Kesäkertuille tiistaita!

...luulin antaneeni hyvän vinkin, mutta jos tekee kattilassa, kannattaa varautua kuvotukseen siinä vaiheessa kun öljy alkaa kuumentua... mut muuten kyllä sopivan neutraalia syötävää.

Kiva kuulla, että on muitakin, joille tulossa lapset lyhyellä aikavälillä... :)) Niin, on tainnut olla tästä puhetta aiemminkin, en vaan muistanut... Sitä kun on niin laho pää nykyään... Saas nähdä kuinka laho pää sitä on ens vuonna!!! ;) Joo, kyllä nää muutamat kuukaudet tekee varmaan paljon näiden lasten luonteessa ja käytöksessä jne. Eli varmaan teilläkin helpompi tilanne jo sitten, kun vauva syntyy... Ja eihän sitä tiedä, voi toi meidän poika ruveta tosi hankalaksi... Aika näyttää.

Kuulumisiin ja hyvää päivän jatkoa kaikille!

Charlotte

Poika kipeenä niin ulkoilut nollassa. Yritän kovasti samalla muka siivoilla, muta ei oikein nappaa ei ;)



Meillä esikoinen aloitti koulun syksyllä ja meillä taas on niin että max. 200m koulumatkaa ja pihasta kävelytietä pitkin koulunpihalle. Ei yhtään autotietä eikä edes näköestettä meidän parvekkeelta kouluun :) Metsääkin toisella puolella pelkästään ja iso koulun oma urheilu kenttä.

Tosin me asutaan vuokralla kerrostalossa. Talo on ihana ja sijainti paras mahdollinen MUTTA me haaveillaan jo kovasti omasta asunnosta ja tosiaan huoli edessä tulevasta koulun sijainnista ja matkoista. Tyhmä murehtia etukäteen tiedän, mutta kyllähän se rajoituksia asettaa asunnon/talon hankinnassa. Mutta tämä suuren vuokran maksaminenkin alkaa tökkiä. Samalla summalla me jo lyhennettäis kummasti omaa joka kk...



Mä olen ajatellut et tilaan ekan neuvolan jos ensiultrassa kaikki ok. Silloin ne vkot siis 7+4. Pojan ja tytön välissä hötkysin sen neuvolan heti ja sitte olikin tuulimuna ja oli inhottavaa perua sitä neuvolan aikaa :/ Vaikka eihän se ultra takaa etteikö senkin jälkeen jotain voisi tapahtua... *huoh* Koskahan sitä oppis olemaan murehtimatta ja nauttisi vain hetki kerrallaan ;)



Nyt poistun takas pölyjen kimppuun :)

Mulla on ollu km:ja ennen esikoista, kakkosen ja kolmosen välissä ja nyt ennen tätä raskautta tosi monta. Jotkut on menny selvän plussan jälkeen kesken jo vkolla 5-6, pisimmälle ehtiny on ollu 8-9 kieppeillä. Mulla on nestekystia munasarjoissa ja aina välillä myös kohdussa asti (perinnöllistä). Lääkäri meinas, että johtuis niistä tod. näk. Sen enempää ei oo tutkittu, kun en oo halunnu.

Maha on edelleen kipeä, mutta onpahan huono olokin tullu takas. Tiedä sitte tätä. Välillä oon hirveän luottavainen, että kyllä tämä nyt ja välillä itken jo valmiiksi km:a. Onneksi mies on kultainen ja jaksaa lohduttaa ja halia!

Mutta tusta mahan koosta: Miten teillä muilla, kun rentona maatessa tunnen kohdun kasvaneen jo selvästi ja noissa kamaripuuhissa kanssa. Onko tämä normaalia? Ensvkolla on nla, joten sieltä saa sitte virallisempaa tietoa, missä mennään. Mutta kyllä ihmetyttää. Mies jaksaa vitsailla kaksosista, niitten suvussa kun niitä on... :)



Miona 7+5 kait

Tänään on useampi pohtinu lyhyttä ikäeroa.

Meillä kahen ekan välillä on 1v 9kk ja mun siskoilla vielä lyhyempiä eroja vauveleilla.

