Kärsiikö kukaan muu 2-krs kodin vuoksi?
Niin kornia... Me ollaan mieheni kanssa kumpikin lapsesta asti ihannoitu 2-krs-asuntoja. No, sellainen sitten itsellemme ostettiin kolme vuotta sitten. Elämä on yhtää tuskaa siinä! Meillä oli tuolloin lapset vuoden- ja vähän reilun kahden vuoden ikäisiä. Nyt kun he ovat 4,5 ja melkein kuusi, on tilanne jo aivan kestämätön! Meillä on kaikki makkarit yläkerrassa. Neliöitä on alle 90, eli n. 45 per kerros. Lapset eivät ole koskaan suostuneet leikkimään yläkerrassa ilman että siellä on myös toinen vanhemmista. Miehelläni ei yläkerrassa ole kuulemma mitään tekemistä, minulla on siellä pyykkihommat. Silloin kun olen yläkerrassa, lapset tulevatkin yleensä heti huoneisiinsa leikkimään. Mutta kun olen alakerrassa, he hdin tuskin käväsevät ylhäällä. Tuolloin olemme siis kaikki pienessä alakerrassa, johon lapset leikkinsäkin rakentavat. Me ollaan miehen kanssa ihan väsyneitä tilanteeseen. Lapset tappelevat kamalasti ja muutenkin se heidän metelinsä on koko ajan siinä pienessä alakerrassa, pääosin olohuoneessa, kun ei meillä alhaallakaan ole muuta kuin olohuone ja keittiö.
Kaikki tuttavat kertovat, että heidän lapsensa leikkivät ja viihtyvät myös yläkerrassa. Ovat osa nuorempia ja osa suunnilleen saman ikäisiä meidän lasten kanssa.
Meillä ei ole mahdollisuutta muuttaa vielä vuosiin. Ellei sitten osteta joku pieni yksikerroksinen... Mieluisalla asuinalueellamme ei ole tarjontaa.
Kyselenkin siis, olemmekohan itse jotenkin "pilanneet" sen, että lapsemme viihtyisivät yläkerrassakin ja mitä asialle voisi tehdä?
Kommentit (55)
Hyvin ovat lapset pienestä pitäen oppineet leikkimään yläkerrassa. Mä en edes halua heidän tuovan mitään leluarsenaalia alakertaan, vaan käsken viemään lelut takaisin ylös. He ovat tottuneet leikkimään aikuisten seurassa, pomottavat teitä. Kannattaa tehdä ajoissa stoppi siihen ettei tarvii vielä kouluikäisillekin pitää seuraa. Tuollaisia lapsia on ihan 1-tason talossakin asuvia. Äidin pitää olla koko ajan saatavilla.
koko porukka on olkkarissa ja keittiössä. Onneksi kaksi lapsista on jo muuttanut pois joten enää kolme pyörii tuossa koko ajan. Ei se minua haittaa juurikaan, ainakin tulee juteltua paljon.
Meillä ei ole 2 1/2 kerroksisessa talossa koskaan ongelmaa.
Tottakai pieniä lapsia ei voi laittaa yksinään yläkertaan leikkimään. Mutta kyllä ne jo noin 6-vuotiaasta lähtien on siellä osanneet leikkiä itekseen ja käydäänhän niitä aina välillä kattomassa. Ei sen ikäinen tarvi leikkeihinsä enää aikuista, kun hyvähän se on että oppii olemaan vähän itsekseen ja ennen kaikkea leikkimään yksin.
Kun lapset oli pienempiä oli niillä oma leikkinurkkaus keskikerroksessa, jossa siis meillä vietetään aikaa eniten.
Vuodenikäinen lapsemme leikkii olohuoneen nurkkaan tehdyssä leikkinurkassaan. Tietysti leluja ym. sälää leviää ympäri alakertaa, mutta iltaisin järjestellään taas paikat. Ei se ole ongelma. On mukava, että yläkerrassa voi olla rauhassa ja tehdä vaikka töitä koneella tms.
Poika on jo 8,5v eikä vieläkään halua leikkiä yksin yläkerrassa omassa huoneessaan. Kaikki leikit tehdään alkakertaan olkkariin..ehkä sitten teininä viihtyy jo omissa oloissaan, huoh.
jos se kakara sitten pysyis siellä ylhäällä paremmin pois sun jaloista. Kyllä se sitten oppii olemaan omissa oloissaan, eikä häiritse sua.
Mutta lapset 3kpl 1-7v ovat aina keittiössä tai olkkarissa leikkimässä. Meillä on leikkihuone laitettu tarkoituksella keittiön viereen mutta jotenkin ne leikit on kivempia muualla. Tämä menee varmaan aikanaan ohi. Nyt jo kun 7v:llä kavereita niin sulkeutuu kavereiden kans leikkihuoneeseen ja haluaa olla rauhassa.
on kolme kerrosta ja kyllä ärsyttää ravata ylös alas.
Tuntuu, että koko ajan kaikki, mitä tarvitsee on jossakin toisessa kerroksessa kuin itse.
1/2 kerros on? Jotenkin normaalia matalampi kerros?
