Lue keskustelun säännöt.
G: Synkimmät, kielletyimmät ajatuksesi tai tunteesi äitinä?
18.02.2011 |
Olenkohan maailman ainoa äiti, jolla on ajoittain ollut väsyneenä kamalia tunteita ja päähänpistoja? Kun olen nukkunut huonosti kuukausitolkulla ja lapset huutavat ja vaativat, on käväissyt mielessä, että tapan heidät tai tapan itseni.
Näiden ajatusten aiheuttamaan syyllisyyttä ja häpeää en pysty sanoin kuvailemaan. Tai ehkä lähimpänä on tunne, etten ansaitse äidin arvonimeä ja lapset otetaan minulta pois jos kerron näistä jollekin. Näin siitä huolimatta, etten tietenkään oikeasti haluaisi tehdä mitään sellaista.
Lohduttakaa nyt please - kai joku muukin on joskus tuntenut näin?
Kommentit (50)
ja avuton.
Jotenkin se vastuu tuntui hirveän raskaalta, kun tiesi, ettei vauva itse voi vastata itsestään. Suoraan sanoen, en käynyt missään vauvakerhoissakaan, koska pelkäsin muiden huomaavan, kuinka huono äiti olen.
Minua pelotti, ettei kukaan rakasta sitä lasta yhtä paljon kuin minä. Tuntui siltä, että lapsen isäkin oli ihan välinpitämätön eikä osannut yhtään sitä lasta hoitaa. Anoppi meni vielä möläyttelemään omia juttujaan. Tuli hirveä olo, että jos kuolisin, niin lapsi varmaan kuolisi myös rakkauden ja huolenpidon puutteeseen.
Joskus, kun hän huusi enkä saanut häntä lopettamaan tai kun hän ei suostunut syömään, vaikka olisi pitänyt, kävi mielessä iskeä koko vauva päin seinää. Tietenkään en tehnyt mitään sellaista.
Kun lapsi kasvoi ja taidot karttuivat, niin oma olokin pikku hiljaa parani.
Hirveää aikaa se vauva-aika oikeastaan. Ja jos oli joitakin käytännön ongelmia, niin neuvolan tätikin oli ihan sormi suussa, vaikka oli itse jo kasvattanut kaksi omaa lasta.
Huh, onneksi ne vuodet ovat ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tekisi niin mieli hiukan ottaa ja pyörittää riveleistä ja kaikkea muuta... olen väsynyt, tuntuu että juuri nyt ei mikään toimi, lapset tekevät vain tuhojaan ymym
Koeta ottaa päivä ja hetki kerrallaan. Toivottavasti saat hoitoapua, niin että pääset välillä lepäämään ja nukkumaan.
Lapsista on kuitenkin myöhemmin paljon iloakin. Heissä on paljon luovuutta.
sanonut äärimmäisen väsyneenä ostavani liput Timbuktuun ja lähteväni yksin pitkälle lepomatkalle.
Omia lasten (3kpl) kanssa tunne on tullut ehkä kolme kertaa (8 vuoden aikana). Lisäksi toimitaan kriisisijaisperheenä ja silloin väsyttävimmässä hetkessä on ajatellut, että miten joku LAPSI voi olla noin ärsyttävä!
Eli aika pitkä pinna mulla on enkä hermostu/väsähdä kovin helpolla. Mutta meitä on moneksi, jokaisella vahvuutensa ja heikkoutensa.
Minusta aivan terve äiti ei voi synkälläkään hetkellä ajatella oman lapsensa tappamista! Silloin on jotain vialla.
Omat kaksi lastani ovat molemmat valvottaneet vauvana. Viikkoja, kuukausia elin tunnin-parin unipätkillä nukkumatta yli kolmea tuntia kerralla. Silti synkin ajatus oli vain: eikö tämä ikinä lopu... ja toivoin tietysti että joku tulisi ja veisi vauvan jonnekin vaikka puoleksi vuorokaudeksi, että saisin nukkua.
Uhmaiässä nuorempi lapsista oli niin raivostuttavan kamala, että pari kertaa teki mieli lyödä. Silloin ajattelin, että olen tulossa hulluksi... onneksi se meni ohi piakkoin.
Mutta ei, minusta toistuvat ajatukset lapsen vahingoittamisesta tai tappamisesta eivät kuulu normaaliin äitiyteen! Hankkikaa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt ei puhuta harkituista suunnitelmista surmata ketään, vaan mieleen tulevista ajatuksista.
Sairasta on edes ajatella omien lasten tappamista.
Vielä sairaampaa on naamioida sen normaaliksi kun se nyt vaan oli ajatus /miete. SICK!
