Jumankauta mua nyppii toi jatkuva Abc:n mollaaminen
En väitä että itsekään siellä kovin usein kävisin mutta miten voi olla vaikea ymmärtää että kaikilla paikkakunnilla ei ole suurta valikoimaa ravintoloita jos haluaa mennä valmiiseen pöytään? Tai autoa jolla lähteä toisella paikkakunnalle syömään.
Abc:n ruoka on ihan hyvää perusruokaa, käyn siellä joskus lounaalla tai Hesestä hakemassa jotain.
Mikä ihme saa ihmisen mollaamaan Abc:tä? Luuletteko olevanne jotenkin parempia ihmisiä?
Ja ei, se EI ole huoltoasema. Ruokaravintola siinä missä moni muukin.
Kommentit (67)
En pidä abc-ravintoloista yksinkertaisesti siksi, että ne ovat vallanneet aivan liian suuren markkinaosuuden. Moni pieni ravintola, joka on aikaisemmin saanut elinkeinonsa matkailijoista ja muista tiellä liikkujista on joutunut lopettamaan toimintansa abc:n jyrätessä ne alleen.
Näissä pienissä paikoissa tehtiin hyvää ruokaa oikeista raaka-aineista.
Nyt abc tarjoaa pakastimesta lämmitettyä ruokaa, joka tulee isoista tukuista ja alkulähde ulkomailla. Lähiruuasta ei ole siis tietoakaan.Olen naisrekkamies enkä todellakaan syö abc:lla kuin pakonedestä edellä olevista syistä ja siitä isoimmasta syystä: ABC:n ruoka on mielestäni pahaa.
tavaraa s- tai k-ketjuoille vaan vain pienemmille yrityksille. Epäilen kyllä tätä.
Ei isoa eroa safkoissa, joten mielummin valkkaamme sen Abbarin tai Rosson.
Samoin kuin Raxiin.
Netissä on helppo puhua soopaa muka hienoista ravintoloista, joissa käydään. Mutta totuus lienee ihan toinen ;))
En minä ainakaan syö tietentahtoen pahaa ruokaa, saati maksa siitä.
En pidä abc-ravintoloista yksinkertaisesti siksi, että ne ovat vallanneet aivan liian suuren markkinaosuuden. Moni pieni ravintola, joka on aikaisemmin saanut elinkeinonsa matkailijoista ja muista tiellä liikkujista on joutunut lopettamaan toimintansa abc:n jyrätessä ne alleen.
Näissä pienissä paikoissa tehtiin hyvää ruokaa oikeista raaka-aineista.
Nyt abc tarjoaa pakastimesta lämmitettyä ruokaa, joka tulee isoista tukuista ja alkulähde ulkomailla. Lähiruuasta ei ole siis tietoakaan.Olen naisrekkamies enkä todellakaan syö abc:lla kuin pakonedestä edellä olevista syistä ja siitä isoimmasta syystä: ABC:n ruoka on mielestäni pahaa.
tavaraa s- tai k-ketjuoille vaan vain pienemmille yrityksille. Epäilen kyllä tätä.
Olen töissä rekkafirmassa. En voi valita asiakkaita enkä asiakkaiden pakettien kohteita.
Niin uskomatonta kuin se onkin, niin teen työtä ansaitakseni rahat elämään. Ja se että minulla on joku mielipide jostain asiasta, vaikka abc:stä ei minua tai perhettä pidä leivässä.
Pitäisikö minun jättää tekemättä työni ja saada potkut, jonkun mielipiteen takia???? Ei se abc maksa minun palkkaani! Vaan rekkafirma, joka saa rahat omilta asiakkailtaan eli niiltä jotka tavaraa lähettää..
jouduin sairauden vuoksi pois uudellen koulutukseen.Älkää puhuko jos ette tiedä totuutta

Mistä asiasta tarkalleen sanottiin väärin?
Ja eiköhän tämä ole makuasia, jos ruuasta puhutaan. Kaikki ei vaan tykkää pakaste-eineksistä joita lämmitetään!
paljon matkantekoon kuluu enemmän aikaa, kun välttelee ABC-asemia. Meillä tulee reissukilometrejä aika paljon, mummolamatkoilla on pakko pysähtyä syömään ja muutamat muutkin sukulaiset asuu sellaisella etäisyydellä, että on pakko syödä välillä. Mulla ei ainakaan ole hajuakaan, missä on matkanvarren pikkupaikkakuntien keskustat ja minkälainen ravintolatarjonta niistä löytyy. Enkä aio tuhlata lyhyistä viikonlopuista aikaa sen selvittämiseen. Ihan sujuvasti pysähdymme tien varteen ABC:lle syömään - tai joskus jos osuu paremmin kohdille, niin Nesteen asemilla. Ja jos taas lähdemme kotoa vain ulos syöpmään, niin menemme vähän toisenlaisiin paikkoihin.
mutta lasten kanssa toi on ihan ykkösmesta jo pelkästään sen takia että on varaa mistä valita ruokansa.
Meidän perhe ei syö hanhenmaksaa eikä muutenkaan kalliisti vaan ihan tavallista ruokaa. Silti kukaan meistä ei pidä ABCn buffetista. Se ruoka ei ole hyvää. Oli tarjolla kanaa, kalaa tai lihaa niin kaikki maistuu aivan samalta. Tottahan sillä nälkä lähtee mutta hintansa väärtiä se ei ole.
