Miksi vauvaamme ei kehu kukaan?

Meidän vauva oli tosi iso syntyessään, 4,6kg ja sitä jaksettiin taivastella. Tosi ikävään sävyyn tuli kommentteja "hirveestä michelinistä", "jättivauvasta" jne. Jotkut myös kysyivät suoraan oliko mulla raskausdiabetes (ei ollut) ja oliko sokerivauva (ei ollut). Myös sitä taivasteltiin MITÄ IHMETTÄ oikein olen syönyt raskausaikana. Olin monta kertaa ihan itku kurkussa, minkäs sille voin että roimasti yliaikainen poitsu oli noin iso.

Onneksi meillä vastapainoksi minun puolen sukulaiset ylistivät pulloposkia ja makkaroita sitten senkin edestä ja omissa hormonihuuruissani vauva oli maailman ihanin. Ja vieläkin kuvissa vauva on tosi suloinen mielestäni, isompi toki kuin muut mutta silti pieni nyytti. Ihmiset ovat tosi ajattelemattomia + hormonimyrsky siihen vielä päälle niin siinä on sitten soppaa tarpeeksi.

Mä uskon että vauvasi on ihana söpö pikku palleroinen, ap!!

Mutta kolme kuukautta synnytyksen jälkeen alkoi olla lähempänä kymmentä kiloa ja aivan pyöreä ja makkarainen. Pelkällä rintamaidolla :)

Minun mielestäni aivan ihana, mutta oli inhottavaa, kun ventovieraat mummot kauppareissulla taivastelivat "lihavaa vauvaa" ja ihmettelivät, että mitä ihmettä hänelle on oikein syötetty, kun on niin lihava... Itku kurkussa minullakin. :(

Kävi jopa mielessä, että taivastelen pian rääväsuisia mummoja kovaan ääneen, kun eivät osaa pitää päätään kiinni...

Mutta läheisiltä ihmisiltä en kyl ikinä loukkaantunut mistään kommenteista. Oli vaan kiva yhdessä pilailla meidän michelin tytöstä. Tota ventovieraiden huomiota oon kyl tähän päivään saakka ihmetelly...

Mut vauvat on kaikki ihania ja söpöjä ja suloisia ja aivan vallattoman herttaisia! :)

Ja siksipä tyttäreni ihmettelikin, kun serkkunsa ei sanonut mitään hänen lapsestaan, vaikka näki eka kerran. Sanoi, että nytpä hänkään ei ole seuraavan kerran näkevinäänkään heidän lapsiaan. Kyllähän se loukkaa, jos itsehuomioi mutta jotkut on vain niin tyhmiä.

laihat vauvat söpöjä? Kun aina vain pulleroposkia kehutaan. Itsekin salaa kateellisena katselan muita vauvoja ja vertaan omaan laihaan vanhaksi ukoksi kutsuttuun vauvaani :(

Jokaikinen vauva, jonka olen elämässäni nähnyt, on ollut hellyyttävän ihana. Laihat, pulleat, lihavat, vakavat, nauravat, virkeät, nukkuvat, punakat, kalpeat, keltaiset, keskoset, kirkuvat, koliikkiset, puklaavat, ryömivät, huutavat, uniset... Ihan kaikki, jokainen.

minullekin tuli ärsyttäviltä työkavereilta ja miehen sukulaisilta yms., mutta myös yksi lapseton kaveri kunnostautui tässä kommentoinnissa. Ventovieraat kommentaattorit vetää sanattomaksi myös.. :O

T. aiempi michelinvauvan äiti

Meidän vauva oli tosi iso syntyessään, 4,6kg ja sitä jaksettiin taivastella. Tosi ikävään sävyyn tuli kommentteja "hirveestä michelinistä", "jättivauvasta" jne. Jotkut myös kysyivät suoraan oliko mulla raskausdiabetes (ei ollut) ja oliko sokerivauva (ei ollut). Myös sitä taivasteltiin MITÄ IHMETTÄ oikein olen syönyt raskausaikana. Olin monta kertaa ihan itku kurkussa, minkäs sille voin että roimasti yliaikainen poitsu oli noin iso. Onneksi meillä vastapainoksi minun puolen sukulaiset ylistivät pulloposkia ja makkaroita sitten senkin edestä ja omissa hormonihuuruissani vauva oli maailman ihanin. Ja vieläkin kuvissa vauva on tosi suloinen mielestäni, isompi toki kuin muut mutta silti pieni nyytti. Ihmiset ovat tosi ajattelemattomia + hormonimyrsky siihen vielä päälle niin siinä on sitten soppaa tarpeeksi. Mä uskon että vauvasi on ihana söpö pikku palleroinen, ap!!

