Poliisi voi erehtyä arvioinnissaan - sossu ei?
Poliisien koulutukseen kuuluu arvioida ihmisen elekieltä ja tulkita myös sanatonta viestintää.
Sen lisäksi heillä on työnsä tukena tarkka rikostekninen tutkimus, jonka pohjalta pitää näyttöä löytyä, ennen kuin syytettä voidaan nostaa ketään vastaan. Silti he voivat erehtyä päätelmissään - eikö ole uskomatonta...
Sossujen koulutukseen ei kuulu alkeellisimpiakaan kursseja ihmistuntemuksen alalta, eikä heidän työssään tarvita mitään todisteita syytteiden nostamiseen. Huostaanoton teossa heidän on osattava vain yksi asia eli muistaa kirjata hallinto-oikeuteen lähtevään huostahakemukseen, että huostaanotto perustellaan lapsen edun nimissä. Se riittää, mitään todisteita ja näyttöä ei tarvita, ei vanhempien suhteen ihmistuntemustakaan, hakemus menee oikeudessa läpi aina, siis aina kun se vain perustellaan lapsen edulla.
Suomen lastensuojelun suhteen sossuja pidetään kuitenkin TÄYSIN EREHTYMÄTTÖMINÄ todisteettomissa tulkinnoissaan esim. vanhempien kyvyssä lapsestaan huolehtimiseen... Käsittämätöntä.
Suomalaiset ovat todella tyhmää kansaa, täysin viranomaisten vedätettävissä, HAH!
Sitten vielä uskotaan joihinkin sossun salaisiin kansioihin, joita ei todellisuudessa ole olemassakaan!
Joka vanhempi voi antaa ne esim. toimittajien luettaviksi. Kun toimittajat nostavat sossujen rikoksia julkisuuteen, vaahtoaa tyhmä ja typerä kansa sossujen "salaisesta tiedosta", joka on muka kaikkien muiden ihmisten ymmärrystä ylempää TODISTAMATONTA tietoa.
Kommentit (112)
Itsehän sossu itselleen kuoppaa kaivaa kun huseeraa ja pilaa toisten elämiä. Kun Sossu on tarpeeksi monen perheen tuhonnut niin perheet nousevat kapinaan sossua vastaan. Oikeastaan sossun ei tarvitse astua kun yhden vaikutusvaltaisen henkilön varpaille näissä asioissa niin sossun peli on pelattu. Kiitos kaikille rohkeille ketkä uskaltavat sossun painostuksesta huolimatta tuoda kokemansa vääryydet julki, eihän nämä asiat salailulla partane. Jos vääryyttä ei kukaan kyseenalaista niin ei se oikeus koskaan toteudukaan.
Mä työskentelen nuorten psykiatrista apua tarvitsevien nuorten parissa, ja kokemukseni on että ls ei kykene huostaanottamaan edes niitä pahoinvoivia nuoria kun vanhempien oikeudet menevät aina nuoren tai lapsen oikeuksien edelle.
Mä ihmettelen miten voi olla näin erilainen käsitys ihmisillä?
Kaikki joiden ala vaikka vähänkin sivuaa lastensuojelua ovat sitä mieltä että vanhempien oikeudet ovat liiallisia verrattuna lapsen hätään, ja sitten ne ketkä ovat ls-asiakkaita ovat sitä mieltä että sossuilla on mielivalta?
Kukakohan tässä nyt sitten erehtyy?
Mä työskentelen nuorten psykiatrista apua tarvitsevien nuorten parissa, ja kokemukseni on että ls ei kykene huostaanottamaan edes niitä pahoinvoivia nuoria kun vanhempien oikeudet menevät aina nuoren tai lapsen oikeuksien edelle. Mä ihmettelen miten voi olla näin erilainen käsitys ihmisillä? Kaikki joiden ala vaikka vähänkin sivuaa lastensuojelua ovat sitä mieltä että vanhempien oikeudet ovat liiallisia verrattuna lapsen hätään, ja sitten ne ketkä ovat ls-asiakkaita ovat sitä mieltä että sossuilla on mielivalta? Kukakohan tässä nyt sitten erehtyy?
mistäs se sitten johtuu? Liian alhainen ilmoituskynnys? työllistää myös aivan hirveästi kunnan sos.tt:tä
Kukakohan tässä nyt sitten erehtyy?
Mulla on itselle mielenterveysongelmia ja onhan näitä tällaisia ketjuja aina surullista lukea. It takes one to know one. Ulosannin ja sisällön välillä on ristiriita.
Mä työskentelen nuorten psykiatrista apua tarvitsevien nuorten parissa, ja kokemukseni on että ls ei kykene huostaanottamaan edes niitä pahoinvoivia nuoria kun vanhempien oikeudet menevät aina nuoren tai lapsen oikeuksien edelle.
Mä ihmettelen miten voi olla näin erilainen käsitys ihmisillä?
Kaikki joiden ala vaikka vähänkin sivuaa lastensuojelua ovat sitä mieltä että vanhempien oikeudet ovat liiallisia verrattuna lapsen hätään, ja sitten ne ketkä ovat ls-asiakkaita ovat sitä mieltä että sossuilla on mielivalta?
Kukakohan tässä nyt sitten erehtyy?
Nämä kaiken diaknosoivat psykiatrit ovat surullisen monesti sitä pahinta myrkkyä, minne lapsi voi joutua, tässä vähän lainausta yhdestä hyvästä tekstistä:
Valemuistot hajoittavat perheitä, älkää leimatko lapsia huoten vyöhykkeillä!
