lapsi ja valitako hänelle uhrin vai tekijän rooli? Tekijä olisi paha ja halveksittu, uhri taas pahan ja halveksunnan kohde. Tässä ketjussa stereotypiana jyllää, että uhri kyllä selviytyy ja uhrina olo nähdään jopa eräänlaisena voimavarana tulevaisuutta ajatellen. Tekijän osa nähdään taas lohduttomana ja loputtomana epäonnen jatkumona.

kyseessä oma lapsi ja valitako hänelle uhrin vai tekijän rooli? Tekijä olisi paha ja halveksittu, uhri taas pahan ja halveksunnan kohde. Tässä ketjussa stereotypiana jyllää, että uhri kyllä selviytyy ja uhrina olo nähdään jopa eräänlaisena voimavarana tulevaisuutta ajatellen. Tekijän osa nähdään taas lohduttomana ja loputtomana epäonnen jatkumona.

Kirjoittelin itse (muistaakseni viestissä 39) että osa omista kiusaajistani on ihan menestyneitä ihmisiä. Olen itse maksanut henkisesti kovan hinnan kiusatuksi tulemisestani.

Ja silti valitsisiin lapselleni kiusatuksi tulemisen, nimenomaan _puhtaasti_eettisistä_ syistä. En sen takia, mikä nyt on se välitön tai pitkäaikainen konkreettinen seuraus (joksi lasken sosiaalisetseurauksetkin). Vaan sen takia, etten haluaisi hänen olevan selainen ihminen, joka kiusaa. Sen takia, että arvoistan lapsissani (ja ihmisissä yleensä) kykyä myötätuntoon ominaisuutena yli kaiken. Sen takia, että se on _oikein_. Ei siksi, että siitä olisi enemmän hyötyä.

Mulla taitaa nyt siis olla tähän kysymykseen pikeminkin implisiittisesti Kantilainen asennoituminen, eikä utilitaristinen... :-D

Olisitko halunnut, että lapsesi olisi ollut Hitler vai juutalainen.



Suurin osa palstamammoista ajattelee, että Hitler tietenkin.



Sellaista se elämä on. Oletteko todella olleet niin naiveja, että kuvittelette kiusaajien vanhempien tekevän asialle jotain. Hei haloo, ne vain taputtaa käsiään yhteen ja silittää lapsensa päätä, että hyvä hyvä vain. Kiusaa lapseni, ettet joutuisi itse kiusattavaksi.

niin toki hän sietäisikin saada selkäänsä, kuten täällä monet pelottelevat. Kokemuksestani vain tiedän että ne henkiset haavat ovat paljon kipeämpiä kuin yksikään lyönti, joten edelleen pysyn kannassani että jos on PAKKO valita niin olkoon sitten ennemmin kiusaaja ja saakoon vaikka turpiinsa kunnolla kuin että joutuisi kulkemaan äitinsä tietä joka on ollut pitkä ja kivinen kiusatun tie.

Minä nauran tällä hetkellä makeasti näille kiusaajille, kuten moni muukin.

Joku päivä se sinun kiusaajalapsesi makaa sammuneena maassa ja ohimennessään saattaa joku entinen kiusattu potkia sen siihen.

Miten se näyttää olevan vaikea ihmisten ymmärtää, että kyse on lapsista.

Olin itse kiusattu ja kouluun meno oli yhtä helvetiä. Välitunnit piilottelin läheisessä metsikössä ja toivoin, ettei kukaan huomaa minua sieltä. Varmasti toivoin silloin yhtä ja toista.

Mutta nyt olen aikuinen, eikä tulisi mieleenkään nauraa makeasti. Ei kiusatulle eikä kiusaajalle. Ei niistä mene kummallakaan hyvin. Ne ovat kuitenkin lapsia. Hyväähän niille tulisi toivoa ja tukea pärjäämisessä.

Alexander Stubb oli myös koulussa armoton koulukiusaaja. Kohta av-mammat työntävät tämän säälittävän reppanan kumipatjalla jokeen eikä auta yhtään. Katsovat vaan vierestä. Siitäs saa.

Alexander Stubb oli myös koulussa armoton koulukiusaaja. Kohta av-mammat työntävät tämän säälittävän reppanan kumipatjalla jokeen eikä auta yhtään. Katsovat vaan vierestä. Siitäs saa.

että hauku nyt sitä vammaista lasta siellä ja hakkaa sitä lihavaa poikaa. Niin sinusta saattaa tulla sitten ulkoministeri ja äiti voi olla sinusta ylpeä.