Kirjoitit, että teillä ei ole mahdollisuutta muuttaa vuosiin. Miksi ei ole? Aiotteko todella "kärsiä" kodissa joka ei vastaa tarpeitanne? Olen itse aina kannattanut 1-tasoista asuntoa, mutta nyt kun lapset ovat ji vähän isompia (5 ja 8 v) harkitsemme 2-tasoiseen muuttamista viimeistään siinä vaiheessa kun pienin menee kouluun. Neliöitä tosin pitää olla ainakin 110, mieluiten enemmän. Alle 100-neliöiset kodit eivät pääsääntöisesti toimi 2-tasoisina. Meillä on nytkin yli 100 neliötä 1-tasossa ja tästä avaruudesta on kieltämättä vaikea luopua. Kahteen tasoon haluamme lähinnä siksi, että lapsilla olisi selkeästi oma kerros jonne voisivat viedä kavereita huoneisiinsa jne. En yhtään ihmettele että pienet lapset eivät viihdy toisessa kerroksessa, tottahan he haluavat olla siellä missä muutkin ovat. Kouluiässä tilanne tulee kuitenkin muuttumaan.
1/2 kerros on? Jotenkin normaalia matalampi kerros?
Normaalia matalampi, eli ei ole täyttä huonekorkeutta.
Esim. rintamamiestalot on 1 1/2 kerroksisia koska se ylin kerros ei ole kokonaan normi huonekorkuinen, koska katon lappeet vie huonekorkeutta pois.
Toivottavasti osasin selittää :)
Kirjoitit, että teillä ei ole mahdollisuutta muuttaa vuosiin. Miksi ei ole? Aiotteko todella "kärsiä" kodissa joka ei vastaa tarpeitanne? Olen itse aina kannattanut 1-tasoista asuntoa, mutta nyt kun lapset ovat ji vähän isompia (5 ja 8 v) harkitsemme 2-tasoiseen muuttamista viimeistään siinä vaiheessa kun pienin menee kouluun. Neliöitä tosin pitää olla ainakin 110, mieluiten enemmän. Alle 100-neliöiset kodit eivät pääsääntöisesti toimi 2-tasoisina. Meillä on nytkin yli 100 neliötä 1-tasossa ja tästä avaruudesta on kieltämättä vaikea luopua. Kahteen tasoon haluamme lähinnä siksi, että lapsilla olisi selkeästi oma kerros jonne voisivat viedä kavereita huoneisiinsa jne. En yhtään ihmettele että pienet lapset eivät viihdy toisessa kerroksessa, tottahan he haluavat olla siellä missä muutkin ovat. Kouluiässä tilanne tulee kuitenkin muuttumaan.
En mä kyllä muuttais sen takia että nyt asuminen talossa on nyt hankalaa, jos talo muuten on hyvä ja sijaitsee sellaisella alueella jossa haluaa asua.
Kyllä toi ap:nkin tilanne tosta muuttuu kun lapset kasvaa vähän isommiksi ja oppii leikkimään itekseen yläkerrassa.
Mut ap voisi miettiä alakertaan jotain leikkinurkkausta ja lapsen totuttamista yläkerrassa olemiseen. Muuten voi olla kyllä vähän hankalaa oppia asumaan talossa.
1/2 kerros on? Jotenkin normaalia matalampi kerros?
Normaalia matalampi, eli ei ole täyttä huonekorkeutta. Esim. rintamamiestalot on 1 1/2 kerroksisia koska se ylin kerros ei ole kokonaan normi huonekorkuinen, koska katon lappeet vie huonekorkeutta pois. Toivottavasti osasin selittää :)
Olisimme rakentaneetkin yksitasoisen, jos kaava olisi antanut myöten, mutta tässä typerässä kaupungissa saa rakentaa vain kahteen tasoon.
Lapset eivät pienempänä viihtyneet yläkerrassa ollenkaan ilman aikuista seuraa. Nyt kun heillä on tietokoneet huoneissaan "joutuvat" olemaan yläkerrassakin. Itse käyn yläkerrassa vain nukkumassa.
Nyt tuli paikkakunnan vaihdos eteen ja haemme sieltä tonttia johon saa rakentaa yksitasoisen talon.
Ap:lle vielä sellainen huomio että teillä on kyllä tosi ahtaat neliöt kaksikerroksiseksi asunnoksi. Kun olette vain alakerrassa, teillä on käytännössä vain 45m2 käytössä. Meillä on sentään alakerrassa se 90m2.
pienenä leluja oli myös olohuoneessa osa siellä vielläkin. Tosin enään vain leikkikeittiö ja nukenruokinta tarvikkeet. Nuokin tulevat pianpoistumaan sieltä lapsen kasvaessa.
Ei tuyo teidänlasten leikkiminen olkkarissa mihinkään tule muuttumaan vaikka kuin muuttaisitte. Miten he missään omissa huoneissaan pysyisivät vaikka olisi vain yksi kerros.
Ovat tottuneet leikkimään teidän lähellänne ja tulevat tekemään niin asuitte missä vain kunnes kasvavat hieman.
tuon "ongelman" takia etsimme asunnon, jossa on yksi makkari keittiö-olkkarin kanssa samassa tasossa ja se on lasten leikkihuone. Lapset kylläkin tuovat leluja myös olkkariin, mutta viihtyvät jonkin verran leikkihuoneessa, koska olemme kuitenkin lähellä.