Ne vaan opi hyväksymään ajatusta miehen lapsista, pitäisikö päättää suhde...?

lukea kirjoituksia fiksuiltakin ihmisiltä.Usein tämä aihe sytyttää hirveän taiston ja "toisten" naisten haukkumisen.On hienoa että minun lisäksi on muitakin jotka rohkeavat sanoa ääneen ettei toisen lasta voi eikä tarvitsekaan rakastaa.Muiden lapsista ei tarvitse edes pitää.Kunpa ihmiset miettisivät näitä asioita useammin etukäteen ennen yhteenmenoa niin monelta ongelmalta vältyttäis.Moni ei taida uskaltaa/kehdata puhua sille seurustelukumppanilleen negatiivisista tunteistaan lapsia kohtaan.Ainahan biologinen äiti ja isä on puolustuskannalla kun kyse on omista lapsista.Moni lapsekas jolle omat lapset on itsestäänselvyys ei vaan tajua ettei niiden jatkuva läsnäolo ole miellyttävää toiselle.Itse myös nuorena tein sen virheen etten tutustuttuani mieheen jolla lapsi kertonut tarpeeksi ajoissa tunteistani ja suhteemme päättyessä eroon mies aidon ihmeissään kysyi,mitä se "piiiip" haittaa vaik pyörii jaloissa 24/7????Eihän se miestä haittaa kun "piiip" on hänen oma. Nyt kun mulla on oma lapsi,hän pyörii tietenkin 24/7 mun mielessä ja sydämessä mut muiden lapset ei.Välttäkää uusioperheitä jos mahdollista.

Jos tämä liittomme eroon päättyisi jostakin syystä.

Ei niiden toisten lasten takia jaksa sillai joustaa kuin omiensa. Ei rakkaus mieheen sentään niin paljon kärsivällisyyttä ja laajasydämisyyttä anna.

Mies ei selkeästikään käsittele asioita yhtä kypsästi kuin sinä. Olen itse kolmen lapsen yh ja olen sitä mieltä että lähde. Tarinassa oli useampikin kohta jotka pistivät silmään: viikonloppumatkanne peruuntuminen (ex oli velvollinen järjestämään muun hoitajan), se ettei mies todellakaan ymmärrä miksi sinä et joustaisi omista menoistasi ja sekin että nyt murehtii tehneensä virheen kun on lapset tehnyt. Hän elää jonkinasteisessa symbioosissa kanssasi eikä tule todnäk. koskaan tajuamaan että sinä et koe olevasi osa pakettia. Hän elää ehkä lasten kautta ja sinun kauttasi mutta sinä elät omaa elämääsi. Tämä on minusta se silmiinpistävin seikka. Älä kenenkään muun toiveiden mukaisesti tee noin suuria ratkaisuja (muuta yhteen). Minun kohdallani tilanne on ollut se että tulijoita olisi ollut, mies on puhunut "meidän lapsista" ennen kuin on edes kunnolla heitä tavannut jne. (mainittakoon että olen yhä yksin...oman valintani mukaan.) Eipä asia taida tuosta kummemmaksi muuttua vaikka vielä jatkaisit suhdetta,jäisi vaan muhimaan kuin lakana joka tukkii mankelin ja lopulta on paljon isompi ryppy selvitettävänä. Et ole velvollinen tekemään toista ihmistä onnelliseksi varsinkaan toimimalla itseäsi vastaan. Kyllä mies sieltä jaloilleen nousee. Jos lapset eivät kelpaa syyksi, sano sitten mitä muuta tahansa. Vaikka tunteiden kuolleen. Älä ole liian kiltti koska se ei loppuviimein auta ketään, ja kun selkeästikin olet jo päätöksesi tehnyt. Kuten vanha sanonta kuuluu: "et voi pelastaa muita ennen kuin olet pelastanut itsesi".

lapset ja vielä asuisivat meillä jatkuvasti. Me tavattiin, kun miehen lapset oli 8 ja 16. Tuo vanhempi on jo asunut omillaan vuosia ja nuorempikin pääsee peruskoulusta keväällä. Nuorempi käy meillä viikonlopun 2-3 viikon välein, vähän oman tahtonsa mukaan. Tämä on jees ja tykkään. Mutta ei olisi jees, jos tässä pyörisi pari pientä ja joka toinen viikko. Joskus tajusin tuon nuoremman ollessa pienempi, että mitäs jos miehen eksälle tapahtuu jotain... Apua. No, meillehän se tietysti olisi tullut asumaan, mutta pikkuisen pelotti.



