Vajaa 3vuotias ei kestä muutoksia ja siirtymävaiheet vaikeita

t.ap

Minulla on kaksi tuollaista lasta.. Siirtymätilanteet olleet vaikeita, kummatkin ovat olleet vilkkaita, uhmakkaita, haastavia ja muutostilanteet olivat vaikeita. Kummatkin adhd-testattiin perusteellisesti perheneuvolassa, mutta kumpikaan ei saanut adhd -diagnoosia. Kumpikaan ei saanut mitään muutakaan diagnoosia, mutta toki oireet ja piirteitä esim. adhd:sta tai aspergerista tunnistettiin.

Meillä hommaan auttoi aika, säännölliset päivärutiinit ja -rytmit sekä muutostilanteiden ennakoiminen: kävimme päivän kulun läpi aamusta ja ennen kun piti esim. lähteä kauppaan, "varoitin" tulevasta n. vartin ja sitten vielä n. viisi minuuttia aikaisemmin.

Koville se otti, mutta nyt minulla on kaksi ihanaa koululaista, jotka ovat oppineet sopeutumaan muutoksiin, ovat rauhallisia ja keskittymiskykyisiä :).

Syyt: Uhmakas, haastava, ei kestä muutoksia, mieliala vaihtuu hetkessä. Siirtymätilanteet oli vaikeita omalla lapsellakin, kun oli pieni.

Poikani sai 6v. diagnoosin keskivaikea puheenymmärtämisen häiriö.

Väitin ammattilaisille, että dg on väärä.

Sanoin, ettei lapsi kuuntele, mutta ymmärtää.

Nyt poika 7v. ja ymmärtäminen normaalilla tasolla ja pojalla adhd lääkitys kokeiluna ja kas kummaa kun nyt poika ymmärtääkin kaiken eli jaksaa keskittyä.

Poika ei koskaan lähde paikaltansa pois, vaan sillä on tarkkaavaisuuslukko aivoissa ja lääkitys avasi sen.

Adhd lapsien kanssa ei saisi tulla muutoksia, koska he eivät kestä sitä.

Kiitos kysymästä ap, olen aika väsynyt ja siksi lapsi onkin hoidossa 4 päivää viikosta, vaikka minä olen kotona (jouduin juuri työttömäksi). Hoitajat ovat suorastaan kehoittaneet tuomaan lapsen niin usein kun siltä tuntuu, nyt kun siis tietävät miten paljon vahtimista tuo vaatii...rikkoo kaiken, mihin kätensä saa. Ihan kiva että tykkää tutkia miten asiat toimivat, mutta kun on ostanut kalliin kirjan tai palapelin vähistä rahoistaan ja toinen rikkonut sen seuraavana päivänä, joskus itkettää (ei lapsen seurassa tietenkään)...=( Minusta pian 4-vuotta täyttävän pitäisi jo tajuta ettei kirjaa voi taitella miten huvittaa eikä palapelin palojen sakaroita saa takaisin paikoilleen, jos ne revitään irti...



Tänään etsimme erääseen lautapeliin noppaa, jota ilman pelaaminen on mahdotonta. Sitä noppaa ei löytynyt ja lapsi ei olisi tahtonut osallistua etsimiseenkään. Minä huusin ja käskin etsimään, sisällä kuohui muutenkin. Paska äiti...katottiin Pikku Kakkonen, muksu pyöri sohvalla ja vaihtoi asentoa koko ajan, ärsyttävää. Pureskeli kynsiään aina kun en vahdannut joka 10. sekunti mitä tekee, sitten haki purulelunsa josta puri palan irti. Minä siivosin lapsen suun, heitin lelun pois ja mielessä kävi että voisi tämä olla helpompaakin...sitten lapsi halusi leikkiä sitä samaa leikkiä, joka toistui jo eilen ja sitä seuraavana päivänä. Minä en jaksanut.



2

lisäaineetonta ruokaa ilman muunneltuja tärkelyksiä, fruktoosi-glukoosisiirappeja, etc, ei siinä taatusti olis mitään sen ihmeenpää. Ei ne kemiat aina kohtaa hoitajan ja hoidettavan välillä, ja ruoat saa mitä ihmeellisempiä käytöstapoja aikaa. Oikeesti sun lapsessa ei ole mitään vikaa, sillä vaan ei ole sille sopivat olosuhteet. Ja sitäpaitsi alle kouluikäinen on vielä hyvin pieni, väsyy helposti etc. Ei pitäs vaatia mahdottomia. Ihminen ei ole kone.

