Ystävän mies avautui minulle viikonloppuna

ketjun typeryyksiä muutamalla viestillä.

Mies on todella lopussa, jos hän kertoo tällaisista asioista jollekin muulle. Ero on hyvin lähellä. Syykin on tullut muutamasta viestistä selville - miehellä ei ole mitään roolia perheessä.

Hän ei ole enää puoliso, mutta häntä ei pääsetetä isäksikään.

Ystävälle avautuminen ei ole mikään vahinko. Mies HALUAA että ystävä kertoo vaimolle saman asian, jonka hän on eri tavoin ehkä yrittänyt viestiä jo kymmeniä kertoja, tosin ei ehkä suoraan sanomalla. Kuten aiemmin on jo todettu, mies ei saa puhua tunteistaan. Hänen pitää rakentaa, käydä töissä, maksaa laskut ja olla hiljaa.

On surullista, että suurin osa tämän ketjun "naisista" pitää miestä jonakin typeränä munan kauluksena.

Mä olisin sitä mieltä että jos mies avaa suunsa tällaisesta asiasta, niin se kokee yleensä jo hyvin suurta tuskaa tilanteesta.

Tietysti miehissä on eroja, mutta suurin osa miehistä ei todellakaan avaudu pikkujutuista ja "turhasta".

Sikäli sanoisin että jos ap haluaa että hänen ystävänsä (joka on ilmeisen onnellinen parisuhteessaan) saa nauttia ko. parisuhteesta myös jatkossa, niin ystävänpalveluksena asiaan puuttuminen on todella hyvä juttu. Ei tietenkään ap:n velvollisuus eikä vastuu.

Se, miten asiaan sitten koittaa puuttua ilman että kukaan loukkaantuu, on asia erikseen.

Mä aloittaisin siitä että puhuisin yleisellä tasolla niinkuin moni on ehdottanut. Ei pelkästään sitä että lapsi hoitoon itselle, vaan voisi ylipäänsä jutella parisuhteen hoidosta ja ottaa vaikka omasta parisuhteestaan esimerkkejä ja toivoa että kaveri ottaa niistä opiksi. Voi myös ihan muina miehinä ihailla että "ihana kun sulla on mies joka tekee noin paljon perheen eteen (talonrakennus)" ja kysellä että kai oot muistanut kiitellä sitä siitä ja osoittaa arvostustasi...

Sit jos nuo ei auta, niin seuraavaksi kysyisin mieheltä että haluatko / onko ok jos juttelen naisellesi hienotunteisesti noista sua ahdistavista jutuista ja koitan hakea ratkaisuja? Kertoisi miehelle avoimesti että kokee että hänen avautumisensa oli asiallinen ja että haluaa auttaa, mutta että ainoastaan hänen luvallaan (ja lupaa pohjustaa asian hänen naiselleen niin että nainen nyt ei ainakaan vetäisi hernettä nenään asiasta).

ennen kuin erosin. Nyt saan, ja en ole koskaan ollut yhtä onnellinen.

Puolisoni toteutti sitä samaa vauva-lehden ideaalia, jota useimmat av-mammatkin yrittävät kyhätä. Siinä ei ollut sijaa miehelle. Oli vain kotiäitiys, ja isä oli henkilö joka kävi ylitöissä ja nukkumassa välillä sohvalla maksaakseen Britaxit, me&It ja Ticket To Heavenit.

Nyt minulla on lapset ja ja vapaus olla heidän kanssaan. Se vaati vain eron, ikävä kyllä. Olisin ollut täysin valmis isäksi jo aiemmin, mutta minulle ei annettu mahdollisuutta, koska äiti tahtoi käyttää kaikki mahdolliset hoito- ja perhevapaat viimeiseen pisaraan saakka.

Kannatan todellakin vihreiden esittämää vuorovapaamallia (6+6+6), jossa isä voi aidosti tulla kotiin ja olla lastensa kanssa.