Mulle se on ollu itelle helpoin ikäero, kun on ootusaikana ja sitte vauvan synnyttyä saanu ottaa koko porukalla yhteiset päikkärit. Esikoinen on myös muutamassa vkossa unohtanu olleensa ainut ja hyväksyny vauvan tosi helpolla.

Kakkosen opetellessa mahallaan oloa esikko kantoi leluja ja jaksoi maata vieressä leikkikaverina, joten mulle jäi runsaasti aikaa omiin hommiin.

Olihan siinä tietty tavallaan kaks vauvaa, kun esikko heitti lusikalla syömiset ja pottatouhut vauvan synnyttyä pois, mutta vähitellen taidot palautu vauvan kasvaessa.

Hullua, mutta muistan sen ajan helpoimpana ja mukavimpana aikana kun kaks ensimmäsitä oli ihan pieniä! :)

Minä muistelen myös kaiholla niitä aikoja, kun oli monta pientä yhtä aikaa. Meidän neljäs syntyi, kun esikoinen oli 4v.3kk. Kuopuksemme oli vauvana äärettömän helppo lapsi. Nukkui mielettömän pitkiä unia. Sanoinkin aina, ettei edes uskois, että tässä talossa on vauva. Edelleenkin, kohta 3 vuotta täyttävänä, on helppo lapsi. Rasittavaa oli silloin, kun kolmas oli vauva ja kahta isompaa ei meinannut millään saada päikkäreille. Riehuivat ja kikattivat, vaikka tarvitsivat kuitenkin ne yhdet päikkärit. Raskasta aikaa oli myös silloin, kun kolmonen oli 1-vuotias ja minä lyllersin sen perässä ison mahan kanssa (kaiken lisäksi talossa oli remontti). Aika menevä tyttö oli ja kommelluksiakin välillä sattui. Tosi hienoa aikaa se oli kuitenkin. Yhdessä käytiin mummolassa, maalaismarkkinoilla jne. Nyt kun esikoispoika on 7-vuotias, niin sitä ei tahdo saada enää mummolaan eikä mihinkään. Lomareissuille kyllä mielellään lähtee. Eikä meilläkään kukaan ole ollut vauvalle mustasukkainen. Tosi hyvin ovat aina pienimmän ottaneet joukkoonsa. Jos meille vihdoin kesällä se vauva syntyisi, niin saa nähdä, mitä tuo nykyinen kuopus sanoo. Vielä joku aika sitten oli tosi kiinni minussa, mutta nyt on kyllä jo oppinut nukkumaan isosiskojensa kanssa (siis aivan oma-aloitteisesti). Todennäköisesti hyväksyisi pikkusiskon tai -veljen aivan mainiosti.



Kun vaan saatais se vauva! Aina kun tulee etova olo tai rintoja nipistää kovemmin tai kun väsyttää ja haukottaa, olen onnellinen. Jospa tällä kertaa kaikki olisi hyvin. Aika montahan meitä tuntuu täällä olevan, jotka ollaan vielä aika varovaisia. Mulla km:t todettiin rv12+, mutta sikiöt oli kuollu rv7+ ja toisella kertaa rv8+ ja kolmannella kertaa oli tuulimuna. Ei tässä voi olla kuin varovainen, iloitsemaan en ole vielä pystynyt. Ajattelin, että kun menen alkuraskauden ultraan, sanon gynelle, että " minä tulin tätä tuulimunaa taas ultrauttamaan" . Saispahan sekin heti tietää, etten ainakaan liian suurin odotuksin ole liikenteessä. No, saa nyt nähdä, sanonko noin.



Mutta siitä iloitsen, että uusi viikko lähti käyntiin. Toivottavasti saan iloita vielä n. 35 kertaa!