Mutta toisaalta olen miettinyt sitä dysfasiaa myös ja puheen ymmärtämisen tasoa. Se kun oli yksi versio dysfasiasta ja luin puheterapian siihen auttavan. Toisaalta juuri adhd:ssa ja esim. dysfasiassa toimintaterapia auttaisi keskittymiseen jne. Minustahan tulee aikamoinen tietotoimisto tätä internettia selatessa. ap

hoidon kanssa tosiaan jutella asiasta. Olen vähän jarrutellut. Nyt ärsyttää oma reagointi tilanteeseen. Mitäs sitten 3v. neuvolatarkastuksessa. Kannattaisiko pyytää lähetettä psykologille, puheterapeutille tai toimintaterapeutille? Mistä nyt sitten oikea apu?

keskussairaalatasolla. Sinne tarvitaan lääkärin lähete. Kannattaa ottaa epäily esille neuvolassa, ja näyttää siellä päiväkodin lausunto, jossa kerrotaan ongelmista, siten neuvolaterkka ei voi leimata sinua turhasta vouhottavaksi hysteerikkoäidiksi! Neuvolaterkka antaa sitten lähetteen neuvolan psykologille ja TARVITTAESSA puhe- tai toimintaterapeutille (niitä ongelmiahan teillä tosin ei ole lapsella, etkös niin sanonut?) -21-

eivät anna terapioita juurikaan, jos kyse siis on tuollaisista neurologisista sairauksista. He konsultoivat ja antavat lähetteen diagnoositutkimuksia varten ja se varsinainen terapia sitten ostetaan yksityisiltä terapeuteilta joko Kelan tai keskussairaalan rahoilla (ns. ostopalvelusitoumus eli OPS).

heh, sulla on kuule vielä paaaaaljon matkaa varsinaiseen asiantuntemukseen, on tää meinaan niin selkeästi vanhempien oman selvitystyön varassa ;-)

Mielestäni kuulostaa asperger-tyyppiseltä oireilulta. Voivat olla sosiaalisia, mutta tilannetaju puuttuu: esim. tuppautuvat seuraan, eivätkä tajua toisten ilmeistä ja eleistä olevansa ei-toivottua seuraa juuri sillä hetkellä. Monesti voivat olla ikäistään kypsemmän oloisia (pikkuvanhoja) ja todella älykkäitä, mutta sosiaaliset taidot ikätovereiden kanssa on hyvinkin puutteelliset.



Strukturoitu päiväjärjestys, joka on esim. kuvina näkyvillä lapselle, siirtymävaiheiden ennakointi ("voit vielä lukea tämän kirjan, sitten lähdetään ulkoilemaan") auttavat. Olisiko päivähoidossa jo pienryhmää tarjolla?



Ota yhteyttä neuvolaan, vaadi päästä tutkimuksiin, sillä diagnoosi helpottaa elämää: terapiamahdollisuus ja ainakin esim. päiväkoti voisi paremmin ymmärtää, kun tietää mistä on kyse.

lisäaineetonta ruokaa ilman muunneltuja tärkelyksiä, fruktoosi-glukoosisiirappeja, etc, ei siinä taatusti olis mitään sen ihmeenpää. Ei ne kemiat aina kohtaa hoitajan ja hoidettavan välillä, ja ruoat saa mitä ihmeellisempiä käytöstapoja aikaa. Oikeesti sun lapsessa ei ole mitään vikaa, sillä vaan ei ole sille sopivat olosuhteet. Ja sitäpaitsi alle kouluikäinen on vielä hyvin pieni, väsyy helposti etc. Ei pitäs vaatia mahdottomia. Ihminen ei ole kone.

Se unohtui että meillä on aina sama rutiini käytössä ja varoitetaan etukäteen pukemisista ym. mutta ei se niin kauheasti auta kuin väitetään. Siksi vituttaakin (anteeksi, nyt oikeasti väsyttää!) kuunnella päiväkodin samana toistuvia neuvoja rutiineista ym., kun ne ovat jo kohdallaan! Siitäkään en tykkää että tahtovat vähän väliä pitää palaveria (5-6 kertaa vuodessa) jossa jankkaavat sellaisia asioita, jotka minä jo tiedän. Suhtaudun hoitajiin, opettajiin jne. kunnioituksella ja kuuntelen kyllä, jos on jotain sanottavaa. Sellaista "minäpäs tiedän loistavan keinon tohon"-korostusta en kuuntele ollenkaan. Olen näiden vuosien aikana oppinut sen, että aika harva tietää miten toimitaan käytännössä ja että 99% vanhemmista tekee parhaansa että lapsella olisi hyvä olla.