Pari eronnutta ystävääni on sanonut, että erossa lapsi sai isän itselleen. Isällä ei ollut mitään kiinnostusta lapseensa ja mies odotti täyshoitoa kun vaimo oli kotona.

Kun lapsella on nyt kaksi kotia ja isän on pakko oppia ottamaan vastuuta, on paljon parempi isä.

Hassua on, että osa miehistä on sellaisia, etteivät he halua ottaa vastuuta lapsestaan. Vasta sitten kun on pakko, herätään siihen, mitä menetettiin.

Luojan kiitos oma mieheni on alusta asti halunnut itse hoitaa lastamme. Tehnyt lyhyempää työpäivää, eikä taatusti olisi alkanut rakentamaan siinä vaiheessa kun lapsemme olivat pieniä.

Oli kyllä maailmaa nähnyt, joten ei hänellä ollut kiire baareihinkaan kun oli sen vaiheen elänyt jo läpi. Yhteistä aikaa haimme arjesta ja lapsien nukkuessa.

Lapsemme ovat kohta maailmalla ja esikoinenkin jo seurustelee vakavasti. Lapsenlapsiakin ehkä tulee jossain vaiheessa. Olisi ollut naurettavaa jos liittomme olisi kaatunut siihen, että mies ei olisi päässyt minun kanssa elokuviin kun vauva oli 10 kuukautta:D

Aika lapsellinen on mies ap.n kertomassa tarinassa.

Meillä on ollut välillä kotona minä ja välillä mies, ja kyllä minä ihan sen työpäivän jälkeen tulin kotiin ja olin äiti lapsilleni. Mieslogiikan mukaan olisi kai pitänyt rojahtaa sohvalle murahtelemaan tai lähteä baariin vetämään pää täyteen ja valittamaan kuinka minulla ei ole sijaa perheessä kun mies vaan isäilee lasten kanssa kotona.



Rahasta ei voi olla kyse, vaikkakin netissä jokainen isä "painaa pitkää päivää maksaakseen vaimon mieliteot". Todellisuudessa nekin isät, joiden työpäivä on justiinsa kahdeksan tuntia eikä yhtään enempää, pyrkivät täyttämään loppuajan muilla aktiviteeteilla kuin lastenhoidolla. Näin se vaan menee. Pikkulasten hoito on välillä ikävystyttävää ja rankkaa.



Minä en tunne kuin yhden äidin joka ei "antanut" miehensä hoitaa lapsia. Kyllä heitä enemmänkin varmasti on, mutta minä ja äitituttuni olemme surreet sitä miten vaikeaa miestä on saada lastenhoitoon mukaan, ainakaan vapaaehtoisesti. Tuosta kotiäitiydestä tehdään vielä joku lyömäase, että jos vaimo on kotona niin sitten minä en ainakaan vaippaa vaihda, lälläslää. Todella aikuismaista.

Näkemykseni perustuu tietysti myös siihen, että olen puhunut asiasta lähinnä miesten eli isien kanssa.



Koko perhe-elämä on sukupuolittunut kulttuurissamme naisen alueeksi, ja miehillä eli isillä ei usein (ei toki aina) ole tilaa muuten kuin nikkareina ja palkansaajina.



Sinä tietysti näet sen asian omalla v***n tavallasin, kuten niin kauniisti ja rehellisesti ilmaisit.

ennen kuin erosin. Nyt saan, ja en ole koskaan ollut yhtä onnellinen. Puolisoni toteutti sitä samaa vauva-lehden ideaalia, jota useimmat av-mammatkin yrittävät kyhätä. Siinä ei ollut sijaa miehelle. Oli vain kotiäitiys, ja isä oli henkilö joka kävi ylitöissä ja nukkumassa välillä sohvalla maksaakseen Britaxit, me&It ja Ticket To Heavenit. Nyt minulla on lapset ja ja vapaus olla heidän kanssaan. Se vaati vain eron, ikävä kyllä. Olisin ollut täysin valmis isäksi jo aiemmin, mutta minulle ei annettu mahdollisuutta, koska äiti tahtoi käyttää kaikki mahdolliset hoito- ja perhevapaat viimeiseen pisaraan saakka. Kannatan todellakin vihreiden esittämää vuorovapaamallia (6+6+6), jossa isä voi aidosti tulla kotiin ja olla lastensa kanssa.