Tsemppiä ja iloista mieltä kaikille kertuille!



neronja rv5+0

ja muillekin

Meillä 3 ensimmäistä on kaikki aikalailla puolentoista vuoden välein syntyneitä. Mun mielestä selvästi helpotti kun tuli toinen (vaikka mustasukkaisuus on ollut aika rajuakin), kyllä vauvasta jo oli puolitoistavuotiaalle seuralaiseksi tai hauskaksi katsottavaksi heti kun alkoi lattialla pitämään. ja muutenkin touhuilevat (ja riitelevät) paljon keskenään. Ja helpolla pääsee vaatteiden ym. vauvatavaroiden suhteen, kun on vielä tallella edellisen tavarat ja paremmin muistissa mistä kohti varastoa löytyy. Kaksosten rattaat ostin kun kolmas syntyi. Joskus nukkuivatkin (tosin harvoin) keskimmäinen ja nuorin päikkärit samaan aikaan niissä. mut kävelyillä tosi helpot ja tukevat. Sisaristuin oli vähän turhan kiikkerän olonen vaunujen päällä. Jalkalauta tuli omien jalkojen tielle. mut käyttökelpoisia kaikki, tällainen vinkki tähän väliin. Olin jo viemässä niitä kaksosrattaitakin kirppikselle, mut tämä plussaus pisti miettimään, et kantsuuko sittenkään. Josko onnistuisi tämä raskaus ja vaikka toinen vielä sen perään...

Mut pienestä ikäerosta ei kannata olla huolissaan. ja selvisin hyvin ilman menkkojakin, kun suoraan imetyksestä raskaaksi. Pikkuhiljaa (1kk-3kk sisällä about) sitten vaan lopetteli imetyksen. Neljäs ja viides raskaus tuntuivat jo rankoilta ja koinkin sitten aika syyllisyyttä, kun menivät kesken... Mutta kolme puolentoista vuoden välein (eli 9kk välein raskaana) ei tuntunut ollenkaan pahalta.

Miona:

Mulla on ollu km:ja ennen esikoista, kakkosen ja kolmosen välissä ja nyt ennen tätä raskautta tosi monta. Jotkut on menny selvän plussan jälkeen kesken jo vkolla 5-6, pisimmälle ehtiny on ollu 8-9 kieppeillä. Mulla on nestekystia munasarjoissa ja aina välillä myös kohdussa asti (perinnöllistä). Lääkäri meinas, että johtuis niistä tod. näk. Sen enempää ei oo tutkittu, kun en oo halunnu.

Maha on edelleen kipeä, mutta onpahan huono olokin tullu takas. Tiedä sitte tätä. Välillä oon hirveän luottavainen, että kyllä tämä nyt ja välillä itken jo valmiiksi km:a. Onneksi mies on kultainen ja jaksaa lohduttaa ja halia!

On sulla ollut sitten aika rankkaa myös. Mulla on samanlaisia tuntemuksia, et välillä yrittää ajatella, että tää on hyvin epävarmaa ja yrittää olla toivomatta (joulua pelkään, mulla on silloin aina haluaisin-vauvan-olo, varsinkin kun oon kuunnellu yhtä Amy Grantin laulua joka kertoo Marian tuntemuksista raskaaksi tultuaan... Liekö vähän outoja mielleyhtymiä? Mut itse odottanut monesti jouluna... tai nyt myöhemmin surrut niitä kuolleita vauvoja.) Välillä taas ajattelee, että kun on kolme kuitenkin onnistunut, eikä mitään selkeää syytä ole löytynyt, mikä estäisi, niin toivoo, että tällä kertaa onnistuisi. ja rukoillutkin olen niin kovin. Ja tuli mieleen se raamatun paikka, kun Jeesus sanoi että kuka on se isä, joka antaa lapselleen käärmeen tämän pyytäessä leipää... eikö paljoa ennemmin taivaallinen Isänne antaisi hyvää niille jotka sitä pyytävät... Tietenkään ei elämässä aina kaikki mene toiveiden ja odotusten ja rukoustenkaan mukaan. Mutta ehkä tällä kertaa.

Raskaanahan on itkuinen muutenkin. Muttei edellisiä niin tarkkaan enää muista. Kun oikein itkettää, saatan jo päätellä et nyt kyllä menee kesken, selvästikin hormonitasot laskee... mut kuvotus ei kyllä näkymmä mene minnekkään... Välillä oli jo vähän helpompaa, hassua että sekin vaihtelee niinkin paljon. Taitaa vaihdella toisillakin. Väsymys vaikuttanee paljon. Muistakaa nukkua paljon kaikki, joilla vaan mahdollista!

