Onko paikalla rekrytoijia? Kerro työnhakijoiden pahimmista mokista :)
Kommentit (83)
kuvaa aika nopeasti sen onko hakijalla itsestään relistista kuvaa. Työntekijäksi ei haluta ihmistä, jolla ei ole todellisuudentajua.
se on kato sitä luovuutta ja kekseliäisyyttä!
välilyöntien käyttö vain valitettavasti antaa sen kuvan, että ihminen ei todellakaan osaa edes wordin alkeita, on välilyönnein muokattua tiedostoa aivan käsittämättömän raivostuttavaa muokata!
haimme juuri sijaista n. 6 viikon sairaslomalaiselle. Kirjoitin työpaikkailmoitukseen, että hakijan tulee ehdottomasti osata xx ohjelma ja olla kokemusta meidän alalta, koska aikaa perehdytykseen ei juurikaan ole.
Paikkaa hakee 18 ihmistä, joista YHDELLÄ on tuota vaadittavaa kokemusta, muilla ei lainkaan! Arvatkaa kuka valittiin?
ihan vaan kokeilumielessä. olen opiskelija, joka ei saa tehdä näitä hommia ennen kun valmistuu mutta kesätöitä olisi silti saatava. olen hakenu monia lähihoitajan paikkoja (ja saanutkin) vaikka pätevyyttä ei ole. Mutta kun tiedän, että hakijoita ei juuri ole tai siis lähäreistä on paikoin pulaa, on minullakin mahdollisuuksia. Kesätyöhaku nyt muutenkin on aikamoista hakuammuntaa (ja taas se rumba piti käynnistää).
Uusimmassa office sovelluksessa voi olla joskus haastavaa muokata tekstiä, jos alkuperäinen dokkari (esim. vanha cv) tarvitsee viilausta. Uudessa ohjelmassa kun ei välttämättä pääse vanhan mastereita dokkarikannasta muokkaamaan. Siksi välilyönnit. Sama ongelma on Power Pointissa :) Nimim. kokemusta on.
Älä viitsi naurattaa :D Masterit ja dokkarikannat eivät liity tuohon mitenkään :D
Muokkaamisessa ei ole mitään haasteita edes kohtalaisesti Wordia osaavalle.
hakemiseen, vaikkei täytäkään kaikkia vaatimuksia, kannustetaan joka puolella, joten varmaan sen takia niitä hakemuksia tulee. Avoimia työpaikkoja ei kuitenkaan loputtomiin riitä, ja varmaan suurin osa työnhakijoista yrittää saada hakemuksen sisään kaikkialle, jossa edes jotenkin kuvittelee pystyvänsä ko. työtä tekemään.
On tullut siis nähtyä jos jonkinlaista viheltäjää.
- Yksi teekkaripoika haki harjoitteluun. Tuli niin pahassa krapulassa haastatteluun, että joutui käymään pari kertaa välillä oksentamassa. (Sen sijaan mokaksi ei lasketa sitä, jos oikeasti iskee vatsatauti kesken haastattelun. Näinkin on taphtunut.)
- Yksi herra tuli läppärin kanssa haastatteluun ja piti yli tunnin presentaation itsestään ja mikä pahinta, haukkui meidän firman tavan tehdä k.o. asiaa mihin oli hakemassa. Olin etukäteen ilmoittanut haastattelun keston, hän ei halunnut vastata kysymyksiin koska kuulemma asiat selviävät hänen presentaatiostaan.
- Moka on myös totaalinen valmistautumattomuus: ei olla mietitty mitään, ei tutustuttu firmaan, ei edes muisteta mitä tehtävää ollaan hakemassa.
- Haukottelu tehtävän tai firman esittelyssä ei anna hyvää kuvaa.
- Kännykkää ei pidetä auki haastattelussa. Koske niin haastattelijoit kuin haastateltaviakin. Jos kännykkä unohtuu päälle, on se silti inhimillistä. Vastaaminen kesken elun ei.
- Oma historia pitää muistaa. Vuosilukujen, työpaikkojen yms lunttaaminen CV:stä kesken haastattelun ei anna fiksua kuvaa.