Mikset sitten ehdottanut vaimollesi, että mitä jos vähän mietittäisiin kulutustottumuksia uudelleen ettei minun tarvitsisi olla aina töissä ja voisin olla enemmän läsnä lapsilleni? Vaikea kuvitella naista johon tällainen asenne ei tekisi vaikutusta. Entäpä nyt eronneena, miten sinulta liikenee aikaa lapsille siltä vaativalta työltäsi, jolta ennen ehdit vain käydä kotona nukkumassa?

Eli eiköhän tuossa ole vain yksi äijä, joka ei saakaan kotona täyttä palvelua ja se antaa hänelle oikeuden moittia vaimoa pelkäksi pesiväksi emoksi.



Todennäköisesti perheessä on nainen, joka on kyllästynyt siihen, että mies ei ikinä ole isä vaan haluaa olla vain puoliso, puoliso ja puoliso ja ainoa asia, mikä kotona kiinnostaa on seksi, seksi ja seksi. Sinä television katsomisen ja kaljan juomisen ohessa. Nainen toivoisi, että mies huomaisi elämänsä muuttuneen poikamiesajoista, mutta turhaan.



Miksi ihmeessä mies ensin valittaa, että ei saa vaimon kanssa kahdenkeskistä laatuaikaa ja sitten tekee itse kaikkensa, että sitä aikaa ei vahingossakaan kotona ole (eli mies lähtee viihteelle! sen sijaan, että tekisi vaimolle romanttisen illan kotona).



Toivon, että se kaveri tulee "vahingossa" raskaaksi ja saa ne kaksi lasta, jotka haluaa. Tuota miestä ei kannata kauaa surra.

ongelma sekä naisten ura- ja palkkakehityksen että miesten perhe-elämään osallistumisen kannalta. Olen asiasta täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.

ennen kuin erosin. Nyt saan, ja en ole koskaan ollut yhtä onnellinen. Puolisoni toteutti sitä samaa vauva-lehden ideaalia, jota useimmat av-mammatkin yrittävät kyhätä. Siinä ei ollut sijaa miehelle. Oli vain kotiäitiys, ja isä oli henkilö joka kävi ylitöissä ja nukkumassa välillä sohvalla maksaakseen Britaxit, me&It ja Ticket To Heavenit. Nyt minulla on lapset ja ja vapaus olla heidän kanssaan. Se vaati vain eron, ikävä kyllä. Olisin ollut täysin valmis isäksi jo aiemmin, mutta minulle ei annettu mahdollisuutta, koska äiti tahtoi käyttää kaikki mahdolliset hoito- ja perhevapaat viimeiseen pisaraan saakka. Kannatan todellakin vihreiden esittämää vuorovapaamallia (6+6+6), jossa isä voi aidosti tulla kotiin ja olla lastensa kanssa.

Mikset sitten ehdottanut vaimollesi, että mitä jos vähän mietittäisiin kulutustottumuksia uudelleen ettei minun tarvitsisi olla aina töissä ja voisin olla enemmän läsnä lapsilleni? Vaikea kuvitella naista johon tällainen asenne ei tekisi vaikutusta. Entäpä nyt eronneena, miten sinulta liikenee aikaa lapsille siltä vaativalta työltäsi, jolta ennen ehdit vain käydä kotona nukkumassa?