JA ennen kuin alkaa taas se huuto kamalista äitipuolista, niin mähän tykkään miehen lapsista. Ovat tosi mukavia, tullaan loistavasti toimeen ja kaikilla tavoin jeesaan heitä. Tuntuisi vaan raskaalta asua samassa taloudessa. Näin menee hyvin.

Pahalta tuntuu hänen puolestaan. Mutta ilman muuta ymmärrän sua ja tuntemuksiasi, ja kuten aiemmin sanoin (olinkohan 39), niin kirjoitat tosi kypsästi.



Hirvittää sanoa näin, hirvittää siis miehen kannalta, kun ajattelen, että joku olisi MUN miesystävääni opastanut näin (ja mä olen tavallaan sun miesystävän asemassa, paitsi niin, että jätin sen lapsettoman osapuolen... Onpa draamankaarta kerrakseen! :D ), mutta taitaa se olla niin, että kun sen eron ajatuksen päästää päähänsä, niin vaikea siitä on enää taipua 100 % läsnäoloon suhteessa. Kun tiedostat, että lapset ovat jo nyt muodostumassa ongelmaksi.



Voin hyvin tavallaan asettua miehesi olotilaan nyt; rikki se olin minäkin eron jälkeen, teki mieli perua kaikki, teki mieli luvata mitä vaan, eiku ollaan vaan yhdessä... Mutta tässä asiassa täytyy kuunnella myös järkeä. Tavallaan koen tekeväni palveluksen myös miehellesi kannustamalla sinua eroon (vaikka hän tuskin kiittäisi minua); hän on rikki nyt, mutta päässee sinusta yli ja löytänee naisen, joka paremmin ymmärtää hänen elämäntilannettaan. Enkä voi tarpeeksi korostaa, että hienosti olet ymmärtänyt sitä tähän saakkakin, eikä mistään mitään tulisi, ellei osaisi noin rehellinen olla, kuin sinä olet!



Viimeksi eilen se omakin eksäni soitti, kuinka surullinen hän on erosta ja kuinka kovasti hän kaipaa mua, ja arvaa vaan tekikö mieli sanoa, että no kokeillaan vielä. Mutta ei siinä ole mitään järkeä, pitkittää väistämätöntä.



Mutta eihän mikään maailmassa ole ehdotonta. Minun tulkintani on, että sinun olisi paras pysyä nyt lujana päätöksessäsi; mutta toisaalta, rakkaus voittaa kaiken...? :) Puntaroi nyt huolella vaihtoehtoja, tee päätös ja sitoudu siihen. Aina sitä voi mieltään muuttaa, mutta älä vello eestaas tai anna vääriä toiveita miehelle, jos päätöksesi on erota. Sinusta itsestäsihän kuitenkin se eniten on kiinni, vaikka päättäisit yrittää yhdessä asumistakin. Toisaalta: kuinka usein löydät hyvän parisuhteen, jossa on hyvä olla, ja riittääkö sun rakkaus voittamaan ne pari ulkoista epämukavuustekijöitä, joita myös lapsiksi sanotaan, ja kuinka suuren roolin sille epämukavuudelle annat.



Kuten sanoin: isoja juttuja, ei käy kateeksi... :/

sillä minä olen omassa suhtessani se osapuoli jolla on lapsia, ja juurikin tuolla vuoroviikkosysteemillä luonani. Miesystäväni ei myöskään vielä tiedä onko hänestä tähän, mutta on yhä rinnallani. Itse jaksan uskoa, että rakkaus voittaa vaikeudet. Sen verran läheltä kuitenkin liippaa, että tuntuu kamalalta.

Ap ajattelee todella fiksusti. Jos jo nyt tuntuu siltä, ettei arki ja elämä miehen ensimmäisen liiton lasten ehdoilla toimi, ei se tule jatkossakaan yhteen muuton jälkeen toimimaan.