En pidä kauheasti ABC:n ruoasta. Kausalan Matkakeitaalla on tosi hyvä noutopöytä :)
Ei s ryhmällä taida olla enää muuta ketju ravintolaa, Turussa on kaikki s ryhmän ravintolat suljettu, ehkä yksi jäljellä hotellin kyljessä. Törkeää asiakkaisen aliarvioimista kun tarjoavat sellaista paskaa ruuaksi.
En itse käytä enää Abc- asemia, syy on hyvin yksinkertainen, huono ruoka mikä tehdään yksinomaan puolivalmisteista. Näillä toimilla saadaan kannattavuus hyväksi, kun ruokitaan isoja massoja..
Vierailija kirjoitti:

Niin, tätähän ei tehdä missään muualla kuin ABC:llä :D Eihän sitä nyt pidäkään verrata mihinkään hienoon iltaravintolaan, vaan tavalliseen lounas/pikaruokaravintolaan.
Vierailija kirjoitti:
En pidä abc-ravintoloista yksinkertaisesti siksi, että ne ovat vallanneet aivan liian suuren markkinaosuuden. Moni pieni ravintola, joka on aikaisemmin saanut elinkeinonsa matkailijoista ja muista tiellä liikkujista on joutunut lopettamaan toimintansa abc:n jyrätessä ne alleen.
Näissä pienissä paikoissa tehtiin hyvää ruokaa oikeista raaka-aineista.
Nyt abc tarjoaa pakastimesta lämmitettyä ruokaa, joka tulee isoista tukuista ja alkulähde ulkomailla. Lähiruuasta ei ole siis tietoakaan.Olen naisrekkamies enkä todellakaan syö abc:lla kuin pakonedestä edellä olevista syistä ja siitä isoimmasta syystä: ABC:n ruoka on mielestäni pahaa.
Voi olla, että hyviäkin paikkoja on jyrätty, mutta paikan pienuus tai persoonallisuus ei ole ollut mikään tae hyvästä ruuasta tai kahvista. On niitä huonojakin paikkoja mennyt. ABC tarjoaa melko tasaista laatua.
Vierailija kirjoitti:
Ei s ryhmällä taida olla enää muuta ketju ravintolaa, Turussa on kaikki s ryhmän ravintolat suljettu, ehkä yksi jäljellä hotellin kyljessä. Törkeää asiakkaisen aliarvioimista kun tarjoavat sellaista paskaa ruuaksi.
Mitä?! Että nytkö ei ole Rossoja, Fransmanneja ja Amarilloja enää missään?
Reissumies kirjoitti:
Meidän perhe ei syö hanhenmaksaa eikä muutenkaan kalliisti vaan ihan tavallista ruokaa. Silti kukaan meistä ei pidä ABCn buffetista. Se ruoka ei ole hyvää. Oli tarjolla kanaa, kalaa tai lihaa niin kaikki maistuu aivan samalta. Tottahan sillä nälkä lähtee mutta hintansa väärtiä se ei ole.
Siellä on muutakin kuin buffetti.
Ai abc:ko ravintola????? Excuse me... kiva tietysti teille perähikijän asukeille, että on palveluita mutta eihän tuo pakaste-mikro annoksia tarjoava laitos nyt mikään ravintola ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä abc-ravintoloista yksinkertaisesti siksi, että ne ovat vallanneet aivan liian suuren markkinaosuuden. Moni pieni ravintola, joka on aikaisemmin saanut elinkeinonsa matkailijoista ja muista tiellä liikkujista on joutunut lopettamaan toimintansa abc:n jyrätessä ne alleen.
Näissä pienissä paikoissa tehtiin hyvää ruokaa oikeista raaka-aineista.
Nyt abc tarjoaa pakastimesta lämmitettyä ruokaa, joka tulee isoista tukuista ja alkulähde ulkomailla. Lähiruuasta ei ole siis tietoakaan.Olen naisrekkamies enkä todellakaan syö abc:lla kuin pakonedestä edellä olevista syistä ja siitä isoimmasta syystä: ABC:n ruoka on mielestäni pahaa.
Voi olla, että hyviäkin paikkoja on jyrätty, mutta paikan pienuus tai persoonallisuus ei ole ollut mikään tae hyvästä ruuasta tai kahvista. On niitä huonojakin paikkoja mennyt. ABC tarjoaa melko tasaista laatua.
Totta. Laatu on tasaisen paskaa. Pienuus tai isous ei vaikuta laatuun, vaan kannattaa katsoa esim. suosituksia.
Jos ABC:n lounasruoat olisivat puolet halvempia, ymmärtäisin suosion pitkin hampain(vrt. Ikean pakasteruoat.) Olen pari kertaa pakon edessä syönyt sen n. 10€ maksavan lounasruoan ja joka kerta joutunut pettymään. Valmiiksi kuorittuja pakasteperunoita, vetisiä pakastevihanneksia, puolijäistä leipää ja koulun ruokalasta tuttua 'lihakastiketta' tai rasvassa lilluvaa pakastekalaa. Mitään eivät tee keittiössä itse, maksimissaan edes mausta kastikkeita, kaikki tulee purkista.
Ainut Abc missä minä käyn on Korian Abc, koska siellä on Novitan tehtaanmyymälä.
En näe mitään syytä käydä abc:lla muuten.
Enkä myöskään hauku niitä vaikka ne ei minun elämään mitään tuo.