Lue keskustelun säännöt.
Ne vaan opi hyväksymään ajatusta miehen lapsista, pitäisikö päättää suhde...?
10.03.2011 |
Miehellä on edellisestä suhteesta kaksi lasta, 5 ja 8 v. Ovat miehelle tietysti kaikki kaikessa ja asuvat hänen luonaan joka toinen viikko, puolet lomista, jne.
Ei minulla ole mitään noita lapsia vastaan. Ihan tavallisia muksuja ovat, ei nyt mitään herranterttuja mutta eivät mitään pikkuhirviöitäkään. Eikä ole heidän kanssaan mitään kummempaa kitkaa.
Nyt 1,5 vuoden suhteen jälkeen mies haluaisi, että muutettaisiin yhteen. Minua on alkanut mietityttää.
Vaikea ajatella, millaista olisi joka toinen viikko elää 24/7 taloudessa, jossa on kaksi vierasta, jonkun toisen naisen lasta. Olen miettinyt, että joka ikinen juhlapyhä ja loma pitää miettiä sen mukaan, kenen luona nuo lapset ovat. Aina pitää joustaa joidenkin minulle vieraiden ihmisten vuoksi.
Olen valmis joustamaan töissä ja ottamaan muut huomioon harrastuksissa. Mutta vapaa-ajalla ja lomilla haluaisin päättää asioista ihan itse miehen kanssa.
Olen yrittänyt puhua asiasta miehen kanssa. Hän on ihan hölmistynyt, hänestä tulen hyvin toimeen lasten kanssa. Hän on varma, että kunhan hankimme yhteisen lapsen, niin unohdan nämä ajatukset ja arki alkaa sujua. Kun ekan kerran otin asian puheeksi, mies oli tyrmistynyt; ei kai se, että hänellä on lapsia, voi olla este uuteen onneen.
Rakastan miestä, hän rakastaa minua. Mutta jotenkin on alkanut tuntua siltä, että miehen menneisyys on liikaa läsnä yhteisessä nykyisyydessämme ja tulevaisuudessamme.
Kommentit (74)
Ja olet rehellinen. Yleensä se suhde niihin lapsiin vaatii kyllä vähän aikaa, mutta jos olet jo nyt heti tuota mieltä, niin ehkä kannattaa vielä katsoa tai unohtaa koko juttu. Ei ole reilua lapsiakaan kohtaan, että muutat heidän kanssaan asumaa vain todetaksesi sen vääräksi ratkaisuksi. Toisaalta, hommahan voi toimiakin tosi hyvin. Vaikea tilanne. Onneksi tiedostat kuitenkin sen, että lasten ehdoillahan sitä on mentävä. Sinun on kuitenkin oltava valmis olemaan täysillä äitipuoli lapsille. Tsemppiä ratkaisun tekoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä valitset. Älä kuitenkaan oleta että saisit uudessakaan suhteessa päättää asioista, siihen vaikuttavat paljon muutkin kuin kumppanin lapset.
Haluat että mies olisi vain ja yksinomaan sinun, ei entistä elämää, ei ehkä ystäviäkään?
Elämä, jonka miehesi on elänyt on tehnyt hänestä sen, jota sanot rakastavasi ja siihen kuuluu myös lapset.
Katsotko, että lapset jotenkin kilpailevat samasta rakkaudesta jota mies tuntee sinua kohtaan?
Minusta nämä ovat peruskysymyksiä, jotka sinun ensin kannattaa miettiä läpi. Sitten vasta tulee loma-aikojen yms säätäminen.
Saan arkipäivisin ihan tarpeeksi katsella vieraiden ihmisten lapsia ja olla heille keinoemona.
En millään enää jaksaisi, että sama tilanne odottaisi sitten kotonakin. Vaikka tykkäänkin työstäni, en halua, että se seuraa minua kotiin yhtään enempää kuin on pakko.
Minusta tuntuu, että en osaa asettua äitipuolen rooliin. Olen lasten tuttava, isän läheinen, mutta en heidän äitipuolensa.
ap
teillä kuitenkin ns. lapsivapaata aikaa jokatoinen viikko ja puolet lomista, se on paljon!