Ehdotin, ja minulta olisi riittänyt mainiosti aikaa "vaativalta" työltäni jo aiemmin. Se ei vain ollut se osa, joka perheessämme oli miehelle varattu. Minun oli erottava, että pystyin jättämään työtä vähemmäksi, niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin.

ennen kuin erosin. Nyt saan, ja en ole koskaan ollut yhtä onnellinen. Puolisoni toteutti sitä samaa vauva-lehden ideaalia, jota useimmat av-mammatkin yrittävät kyhätä. Siinä ei ollut sijaa miehelle. Oli vain kotiäitiys, ja isä oli henkilö joka kävi ylitöissä ja nukkumassa välillä sohvalla maksaakseen Britaxit, me&It ja Ticket To Heavenit. Nyt minulla on lapset ja ja vapaus olla heidän kanssaan. Se vaati vain eron, ikävä kyllä. Olisin ollut täysin valmis isäksi jo aiemmin, mutta minulle ei annettu mahdollisuutta, koska äiti tahtoi käyttää kaikki mahdolliset hoito- ja perhevapaat viimeiseen pisaraan saakka. Kannatan todellakin vihreiden esittämää vuorovapaamallia (6+6+6), jossa isä voi aidosti tulla kotiin ja olla lastensa kanssa.

Pari eronnutta ystävääni on sanonut, että erossa lapsi sai isän itselleen. Isällä ei ollut mitään kiinnostusta lapseensa ja mies odotti täyshoitoa kun vaimo oli kotona. Kun lapsella on nyt kaksi kotia ja isän on pakko oppia ottamaan vastuuta, on paljon parempi isä. Hassua on, että osa miehistä on sellaisia, etteivät he halua ottaa vastuuta lapsestaan. Vasta sitten kun on pakko, herätään siihen, mitä menetettiin. Luojan kiitos oma mieheni on alusta asti halunnut itse hoitaa lastamme. Tehnyt lyhyempää työpäivää, eikä taatusti olisi alkanut rakentamaan siinä vaiheessa kun lapsemme olivat pieniä. Oli kyllä maailmaa nähnyt, joten ei hänellä ollut kiire baareihinkaan kun oli sen vaiheen elänyt jo läpi. Yhteistä aikaa haimme arjesta ja lapsien nukkuessa. Lapsemme ovat kohta maailmalla ja esikoinenkin jo seurustelee vakavasti. Lapsenlapsiakin ehkä tulee jossain vaiheessa. Olisi ollut naurettavaa jos liittomme olisi kaatunut siihen, että mies ei olisi päässyt minun kanssa elokuviin kun vauva oli 10 kuukautta:D Aika lapsellinen on mies ap.n kertomassa tarinassa.

Perheen kannalta 6+6+6 olisi varmasti vallan kätevää, etenkin jos nainen ymmärtää ottaa perheessä isän roolin. Kotona ei laiteta rikkua ristiin, mies saa luvan siivota ja puurtaa kaikissa kotitöissä kun nainen pitää sohvaa paikallaan ja ärähtelee lapsilla. Iltaisin nainen kävisi hieman tuulettumassa, koska ei jaksa aina olla perheen kanssa.

Uskon, että avioerot lisääntyivivät huimasti, jos systeemi tulisi käyttöön. Naiset ottaisivat tilanteesta kaiken irti, ja se taas olisi liikaa miesten itsetunnolle.

Näkemykseni perustuu tietysti myös siihen, että olen puhunut asiasta lähinnä miesten eli isien kanssa. Koko perhe-elämä on sukupuolittunut kulttuurissamme naisen alueeksi, ja miehillä eli isillä ei usein (ei toki aina) ole tilaa muuten kuin nikkareina ja palkansaajina. Sinä tietysti näet sen asian omalla v***n tavallasin, kuten niin kauniisti ja rehellisesti ilmaisit.