Mahan koko on aika yksilöllistä... Täydempi (nopeammin täyttyvä) virtsarakkokin vaikuttanee tuntemuksiin. Ja paikat on herkempiä... Ruoansulatus muistaakseni hidastuu (selittänee sen ns.kaljamahan, minkä joku mainitsi ja miltä minullakin näyttää)... Mielenkiintoista aikaa, mutta myös vähän stressaavaa.

Milloin olette uskaltaneet kertoa lähipiirille ja ystäville odotuksesta? Itse ensin ajattelin, etten puhu asiasta, kun ei kuitenkaan tiedä kuinka käy, mutta pahan olon takia olisi helpompi kertoa asiat suoraan. Se kuitenkin tuntuu elämää jo nyt rajoittavan...



Selvisittekö te keskenmenoista kaavinnalla tai tuliko jopa itsestään pois? Minulla eka raskaus oli tuulimuna... oli aika surkea olo kaavinnan jälkeen, kun olo oli vielä kuin raskaana, mut tiesi, että mitään ei enää ole... Nämä kaksi viimeistä ihan synnytin... Ja sain sitten maidontuloa estävät tabletit... Eka tuli neljässä tunnissa, toisen kanssa meni kokonainen päivä ja oli kipeetä. Ihanan näköisiä pikkuisia olivat, halusin katsoa, vaikka joku oli pelotellut että näyttäisi pahalta. Ei näyttänyt. Olisinpa vielä uskaltanut koskettaa niitä pieniä käsiä... Mutta sellaista se. Onneksi tässä on kuitenkin kolmet ihan elävät pienet kädet ja jalat ympärillä, on helpottanut paljon surua niistä kahdesta muusta. Toivottavasti en masenna muita, kun ruodin näitä surullisiakin tapauksia tässä taustalla. Eipä kai niitä syrjään kannata työntää tässäkään raskaudessa, yleensä käsittelemättömät asiat tuppaavat paisua loppujen lopuksi kaikkein isoimmaksi tuskaksi. Kun aikansa itkee ja suree, niin sitten alkaa helpottamaan. Kyllä niitä ilon ja naurunkin aikoja on silti kylliksi riittänyt.

Mullakin kaavittiin tuulimuna ja olin todella kipeä sen jälkeen. Kivut oli hirveät ja en edes kyennyt vessaan kävellä vaan konttasin. Olenkin valmiiksi miettinyt että jos vielä tarvetta josku kohdun tyhjäämiseen niin haluan sen lääkkeellisen tyjennyksen jos mahdollista.



Marieela 5+2

No olipa sulla rankka kokemus se kaavinta! Mulla ei niinkään mitään kipuja (muistaakseni, en kyl oo varma annettiinko supistuksia aiheuttavia lääkkeittä kohdun tyhjenemisen varmistamiseksi), mut se olotila, et kropassa tuntuu raskaushormonit ja muut tuntemukset, mut tietää, et kaikki on ohi... Kesti kai parikin päivää... ja sit vielä olin lähtiessä jutellu tytön kanssa, jolle oli tehty... abortti! Ja minä kun olisin pitänyt omani jos vain niin olisi suotu... Eikä se vuotaminenkaan mitään kivaa oo keskenmenon jälkeen... Mut kaikesta sitä kummasti selvitään. Ja kaipa elämä ois aika pinnallista ja latteaa, jos ei koskaan olisi suruja tai vastoinkäymisiä. Kun jotain asiaa odottaa kauan, sitä osaa myös arvostaa.

Kun testasin kuopuksesta plussan, soitin samana päivänä miehen siskolle ja kerroin. Seuraavista plussista en sitten olekaan enää kertonut niin rohkeasti. Onko se ollut jotain ennakkoaavistusta vai mitä, en tiedä. Nuo keskenmenneet raskaudet on selvinnyt esim. anopille siinä vaiheessa, kun olen vienyt lapset hoitoon ja vissiin olen sanonut, että on neuvola-aika. Omalle äidilleni olen kertonut melko varhaisessa vaiheessa noitten keskenmenneitten raskauksien plussat.