Mutta kolme kuukautta synnytyksen jälkeen alkoi olla lähempänä kymmentä kiloa ja aivan pyöreä ja makkarainen. Pelkällä rintamaidolla :) Minun mielestäni aivan ihana, mutta oli inhottavaa, kun ventovieraat mummot kauppareissulla taivastelivat "lihavaa vauvaa" ja ihmettelivät, että mitä ihmettä hänelle on oikein syötetty, kun on niin lihava... Itku kurkussa minullakin. :( Kävi jopa mielessä, että taivastelen pian rääväsuisia mummoja kovaan ääneen, kun eivät osaa pitää päätään kiinni... Mutta läheisiltä ihmisiltä en kyl ikinä loukkaantunut mistään kommenteista. Oli vaan kiva yhdessä pilailla meidän michelin tytöstä. Tota ventovieraiden huomiota oon kyl tähän päivään saakka ihmetelly... Mut vauvat on kaikki ihania ja söpöjä ja suloisia ja aivan vallattoman herttaisia! :)

muiden lapsia ja teinejä, jopa aikuisia lapsia!

laihat vauvat söpöjä? Kun aina vain pulleroposkia kehutaan. Itsekin salaa kateellisena katselan muita vauvoja ja vertaan omaan laihaan vanhaksi ukoksi kutsuttuun vauvaani :(

Koska nehän juuri useimmiten näyttävät vanhoilta intiaanipäälliköiltä, niillä on sellainen viisas ilme

T. numero 20

muiden lapsia ja teinejä, jopa aikuisia lapsia!

Ensinnäkin kaikki vauvat on enemmän tai vähemmän söpöjä ja vanhemmille se on niin iso tunneasia, että hyvä, jos pystyn aiheuttamaan hyvää mieltä!



Meillä on kumpaakin kehuttu (kuten musta kuuluukin), mutta kyllä poika on saanut paljon enemmän kehuja. Realiteetti on, että poika on erittäin suloinen, todellinen hurmuri ihan objektiivisestikin arvioiden. Hänellä vaan on yksinkertaisesti kauniit kasvot, pitkät ripset, kihartuva tukka, on ilmeikäs ja nauravainen jne. Tyttö on tavallisempi, mutta toki hurmaava meistä ja hänellä suloisista suloisin persoona.

suvuissa tai kaveripiireissä ollaan sillä lailla sosiaalisesti kömpelöitä, ettei tajuta muutenkaan ottaa ihmisiä huomioon - ja sitähän vauvan kehuminen on, pienen ihmisen huomioon ottamista ja sen kertomista, että maailma on hyvä paikka ja että kyllä kannatti syntyä! Minäkin törmäsin tällaiseen ilmiöön kun lapseni syntyi -on kavereita, jotka ohittivat lapsen suurinpiirtein kuin esineen, ja muutenkin käyttäytyivät kuin onnittelut olisivat olleet jotenkin pakollinen paha, joka sanotaan huomionkipeällä äidille, eikä iloa uudesta elämästä ollenkaan. Mä muistan aina, kuinka pahalta tuntui jos lasta ei huomioitu yhtään mitenkään, ja kuinka annoin kaikki rääväsuisen tätini tempaukset anteeksi sillä sekunnilla, kun hän halasi minua kyyneleet silmissä ja oli vilpittömän iloinen vauvasta.



Minä olen aina kehunut vauvoja, ja isompiakin lapsia ihan luonnostaan. Sehän on kaikkein luontevin tapa ottaa kontakti siihen uuteen ihmiseen, jonka kanssa tullaan vielä näkemään monet, monet kerrat ja jonka on tärkeä tietää, että hän on arvokas juuri sellaisena kuin hän on.

Varsinkaan ne kaverit ja sukulaiset, joilla ei ole vauvoja itsellään, eivät joskus osaa sanoa vauvasta oikein mitään. Kehuminen saattaa tuntua hölmöltä, jos ei itse tiedä, miltä vauvan ylipäätään pitäisi näyttää tai miten sen pitäisi käyttäytyä. Eihän aikuisia ihmisiäkään suomalaisessa kulttuurissa ole kai yleisesti tapana kehua ulkonäkönsä tms. puolesta.