Jos sinä miestäsi rakastat niin ymmärrät kyllä että lapset on ne tärkeimmät ja todellakin otetaan huomioon lomasuunnitelmissa yms. Ja jos sinä haluat miehen niin tottakait ne lapset kuuluu siihen samaan pakettiin. Ei niitten lasten tarvitse olla sinulle vieraita ihmisiä vaan perheenjäseniä, jos sinä et tähän kykene niin todellakin sinun on parempi jättää mies. Toivottavasti ette ainakaan yhteistä lasta suunnittele ennkuin osaat hyväksyä miehen lapset osana teidän perhettä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en hyväksynyt miehen kahta pientä lasta. Toki olin silloin aika nuori, kun asuin tämän miehen kanssa ja huomasin vasta lasten aiheuttaman hankaluuden, muutettuani miehen luokse. Lisäksi lasten äiti kiristi hermojani jatkuvalla rahan ruinaamisella mieheltä. Lopulta muutin pois ja suhteemme päättyi, oli siitä kyllä muitakin asioita, jotka johtivat eroon. Nyt kun vuosia myöhemmin mulla on omia lapsia, niin mulla on ihan erilainen näkemys lapsista ja tällä hetkellä sietäisin myös miehen edelliset lapset.
EN kyllä osaa mitään neuvoja tilanteeseesi antaa valitettavasti, voihan olla että opit lapsista tykkäämään tai sitten et.
Kannattaa etsiä käsiin ja lukea, niin saat perspektiiviä tilanteeseen. On hienoa, että mietit asioita ja tiedät mihin itse olet tällä hetkellä valmis ja mihin et. Silti kannattaa tutustua aiheeseen enemmän ja koittaa saada erilaista perspektiiviä ja käytännön vinkkejä yhteiselon suhteen. Tosiasiahan on se, että ne lapset eivät siitä mihinkään häviä. Joko otat heidit avosylin vastaan tai sitten jätät koko homman tähän. Lähteminen on helppoa, sylin avaamisen eteen saatat joutua tekemään triplasti hommia. Valinta on sinun, mutta koita toki puhua miehesi kanssa asiasta ihan kunnolla. Ilmeisesti ette ole paljon puhuneet, koska miehen käsitys on tuo "no mut eiks kaikki oo ihan ookoo".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä ole rajoittamassa miehen tapaamisia ystävien kanssa, tms. Onhan minulla itselläkin ystäviä, harrastuksia, jne.
Tutustuin mieheen kuitenkin ensin ilman lapsia. Tapailimme ja seurustelimme n. puoli vuotta ennen kuin tapasin miehen lapset. Sinä aikana näistä lapsista ei juuri puhuttu, mitä nyt joskus mies heistä jotain mainitsi.
Nyt tuntuu, että pääpuheenaihe ovat nämä lapset ja heidän tekemisensä ja menemisensä ja elämänsä. Ei vain oikein kiinnosta, ainakaan näin paljon, kuin mistä nyt on kyse.
Meillä on myös ollut tilanteita, joissa minulla ja miehellä ei ole yhtään yhteistä viikonloppua koko kuukauteen. Lapset vievät kuusta kaksi viikonloppua. Sitten minulla on yhtenä viikonloppuna harrastuksiin liittyvä meno ja toisena viikonloppuna taas miehellä... Ja mies oli ihan ihmeissään, että enkö MINÄ jätä omaa harrastematkaani väliin.
On myös käynyt niin, että ollaan miehen kanssa varattu ja maksettu viikonloppumatka ulkomaille. Sitten lasten äidille on tullut viime hetkellä suunnitelman muutos ja juuri sinä matkaviikonloppuna miehen onkin täytynyt ottaa lapset. Lähdin sitten matkalle ystäväni kanssa. Mutta ei paljon naurattanut.
Mielestäni mies joustaa liiaksi lasten suhteen - ja odottaa minulta samaa.
ap
lapseton mies itsellesi.
Ne lapset todella tulevat olemaan läsnä paljon ja parempi lopettaa nyt kuin vasta myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestäni olisi tärkeää tuntea ne miehen lapset jollain lailla rakkaiksi, rakkaan miehen lapsina.
Ystävättärelläni on mies ja yhteinen lapsi, sekä ne "v*tun kakakrat" miehen entisestä suhteesta.
Lapset, ihan kivan oloiset pojat, käyvät heillä harvoin ja joka kerta saan tekstiviestejä, kuinka tämä "äitipuoli" ei kestä niitä kakaroita.. Millon mitäkin tekevät väärin.
Ne haittaavat hänen elämäänsä huomattavasti. Hän JOUTUU olemaan lasten kanssa, jotka eivät ole edes omiaan. Minusta se on surullista. Jos ottaa kumppanikseen ihmisen kenellä on lapsia, tulee ne lapset samassa paketissa, halusi sitä tai ei. Ei ne katoa mihinkään.
Reilua on myöntää itselleen ettei moiseen suhteeseen kykene ja etsiä se vapaa ja lapseton ihminen.