Meidän muksussa on paljon hyvääkin, mutta tuntuu että se unohtuu joskus minultakin =(.

kyllä rankalta tuo teidän tilanne. Vaikka toisaalta niin kuin aiemmin sanoin niin maailmassa on kaiken maailman syndroomia niin eiköhän SI-häiriö, ADHD ja muut vastaavat ole kuitenkin sieltä paremmasta päästä. En tiedä, jotenkin tietysti kun se oma arki on raskasta päivästä päivään niin ehkä unohtaa kuinka pahastikin voisi olla. Tuskin helpottaa. Uskon varmasti, että teet parhaasi ja olet lapsellesi paras äiti. Me äidit vain olemme aina niin itsekriittisiä ja löydämme aina joitakin asioita mitä itse voisi tehdä paremmin.



Jotenkin minustakin tuntuu, että välillä hoidossa unohdetaan ne lapseni hyvätkin puolet (ja joskus ehkä itsekin). Sen, että hän huolehtii aina toisista, halailee ja hoivaa, nauraa ja on sellainen ilopilleri. Kun hoidossa kerroin, että meillä on viime aikoina mennyt kotona paremmin, ensimmäinen lause takaisin hoitotädiltä oli, että niin niitä raivareita kuitenkin tulee. Alkoi sitten selittää mikä tänään taas oli mennyt pieleen. Miksi aina pitää puhua siitä negatiivisesta. Positiivisiakin asioita on lapsessani paljon. Hän on vain erilainen kuin muut lapset. Ja ties vaikka sieltä joku diagnoosi joskus pyllähtää, silloin ainakin tiedämme, että käytös ei ole kenenkään vika. EI lapsen, vanhempien tai ympäristönkään.

ap

ei ole mikään omissa maailmoissaan haahuileva. Tyypillisiä oireita kolmevuotiaalle as-lapselle olisivat seuraavat (kaikki ei tietenkään ole kaikilla asseilla, meidänkin vesselillä vain osa näistä): - olennaisinta on sosiaalinen kömpelyys. Ei osaa tulkita muiden mielialoja, aikeita - sosiaalinen vastavuoroinen leikki hankalaa - tykkää rutiineista, menee puihin ja lukkoon muutoksista - poikkeava katsekontakti: joko hyvin tiivis tai sitten välttelevä (tätä ei kaikilla) - ymmärtää asiat kirjaimellisemmin kuin muut - ei tunnista ihmisiä - vaikea ymmärtää, etteivät muut tiedä samaa kuin hän - tarkka järjestyksessä, tykkää laskea asioita - tutkii esineita ja asioita poikkeavasti, esim. "zoomailee" esineitä - tarkka syömisistään, valikoiva - nukahtaminen saattaa olla vaikeaa - karttaa kosketusta tai hakee painavaa kosketusta (kosketusyli/aliherkkyys) - ääniyliherkkyys - saattaa oppia puhumaan tavallista aikaisemmin TAI myöhemmin, kertova puhe hankalaa, vaikka sanavarasto olisikin hyvä

Mun lapsella on ollut kolmevuotiaana kaikki nuo, aika lailla vielä viisivuotiaanakin. Tutkittukin on, mutta ei kukaan ole mitään autismista puhunut, ei myöskään eskariopettaja eikä erityisopettaja. SI-häiriö on kuitenkin diagnosoitu, mutta ei sitäkään pidetä pahana vaan ihan kohtuullisen lievänä. Ja eskariope on sitä mieltä, että ihan täysin selvästi tavallinen luokka on oikea paikka, kun syksyllä koulu alkaa.

ei paranna, mutta helpottaa oireita

että mitä sinä voisit asialle tehdä tai miten asiassa edetään.



Mun mielestä vaan pitäis mennä niin, että jos sieltä kerran valitetaan, niin pitäisi myös olla jokin ehdotus, että mitä voitaisi yhdessä tehdä asian eteen. Niiden nyt luulisi muutenkin kohdanneen samanlaisia lapsia vuosien mittaan vaikka kuinka ja siten vähän tietävänkin miten kannattaa edetä.



Musta vaan on tympeää, että äidille valitetaan, mutta jätetään sitten aivan yksin asian kanssa. Ja äitihän siinä asiassa ainakin on täysin kokematon.

Kauheeta kun sua on peloteltu täällä.