Vaarana ja ongelmana voi olla, että mies lykkää sinut äidin ja vastuunkantajan asemaan silloin kun lapset ovat isänsä luona eli teidän yhteisessä kodissanne. Mies pystyy tekemään ylitöitä, ottamaan harrastuksia ym. kun kotona on nainen ja "äiti" huolehtimassa lapsista.



Ongelmaksi voi tulla myös se, että lapset eivät hyväksy sinua. Kun oletkin siinä koko ajan, aina, he saattavat ajatella että viet isin kokonaan, olet kilpailija.

Voi olla että jos lapset alkaa tykätä sinusta ja kiintyä sinuun, lasten äiti hermostuu tästä, ja alkaa sinun mollaaminen. Ehkä myös lapset itse potevat huonoa omaatuntoa koska ethän kuitenkaan ole heidän äiti, että onko "lupa" tykätä, ja lojaliteettina omaa äitiä kohtaan alkavat olla aika häijyjä sinulle.



Jos vain mahdollista, voithan kokeilla millaista se olisi: muutat esim. 2 kk:ksi asumaan miehesi kotiin, mutta pidät oman asuntosi edelleen. Ne tunteet ja tilanteet mitä sen aikana tulee, tuskin häiviävät mihinkään vuosienkaan myötä. Kuvuiossa on niin paljon ihmisiä ja tunteita, ettei sinun olemisella ole loppujen lopuksi paljoa merkitystä sille, mikä on se tilanne ja tunneilmapiiri kotona, miten asiat sujuvat...



Minäkin suosittelen, että vakavasti harkitset sitä yhteenmuuttoa, ja vakavasti alat miettiä eroa.

On hienoa, että tunnistat kaikki nuo tunteet miehesi lapsia kohtaan. Ja että näet tilanteet ja tapahtumat realistisesti, etkä selittele niitä, etkä myöskään hyväksy kaikkea.



Minä en tajunnut selvästi edessäni olevia asioita. Selittelin. Ymmäräsin. Uskoin miehen ja hänen ystäviensä puheet ja selitykset ilman kritiikkiä.



Ero minun ja Ap.n kohdalla oli se, että en voinut edes sanoa, että miehen lapset ovat "ihan tavallisia mukavia lapsia".. jne, vaan minusta he olivat - kummallisia . Lisäksi miehen exä vaikutti vähintäänkin psyykkisesti epätasapainoiselta, katkeralta naiselta.

Moni asia ihmetetty mutta minulle selitettiin ja minä taas itselleni selittelin ja ymmärsin.. kuvittelin myös että ajan myötä ongelmat ja kummallisuudet väistyvät. Toisin kävi.

Tilanteet menivät vain pahemmaksi ja tällä hetkellä olen miehen lasten silmissä todella ilkeä äitipuoli, ja anopin mielestä todella ilkeä vaimontekele.

Elämä 3 pienen lapsen kanssa on sellaista hulabaloota, että ei sitä AIDOSTI jaksa kukaan vieras mies tai nainen.

Sitä voi varmaan joten kuten sietää tai jaksaa tai siihen voi ehkä tottua. Mutta ei niitä toisen lapsia rakasta kuten omiaan.

Miksi miehet ei tätä tajua? Minä naisena varsin hyvin ymmärrän. Itse en voisi missään olosuhteissa alkaa äitipuoleksi enkä haluaisi jotain lapsille vierasta miestä kotiini "sietämään" lapsiani.

Ei mikään rakkaus voi sellaista velvoittaa toiselta.

Ap olet fiksu ihminen! Hatunnosto sinulle! Lähde vielä kun voit ja perusta joskus perhe lapsettoman miehen kanssa. Näin on parempi kaikille.

Jos tämä liittomme eroon päättyisi jostakin syystä.

Ei niiden toisten lasten takia jaksa sillai joustaa kuin omiensa. Ei rakkaus mieheen sentään niin paljon kärsivällisyyttä ja laajasydämisyyttä anna.

Mun mielestä uusperheessä pitäisi elää kuin ydinperheessä eLi esim. tuossa kuvailemassasi lomatilanteessa, miksi ette viettäisi yhdessä lomaa sinä, mies ja lapset? Miksi ette menisi yhdessä mökille? varmaan olisi lapsista outoa, että isä asuu naisen kanssa, mutta tämä nainen ei halua tavata heitä.