Tuulimunaplussastani en kertonut kuin yhdelle raskaana olevalle ystävälleni. Sitten vasta kerroin parille ystävälle ja äidilleni, kun olin ultrassa käynyt ja oli vahva tuulimunaepäily (itse olin asiasta siinä vaiheessa jo ihan varma, ei siis ollut mulle enää mikään epäily sen jälkeen, mutta lääkäri halusi odottaa vielä viikon). Miehen sukulaiset ei tiedä vieläkään, että olin viime kesänä kaavinnassa. En halunnut niitten tietävän, kun ajattelin, että anoppi saattaisi alkaa miehelleni sanoa, että eikö se jo riitä, kun neljä lasta jo on.



Tästä plussasta ei tiedä vielä kukaan muu kuin minä ja mieheni. Ei ole mitään halua kertoa. Jos äidillekin sanon, niin se kertoo kuitenkin muutamille ihmisille. En vaan halua, että tämä asia leviää ja että sitä puidaan. Ei huvita kertoa edes kavereille. Ehkä sitten ultran jälkeen (johon nyt on 17 yötä), olipahan lopputulos mikä hyvänsä.



Mulla nämä kaikki kolme epäonnistunutta raskautta on kaavittu. Olen ajatellut, että jos tämäkin raskaus epäonnistuu, niin en ehkä uskalla enää ottaa kaavintaa (siis siksi, jos kohdun limakalvo kärsii). Vaikka toisaalta voi tietysti olla, että jos valitsee lääkkeellisen tyhjennyksen, niin voi joutua silti kaavintaan. Joo, aika surullista miettiä tällaisia, kun pitäisi olla onnellinen plussasta, mutta ei voi mitään. Huolettaa tuo selkäsärkykin, onko se normaalia...



No, täytyy vain edetä päivä kerrallaan.

Mullakin oli heräämössä yks nainen joka oli tehnyt abortin. Käsitin niin että se olis ollu hänen kolmas tai neljäs. Hän itki sitä kovasti hoitajalle ja selitti tuskaansa kun ei yksin kertaisesti kyennyt enempää hoitamaan kuin nykyiset. Mua kyllä siinä unitokkurassa hieman sieppasi asia. Itse niin kovin toivoin vauvaa enkä saanut ja sitte toiset eivät sen vertaa huolehdi ehkäisystään ettei aborttia tarttis. Tuskinpa sekään tietenkään tarkoituksella raskaaksi tullut oli mutta silloinen ajatukseni oli tuollainen :/



Neronja, mulla oli jo ennen plussaamista alaselän särkyjä ja on edelleen, vaihtelevasti. Joten ehkäpä se on ihan normaaliakin..

Olin tosiaan ekalla lääkärikäynnillä tänään siis toisin sanoen gynellä. Ei ollut mikään mieltä ylentävä kokemus!



Sain okein puristaa tädiltä tietoa,että onko kaikki hyvin. Sydänääniä ei vieläkään saatu kuulumaan, joka laittaa kyllä hiljaiseksi. Etittiin ainakin vartin verran. Täti tosin että kohtu on suurentunut. Senkin sain irti kovalla kyselemisellä. Sain sitten uuden ajan ensi viikoksi ääniä kuunteleen. Sanoivat että olisi pitänyt jo nyt kuulua,mutta jos ensi viikolla ei kuulu niin aletaan sitten katsomaan mitä tehdään. Siinä vaiheessa olin kyllä jo tosi vakava.



Tästä innostuttuani en voinut enää olla soittamatta yksityiselle. Varasin ajan ultraan. Sain sen heti huomiseksi. Maksaa kuulemma 80€+lääkärin palkkiot. Mutta se ainakin sitten rauhoittaa kun tietää tilanteen! Oli pakko kertoa sitten pomolle kun tulee nyt niin paljon kaikkia menoja työaikana.Se otti sen iloisesti vastaan. Olen meinaan ensimmäinen meidän solussa varmaan 40-vuoteen joka saa lapsen. Pomo lupasi pitää omana tietonansa asian ja sanoin vielä että jos haluan tulla juttelemaan niin voin tulla milloin vain.Pitää kuulemma heti sanoa jos työ tuntuu raskaalta niin se uudelleen oranisoi mun töitä.