Ja kyllä, olen kokenut synnytyksen jälkeisen masennuksen ja minulla on krooninen kipu ja 2 muuta kroonista sairautta. En vaan edes ajatuksen tasolla ymmärrä miten lasten listiminen helpottais mua ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
29 voi ihan rauhassa varmistaa tämän esim. psykologilta, ellei muuten usko.
Minusta aivan terve äiti ei voi synkälläkään hetkellä ajatella oman lapsensa tappamista! Silloin on jotain vialla.
Omat kaksi lastani ovat molemmat valvottaneet vauvana. Viikkoja, kuukausia elin tunnin-parin unipätkillä nukkumatta yli kolmea tuntia kerralla. Silti synkin ajatus oli vain: eikö tämä ikinä lopu... ja toivoin tietysti että joku tulisi ja veisi vauvan jonnekin vaikka puoleksi vuorokaudeksi, että saisin nukkua.
Uhmaiässä nuorempi lapsista oli niin raivostuttavan kamala, että pari kertaa teki mieli lyödä. Silloin ajattelin, että olen tulossa hulluksi... onneksi se meni ohi piakkoin.
Mutta ei, minusta toistuvat ajatukset lapsen vahingoittamisesta tai tappamisesta eivät kuulu normaaliin äitiyteen! Hankkikaa apua.
Juuri tällaiset ihmiset ovat esim. vanhempina huonoja; kyky tuntea ja hyväksyä tunteita on rajoittunut ja ahdas. Olen tuntenut läheisesti juuri tällaisen ihmisen, ja hänestä tuli perheen perustettuaan kammottavan huono puoliso ja isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole normaali ts. normaalissa mielentilassa. Eli ei se silloin ole normaalia. Ja on haettava sitä apua heti! Koska jos on syvästi uupunut eikä tee asialle mitään niin eihän se tilanne itsestään häviä. Väsymys kasvaa ja kasvaa ja kohta voi jo oikeasti tehdä jotain.
Mutta ihan pienet jutut voivat jo auttaa. Rohkeasti pyydätte hoitoapua. Ja sitten mars kosmetologille tai vaikka yöksi hotelliin.
Minusta aivan terve äiti ei voi synkälläkään hetkellä ajatella oman lapsensa tappamista! Silloin on jotain vialla.
Omat kaksi lastani ovat molemmat valvottaneet vauvana. Viikkoja, kuukausia elin tunnin-parin unipätkillä nukkumatta yli kolmea tuntia kerralla. Silti synkin ajatus oli vain: eikö tämä ikinä lopu... ja toivoin tietysti että joku tulisi ja veisi vauvan jonnekin vaikka puoleksi vuorokaudeksi, että saisin nukkua.
Uhmaiässä nuorempi lapsista oli niin raivostuttavan kamala, että pari kertaa teki mieli lyödä. Silloin ajattelin, että olen tulossa hulluksi... onneksi se meni ohi piakkoin.
Mutta ei, minusta toistuvat ajatukset lapsen vahingoittamisesta tai tappamisesta eivät kuulu normaaliin äitiyteen! Hankkikaa apua.
Juuri tällaiset ihmiset ovat esim. vanhempina huonoja; kyky tuntea ja hyväksyä tunteita on rajoittunut ja ahdas. Olen tuntenut läheisesti juuri tällaisen ihmisen, ja hänestä tuli perheen perustettuaan kammottavan huono puoliso ja isä.
Jos se ei kaikilla sitä ole?
Mä oon juuri tällanen et oon kokenut äitiyden positiivisena elämänvaiheena, ehkä osittain siksi, että mun lapset on olleet helppoja. Miksi mulla ei ole sitä oikeutta olla onnellinen jos kerran olen. Ei se ole kuule mitään tunteiden kieltämistä.
Mä vaan rakastan mun lapsiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noita synkkiä ajatuksia kun tappelee teinien ja uhmaikäisten kanssa. Mutta kai niitä joskus tulee melkein kaikilla,tuskin kukaan on niin täydellinen ettei joskus tulisi mustia ajatuksia mileen kun on noikein hankala tilanne päällä. Ihan normaalia niin kauan kuin ei etene ajatuksista tekoihin. Ihmisiähän me äiditkin vaan ollaan..joskus sitä vaan säikähtää itsekin ajatuksiaan.
takana oli henkisesti vaikea raskaus. Olin ollut tosi alamaissa raskauden ajan, jostain syystä neuvolassa ei siitä välitetty. Neuvolantäti teetti mielialakyselyn mutta ei koskaan lukenut sitä. Lääkärille kerroin että mulla on ollut hankalaa, niin hän katsoi minua ja sanoi " tiedäthän mitä voi tehdä jos raskaus ei ollut suunniteltu - se on lapsen etu syntyä rakastavaan kotiin toivottuna". Sensellaista.