Väitätkö ihan vakavissasi, että miehiä rassaa se etteivät he saa hoitaa lapsia tarpeeksi? Siis miehet kaipaavat työpäivän lisäksi nykyistä enemmän vaipanvaihtoa, kanniskelua, uhmakohtausten taltuttelua, lasten jälkien siivousta, yövalvomisia, pukemisia ja riisumisia? Niinkö? Koska vanhemmuus on kaikkea tuota, on toki muutakin, mutta ihan pienten lasten kohdalla pitkältä juuri perushoitoa. Tätä siis miehet haluavat lisää (nyt alkaa jo naurattaa).

Oikeasti tarkoittanet sitä, että miehellä ei ole tilaa perheessä, koska ei ole enää niin kivaa kuin ennen. Vaimo ei halua laittaa vastasyntynyttä hoitoon lähteäkseen leffaan, kynttilät ja seksikkäisiin alusvaatteisiin pukeutunut vaimo ei odota kotona. Lapset pitävät ääntä ja estävät keskittymästä omiin juttuihin. Niinpä siis mies pakenee harrastuksiin/baariin, jonka johdosta vaimo väsyy yksinäiseen lastenhoitoon. Kun mies palaa, vastaanotto on hyytätä, taas mies saa syyn paeta "kun hätnä ei ymmärretä kotona" ja kierre on valmis.

Mitä se ukko siellä lorvi juoruilemassa ois rakentanu senki aikaa ni vois talo olla joskus valmis ja yhteistä aikaa enemmän prkl!!!

yllättäen mies hieman väritti tarinaa.

Eikös tämä ole ihan tyyppitapaus, että mies vonkuu kaljatuoppi kädessä ankeaa vaimoa, nalkutusta, ainaista kodinhoitotyötä, työtä ja ties mitä. Ja saa siinä naisten sympatiat itselleen.

Jos vaimo haluaa olla täysillä äiti tällä hetkellä eikä raflat kiinnosta, niin so? Eikö sitä yhteistä aikaa voi ottaa silloin, kun vauva nukkuu? Tuonikäinen sentään nukkuu ihan mukavasti yleensä ja useamman lapsen kanssa yleensä joku on hereillä päiväsaikaankin. Että aika turha mielestäni narista yhden lapsen kohdalla tuollaista.

SINUN tavallasi. Miehiä vaivaa se, että hei eivät saa ottaa osaa perhe-elämään omalla tavallaan. Jos lukaiset muutaman viestin taaksepäin, huomaat, että vastasin viestiin, jossa kerrottiin miten "lapset ovat saaneet isän vasta erossa".

Kerroin että myös minulle kävi näin. Vasta erossa sain olla lasteni kanssa rauhassa ilman naisen päsmäröintiä.

Erossa minulle jä vuoroviikoiksi lapsia ikävälillä 1-6. Olen varmasti vaihtanut vaippoja riittämiin.

Näkemykseni perustuu tietysti myös siihen, että olen puhunut asiasta lähinnä miesten eli isien kanssa. Koko perhe-elämä on sukupuolittunut kulttuurissamme naisen alueeksi, ja miehillä eli isillä ei usein (ei toki aina) ole tilaa muuten kuin nikkareina ja palkansaajina. Sinä tietysti näet sen asian omalla v***n tavallasin, kuten niin kauniisti ja rehellisesti ilmaisit.

Väitätkö ihan vakavissasi, että miehiä rassaa se etteivät he saa hoitaa lapsia tarpeeksi? Siis miehet kaipaavat työpäivän lisäksi nykyistä enemmän vaipanvaihtoa, kanniskelua, uhmakohtausten taltuttelua, lasten jälkien siivousta, yövalvomisia, pukemisia ja riisumisia? Niinkö? Koska vanhemmuus on kaikkea tuota, on toki muutakin, mutta ihan pienten lasten kohdalla pitkältä juuri perushoitoa. Tätä siis miehet haluavat lisää (nyt alkaa jo naurattaa).

