Miehelle vauvanhoito = vauva sylissä lehdenlukua tai telkkarin katsomista

Mutta vauva oppii siinäkin isäänsä tuntemaan. Munkin mies mieluiten istuu tv:n edessä vauvan kanssa, mutta nyt 1v on jo tottunut siihen. Äidiltä odotetaan sitten muuta. Sopeuttaahan ne lapset käytöstä vähitellen vanhemman mukaan.

Pääasia on että viettää aikaa vauvan kanssa. Sama se, jos samalla lukee tai kattelee telkkua. Pääasia että vauva ja isi ovat kontaktissa toisiinsa.

Mitäs jos vaikka alkaisit käydä isomman lapsen kanssa pihalla välillä. Jättäisit vauvan isälleen, jolloin isin olisi pakko opetella vauvan rauhoittelua.

Kyllä se siitä alkaa sujua!!

Mies ei jaksa panostaa vauvaan juuri ollenkaan, vaihtaa vaipat kun kakka tulee mutta tuo leikitys-viihdytys-rauhoittelupuoli. Jos vauva itkee, on samantien antamassa minulle (ei hän saa sitä rauhoittumaan kuuluu kommentti) ja jos annan vauvan muuten isälle että hoitelee niin mies katsoo telkkaria tai lukee lehteä ja vauva tuijottaa sylissä. Kitisee välillä vähän johon isä (noo, joo) jotain mumisee ja sitten kun vauva hermostuu niin mies antaakin mulle. Annan mahdollisimman paljon vauvaa isälle ja selitän että viihdyttele, juttele, jumppaile tai mitä vaan mutta miestä juurikaan huvita. Isomman lapsen kanssa touhuaa mutta kun tahtoisin apua myös vauvan kanssa!

Mies ei jaksa panostaa vauvaan juuri ollenkaan, vaihtaa vaipat kun kakka tulee mutta tuo leikitys-viihdytys-rauhoittelupuoli. Jos vauva itkee, on samantien antamassa minulle (ei hän saa sitä rauhoittumaan kuuluu kommentti) ja jos annan vauvan muuten isälle että hoitelee niin mies katsoo telkkaria tai lukee lehteä ja vauva tuijottaa sylissä. Kitisee välillä vähän johon isä (noo, joo) jotain mumisee ja sitten kun vauva hermostuu niin mies antaakin mulle. Annan mahdollisimman paljon vauvaa isälle ja selitän että viihdyttele, juttele, jumppaile tai mitä vaan mutta miestä juurikaan huvita. Isomman lapsen kanssa touhuaa mutta kun tahtoisin apua myös vauvan kanssa!

Mua ärsyttää, että mies ei jaksa panostaa vauvaan ja sitten mulle jää senkin edestä. Kun muutenkin venyn lasten kanssa paljon enemmän, ja esim. jaksan aina yöhoidot. Saisi mies jaksaa panostaa hereilläoloaikaan. Olisihan se minullakin helppoa lukea vauva sylissä lehteä, mutta vauva tarvitsee vähän muutakin. Ja mies tosiaan pitää sen aikaa että vauva kitisee tyytymättömänä vain vähän, sitten kun huutaa jo kurkku suorana mies antaa mulle kun ei saa vauvaa enää rauhoittumaan.

Vauva saa kaipaamaansa läheisyyttä, isä saa ottaa rennosti ja tutustua vauvaan. Mutta joo, tuota en hyväksy, että mies antaa kitisevän vauva äidille. Mies ei ole tainnut paljoa osallistua vauvan hoitoon, vai kuinka? Anna miehelle enemmän aikaa olla lapsen kanssa kahdestaan.

Niin pitkältä tunnu. Kyllä muakin ärsytti se, että tuntui ettei mies yhtään "panostanut" lapseen, kun tämä oli alle 6kk. Varsinkin se sapetti, kun vauva sai kitistä ja kitistä. Hän nyt on kuitenkin jo kolmen lapsen isä, ettei ihan uutuuden kankeutta hänelläkään.



Mut siitä se vaan alkoi suttaantua ja lapsikin osaa jo komentaa paremmin. Tosin kyllä aina silloin tällöin tulee sanottua, että hei viittisitsä nyt...