Mammoilla ei mitään kykyä erottaa hypoteettinen valintatilanne pakon edessä ja todellinen elämä. Uskomattoman agressiivisia, suorastaan pelottavia kommentteja, kun mahdollisuus olisi ihan rakentavaan filosofiseen keskusteluun moraalista. Nyt loppui tämän palstan lukeminen, tämä on yksinkertaisesti liian pelottavaa kamaa.

haluat rakentavaa filosofista keskustelua vauvan av-palstalla. Tämä ei todellakaan ole oikea foorumi sille.

Mutta jos pitäisi valita proaktiivisesti aggressiivisen (tyypillisesti kiusaaja) ja reaktiivisesti aggressiivisen (tyypillisesti kiusattu, joskus sekä kiusattu että kiusaaja) lapsen välillä, niin vaikka reaktiivisesti aggressiivista kohtaan olisi helpompi tuntea myötätuntoa, niin tulevaisuuden näkymien vuoksi toivoisin kuitenkin lapseni olevan proaktiivisesti aggressiivinen. He kuitenkin useinmiten sopeutuvat ja pärjäävät hyvin elämässä, kun tas reaktiivisesti aggressiivisten tulevaisuudennäkymät ovat aika synkät.



Matalan aggressiotason lapsi tietysti olisi vielä toivottavampi. Vaikka hän ajautuisikin kiusatuksi tai kiusaajaksi, olisi tilanne paljon helpompi katkaista kuin etenkin reaktiivisesti aggressiivisten kiusattujen kohdalla, jotka usein päätyvät kiusatuiksi tai muuten ongelmiin aina ja joka paikassa, eivätkä helposti opi tulemaan toimeen muiden kanssa.

Ensinnäkin, joku sanoi että vaikuttaa siltä että kiusaajat valistsisivat lapselleen kiusaajan osan jne. Miten niin? En ole lukenut yhtään kommenttia, jossa joku sanoo "Olin itse kiusaaja ja siksi toivoisin lapsestani mielummin kiusaajaa kun kiusattua". Sen sijaan monet kiusatut ovat sanoneet että omiin kokemuksiinsa perustuen valitsisivat lapselleen enemmin kiusaajan roolin.



Toiseksi, vaikuttaa siltä, että ne, jotka eniten korostavat uhrin osan jaloutta, myös korostavat sitä kuinka kiusaajilla menee huonosti ja myös kuinka toivovat heille pahaa. Eikö tämä ole todella ristiriitaista? Kuinka jaloa on toivoa pahaa ihmiselle, joka on käyttäytynyt typerästi LAPSENA?



Ainoa koulukiusattu, kenen kanssa olen aikuisiällä asiasta keskustellut enemmän, on kaikkea muuta kuin jalo ihminen. Hänen mielestään hänellä on oikeus kohdella läheisiään huonosti, koska häntä on kiusattu. Nyt on hänen aikansa olla niskan päällä, eikä hänen tarvitse ymmärtää, koska häntäkään ei ymmärretty.



Niin että kumpi tuli ensin, muna vai kana? Onko tätä henkilöä kiusattu, koska hän on epämiellyttävä ihminen, vai onko hän epämiellyttävä, koska häntä on kiusattu. Joka tapauksessa ainakaan tämän ihmisen kohdalla kiusaaminen ei ole jalostanut hänen persoonaansa tai lisännyt hänen empatiakykyään. En sano sitä, että kiusaaminen olisi oikein, ei missään nimessä, mutta asiat eivät kuitenkaan ole aina niin mustavalkoisia, kuin AV-todellisuus.

Siksi, että tod. näk. saisin kiusaajanlapsen palautettua aika äkkiä ruotuun kunnon kurinpidolla ja puhuttelulla. Lelut pois, viikkorahat pois, pleikka pois, jne, jos ei kiusaaminen lopu.

Kiusattua olisi mielestäni vaikeampi auttaa.

Ja muillekin samoin vastanneille:

En entisenä koulukiusattuna tiedä yhtäkään kiusaajaa, joka olisi oikeasti muuttanut toimintaansa.

Sitä asennetta, mikä kiusaajalla muita kohtaan on, on todella vaikea enää kouluikäiseltä kasvattaa pois. Se, kun katsos, on jo opittu ja hyvin.