Lilli81 12+4 tai jotain,ku tietäiski

ihotautilääkäri ei suositellut rasvankäyttöä koska hän ei nähnyt sitä tarpeelliseksi. Raskausavet voivat kuulemma tulla vaikka rasvaiskin. Se on kiinni rasvakerroksesta jne. Kanattaa lukea tarkemmin vauvalehdestä, siinä oli juttua joku aika sitten asiasta.

Ei tuo selkäsärky välttämättä mitään meinaa. Tietenkin jos jatkuu ja pahenee, niin pääsisitkö terveyskeskuksessasi ultraan? (en nyt muista, oletko jo mahd. käynyt, et vissiin, yllättävän moni on jo käynyt) Se ehkä helpottaisi olotilaa. Ja lääkärin mielipide yleensäkin. Mulla jäi joskus menkkojen jälkeen sellainen selkäsärky, ei ollut lihaksista, kun lääkärissä kävin, mut mitä lie sitten. Ei oikein niihin menkkoihinkaan liittyvä, kun ne oli just ohi. Itse miettii kaikkia kohdun tuntemuksia (kaikkien muiden tuntemuksien lisäksi tietty), kun välillä jollain tavalla ikäänkuin polttelee... Tätäkin raskautta olin jo odottanut liki vuoden, niin tuli seurailtua kuukautiskiertojenkin aikana tavallista tarkemmin tuntemuksiaan ja pohdittua mitä kaikkea voisi olla vikana, kun ei tärpännyt... Tosin ei ajatus ollutkaan välttämättä vielä yrittää, muttei viittinyt ehkäisyjäkään miettiä... Nytkin on vähän tiukka vaihe, kun asutaan ikäänkuin väliaikaisasunnossa suht ahtaasti (ja kylmästi, hrr) ja tarkotus olisi jossain vaiheessa aloittaa rakentaminen... Mutta tervetullot tulokas on milloin vaan ja millaiseen mörskään vaan! Kun vaan jaksaisin. Tai varsinkin asukas jaksaisi.



Pitäisi varmaan lähteä ulos. Eilisen päänsäryn takia jäi kaikki ulkoilu eilen väliin. Onneksi kaksi kolmesta saa ruoat ja ulkoilut ajallaan koulussa ja eskarissa... Nuorin on kohta varmaan ihan kalpea, kun ei äiti itseään saa oikein ulos aina... Väsynyt olen ollut jo ennen raskautta, puhumattakaan nyt... :-) Onneksi osaavat ulkoilla myös oma-aloitteisesti. Mutta tekisi se ulkoilu ja kävelylenkit hyvää itsellekin. Nyt kyllä tulee mieleen ne aiempien raskauksien tässä vaiheessa tehdyt pakolliset nukutuslenkit vauvanvaunujen kanssa, kun oli vähällä oksentaa ja mietti mitä naapurit sanoisivat, jos yökkäisi ojaan... Joskus taisin jo ojan reunalla ollakin asemissa... muttei sentään tainnut tulla. Muistot ovat muistoja, hyvät ja huonot, iloiset ja surulliset. Elämä on kuitenkin niin ihanaa ja rikasta! Ei taatusti tylsää... (paitsi jos menee pahoinvointi taas niin rankaksi, että viettää aikaansa sängyssä kattopaneeleita laskeskellen) Huumorii. Tositeeveetä...

Tuskin järisyttävää hyötyä rasvailusta on, mutta jos on kovin kuiva iho, niin ajattelisin silloin kyllä auttavan... Turhia kemikaaleja tietty odotusaikana kannattaa välttää, mutta kukin tietty kohdallaan harkitsee, mihin vetää rajan. Kyllä sitä kauniina ja hyväntuoksuisena kuitenkin haluaa olla, ja ehkä juuri raskaana ollessa on tärkeää tuntea olevansa nätti.

[color=fucshia]Nimiäänestys tais sit hyytyä heti alkuunsa eilen. Mä en ainakaan huomannu missään siitä sen enempää. Hmm kelle ei kertut sovi voi listailla muualla. . .*huoh* no joo eikös kesäodottajat just haluttu samaan kasautumaan? No ei siitä sen enempää.

