Minkä ikäisen lapsen kanssa on rankinta?

Itsestä tuntuu jostain syystä tosi rankalta juuri nyt. Kaiken järjen mukaan näin ei pitäisi olla, sillä 3 kk ikäisen vauvan mahavaivat on vihdoin loppuneet ja hän nukkuu yöt yleensä aika hyvin. Päivisin hän on hyväntuulinen ja sosiaalinen vauva. Silti tuntuu ahdistavalta olla vauvassa koko ajan kiinni, kun hän ei viihdy yksin. Tuntuu, että omaa aikaa ei juuri ole, kun vauva ei enää nuku päivisin pitkiä pätkiä niin kuin pienempänä. Nytkin kuuluu vaunusta sellaista ähinää, että taisi äidin nettailut loppua taas lyhyeen...

uhma-ikäsiten kanssa tuntui ettei aina jaksa. Mutta ehdottomasti vaikeinta ja henkisesti rankinta on murrosikäisten kanssa. mitä isommat lapset, sen isommat huolet.

joten näiden ns normaali lasten kanssa kaikki on tuntunut erittäin helpolta kun on vertauskohteena kehitysvammainen lapsi, joka tarvii apua lähes kaikessa vieläkin (8v.) ja saa arvaamattomia raivareita.

minulla on esiteini ja ihan helppoa on vielä.

rankempaa kuin yhdenkään lapsen vauva-aika yövalvomisineen. Lapsia on neljä.

kun esikoinen oli 16v. Paha vuosi.

mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nyt kun esikoinen on 6, niin sanoisin, että vauvavuosi on ollu hirvein. Sen jälkeen ei mitkään uhmat ole tuntunut missään (ja niitäkin on todellakin ollut).

1-2-vuotiaana.

meni aina eri suuntaan kuin aikuiset

omaa tahtoa oli aivan liikaa

järkeä ei päässä yhtään

kaikki mitä isommat teki piti koittaa perässä,vaikika taidot ei riittäneet.



3-vuotiaana alkoi järkeä hieman tulla päähän ja slkoi kelvata sama suunta muiden kanssa.



Toki 4-6v. uhma oli myös hankala mut eipä niin rasíttava kuin pienen jokta piti surata kaikkialle ja vahtia silmä tarkkana. viskarit ja eskarit jo osaa hieman huolehtia itsestään.

Murrosikä on vieläkokemetta mutta haastava siitä tulee. En varmaankaan koe sitä yhtä hankalaksi kuin pienen lapsen itsepäisyyttä ja seikkailua päättömästi. Murkut osaa jo huolehtia itsestään. Koettelevat vain vanhempien hermoja.

ja kaikki itkeskelivät ja heräilivät useita kertoja yössä, itsellä uni jäi katkonaisenakin säännöllisesti muutamaan tuntiin, ei se ehkä kuitenkaan lasten vuoksi ollut kaikista rankinta.



Väittäisin että kyllä hankalan teinin kanssa teinivuodet ovat pahimmat. Toki lapsissa on eroja kaikissa ikävaiheissa, eli vauva-ajat, uhmäiät ja teinivuodet eivät ole kaikilla samanlaisia, mutta noin keskimäärin kuitenkin eniten jaksaminen on lujilla teinien kanssa.



Toki en yhtään väheksy myöskään tuota vauva-ajan fyysistä väsymystä ja unenpuutetta, jos vuosikaudet joutuu liian vähällä unella olemaan ja tukiverkostoa ei ole olemassa, eli koskaan ei saa apua vauvanhoitoon.

Kun lapsi oli vauva, hänen hoitamisensa oli väsyttävää. Taaperona hän aloitti juoksemisen joka paikkaan, kaikki meni suuhun jne. Koko ajan piti vahtia. Leikki-iässä alkoi oireilemaan ylivilkkautta, aistiongelmia jne. ja taas kerran piti vahtia ja kun selkänsä kerran käänsi, leikkikaveri joutui ensiapuun...



Että joo, aika väsyttävää ollut koko touhu. Lapsi on rakas, mutta toista ei ole tulossa.