Ai uudessa perheessä pitäisi elää kuin uusperheessä? Uskomatonta sontaa. Kyllä se niinv aan on, että toisen lapset jostain entisestä liitosta ovat ja tulevat aina olemaan sillä ei-bilologiselle vanhemmalle ulkopuolisia henkilöitä. Aina. Niin sse vaan on. Joka muuta väittää puhuu palturia.

Nämä ovat epätoivoisten yh-äitien ja -isien juttuja, jotka eivät kestä kuulla sitä totuutta, että se oma kullannuppu pentu ei ole sille uudelle puolisolle kuin muisto entisestä suhteesta, riesa ja vaiva sekä taloudellinen rasite. Yhteiset lapset liimaavat yhteen ja ovat todella yhteisiä, ja sen vaan huomaa sisimmissään, että suhtautuu omaan lapseen eri lailla kuin vieraaseen.

Ydinperheessä on me ja meidän lapset. Siihen eivät kuulu lapset entististä suhteista. Ne kyllä voivat vierailla, mutta ei se ole sama asia vaikka sen kuinka paistaisi ja vääntäisi.

Älkää vaatiko ulkopuolisten ihmisten rakastavan lapsianne, koska niin se vaan ei tässä maailmassa mene. Totuus tekee kipiää.

t. asiantuntija

Sellaista lapsiperheen elämä on. Aina tulee yllätyksiä, sairastumisia, synttärikutsuja, ties mitä.

Niin, mahdatko kumminkaan olla valmis suhteeseen, jos ajattelet, että miehen lapset ovat jatke työllesi alakoulussa ja että lasten isän ei pitäisi joustaa lasten takia?

En sano tätä ilkeyttäni. Hyvä, että mietit asian perinpohjin ennen yhteen muuttoa.

Ja jos mielipidettä kysyt, niin kenen tahansa uusperheen lapset ansaitsevat olla täysivaltaisia perheenjäseniä, joita ei haluta pitää kyynärmitan päässä.

Enkä ole rajoittamassa miehen tapaamisia ystävien kanssa, tms. Onhan minulla itselläkin ystäviä, harrastuksia, jne. Tutustuin mieheen kuitenkin ensin ilman lapsia. Tapailimme ja seurustelimme n. puoli vuotta ennen kuin tapasin miehen lapset. Sinä aikana näistä lapsista ei juuri puhuttu, mitä nyt joskus mies heistä jotain mainitsi. Nyt tuntuu, että pääpuheenaihe ovat nämä lapset ja heidän tekemisensä ja menemisensä ja elämänsä. Ei vain oikein kiinnosta, ainakaan näin paljon, kuin mistä nyt on kyse. Meillä on myös ollut tilanteita, joissa minulla ja miehellä ei ole yhtään yhteistä viikonloppua koko kuukauteen. Lapset vievät kuusta kaksi viikonloppua. Sitten minulla on yhtenä viikonloppuna harrastuksiin liittyvä meno ja toisena viikonloppuna taas miehellä... Ja mies oli ihan ihmeissään, että enkö MINÄ jätä omaa harrastematkaani väliin. On myös käynyt niin, että ollaan miehen kanssa varattu ja maksettu viikonloppumatka ulkomaille. Sitten lasten äidille on tullut viime hetkellä suunnitelman muutos ja juuri sinä matkaviikonloppuna miehen onkin täytynyt ottaa lapset. Lähdin sitten matkalle ystäväni kanssa. Mutta ei paljon naurattanut. Mielestäni mies joustaa liiaksi lasten suhteen - ja odottaa minulta samaa. ap