Mulla on käytännön kokemusta asiasta, eikä todellakaan ole mikään diagnoosi. Pojallani oli hyvin vaikeaa siirtymiset paikasta toiseen ja muutokset. Mutta päivähoidossa keksivät, että kotonakin tehdään kuvia (kun oli kaksivuotias eikä vielä puhunut) päiväjärjestyksestä. Että olis sellainen ilmoitustaulu, mitä tapahtuu heräämisen jälkeen. On kuva yöstä, heräämisestä, aamupalasta, ulos lähtemisestä, syömisestä, päiväunista, taas ulkoilusta, isi tulee kotiin, katsotaan telkkaria jne. Ja sitten joka päivä piti olla täysin sama rutiini, viikonloppuisinkin. Jos viikonloppuna löysäsi, maanantaina hoitoon lähtö oli yhtä huutotaistelua.



RUTIINI, RUTIINI ja RUTIINI. Ja kaikesta pidettävä kiinni.



Ei mennyt puoltaakaan vuotta, kun lapsemme toimi kuten enkeli. Sitten se osasi jo itse katsoa taululta mitä seuraavaksi tapahtuu, ja jos tuli joku muutos, käytiin yhdessä laittamassa se tauluun, että tänään onkin ulkoilun sijasta Hoploppi tai jotain muuta.



Ei siinä diagnoosia tarvita, lapsi oli vain pelokas muutoksille.

On yhä enemmän näyttöä siitä, että ADHD ja muut neurologiseen kehitykseen liittyvät häiriöt kuten dyspraxia, dyslexia ja autismi, myös mielialahäiriöt, ovat yhteydessä omega-3-rasvahappojen puutoksiin



http://www.terveyskaupat.net/Mieliala-muisti-ja-keskittyminen/Omega-3-k…

Kauheeta kun sua on peloteltu täällä. Mulla on käytännön kokemusta asiasta, eikä todellakaan ole mikään diagnoosi. Pojallani oli hyvin vaikeaa siirtymiset paikasta toiseen ja muutokset. Mutta päivähoidossa keksivät, että kotonakin tehdään kuvia (kun oli kaksivuotias eikä vielä puhunut) päiväjärjestyksestä. Että olis sellainen ilmoitustaulu, mitä tapahtuu heräämisen jälkeen. On kuva yöstä, heräämisestä, aamupalasta, ulos lähtemisestä, syömisestä, päiväunista, taas ulkoilusta, isi tulee kotiin, katsotaan telkkaria jne. Ja sitten joka päivä piti olla täysin sama rutiini, viikonloppuisinkin. Jos viikonloppuna löysäsi, maanantaina hoitoon lähtö oli yhtä huutotaistelua. RUTIINI, RUTIINI ja RUTIINI. Ja kaikesta pidettävä kiinni. Ei mennyt puoltaakaan vuotta, kun lapsemme toimi kuten enkeli. Sitten se osasi jo itse katsoa taululta mitä seuraavaksi tapahtuu, ja jos tuli joku muutos, käytiin yhdessä laittamassa se tauluun, että tänään onkin ulkoilun sijasta Hoploppi tai jotain muuta. Ei siinä diagnoosia tarvita, lapsi oli vain pelokas muutoksille.

Lapsen 'oireet' voivat olla jonkin neurologisen/kehityksellisen sairauden oireita, mutta oleellista tuolloin on, kuinka voimakkaita oireet ovat ja täyttyvätkö myös muut diagnostiset kriteerit.

Voi myös olla, että lapsesi on vain luonteeltaan helposti ahdistuva, muutokset hankalina kokeva lapsi. Sanoisin, että kokeilkaa yllä mainittua ohjetta. Varoitelkaa lasta siirtymätilanteista ja rutiinien muutoksista etukäteen. Pyytäkää kiertävää erityislastentarhanopettajaa havainnoimaan lasta ryhmään. Ota myös neuvolassa asia puheeksi, tutkimuksista ei koskaan ole haittaa, vaikka huoli osoittautuisikin turhaksi.

kuulla näitä kirjoituksia ihan tavallisista lapsista. Hoidossa sanoivat, että voisivat ottaa ne kuvat käyttöön. Hyvä ajatus ottaa ne kotiinkin. Tosin, jotenkin minusta ne siirtymävaiheet kotona on helpottuneet. Ei ne täydellisiä todellakaan ole, mutta parempia.