Vauva syntyi ja ensi alkuun en tuntenut rakkautta häntä kohtaan. Syyllisyyttä sitäkin enemmän. Istuin vauva sylissä kaiket päivät ja itkin koska hänellä oli käynyt niin huono tuuri että äiti ei rakasta häntä. Vihasin itseäni. No, sitten se rakkaus tuli. Pari viikkoa siihen meni. En ole kertonut tästä kenellekään ikinä ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan toivoo että tuollaisia ajatuksia ajattelevat hankkisivat apua ja kiireesti!
Vai olenko tosiaan huono vanhempi jos mieleeni ei ole tullut tappaa lastani? Mielenkiintoinen tämä av-palsta!
Sairasta on edes ajatella omien lasten tappamista.
Vielä sairaampaa on naamioida sen normaaliksi kun se nyt vaan oli ajatus /miete. SICK!Ja kyllä, olen kokenut synnytyksen jälkeisen masennuksen ja minulla on krooninen kipu ja 2 muuta kroonista sairautta. En vaan edes ajatuksen tasolla ymmärrä miten lasten listiminen helpottais mua ...
Jos omat ajatukset tuntuvat sairailta. En nyt tietenkään puolustele kenenkään tappamista, mutta näköjään löytyy aika paljon ihmisiä, jotka ovat asiaa ajatelleet ryhtymättä kuitenkaan koskaan käytännön toteutukseen. Itseäni nuo ajatukset joskus helpottavat, saa jotenkin perspektiiviin oman vitutuksensa ja tajuaa, että en nyt ehkä kuitenkaan olisi valmis menemään ihan niin pitkälle kuin voisi.
Vaikka pahimmillaan olen ollut totaalisesti väsymyksen runtelema niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Oli tilanne mikä tahansa, en ole koskaan ajatellut kenenkään listimistä. Pahin ajatus, mitä minulla on ollut, on se, että kaksoset ovat pilanneet mun elämäni (muitakin lapsia siis on). Ja pahimmassa väsyssä olen tainnut itkeä ja sanoa joskus yön pimeinä tunteina heille (kun olivat 3v), että "te pilaatte kaiken".
Enhän mä niitä poiskaan antaisi, mutta vaikeimman kautta tässä on menty.
ja näsäviisastelee, on käynyt mielessä, että pitäis ottaa toisella kädellä tukasta läpsiä toisella poskille #flat flat flat#. Ottaa päähän kun ei osaa kasvattaa lapsesta sellaista ihmistä kuin haluaisi..
miten kumauttaisin vauvan pään seinään, mutta en siitä huolestunut koska se oli vaan puhdasta agression purkua siitä kun ei saanut nukkua tarpeeksi jne. Koko ajan tiesin etten ikinä tekisi mitään sellaista vauvalle ja rakastin lasta sydämeni pohjasta. Sellanen ajatus oli vaan hetken helpotus kun otti oikein aivoon.
sellainen ihmminen/äiti joka haluaisin olla. Haluaisin olla iloinen, reipas ja positiivinen, mutta tuntuu että olen jotenkin "ahdistunut" ja alakuloinen, yritän sitten esittää aina iloista ja jaksavaa..
Lisäksi olen niin vihainen itselleni koska en huolehtinut ehkäisystäni tarpeeksi ajoissa, synnytyksen jälkeen tuli yhdet menkat ja olin taas raskaana. Toisaalta olen todella iloinen raskaudestani ja mies odottaa innoissaan uutta tulokasta, mutta suoraan sanottuna pelottaa oma jaksaminen. Ärsyttää olla tälläinen valittaja nysverö, miks en vaan voisi olla tyytyväinen omaan elämääni.
En ole koskaan ajatellut tappamista tms väkivaltaa. Kamala morkkis tulee jo siitä kun huutaa kiukuttelevalle esikoiselle. Mutta heti kyllä huomaa, että kun saa nukkua kunnolla, niin ei oo mitään ongelmia ittensä kanssa ja hermojensa hallinnan kanssa. Morkkis vaan on megalomaaninen, kun on tiuskinut ja puhunut ilkeästi lapselleen. Mutta toisaalta kun miettii, että oot saatavilla 24/7, niin kyllä siinä välillä väsähtää. Ja mulla ainakin ärtymys nousee usein siitä, että mies ei laita tikkua ristiin....