- Nenän kaivaminen ja rään syöminen on ällöttävää aina. Erityisen no-no se on haastattelussa.
- Täysin epäsopiva pukeutuminen antaa huonon kuvan. Pukeudu haastatteluun kuten normaalina siistinä työpäivänäsi (siis normaali työpäivä +1). Älä laita päällesi kaksi numeroa liian pientä mintunvihreää jakkupukua ja liilaa satiinipaitaa jos et aio olla töissäkin samanlaisissa vaatteissa. Antaa kuvan, että et omista muita siistihköjä vaatteita (sorry jos joku nyt tunnisti itsensä - siitä on onneksi jo vuosia aikaa...).
Löytyyhän näitä...
sanotaan ollaan sinkkuja ja facebookissa on kuva miehestä ja 3 lapsesta.
sanotaan ollaan sinkkuja ja facebookissa on kuva miehestä ja 3 lapsesta.
mutta kaikki sitä tekee.
Miksi joku viitsii edes valehdella perheestään ?
Voihan sitä koeajalla antaa kenkää, tälläiset asiat tulee kuitenkin hyvin helposti esille.
Esim Enirosta voi tarkistaa monta puhelinlaskua samaan osoitteeseen tulee.
Palkkaisitko itse ihmisen joka sanoo olevansa sinkku ja pystyy tarvittaessa tekemään viikonloppuja ja kun työt alkaa pitää päästä joka päivä töistä klo 15.30 hakemaan lapsia tarhasta eikä voikaan tehdä yhtään ylitöitä ikinä, milloinkaan.
sanotaan ollaan sinkkuja ja facebookissa on kuva miehestä ja 3 lapsesta.
Laitonta on työnantajan hyödyntää netistä saatuja tietoja.
sanotaan ollaan sinkkuja ja facebookissa on kuva miehestä ja 3 lapsesta.
Ja se mitä ehdottomasti et saa tehdä, on hakijan tietojen tarkistaminen sosiaalisesta mediasta.
Luulisi kunnon rekrytoijan tietävän tämän.
Miksi osa teistä valitsee huonoja asiakaspalvelijoita töihin, joissa kys. taito on lähes elintärkeä? Olen useamman kerran kisannut mm. tympeää, purkkaa jauhavaa teiniä vastaan ja lopulta käy aina niin, että paikka menee sille teinille. Esim. viimeksi eräässä firmassa vaadittiin näitä:
* hygieniapassi (löytyy)
* kokemus tietynlaisesta työstä (löytyy)
* ikä yli 25 (löytyy)
* kielitaito päivitetty (ts. alan termit) (löytyy)
Miten on mahdollista, että nippanappa 20-vuotias lähihoitajan opinnot kesken jättänyt pissis vei paikan minun sijastani??
- tulee haastatteluun myöhässä "kun oli niin kova ruuhka kehällä"
- tulee väärään toimipisteeseen annetuista ohjeista huolimatta
- ei selviä talon porteista sisään edes respan avustuksella
- vastaa kysymyksiin vain yhdellä sanalla
herra (ikää about 40-v) haki työtä ja oli valinnut päälleen tiukat nahkahousut ja kireän paidan. Ei siinä mitään, duuni vaan edellyttää pukua. Mis oli ylibodattu joten kaipa halusi esitellä lihaksiaan.
Äijä ei loistanut järjellä, teki ihmeellisiä muistiinpanoja haastattelun ajan. Kun kerroin lyhyesti yrityksen toimintaperiaatteista, hän kritisoi niitä ja ehdotteli omasta mielestään toimivampia ratkaisuja. ..ja vaikka sanoin että palaan asiaan jokatapauksessa viikon sisällä, valitsin hänet tai en, mies soitti seuraavana päivänä ja kyseli saiko paikan. No ei saanut.
herra (ikää about 40-v) haki työtä ja oli valinnut päälleen tiukat nahkahousut ja kireän paidan. Ei siinä mitään, duuni vaan edellyttää pukua. Mis oli ylibodattu joten kaipa halusi esitellä lihaksiaan.