Vieläkään en aspergeria tai autismia jotenkin ajattele oman lapseni kohdalla. Keskittyy kyllä noin kolmeen leikkiin enemmänkin, mutta valmis mielestäni kokeilemaan muitakin leikkejä. Katsekontakti on normaali ja pystyy hyvin lukemaan mielialoja. Kuten sanoin, lapsi on hoivaaja ja huolehtii toisten turvallisuudesta (ehkä enemmän kuin omastaan), lohduttaa ja hakee lohdutusta. Sosiaalisesti minusta avoin, mutta pientä varausta tarvittaessa. Enemmän tuo pettymysten sietokyky kotona ja hoidossa ja jos asiat tosiaan tehdään eri tavalla kuin normaalisti on vaikeaa (ei kuitenkaan aina). Esim. tänään ei ollut kuivana niitä hanskoja, joita aina haluaa pitää. Tästä syntyi valtava raivo. Siinä sitten laitoin lapsen sivummalle, laitoin katsomaan silmiin ja koetin asian rauhallisesti selittää. Yllättävästi kuitenkin tuli sitten oikein pyytämään näitä uusia hanskoja käteen melko nopeasti. Sitä ei olisi ennen tapahtunut. Ulkona sitten pahamieli vielä jatkui. Jotain asiaa pulkasta en ymmärtänyt ja siitä toinen raivari. Pyysin nätisti istumaan pulkkaan, ei onnistunut. Sitten ärähdin, että nyt pulkkaan ja sitten kyllä suht kiltisti siihen vasten tahtoaan istui. Nuo ärähdykset itseäkin ärsyttää.



Ja noista omegoista. Ostin omega kaloja, ei suostu millään syömään, mitähän nestemäistä sitten kannattaisi antaa?

ap

ja sokeri tuskin meillä se ongelma. Ei juo mehuja (ei ikinä). Varmaankin n. 4keksiä viikossa ja kerran kuussa sokeria lätyn päälle. Ei vain kerta kaikkiaan pidä makeasta. E:tä varmaan saa enemmänkin, lihaliemikuutiot ja kaupan nakit on kyllä tasaisen väliajoin käytössä (lue ei päivittäin).

t.ap

En jaksanut kaikkia kommentteja lukea, mutta ainakin mitä ap kerrot lapsestasi niin vaikuttaa ihan normaalilta minusta. Jotkut 2-3v:t ovat aivan uskomattomia jumittajia! Joku sanoikin, että ennakointi ja rutiinit auttaa, myös ns. normaaleilla lapsilla.



Tietysti kannattaa nyt jutella asiasta ihan kunnolla päivähoidon väen kanssa ja neuvolassa niin saat itsekin mielenrauhan.



Itselläni on 6v lapsi, jolla neurologisen kehityksen ongelmia. Jos ongelmia (adhd, asperger tms.) on niin kyllä oireet ovat yleensä tuon ikäisellä jo melko selvästi havaittavissa ja näkyvät kotonakin sekä pahenevat iän myötä. Eli jos teidän tilanne ei tässä pikkuhiljaa ala helpottua vaan jopa pahenee niin sitten kannattaisi harkita tarkempia tutkimuksia. Noin pienille ei edes anneta mitään tarkkoja diagnooseja, esim. asperger diagnosoidaan vasta aikaisintaan n. 5v tai vasta kouluiässä.



Itse en oikein usko noihin ravinto- yms. vaihtoehtohoitoihin. Tietenkin terveellinen syöminen, hyvät rasvahapot yms. ovat tärkeitä, mutta eivät ne mitään ihmelääkkeitä ole. Meilläkin syödään terveellisesti ja vältetään sokeria. En kuitenkaan ole huomannut, että ruokavalion muutokset (esim. matkoilla) vaikuttaisivat lapseeni millään lailla. Neurologiset oireyhtymät eivät parane "syömällä oikein"!

että sokeri tms. ei myöskään aiheuta neurologisia oireyhtymiä!

Ja noista omegoista. Ostin omega kaloja, ei suostu millään syömään, mitähän nestemäistä sitten kannattaisi antaa?

ap

näin sanoi minulle ravitsemusterapeutti. Eli kalaa vähintään 2krt/viikko. Jos kala ei maistu, niin huolehdithan entistä tarkemmin, että lapsi saa riittävästi hyvälaatuisia rasvoja (rypsiöljy ja siitä tehdyt vähintään 60% rasvaa sisältävät levitteet ovat parhaita). Purkki-omegat ei valitettavasti tepsi samalla tavalla kuin ravinnosta luonnollisesti saatu.

mukavaa ja helpottavaa (mutta toisaalta pelottavaa) lukea tämä ketju. Meillä juuri samanlainen vähän yli 3-vuotias. Puhe on alkanut juuri sujumaan ja luulin että sitä myötä helpottaisi (että lapsi saisi sanottua, mitä haluaa ja tarkoittaa), mutta ei. Lapsi on ollut kotihoidossa ja syksyllä menossa hoitoon. Vähän kyllä jännittää, mitä se tuo tullessaan.



Kuitenkin olen vain ajatellut, että meillä on normaali lapsi, joten ensimmäiset ketjun viestit tuntuivat aika pelottavilta.