Eli onko ok, että minä (äiti) istun vauvan kanssa katsomassa telkkaria tai vaikka lukemassa kirjaa, pidän vauvaa vaan sylissä ja mutisen välillä jotain kun se kitisee tyytymättömänä? Minä olen meistä väsyneempi, koska valvon paljon vauvan kanssa, minähän siis voin ottaa rennommin päivällä eikä tarvitse leikitellä, jututella ja ottaa katsekontaktia vauvaan? Eli ok että vauvaa hoidetaan noin? Tuntuu, että heti kun isä tekee noin se on ok, koska isä vaivautuu pitämään vauvaa sylissä, mutta entäs jos äidin hoitaminen on tuota samaa? Mies pitää vauvaa niin paljon vähemmän, että miksei voisi silloin jaksaa panostaakin?

jos äiti tai isä sylittelee vauvaa telkkaria katsoen. Kyllä niitä kontakteja tulee, esim imettäessä vauva saa läheisyyttä, ja varmasti päivän aikana tulee vauvalle juteltua ja silmiin katsottua. Ei vanhemmuus saa olla suorittamista. Eri juttu on se, jos ei kontaktin ottaminen ollenkaan onnistu, kuin se, että jatkuvasti sitä ei tehdä.



Eikä minusta äiti saa kontrolloida isän ja vauvan vuorovaikutusta, ei se asiaa mitenkään edistä. Minäkin neuvoisin, että älä ole lähellä, kun isä hoitaa vauvaa, niin kyllä tämä oppii hoitamaan sitä itkunkin tullessa. Jos siis puhutaan mielenterveydeltään normaalista ihmisestä.

pötköttelin sängyn päällä ja otin rennosti, siitähän vauva tykkää. Samalla tietenkin tulee vähän rupateltua vauvan kanssa, mutta ei pieni vauva niin kamalasti aktiviteetteja kaipaa. Ostakaa joku puuhamatto ja vauvaleluja, kyllä vauva viihtyy niiden parissa itsekseenkin.



Minusta ap:lla on mennyt nyt vähän överiksi tuo varhaisen vuorovaikutuksen merkitys.

kun vauva on isänsä sylissä niin et ota vauvaa jos se alkaa kitistä, anna miehen hoitaa vauvan rauhoittelu. Menet vaikka itse ulos tai jos mies sanoo että nyt se kitisee, ota sinä se, niin sanot vaikka että et just nyt ehdi kun sun on pakko käydä vessassa. Kyllä se mieskin sitten oppii rauhoittelemaan vauvaa.

Eli onko ok, että minä (äiti) istun vauvan kanssa katsomassa telkkaria tai vaikka lukemassa kirjaa, pidän vauvaa vaan sylissä ja mutisen välillä jotain kun se kitisee tyytymättömänä? Minä olen meistä väsyneempi, koska valvon paljon vauvan kanssa, minähän siis voin ottaa rennommin päivällä eikä tarvitse leikitellä, jututella ja ottaa katsekontaktia vauvaan? Eli ok että vauvaa hoidetaan noin? Tuntuu, että heti kun isä tekee noin se on ok, koska isä vaivautuu pitämään vauvaa sylissä, mutta entäs jos äidin hoitaminen on tuota samaa? Mies pitää vauvaa niin paljon vähemmän, että miksei voisi silloin jaksaa panostaakin?

ei aina tarvitse pomppia vauvan silmille.

Jos vauva on rauhassa sylissä niin kyllä silloin voi katsoa telkkaria mutta jos vauva vaatii muutakin niin eihän se silloin ole ok. Oletko sanonut miehelle, että vauva ei todennäköisesti itkisi jos häntä huomioitaisiin? Ei vauva jatkuvasti tarvitse huomiota, eikä sen välttämättä tarvitse olla kuin että lattialla olevalle vauvalle heilutellaan lelua ja samalla voi vaikka sitä telkkaria katsoa. Ei tietenkään liikaa saa neuvoa ja puuttua mutta kyllä aikuista ihmistä saa hiukan herätellä.



Jätä vauva ja mies kahdestaan kotiin, lähde vaikka lenkille tai kauppaan, silloin miehen on pakko selviytyä vauvan kanssa.

Isät eivät vain yleensä ole niin herkkävaistoisia eivätkä edes aina edes osaa sitä sellaista "vauvattelua". Mutta tietenkään sinä et saa vauvalle kostaa harmistumistasi mieheen. Se pitää käsitellä miehen kanssa, siis mun mielestä.



Vauva taas syttyy katseesta ja tarvitsee sitä. Hyvässä kontaktissa oleva vauva houkuttelee kömpelömmänkin vanhemman vuorovaikukseen, mutta jonkun täytyy se "pohjatyö" tehdä. Siis varmasti tiedätkin sen :) mutta kun se vain on niin, että vaikka olisi äitinä väsyneempi, niin alun vauvavaihe on tavallaan enemmän omalla vastuulla.



Sitä kai pitää vaan koettaa silloin jakaa juuri vaipattamista isälle ja tyytyä ajattelemaan, ettei terve vauva terveellä isällä mene pienestä kitinästä rikki.