Murrosikä on vieläkokemetta mutta haastava siitä tulee. En varmaankaan koe sitä yhtä hankalaksi kuin pienen lapsen itsepäisyyttä ja seikkailua päättömästi. Murkut osaa jo huolehtia itsestään. Koettelevat vain vanhempien hermoja.

Palataan tähän sitten kun valvot yökausia ja mietit missähän murkkusi mahtaa olla ja millaisessa kunnossa. Hätäilet siitä että onkohan teini mahdollisesti sammuneena pakkasessa, tuleeko hän yöksi kotiin vai ei, ja millaista porukkaa mahtaa olla niissä bileissä joissa hän on. Vaikka murkut luulevatkin osaavansa huolehtia itsestään, niin siitä huolimatta noita sammumisia, alkoholimyrkytyksiä, pahoinpitelyjä, raiskauksia ym. ym. sattuu yllättävän paljon.

Koulussa on jo eri meno ja sitten menot vaan kasvaa ja lapset huoitelee missä sattuu ja rahareikiä on älysti..



ja meillä ainakin toi 17 v rämpii ongelmista ongelmiin. Millon minkäkin asian takia poliisikuulusteluissa. Nyt onneks ite tajunnu olla juopottelematta jo kuukauden. Tosin koulunsa käyny koko ajan aivan hyvin, mut noi viikonloput ollu mitä sattuu..



Olen usein miettiny, et oli se niin helppoa, kun oli vain noita pikkutaaperoita kotona. Kaikki hommat pysyi hanskassa.

Kun vauvalla ei ole rytmiä, on itkuinen ja rinnalla jatkuvasti. Itse koen yövalvomiset, itkut ja kanniskelut rankemmiksi kuin uhmiksen kanssa taistelun.

Esikoisen kanssa ekat 5-6 kuukautta oli tosi rankkaa. Muutenkin olen molemmat vauva-ajat kokenut rankimmaksi tähän asti. Siis myös toisen kanssa. Nyt tytöt ovat 3 ja 5 -vuotiaita ja molemmat jo aika helppoja. Nuorimmalla uhmaa vielä päällä mutta sekin jo helpottaa. En kokenut edes uhmaikää kummankaan kanssa niin rankaksi kuin vauva-aikaa. Ja molemmat ovat kyllä oman osansa uhmasta antaneet. Luulen, että murrosikä on sitten seuraava kunnon koetinkivi vaikka varmasti sitäkin ennen tulee vaikeita vaiheita.

Murrosikäkin ainakin esikoisella on ihan simppeliä =)

Vauvat taasen niin ihania.



Sitten kun ovat omatoimisia, niin homma alkaa pyörimään paremmin.

varsinkin jos nukkuu vielä huonosti (kuten meillä molemmat nukkui)



vilkkaalla lapsella joka päivä on täynnä vaaratilanteita, kun on kykyjä ja vauhtia, muttei yhtään järkeä, eikä tottele mitään



ja jos nukkuu huonosti, äiti puolikoomassa valvomisesta yrittää pysyä perässä

ja siitä, minkä kokee rankaksi. Omani ovat vasta 4-vuotias, joka on vielä melko uhmainen raivoaja, tosin helpottamaan päin. Hänen kanssaan kuitenkin vaikeinta oli vauva-aika, oli itkuinen, suuritarpeinen vauva. Siihen verrattuna 2-vuotiaana saamansa pahimmillaan puolentoista tunnin itku-potku-raivarit olivat pientä. Nuorempi on pian 2-vuotias, ja hänen kanssaan ei ole vielä ollut rankkaa missään iässä. On rauhallisempi, nukkunut yleensä hyvin, saa raivareita ja uhmailee, mutta ihan eri volyymilla, kuin mihin olemme tottuneet. Luultavasti kuitenkin tosi hankalia aikoja on odotettavissa siinä kymmenen vuoden päästä...

Sanoisin, että on ollut helppoa sen jälkeen, kun lapsi täytti 4 vuotta.

lapset nyt 17, 13, 11,9, 3 ja 1v rankinta on vuodet 12-17

Hankalimmillaan lapsi on n. 14-vuotiaana; pojalle tuli järkeä 28v ja tyttärelle 16v.

Pieni lapsi potkii syliä, iso lapsi sydäntä.



Omat nyt 6 ja 11 ja allekirjoitan tuon kyllä!