Äijä ei loistanut järjellä, teki ihmeellisiä muistiinpanoja haastattelun ajan. Kun kerroin lyhyesti yrityksen toimintaperiaatteista, hän kritisoi niitä ja ehdotteli omasta mielestään toimivampia ratkaisuja. ..ja vaikka sanoin että palaan asiaan jokatapauksessa viikon sisällä, valitsin hänet tai en, mies soitti seuraavana päivänä ja kyseli saiko paikan. No ei saanut.
jos hakee helppoa toimistotyötä ei kannata pyytää 3500 euroa palkkaa.
Kielitaidossa myös liioitellaan sumeilematta. Jos osaa muutaman lauseen espanjaa, se ei tarkoita, että puhuisi sitä sujuvasti.
iloisesti kertoi, kuinka oli harkinnut ensin ihan päiväkouluvaihtoehtoa, mutta sitten päätyi oppisopimukseen koska töistä on paljon helpompi olla pois kuin koulusta... :S
jos hakee helppoa toimistotyötä ei kannata pyytää 3500 euroa palkkaa. Kielitaidossa myös liioitellaan sumeilematta. Jos osaa muutaman lauseen espanjaa, se ei tarkoita, että puhuisi sitä sujuvasti.
..tuo kielitaito-juttu, kun usein sanotaan että nimenomaan Suomessa vähätellään omaa kielitaitoa kun tyyliin sama kielitaito olisi Italiassa erinomainen, niin Suomessa tyydytään sanomaan että osaa välttävästi..
että onko ihan normaaliakaan esiintyä kaiken osaavana ja tietävänä kun ikää on 20? Putoaa työelämässä tosi korkealta jos turhan isolla egolla lähtee elkeilemään.
Mutta huoneeseeni pelmahti nuori mies, joka etsi jotain ihmistä jolla on vaikutusvaltaa. Oli töitä etsimässä. Tarjosin hänelle toimitusjohtajaamme, mutta hän oli valitettavasti varattuna juuri silloin.
Hän haukkui "johtajat" lyttyyn, siellä ne vaan kokouksissa istuu ja palkka juoksee jne. Sitten hän kertoi miten kansainväliselle ja arvostetulle alalle aikoo tulevaisuudessa ja yritin pahoitella että meiltä ei valitettavasti löydy kansainvälisiä töitä. Vaikutusvaltaa-huuto jatkui vielä pitkään. Minut hän haukkui siinä kanssa lämpimikseen, ei kuulema tuommoiset hommat kiinnosta.
Yksi kohtalainen moka on ollut lähettää hakemus sähköpostilla, kehua siinä atk-taitojaan ja laittaa liitteeksi word-tiedosto jossa on käytetty pääasiallisesti välilyöntiä tekstin asettelussa.
Mielenkiintoisen vähättelevä asenne nro 29:llä on hr-osastoon.. Itse toimin keskisuuren yrityksen hr-johtajana ja istun johtoryhmässä. Tiedän olevani arvostettu yrityksessämme mutta jaksan aina ihmetellä, miten monissa yrityksissä hr-ihmisiä vähätellään. Harva työ on yhtä monipuolista ja myös rankkaa. Iso osa työstä on hoitaa aika ikäviä, arkaluontoisia asioita, jotka on "helppo" heittää hr-osaston hoidettavaksi - ei ole kovin mieltäylentävää antaa potkuja esim, mutta monesti se ja monet muut todella vaikeat keskustelut käydään nimenomaan hr-osastolla. Kaikki inhimilliseen (ja välillä vähän epäinhimilliseenkin) elämään liittyvä on meille tuttua: olen mm. vienyt työntekijän turvataloon turvaan väkivaltaiselta mieheltä, setvinyt ihmisten alkoholiongelmia, miettinyt masentuneen itsemurha-aikeita, surrut lapsensa menettäneen äidin kanssa.. RAKASTAN työtäni, sen monipuolisuutta, ja myös haasteellisuutta, mutta kirjoitan tätä siksi, että tosiaan ihmettelen, kuinka monet ovat sitä mieltä, että hr-ihmiset on täysiä tyhjäpäitä - ja onnellisena siirtävät monet hankalat asiat hr-osaston hoidettavaksi.