Joka olisi viihtynyt ennen liikkumaan oppimista vain sylissä istumalla (paitsi väsyneenä) tai katsomalla helistintä. Koko ajan on pitänyt olla huomiointia, katsottavaa ja aktiviteettaja. Mutta kun vauva on lähtenyt liikkeelle itse, edes kääntyillen, ei ole ollut noita ongelmia.



Eli siis kyllä mä monia äitejäkin tunnen, jotka ovat voineet istua tv:n edessä vauvan kanssa juuri erityisesti häntä huomioimatta. Tai vaikka vauva sitterissä joku lelu jumppakaaressa - ja vauva on vain viihtynyt ja viihtynyt. En vain itse tiedä, miten se toimii ;)

On ihan ok silloin tällöin lukea/katsoa telkkaria vauva sylissä, mutta jos koko päivä menee niin, ei vauva saa siitä paljonkaan irti. Äitikin saa pitää huilitauon ja lukea vaikka lehden vauva sylissä, mutta sen vastapainoksi pitää myös jutella vauvalle, ilmeillä, hauskuuttaa, tarjota leluja jne. Monet isät vetoavat siihen "no sit kun se on isompi ja sen kanssa voi tehdä jotain" -litaniaan, mutta minusta se on ihan perseestä. Kyllä sen pikkuvauvankin kanssa voi ja pitää tehdä tosi paljon, ei se itsestään kasva isommaksi ja osaavammaksi.



Ihan pieni vauva opettelee ensin nauruleikkejä, kääntymistä, lelun tavoittelua ja sitten jo ryömimistä. Kehitys on ihan hurjaa ensimmäisen vuoden ja jo ensimmäisen puolen vuoden aikana.



Jos mulle työnnettäisiin huutavaa vauvaa ja sanottaisiin "rauhota sä ku mä en osaa", niin tokaisin että "herra on hyvä ja opettelee nyt", enkä ottaisi vauvaa syliini. Ei vauva siitä rikki mene ja mitenkä muuten sitä hyssyttelyä ja vauvaan reagoimista oppisi, muuta kuin ihan itse kokeilemalla ja tekemällä.

suorittamista. Miten ne lapset on kautta maailman kasvaneet isoiksi, kun äiti ei ole "virikkeellisesti" seurustellut ja lorutellut koko päivää. Siinä sivussa ne on menneet.



Mulla on yksi kaveri, joka on opettanut lapsensa pienestä pitäen siihen, että hän on 100% läsnä lapselle koko ajan. Niin, nyt perheessä on 5-vuotias, joka ei anna edes lehteä lukea, koska kaiken ja kaikkien pitää koko ajan seurustella hänen kanssaan. Jos katsoo piirrettyä, niin silloinkin vanhemman pitää katsoa kaverina ja ei saa lehteä lukea, koska pitää katsoa sitä piirrettyä...

suorittamista. Miten ne lapset on kautta maailman kasvaneet isoiksi, kun äiti ei ole "virikkeellisesti" seurustellut ja lorutellut koko päivää. Siinä sivussa ne on menneet.

Ap kysyi ihan oikeutetusti, että onko hänen hommansa hoitaa koko virike- ja läsnäolopuoli ja mies saa ottaa vain sen helpomman osan, eli löhöilyn tyytyväisen vauvan kanssa. Eihän ap sanonut, että vauvaa pitäisi koko ajan viihdyttää, vaan hän oli ymmällään siitä, miksi mies on vain säilytyspaikka tyytyväiselle vauvalle, mutta ei omatoimisesti ota aktiivisempaa roolia vauvan kanssa.

se huomioiminen ja viihdyttäminen, siis aktiivinen hoitaminen alkaa, kun vauva on vastasyntynyt ja itkee ns. pää punaisena. Sitten jossain vaiheessa, tarkoitan ajan mittaan ja kuukausien kuluessa, se pää punaisena itkeminen yleensä hieman vaimenee, esimerkiksi kitinäksi. Äitiä, joka tietää, mihin se kitinä voi nopsaan johtaa voi kalvaa paljon enemmän kuin jotain toista henkilöä - tai vaikkapa edes sitä lapsen isää. Muahan ei esimerkiksi vieraiden lasten tai pikkuvauvojen kitinät häiritse juuri millään lailla.

Tietysti on tuppautuvia äitejä, mutta on myös vaativampia vauvoja, jotka todella kaipaavat huomiointia. Tietysti pikku hiljaa on hyvä välillä antaa odottaakin, mutta kyllä minun mielestäni pienelle lapselle pitäisi mahdollisimman nopeasti silti reagoida. Noin yleisesti ottaen.