Aina löytyy niitä, joille ne "entisen elämän lapset" eivät ole ongelma. Niitä jotka pystyvät elämään ja olemaan suhteessa silti. Ja tykkäämään niistä lapsista, vaikka ne kuinka puolison exää muistuttavatkin.
Ole aloittaja rehellinen itsellesi. Lopeta suhde tai jatka sitä seurusteluna. Ne lapset ovat ja pysyvät.
Huolestuttavampaa olisi jos puoliso ei välittäisi lapsistaan ollenkaan.
ei ehkä kannata muuttaa miehen kanssa yhteen, koska lapset on ja pysyy. Ja miehelle he ovat aina ykkösasia elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä ole rajoittamassa miehen tapaamisia ystävien kanssa, tms. Onhan minulla itselläkin ystäviä, harrastuksia, jne. Tutustuin mieheen kuitenkin ensin ilman lapsia. Tapailimme ja seurustelimme n. puoli vuotta ennen kuin tapasin miehen lapset. Sinä aikana näistä lapsista ei juuri puhuttu, mitä nyt joskus mies heistä jotain mainitsi. Nyt tuntuu, että pääpuheenaihe ovat nämä lapset ja heidän tekemisensä ja menemisensä ja elämänsä. Ei vain oikein kiinnosta, ainakaan näin paljon, kuin mistä nyt on kyse. Meillä on myös ollut tilanteita, joissa minulla ja miehellä ei ole yhtään yhteistä viikonloppua koko kuukauteen. Lapset vievät kuusta kaksi viikonloppua. Sitten minulla on yhtenä viikonloppuna harrastuksiin liittyvä meno ja toisena viikonloppuna taas miehellä... Ja mies oli ihan ihmeissään, että enkö MINÄ jätä omaa harrastematkaani väliin. On myös käynyt niin, että ollaan miehen kanssa varattu ja maksettu viikonloppumatka ulkomaille. Sitten lasten äidille on tullut viime hetkellä suunnitelman muutos ja juuri sinä matkaviikonloppuna miehen onkin täytynyt ottaa lapset. Lähdin sitten matkalle ystäväni kanssa. Mutta ei paljon naurattanut. Mielestäni mies joustaa liiaksi lasten suhteen - ja odottaa minulta samaa. ap
Kuulostaa siltä että et ole ainakaan vielä valmis samaan talouteen. Kannattaa kuitenkin muistaa että lapset ovat aina etusijalla. Mies olisi huono isä jos asettaisi sinut ykkössijalle.
Jos joskus saat omia lapsia, ymmärrät.
en juurikaan siedä miesystäväni lasta, on jo teini, joten sekin lisää rasittavuutta. Itselläni on myös lapsia.
Ratkaisimme ongelman näin, että emme muuta yhteen, emmekä todellakaan tee yhteisiä lapsia. Ehkä sitten joskus, kun tenavat lähtevät maailmalle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos se on niin vaikeaa hyväksyä niin lopeta suhde ja etsi joku lapseton mies! Ja mieti kannattaako niitä lapsia ylipäätään hommatakaan koska niitten takiahan saattaa joutua omiakin menojaan perumaan.
Ei lapsellinen elämä sovi kaikille, reilua miestäsi kohtaan olisi kertoa tämä ihan suoraan.
miehelle ne tärkeimmät ja koko elämä hänellä menee luonnollisesti lasten tarpeiden mukaan. Näin se on kaikilla lapsistaan huolehtivilla vanhemmilla.
Ymmärrän hyvin ap:n tuntemukset. ITse en olisi lapsettomana sinkkuna ollut valmis suhteeseen lapsellisen miehen kanssa. Lapseton ei ole tottunut sellaiseen elämään, jota lasten kanssa vietetään. Lisäksi yhteenmuutto edellyttäisi, että ottaa myös lapset osaksi perhettään ja rakastaa heitä kuin omiaan. Muuten homma ei voi toimia.
Uusperhekuviot ovat vaikeita, siitä ei pääse mihinkään. Välillä ihmettelen, miten helposti ihmiset niihin lähtevät.
Sattuuhan se, mutta vielä enemmän sattuisi, jos oltaisiin yhdessä vaikka 5 vuotta ja sitten toteaisin, ettei tästä mitään tule.
Esim. lomat menisi käytännössä niin, että ne 2 kesälomaviikkoa, jotka miehen lapset on hänellä, minä lähtisin joko matkalle tai menisin mökilleni. Kävisihän se niinkin, mutta... En sitten tiedä, haluaisin, että meillä olisi se meidän perhe, ei niin, että on se meidän perhe + kaksi jotain ekstraa, jotka välillä ilmestyy kuvioihin.