Enkä ole rajoittamassa miehen tapaamisia ystävien kanssa, tms. Onhan minulla itselläkin ystäviä, harrastuksia, jne. Tutustuin mieheen kuitenkin ensin ilman lapsia. Tapailimme ja seurustelimme n. puoli vuotta ennen kuin tapasin miehen lapset. Sinä aikana näistä lapsista ei juuri puhuttu, mitä nyt joskus mies heistä jotain mainitsi. Nyt tuntuu, että pääpuheenaihe ovat nämä lapset ja heidän tekemisensä ja menemisensä ja elämänsä. Ei vain oikein kiinnosta, ainakaan näin paljon, kuin mistä nyt on kyse. Meillä on myös ollut tilanteita, joissa minulla ja miehellä ei ole yhtään yhteistä viikonloppua koko kuukauteen. Lapset vievät kuusta kaksi viikonloppua. Sitten minulla on yhtenä viikonloppuna harrastuksiin liittyvä meno ja toisena viikonloppuna taas miehellä... Ja mies oli ihan ihmeissään, että enkö MINÄ jätä omaa harrastematkaani väliin. On myös käynyt niin, että ollaan miehen kanssa varattu ja maksettu viikonloppumatka ulkomaille. Sitten lasten äidille on tullut viime hetkellä suunnitelman muutos ja juuri sinä matkaviikonloppuna miehen onkin täytynyt ottaa lapset. Lähdin sitten matkalle ystäväni kanssa. Mutta ei paljon naurattanut. Mielestäni mies joustaa liiaksi lasten suhteen - ja odottaa minulta samaa. ap

Se jäi vielä itselleni epäselväksi, miksi tilanne ei voisi jatkua entisellään. Olette olleet ihan tyytyväisiä tähän asti. Painostaako mies sinua vakiintumaan vai onko itsestäsikin seuraava ainoa tie "eteenpäin" eli tiiviimpi yhteiselo. Jos rakastatte toisianne ja homma toimii näinkin, en näkisi mitään estettä myös jatkaa samalla tavalla. Tiedän "uusperheitä" joiden vanhemmat ovat muuttaneet vakituisesti saman katon alle vasta, kun kaikki lapset ovat muuttaneet kotoa.

lapsiperheen isänä.

"Enkä halua ikuisuuksiin elää elämää, jossa suhteemme on olemassa vain joka toinen viikko."





voi jatkaa suhdetta, koska hänellä on ehtoja sen olemisille. Ja se ehto on, että hänen pitää mennä miehen elämässä ensimmäiselle sijalle ennen lapsia.



Ap ei halua tavata miestä joka toinen viikko, vaikka sitten hän saisi sekä miehen että oman elämän.



Mutta ap taitaa olla aika itsekäs, koska haluaa miehen, mutta ei ymmärrä että sitten pitää ottaa huomioon myös se, että mies on isä.





Jotakin kertoo sekin, että ap haluaa tavata miestä kotonaan kun se on viihtyisämpi kuin miehen koti!



Herää kysymys, miksi ap on tämän miehen kanssa.



On niitä munia muillakin miehillä.

Mutta omien kokemuksien pohjalta sanoisin että juokse ja lujaa!

Jos äitipuolena eläminen arveluttaa, se ajatus todennäköisesti ei tule siitä muuttumaan. Itse ehdin jo yhteisiäkin lapsia saamaan miehen kanssa, kun vasta tajusin ja sain tietää joitain asioita (näistä ei nyt sen enempää). Nyt jos pystyisin palaamaan ajassa taaksepäin sanoisin sille parikymppiselle tytölle, että mietipä uudestaan mihin olet ryhtymässä, elämässä pääsee paljon helpommallakin!

Jos miehen eksä on lainkaan täyspäinen, sitten voi hieman pidempään vielä harkita, meidän tapauksessa ei ollut, ja tästä meidän suurimmat ongelmat johtuikin...

KP-naisten takia lapseni ei ole saanut tavata isäänsä viiteen vuoteen!



Joten KAIKKEN kannalta on parempi, että päätä suhteen. Lapset ovat vanhempiensa elämässä tärkeintä ja puolisot tulevat vasta heidän jälkeensä.



Jos et ole valmis ottamaan koko pakettia, niin parempi olla ilman!

kaikki täällä toitottavat et lapset on täkeintä

ei mies kuitenkaan voi olla mies-vaimo suhteessa ex:änsä kanssa, eikä ainakaan lastensa kanssa

ja elämää ei voi pysäyttää

joten elämän on jatkuttava ja ihan hyvä että jaksaa vielä iloita ja elää ja on loytänyt uuden onnen



Mielestäni sinä joustat jo aika paljon.

Unohda ilkeät ex:ät jotka täällä saarnaavat sitä miten ex ja hänen lapset on se minkä pitää miehelle olla tärkeitä

Jos nainen vähänkään miettii ettei pysty sulattamaan ajatusta 24/7 taloudesta puolisonsa lasten kanssa edes joka 2.vko, niin miten yhteiselämästä mitään tulee? Hylkyreaktio naisella jo valmiina ja vielä mietitään.