Sen olen huomannut, että myöhemmin sille samalle lapselle voi jo riittää katse ja sana. 5-vuotiaat taas saattavat olla despootteja, riippumatta siitä, miten vauva-ajan hoito on mennyt.

Ap:lle silti kehotan, että oman "paremman tulevaisuuden" kannalta kannattaa vain koettaa jotenkin niellä harmi nyt, patistaa miestä olemaan pidempiä aikoja vauvan kanssa, vaikka joskus sitten räjähtää tai ainakin sanoa asiasta. Jos mies on aktiivinen isomman lapsen kanssa, niin sekin aika vielä tulee.

Tiedän itsekin kyllä äitinä, että ne parisuhteen suurimmat katkeruudet nainen helposti kerää itseensä nimenomaan raskaus- ja pikkuvauva-aikana. Oman parisuhteen ja tulevaisuuden kannalta niiden kanssa pitäisi jotenkin vain oppia elämään. Kun niitä elämiä ei ole kuin yksi, sen voi koettaa tehdä mahdollisimman siedettäväksi, myös parisuhteen osalta, vaikka välillä vituttaisi niin, että pää savuaisi (minusta se on aika tavallista).

Uusperheessä elo se vasta pahaa mieltä tuottavaa onkin...

suorittamista. Miten ne lapset on kautta maailman kasvaneet isoiksi, kun äiti ei ole "virikkeellisesti" seurustellut ja lorutellut koko päivää. Siinä sivussa ne on menneet.

Mulla on yksi kaveri, joka on opettanut lapsensa pienestä pitäen siihen, että hän on 100% läsnä lapselle koko ajan. Niin, nyt perheessä on 5-vuotias, joka ei anna edes lehteä lukea, koska kaiken ja kaikkien pitää koko ajan seurustella hänen kanssaan. Jos katsoo piirrettyä, niin silloinkin vanhemman pitää katsoa kaverina ja ei saa lehteä lukea, koska pitää katsoa sitä piirrettyä...

pumpata maitoa pulloon, ja jos se vauvan kitinä itku on nälkää, niin isälle pullo kouraan vaan ja jatkaa vauvan hoitoa.



Pääsetpähän sitten itsekin välillä poistumaan kotoa ilman vauvaa, ja kyllä se isompikin lapsi tarvitsee nyt sitä kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa ja yksilöllistä huomiointia, ettei koe tulleensa syrjäytetyksi.

Mitä vanhempi vauva, sitä enemmän tietenkin tarvitsee vuorovaikutusta ja vaatiikin sitä. Mutta jos kyse on jostain alle 3-kuisesta, niin eihän sen ikäiset edes jaksa kauaa "seurustella". Totta kai jo vauva vaatii, niin isän on kontaktia otettava mutta eihän sen vauvan kanssa nyt tarvi koko hereillä olo aikaa seurustella.



Minäkin stressasin esikoisen kanssa ihan hirveästi tuosta seurustelusta ja kommunikoinnista. Jatkuvasti lauloin ja höpötin ja lorutin. Nyt toisen kanssa osaa ottaa rennommin. Kyllä hänenkin kanssaan seurustellaan mutta se tulee ns. luonnollisemmin. Silloin kun huomataan, että vauva ottaa kontaktia niin lorutellaan. Paljon meillä vauva myös ihan seuraa meidän touhuja muuten kiinnostuneena. Ei siinä tarvitse koko ajan olla helistintä heiluttamassa vaan vauvalle riittää, että näkee meidät, ja varsinkin isosiskonsa, sitteristä.

Meillä on 5kk vaativa, virkeä ja tosi vilkas vauva. Neuvolassakin laitettiinmerkille miten ympäristöä huomioiva ja vilkas lapsi. Ei siis viihdy möllötellen, vaan kaipaa katsekontaktia, ilmehtimisiä, juttelua jne. En odotakaan että isä loruttelisi vauvakielellä vaan että vaikkapa touhuilisi jotain vauva sylissä ja juttelisi jotain tälle tai sitten ottaisi vähän katsekontaktia, jolloin vauva alkaa herkästi nauramaan ja jokeltamaan. Mies pitää vaan sylissä passiivisena, hetken vauva möllöttää tyynenä, sitten kun alkaa kitistä mies alkaa mutista välillä jotai joo, niin.. muttei enempää, sitten kun vauva parahtaa kunnon itkuun mies valittaa että oletpas tyytymätön, aina vaatimassa ja tuomassa pian mulle. Veemäistä se, ettei vauva enää tässä kovan itkun vaiheessa tyynny isän kanssa, vaan äiti ja tissi lohduttaa. Usein pakenen vaikka vessaan, muttei auta enkä halua kiusata vauvaa.