En osaa ajatella, että nuo lapset olisivat minun perhettäni. He ovat vain jotain tuttavia. Kuin serkun tai ystävän lapsia.
Olen välillä yrittänyt miehen kanssa puhua näistä asioista. Hän ei halua kuulla puhuttavankaan eroamisesta, omien sanojensa mukaan hajoaisi ihan täysin, koska on minussa löytänyt elämänsä naisen... Mies on aika tunteellinen ja ottaa tällaiset asiat raskaasti.
Enkä nyt sano, ettenkö minäkin tästä suru puserossa lähtisi...
ap
eLi esim. tuossa kuvailemassasi lomatilanteessa, miksi ette viettäisi yhdessä lomaa sinä, mies ja lapset? Miksi ette menisi yhdessä mökille? varmaan olisi lapsista outoa, että isä asuu naisen kanssa, mutta tämä nainen ei halua tavata heitä.
"Minusta tuntuu, että en osaa asettua äitipuolen rooliin. Olen lasten tuttava, isän läheinen, mutta en heidän äitipuolensa."
Jos olet tuttava, niin silloin olet tuttava. Jos muutat yhteen miehen kanssa, olet äitipuoli. Älä ala pahaksi äitipuoleksi. Jos et pysty hyväksymään miehen lapsia, on varmaan parempi vain tapailla, eikä muuttaa yhteen.
Täytyy ottaa vastaan kaiken mitä se tuo tullessaan, mahataudit, murrosiät, uhmakohtaukset, väsyneet kiukututtelut, lasten meneminen kaiken edelle, suunnitelmien muutokset, lomat lasten ehdoilla jne.
On todella hienoa, että pystyt näkemään kuvion jo etukäteen ja emmit onko sinusta siihen. On tosiaankin parempi miettiä tarkkaan etukäteen kuin huomata käytännössä ettei yhdessä asuminen ollutkaan niin hienoa.
Tätä minäkin ehkä eniten pelkään. Että joudun olemaan toisten ihmisten lapsille se, joka hakee hoidosta, vie harrastuksiin, hoitaa sairaana... Ja mies tulee ja menee ja jättää arjen pyörittämisen minun vastuulleni.
On ihan eri asia ottaa vastuu omasta lapsesta ja hänen vuokseen luopua omasta ajasta. Mutta MIKSI tekisin sen jonkun toisen ihmisen lasten vuoksi? En taida pystyä siihen.
Kiitos paljon älykkäistä näkökannoista ja ajatuksista! Ovat auttaneet minua eteenpäin tässä asiassa.
Ja vastauksena tuohon yhteen kysymykseen: niinä aikoina, kun miehen lapset ovat olleet äidillään, olemme asuneet joko minun tai miehen kotona. Useimmiten minun, koska luonani on enemmän tilaa ja rivarikotini on viihtyisämpi. Miehellä on vaan kerrostalokolmio, jossa yksi huone lasten käytössä.
Enkä halua ikuisuuksiin elää elämää, jossa suhteemme on olemassa vain joka toinen viikko.
No, otin eilen miehen kanssa puheeksi tämän asian. Selitin tuntemukseni, näkökantani, yritin perustella. Sanoin, että on parempi lopettaa suhde nyt, tähän, tänään. Koska tullaan hyvin juttuun, voidaan katsoa, pystytäänkö olemaan ystäviä.
Ensin mies vähän suuttui, kuinka voin puhua tuollaisia. Kun hän tajusi, että olen tosissani, hän tuli epätoivoiseksi. Aneli jatkamaan suhdetta. Totesi jopa, ettei olisi koskaan uskonut ajattelevansa, että lasten teko olisi ollut virhe, mutta että nyt tuntuu siltä. Mikä kuulosti mielestäni jo ihan hölmöltä.
Kun lopulta lähdin kotiin, mies soitteli perään ja lähetteli tekstiviestejä pitkin yötä. Nyt sama jatkuu. Haluaisi vielä keskustella... Että jos eron ainoa syy mielestäni on ne lapset, niin hänestä se on väärä syy...
Äsken soitti miehen veli ja kertoi miehen olevan ihan epätoivoinen. Pyysi minua vielä harkitsemaan, kun "te olette kaikkien mielestä olleet niin täydellinen pari, äitikin tykkää sinusta".
Onko tässä enää keskustelemista? Yritänkö vielä lohduttaa miestä vai käskenkö lopettaa ruikuttamisen? Itselläkin surullinen mieli, mutta tuntuu, ettei ole vaihtoehtoja.
ap