Missä olet sitten ne viikot,kun lapset ovat isällään? Omassa kämpässä on tietysti mukava nukkua yöt ja käydä pikkuvisiitillä katsomassa,että miten se poikaystävä siellä lastensa kanssa jaksaa. Mikrouunissa voit hieman lämmitellä lapsosille ruokaa siinä sivussa silloin tällöin ja pälyillä samalla kännykkää josko tyttökaverit olisivat baanalle lähdössä ja kun mukaan tekisi niin helvetisti mieli, mutta kun: poikaystävä jää kämpälleen hoitamaan lapsiaan ja kantamaan vastuuta jälkikasvustaan, niin voi ei! Mukaan hän ei pääse lähtemään ja minkäs teet.Tylsää on.



Poikaystäväsi puhuu yhteisestä lapsesta, mutta kun tämä mainitsemasikaan kuvio ei tunnu luistavan, niin miten sitten vielä perheen kasvaessa? Ja kun tunnesidosta et ole pystynyt hänen lapsiin muodostamaan, etkä ole valmis kertomasi mukaan joustamaan,vaikka olet perheellisen miehen kanssa seurustelemaan ryhtynyt,niin miten sitten? Miten ihmettä olet ajatellut? Aika epäkypsää.



Olisikohan nyt ongelma se,että isä haluaa olla vanhempi, pystyy toimimaan lasten äidin kanssa ja jakamaan eronkin jälkeen vanhemmuutta ja vastuuta lasten kasvatuksesta? Että sinä et ole se yksi ja ainoa, jota mies joutuu huomioimaan itsensä lisäksi? Etkö ajatellut tätä ihastumisvaihessa, että lapset ovat ja pysyvät. m Kuvitelepa itse itsesi samaan tilanteeseen niiden lasten vanhempina. Siinä herkästi alkaa ajatella,että hei, eihän tuo nainen minusta todella välitä. Helpoista ja kivoista hetkistä vain vapaalla.



Kyllä se on hyväksyttävä kumppanin lapset täysin, jos suhteesta mitään on tullakseen, saati yhteiselämästä. Et sinä ainoa ole, joka ei siihen tunne haluavansa. Tilanteessa roikkuminen on lapsillekin kurja juttu, kun uusi puoliso ei halua sitoutua,vaikka lapset asuvat isänsä luona vain vuoroviikoin ja joka 2.vko on kuitenkin ruhtinaallisesti aikaa sen oman kullan kanssa. Mutta, kun mikään ei riitä eikä ole trpeeksi, niin minkäs teet. Sitten pitää alkaa sinun deitata täysin lapsetonta miestä.

Seurustelen miehen kanssa, jolla on kaksi lasta menneisyydestä (eri naisille), kumpaakaan ei olisi halunnut, mutta on tietenkin osaltaan vastuussa. Hän ei tapaa lapsiaan eikä ole tekemisissä naisten kanssa. SILTI. Rakkauden alkuhuumassa lähes unohdin menneisyyden olemassa olon, mutta ajan kuluessa asia on todella alkanut ahdistaa. Todennäköisesti lapset ottavat vanhempana yhteyttä enkä todellakaan halua tavata heitä. Ajatus lapsesta, jossa on miehen piirteitä ja puolet toista naista ei voisi olla epämiellyttävämpi. Olen vähitellen miettinyt eropäätöstä, koska en ole valmis kantamaan taakkaa joka ei minulle kuulu. Sitä paitsi en kertakaikkiaan ymmärrä naisia, jotka esim. valehtelemalla hankkiutuvat raskaaksi miehelle, joka ei heitä rakasta ja pilaavat samalla monen muun ihmisen elämän ratkaisuillaan.

Eiköhän se mies olisi pystynyt huolehtimaan ehkäisystä, jos olisi todella halunnut niin. Se, että hän on sinulle kertonut nyt, ettei niitä lapsia ole halunnut, ei välttämättä ole koko totuus... Ja aika tyhmä miehen täytyy olla, jos vieläpä kaksi naista on hänet Whuijannut" isäksi!

Ja jos mies ei niitä naisia rakastanut, mutta halusi kuitenkin seksiä heidän kanssaan, niin olisi todella luullut hänen huolehtivan ehkäisystä.