[color=violet]Voi[color=blue] Lilli [color=violet]*halaa* on varmasti raastavaa elää epätietoisena. Toivotaan, että huomenna asia selkiintyy bdbdbdbdbdbd :) Utelen vielä, että olikos sulla Oireita kumminkin? Vaikka onhan sitä oireettomiakin odottajia, mutta jotenkin tuntuu, ett se sanonta vois pitää paikkaansa " mitä enempi voi pahoin sitä paremmin vauva" .

Sulla on kyllä ihana pomo :) taitaa olla nainen?

[color=fucshia]Kai sitä alkaa totuttautuun ajatukseen, että on raskaana, kun tuli eilen kerrottua yhdelle kaverille uutisesta! Mutta pirut hyppii yhä olkapäillä, jos tää on taas tuulimuna. Nyt on kyllä ihan erilailla oireita kuin keväällä. Tulis äkkiä ens kuun 14 päivä!!

kiitti halista,se oli tarpeen.



Kysyit niistä oireista. Mullahan oli kovia kipuja tossa alkuraskaudessa. Nyt on oksettanut pariviikkoa. Mutta en ole oksentanut kertaakaan. Maha on turvonnu ja on väsyttänyt joka on tosiaan nyt alkanut vähän helpottamaan. Taitaa olla aika vähän oireita kumminkin. Täytyy vain nyt toivoa että kaikki on kunnossa. Lasken nyt vain tunteja että pääsen sinne ultraan.On tosiaan pomo nainen,mistä arvasit?



Jaksamista sinnekkin! Tulen sitten huomenna kertomaan mitä kuului masuun!

[color=violet]Kaavinnan jälkeen tuli " vertailtua" tuulimuna odotusta ja tytön odotusta. Ja mä voin ihmeen hyvin nyt keväällä. Pahoinvointia (tarkotan oksettaa ei okseta) ei ollut, mutta pari kertaa yökkäsin yks kaks. Rintoja ei aristanu ollenkaan. Väsytti vähän ehkä normaalia enemmän, mutta jotenkin vain oli " liian" hyvä olo. Tarkotan, että ihan kuin en ois odottanut ollenkaan.

[color=fucshia]Nyt on rintoja vihlonu ihan tosissaan ja masussa oli alussa tuntemuksia mitä ei tuulimunan aikaan ollu. Nyt väsyttää ja sen kyllä huomaa! Ja silmät on nuutuneen näköset, yks ukon sukulainen sanoo näkevänsä raskaana olevan sen silmistä, tätäköhän se tarkottaa ;)

[color=violet]Aattelin pomosi olevan nainen, kun en osannut kuvitella kenenkään miehen asennoituvan noin hyvin odottavaan työntekijään :) Miksei heitäkin ole, mutta. . .

Saa nähdä millon sitä itse kertoo pomolle. Nyt on alustavasti tehty sopimus vuoden vaihteeseen. Varmasti masu alkaa näyttäytyä paljon ennen sitä, joten haluan kertoa ennen kuin sen huomaa.

Tuo selkäsärky on kuitenkin aika lievää ja toisaalta, eihän ultrassa pystyttäis kuitenkaan vielä mitään sanomaan. No, kohdunulkoinen saattaisi ehkä selvitä jo tässä vaiheessa, mutta en näitten oireitten perusteella kohdunulkoista pelkää. Tuulimunapelkoonkaan ultra tässä vaiheessa ei toisi vielä mitään ratkaisua.



Rv:t on nyt 5+0. Ultraan olen menossa yksityiselle rv7+3. Terveyskeskuksessa meillä ei ole ultraa. Eilen mietiskelin, kysyisinkö neuvolasta, olisiko minulla mahdollisuutta päästä noitten epäonnistumisten takia polille ultraan (siis ennen np-ultraa). Mulla on nyt vaan sellainen olo, ettei huvittaisi tätä raskautta paljastaa vielä kellekään. Ei edes tutulle neuvolantädille (asuu samalla kylällä kuin me).



Aika monella muullakin tuntuu kuitenkin olevan/olleen selkäsärkyä alkuraskaudessa ja tuskin kaikilla kuitenkaan on kyseessä tuulimuna tms. Pakko yrittää ajatella positiivisesti tai ainakin tsempata itseään eteenpäin, kun ei tässä muukaan auta.



Lillille tsemppiä huomiseen ultraan! Toivottavasti kaikki on hyvin!