Myönnän, että itse olen toisten vauvoille "herkistynyt" vasta omani saatuani. Siihen asti olin varmaan minäkin juuri sellainen jöröttäjä että jaaha vai että tämmöinen vauva, onpa kiva, mitäs sitten tehdään.

Lapsettomat ei aina osaa sitä "vauvaetikettiä".



Jotkut ihmiset myös kehuvat herkemmin tyttövauvoja suloisiksi, pojista ehkä mutistaan vaan hyväksyvään sävyyn että onpas siinä vanttera kaveri ja on oltu ruoka-aikaan kotona onkohan perinyt sen isältään heh heh.



Minun nuorimmaiseni oli vauvana...öh, sanotaanko oudon näköinen. Siinä vaiheessa suku oli jo kouliintunut ja kaikki ylistivät sujuvasti että kuinka suloinen. Itse vaan ajattelin mielessäni että tyttöressu, mutta on maailmassa tärkeämpiäkin asioita kuin ulkonäkö. Olin siis ihan vakuuttunut, että vauva olisi isompanakin ihan mörökölli. Mutta tämän kakkosen naama jotenkin "järjestyi" kun ikää tuli ja nyt on ihan perussuloinen, objektiivisestikin katsoen sievä ja siro lapsi.

Meillä on myös tuommoinen punkerovauva. Syntyessään 4.2 kg ja nyt 3 kuukauden iässä 7.2 kg. Aina taivastellaan kokoa ja paksuja poskia. Ja vauva on vieläpä tyttö ja täysimetyksellä. Ihana on mun mielestä ja se riittää.

syödä ja kasvaa. Ihan sairasta, että nykyään vauvojenkin painoa kommentoidaan. Jokainen vauva on suloinen ja arvokas!

niin mäkin haluun kannustaa hössöttää vauvoista. Jokaisessa vauvassa ja ihmisessä on jotain ihanaa ja kaunista ja arvokasta.

Törppöjä ne jotka eivät sitä huomaa tai kateellisia.

Nauti vauvastasi ja hänen suloisuudestaan. ihania vauvapäiviä sulle! Ajattele sulla on aikamoinen aarre kun on oma vauva. :)

Meidän vauva oli tosi iso syntyessään, 4,6kg ja sitä jaksettiin taivastella. Tosi ikävään sävyyn tuli kommentteja "hirveestä michelinistä", "jättivauvasta" jne. Jotkut myös kysyivät suoraan oliko mulla raskausdiabetes (ei ollut) ja oliko sokerivauva (ei ollut). Myös sitä taivasteltiin MITÄ IHMETTÄ oikein olen syönyt raskausaikana. Olin monta kertaa ihan itku kurkussa, minkäs sille voin että roimasti yliaikainen poitsu oli noin iso.

Ihan kuin vauva olisi jotenkin huonompi kokonsa vuoksi. Eikä tuon kokoinen vauva edes välttämättä ole mitenkään erityisen iso, siis suhteessa äidin lantion kokoon. Tarkoitan nyt sitä, kuinka helppoa vauvan ulos saaminen on äidille ollut. Toisille viisikiloinenkin on ihan normaali, joillekin taas kolmekiloinen tuottaa suuria vaikeuksia.

Tuohon "kyllähän sulla tietenkin oli raskausdiabetes" -juttuun olen itsekin törmännyt. Automaattisesti oletetaan, että neljän kilon paremmalla puolen vauva on ns. sokerivauva ja että äiti on syönyt väärin/liikaa. Omani oli "onneksi" alle tuon maagisen rajan, mutta äitini sai kuulla jopa sairaalan henkilökunnalta(!) moitteita vauvan koosta. Ei kuulemma niin isoja vauvoja saa tehdä! Eikä ollut diabetestä, hän ei edes syönyt mitään makeaa koko raskausaikana, kun ei yleensäkään ole makean perään.

Eihän kukaan mene alle kolmekiloisen vauvankaan äidiltä heti kysymään, että etkö syönyt raskaana tai mitäs häikkää istukan kanssa oli, oliko pahakin raskausmyrkytys.

tai sit ne on ihan kersoja.