Oikeasti tarkoittanet sitä, että miehellä ei ole tilaa perheessä, koska ei ole enää niin kivaa kuin ennen. Vaimo ei halua laittaa vastasyntynyttä hoitoon lähteäkseen leffaan, kynttilät ja seksikkäisiin alusvaatteisiin pukeutunut vaimo ei odota kotona. Lapset pitävät ääntä ja estävät keskittymästä omiin juttuihin. Niinpä siis mies pakenee harrastuksiin/baariin, jonka johdosta vaimo väsyy yksinäiseen lastenhoitoon. Kun mies palaa, vastaanotto on hyytätä, taas mies saa syyn paeta "kun hätnä ei ymmärretä kotona" ja kierre on valmis.

Minulle ei olisi epäselvää, kenen ystävä olen. Ajattelisin ystäväni parasta, enkä sen miehen luottamuksen pettämistä. Epäkypsää mennä avautumaan vaimon ystävälle: tai sitten haluaakin, että sinä puutut.



Minä kertoisin ystävälle, enkä minkään peitetarinoiden kanssa. Nätisti, mutta totuudellisesti. Minkäs sille voi, kun mies on kypsymätön näkemään muutoksen vaimossaan, vauva on tärkein.



Toinen juttu on sitten se, että heteroseksuaalisen suhteen ylläpitäminen on sellaista väkisin vääntämistä, että koko perhe hajoaa, jos mies ei saa naiselta haluamaansa. Siksi tietysti pitää pikaisesti miettiä, että mitä miehen hyväksi pitäisi tehdä.



Tilanne saattaa olla umpikujassa. Nainen pitäisi houkutella hyvällä, äitiyttä arvostamalla takaisin miehen kumppaniksi, vähitellen. Mies taas narsistisesti loukkaantunut, kun saa liian vähän sylkkyä ja odottaisi naiselta huomiota ja kiinnostusta.



Kumpi sitten on isompi ihminen tässä tilanteessa ja auttaa toista muuttuneessa tilanteessa näkemään muutakin? Molempien olisi kuljettava toisiaan kohden.

että eiköhän ko. pariskunnan asiat oo jo kunnossa ?!?

Annoitko vai et?

että sopiiko että vihjaiset asiasta ystävälle.

Jotenkin sitä ihmettelee, että miksi ihmiset väkisin laittavat itsensä tuollaiseen tilanteeseen. Kyllä pitää olla vankka parisuhde, että se kestää rakennusprojektin ja pikkuvauvavaiheen samaan aikaan. Jotenkin tuntuu oudolta sekin, että perheet ovat tyytyväisiä siihen, että toinen missaa paljon vauvavaiheesta.



Mielestäni on ihan luonnollista, että vauvan ja äidin symbioosi kehittyy aika tiukaksi, jos isä on paljon poissa. Niin kuin varmasti onkin jos käy töissä ja rakentaa yhtä aikaa.



Voithan kysyä ystävältäsi, että miten he hoitavat parisuhdettansa noin vaikeassa elämäntilanteessa?

ja avautua puolestasi miehelle! Tarjota laatuaikaa itsesi kanssa! Sitähän se haki, etkö tajunnut ;)

Ei tarvitse välttämättä sanoa mitä olet puhunut miehen kanssa mutta yleisellä tasolla ja kysyä onko heillä mitään kahdenkeskistä aikaa ymv? Itse lähdettiin kun toinen lapsi oli tuon ikäinen 10 päiväksi reissuun (!) koska tajusin itsekkin että tuon reissun vaihtoehto oli ero... Ollaan edelleen yhdessä mutta vaikka se olikin pitkä ero noin pienestä lapsesta niin ajattelin että parempi se kuitenkin on kuin että mies lähtee kävelemään?



Joten jomman kumman teistä pitää saada ystäväsi silmät auki tilanteelle ja kun kerran mies on nyt puoleesi kääntynyt niin ehdottaisin kyllä että edes jollain tavalla yrität auttaa - parempi se kuin että olet hiljaa ja kohta ystäväpariskuntasi eroaa...

että kaverin mies oli avautunut sulle 2n lapsen jälkeen löystyneestä kaverin pildestä :D