yh-äidit, miten jaksatte?

YH.äidit maailman pohjasakka juoppojen ja huorien jälkeen,AI NIIN mut melkei sama asiaki!!

YH.äidit maailman pohjasakka juoppojen ja huorien jälkeen,AI NIIN mut melkei sama asiaki!!

YH.äidit maailman pohjasakka juoppojen ja huorien jälkeen,AI NIIN mut melkei sama asiaki!!

ei ole sitä miestä, joka vie enregiani pyörimässä nurkissa, ei lyömässä, ei pettämässä, vaan voin ihan rauhassa keskittyä lapsiini!



Mihin sitä miestä tarvitsee, jos lapset on jo tehty, kysyn vaan?

Oon jaksanut ihmeen hyvin :) Helpompaa se on yksin. Aina silloin tällöin lapsen isä auttaa, kun sillä on aikaa...

Eipä tässä paljon pärjäämisiä ole kyselty. Pakko mikä pakko. Joskun on ollut tosi huonoja päiviä, nyt jo huomattavasti helpompaa.



Lähinnä raha aiheuttaa ongelmia mutta muuten olen mielestäni pärjännyt hienosti. Parempi näin kuin että vielä olisi se yksi iso vauva täällä hoidettavana. Erosta 8 vuotta ja entinen mieheni kuuluu yhä olevan samallainen itsekäs idiootti.

Koska nykyään on yksi vaatija vähemmän. Koska ei tarvitse kuunnella kenenkään nalkutusta. Koska saa itse päättää omasta elämästään.



Tämä vapaus korvaa kaiken muun.

Suuri kunnioitus niille äideille ja isille, jotka yksin hoitavat lapsensa ja kotinsa. Kovin vaikeaa on minun edes kuvitella sellaista arkea jossa pitäisi pärjätä yksin lasten kanssa, ajatus tuntuu pelottavalta. Mutta kaipa ihminen tosiaan sopeutuu ja pakon edessä jaksaa, ja varmasti todellakin paljon parempi vaihtoehto kuin huono puoliso. Ja hienoa että täällä on yh äitejä, jotka myös uskaltavat myöntää, kuinka raskasta arjen pyörittäminen yksin voi olla. Hyvä ystäväni erosi kolme vuotta sitten, ja sen jälkeen muutti takaisin kotipaikkakunnalleen pienen tyttärensä kanssa. Hän on hoitanut lapsensa hyvin, löytänyt uuden työpaikan, mutta mielestäni hän on sairastunut omaan vahvuuteensa. Hän ei koskaan valita tai puhu omasta arjestaan ystävilleen, aivan kun hän kieltäisi täysin sen tosiasian että hänen arkensa on aika-ajoin hyvin raskata ja väsyttävää. On hyvin vaikeaa tarjota ystävänä apua, kun toinen täysin vetäytyy ystävyyssuhteista. Ei avun pyytäminen ole heikkouden merkki, vaan järkevää!

aattele moni selviää joka ikinen päivä USEAMMAN lapsen kanssa. Vaikka vauva on valvottanut yön, hoitavat uhmaikäisen isosiskon jne.



Tuo uupumuksesi on vain tottumattomuutta.

raskasta yksin näiden lasten kanssa, en minäkään uskalla ulkopuolisille mitään valittaa, kun siitähän saa vaan kuraa niskaan, ihan kuten täälläkin monelta. Pakko pärjätä, joten miksi sitä ei tekisi hymy naamalla.



Kiitos ap aloituksestasi, jaksuja sinne, vauvat onneksi kasvaa ja elämä heidän kanssaan helpottuu.

Vanhempi 1,5v ja nuorempi 2kk, kun jäin lasten kanssa yksin ja ensi viikolla juhlitaan eron 13- vuotis päivää. Ihan normaalia lapsiperhe arkea tämä on iloineen ja suruineen.

sekä ajan loppuminen kesken josku rassaa. Mutta niin ne näkyy rassaavan ihan perusperheissäkin.Ihme käsityksiä yh;ista- ja sit tää kilpailu; ett joku on ihan oikee yh ja joku toinen taas ei itteliä omakseen saa:D Pitäskö oikein väkertää taulukko jossa on vähennettynähoitopäivät, isovanhemien, isän ja ystävien apu ja sit vasta katsotaan kuka se oikea yh on? Eikai "kurjuudesta" kannata kilpailla????