Tosi munaton raukkis mies, kun ei halua lapsiaan tavata. Säälittävä tapaus. Mitä hän mahtaa selittää lapsilleen sitten kun/jos he ottavat yhteyttä. "Sori vaan, en mä teidän äitejä rakastanut, piti vaan saada nussii, ja ne paskat sit valehteli mulle et ois muka pillerit käytössä ja mä vedin paljaaltaan kun se musta tuntuu kivemmalta mut sen klamydian lisäksi tulitte sitten tekin, vaikken ois kumpaakaan halunnut."

Seurustelen miehen kanssa, jolla on kaksi lasta menneisyydestä (eri naisille), kumpaakaan ei olisi halunnut, mutta on tietenkin osaltaan vastuussa. Hän ei tapaa lapsiaan eikä ole tekemisissä naisten kanssa. SILTI. Rakkauden alkuhuumassa lähes unohdin menneisyyden olemassa olon, mutta ajan kuluessa asia on todella alkanut ahdistaa. Todennäköisesti lapset ottavat vanhempana yhteyttä enkä todellakaan halua tavata heitä. Ajatus lapsesta, jossa on miehen piirteitä ja puolet toista naista ei voisi olla epämiellyttävämpi. Olen vähitellen miettinyt eropäätöstä, koska en ole valmis kantamaan taakkaa joka ei minulle kuulu. Sitä paitsi en kertakaikkiaan ymmärrä naisia, jotka esim. valehtelemalla hankkiutuvat raskaaksi miehelle, joka ei heitä rakasta ja pilaavat samalla monen muun ihmisen elämän ratkaisuillaan.

Eiköhän se mies olisi pystynyt huolehtimaan ehkäisystä, jos olisi todella halunnut niin. Se, että hän on sinulle kertonut nyt, ettei niitä lapsia ole halunnut, ei välttämättä ole koko totuus... Ja aika tyhmä miehen täytyy olla, jos vieläpä kaksi naista on hänet Whuijannut" isäksi!

Ja jos mies ei niitä naisia rakastanut, mutta halusi kuitenkin seksiä heidän kanssaan, niin olisi todella luullut hänen huolehtivan ehkäisystä.

Tosi munaton raukkis mies, kun ei halua lapsiaan tavata. Säälittävä tapaus. Mitä hän mahtaa selittää lapsilleen sitten kun/jos he ottavat yhteyttä. "Sori vaan, en mä teidän äitejä rakastanut, piti vaan saada nussii, ja ne paskat sit valehteli mulle et ois muka pillerit käytössä ja mä vedin paljaaltaan kun se musta tuntuu kivemmalta mut sen klamydian lisäksi tulitte sitten tekin, vaikken ois kumpaakaan halunnut."

Pakko vielä lisätä, että millainen sinisilmäinen nainen uskoo näin selvän luuserimiehen selityksiä ilkeistä naisista, jotka tehtailevat tahallaan lapsia... On selvää, että tämän tarinan pahis on mies. En ikimaailmassa suostuisi seurustelemaan saatikka sitten tekemään lapsia noin vastuuttoman lapamahdon kanssa.

Ei ne naiset tässä ole syyllisiä mihinkään. Tai ovat tasan yhtä syyllisiä kuin mieskin. Mietipä hetki asiaa ihan kunnolla, niin ehkä tajuat miehen valheiden läpi koko kuvion etkä ole se kolmas ilkeä akka, joka on valehtelemalla hankkiutunut raskaaksi miehelle...

Lisään vielä sellaisen asian, että lapset käytännössä "määräävät" teidän kotinne sijainnin. Miehesi on ollut lasten isä jo ennen kuin sinä tulit mukaan kuvioihin. Se on vaan se fakta, ja sinä olet se, joka sopeutuu. Miehesi on ISÄ 24/7/365 ja miehesi lapset ovat vielä pieniä!



Olen joutunut itsekin miettimään tätä aloittaessani suhdetta mieheen, jolla oli lapset vuoroviikoin yhteishuoltajuudessa. Lapset eivät todellakaan ole vain miehen menneisyyttä ja entistä elämään, vaan läsnä (jos ei fyysisesti niin ajatuksissa) ja olemassa jokaikisenä päivänä.