Ja toille ala-arvoisille vastauksille; MInä ja pari eronnutta ystävääni ollaan akateemisesti koulutettua, suht hyvin toimeentulevaa porukkaa, jolla on elämä kaikin puolin kunnossa, omat talot, lapset elelee ihan normaalia elämää myös jne. että aika kapeat on käsitykset. yh ei ole sama kuin moniongelmaisuus. usein hyvinkin päinvastoin.

Itse olin yh siitä asti kun lapset olivat vajaa 3-v (tuplat). En vaan viittinyt valittaa, halusin hakea asioista positiivisen puolen, aina :). Sillä olen päässyt pitkälle. Nyt lapset 10-v ja olen löytänyt iki-ihanan miehen. Elämä on ihanaa.

Hyvin pärjätään.



Itsellä erosta aikaa 3 vuotta. Lapset olivat eron aikana 1- ja 3-vuotiaat ja SAIRAITA ! Toinen sairastui juuri pitkäaikaiseen sairauteen korvakierteen lisäksi ja toinen astmaan, erittäin pahaan ummetukseen ja korvakierteeseen. En muista ensimmäisestä vuodesta eron jälkeen mitään.



Mutta nyt ! On helppo katsoa peiliin, hymyillä ja todeta että elän elämäni onnellisinta aikaa.

Meillä arki sujuu (sairauksista) huolimatta hyvin, minulla on kiva työpaikka, lapset voi hyvin, he ovat onnellisia ja exän kanssa välit ihan ok.

Jos on raskasta, tiedän että kellon tarkasti joka toinen toinen viikonloppu saan tehdä mitä itse halua, vaikka nukkua kellon ympäri, kun lapset ovat isällään.

Myös omat vanhempani ovat suurena tukena ja apuna aina jos vaan tarvitaan !



Eli hyvin jaksan - jaksetaan :)

..että isovanhemmat asuu 60 kilsan päässä että mitään päivittäistä apua en heiltä saa.

Tämän kerron siksi että välillä ärsyttää ne äidit jotka jaksaa valittaa kun kotona on mies ja iltaisin (suurinpiirtein) lapsia hoitaa lähellä asuvat isovanhemmat. Ja siinä välissä mummot ja anopit käy vielä hoitamassa puutarhat ja kodin siivoukset. JA TÄLLÄISET KEHTAA VALITTAA !!

(tiedän ainakin kaksi tälläistä tapausta)

Minulla on kolme lasta, 6- ja 4-vuotiaat ja nuorin on 1 v 4 kk. Yksinhuoltajana olen ollut puoli vuotta, ex-mies ei käytännössä osallistunut enää nuorimmaisen syntymän jälkeen.



Nyt arki jo sujuu paremmin. Rankkaa on ollut, mutta lasten rakkaus antaa voimia. Vaikeinta oli silloin, kun nuorin oli 4 kk ja heräsi tunnin välein syömään. Anelin miestä auttamaan mutta ei häntä kiinnostanut. :( Paremmin pärjään yksin.

Mun lapset ovat jo isompia (koululaisia), mutta isommat lapset -> isommat murheet. Sentään yöheräämisistä ja uhmaiästä on päästy, nyt on murrosikä edessä.

se sai heti hyvälle tuulelle, kun kerranki kyse ei ollut yh:en arvostelemisesta.

Itse olen ollut kahden pienen lapsen yh koko heidän elinaikansa, enkä koe sitä erityisen rankaksi. Toki monesti kiitän,kuinka kiltit lapset minulle on sattunut, mutta suurimmaksi osaksi luulen jaksamisen olevan omasta asenteesta kiinni :)



Tsemppiä!

Minulla on kolme lasta, 6- ja 4-vuotiaat ja nuorin on 1 v 4 kk. Yksinhuoltajana olen ollut puoli vuotta, ex-mies ei käytännössä osallistunut enää nuorimmaisen syntymän jälkeen.

Nyt arki jo sujuu paremmin. Rankkaa on ollut, mutta lasten rakkaus antaa voimia. Vaikeinta oli silloin, kun nuorin oli 4 kk ja heräsi tunnin välein syömään. Anelin miestä auttamaan mutta ei häntä kiinnostanut. :( Paremmin pärjään yksin.

Kiva että löytyy voimia ja iloa :)

Mieheni huutaa sohvalta että kumartaa sinulle(kun luin hänelle että sinulla on kolme lasta) :))

ap

Toki monesti kiitän,kuinka kiltit lapset minulle on sattunut, mutta suurimmaksi osaksi luulen jaksamisen olevan omasta asenteesta kiinni :)

Tsemppiä!

Mutta ehkä tarkoitit että sinun jaksamisesi on kiinni omasta asenteestasi?