Maaliskuussa 1992 joukko tunnettuja psykologeja
ja psykiatreja, heidän joukossaan CSlCOPin Ray
Hyman, perusti yhdessä säätiön nimeltä False
Memory Syndrome (FMS) Foundation, valemuisto-
säätiö. Sen päätoimisto sijaitsee Philadelphiassa,
Yhdysvalloissa, ja sitä johtaa kouluttaja Pamela
Freyd. Säätiön tarkoitus on vastustaa nopeasti
kasvavaa ja epäilyttävää muotiterapiaa, joka
hajottaa tuhansia perheitä, tuottaa potilaille
elinikäisiä henkisiä arpia ja särkee viattomien van-
hempien ja sukulaisten sydämiä. Kohteena on itse
asiassa 1 990-luvun mielenterveyskriisi.
Tämä surullinen juttu alkoi Freudista. Uransa
alkuvaiheessa, kun hän vielä käytti hypnoosia,
hän hämmästyi niistä lukuisista naisista, jotka transsis-
sa ollessaan kaivoivat esiin lapsuusmuistoja siitä,
miten oma isä oli raiskannut heidät. Meni vuosia
ennen kuin hän vakuuttui siitä, että nämä naiset
vain kuvittelevat. Muut psykiatrit ja analyytikot oli-
vat samaa mieltä. Lapsiin kohdistuvan insestin
olemassaolo tulkittiin mahdollisimman vähäiseksi
yli 50 vuoden ajan. Vasta 1980-luvulla heiluri alkoi
Iyödä toiseen suuntaan, kun todisteita lasten sek-
suaalisesta hyväksikäytöstä alkoi tulla ilmi. Nykyi-
sin ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tällainen in-
sesti ole paljon yleisempää kuin vanha Freud ja
suuri yleisö osasivat aavistaa.
Freudin hylkäämät menetelmät uusiokäyttöön
Viime vuosikymmenen lopulla Yhdysvalloissa jul-
kisuuteen ilmestyi outo terapeuttinen villitys. Sa-
dat huonosti koulutetut terapeutit alkoivat käyttää
juuri niitä menetelmiä, jotka Freud oli hylännyt. He
kutsuivat itseään "traumatisteiksi". Joka puolella
Yhdysvaltoja he vaivuttivat potilaitaan hypnoosiin
ja usuttivat näitä hienovaraisesti muistamaan lap-
suuden aikaisia sukupuolisia traumoja, joiden
muisto oli oletettavasti täysin kadonnut vuosikym-
menien ajaksi. Tälle ilmiölle on nimikin: Vuosikym-
meniä Viipynyt Paljastus eli VVP (Decades De-
layed Disclosure, DDD). Neljä viidesosaa VVP-
kokemuksen todistajaksi ilmoittautuneista poti-
laista on 25-45 -vuotiaita naisia. Heidän vanhem-
mistaan 60 prosentilla on korkeakoulututkinto ja
25 prosentilla muu ylempi tutkinto. Yli 80 prosent-
tia vanhemmista on yhä naimisissa ensimmäisen
puolisonsa kanssa.
Tyypillinen tarina saattaa mennä näin: Kol-
missakymmenissä oleva nainen hakeutuu terapi-
aan, koska hän potee erilaisia oireita, jotka vaih-
televat lievästä masennuksesta, levottomuudes-
ta, päänsäryistä ja laihdutusvaikeuksista vakaviin
oireisiin kuten anoreksiaan. Uusimpaan mielen-
terveysvillitykseen langennut terapeutti päättää
melkein ensi istumalta, että oireet johtuvat lapse-
na koetun pahoinpitelyn tukahdutetusta muistos-
ta. Potilas järkyttyy syvästi kuullessaan tällaisen
ehdotuksen ja kiistää, että sellainen olisi ollut mi-
tenkään mahdollista. Mitä kiivaammin potilas kiis-
tää, sitä vammempi terapeutti on siitä, että kysees-
sä on tuskallisten muistojen tukahduttaminen.
Sitten potilas voidaan hypnotisoida, hänelle
voidaan tehdä narkoanalyysi eli potilaalle anne-
taan suoneen ns. totuusseerumia tai hänet voi-
daan rentouttaa transsin kaltaiseen tilaan. Poti-
laan lapsuudenaikaisesta traumasta vakuuttunut
terapeutti kehottaa häntä toistuvasti muistamaan
kaukaisen tapahtuman yksityiskohdat. Jos potilas
on altis suggestiolle ja halukas miellyttämään te-
rapeuttiaan, hän alkaa vastata johdatteleviin kysy-
myksiin ja vähemmän ilmeisiin vihjeisiin juuri siten
kuin terapeutti haluaa.
Kuukausien, ehkä vasta vuosien kuluttua po-
tilaan mieleen ilmestyy selkeitä mielikuvia. Hämä-
rät hahmot uhkaavat häntä seksuaalisesti. Jatku-
van yllyttämisen myötä nämä muistot saavat elä-
vämmän sisällön. Potilas alkaa tunnistaa pahoin-
pitelijän isäkseen, isoisäkseen tai sedäkseen.
Mitä tarkemmiksi mielikuvat muodostuvat, sitä va-
kuuttuneemmiksi sekä potilas että terapeutti tule-
vat siitä, että kauhea totuus on vihdoinkin saatu
päivänvaloon. Hyvin koulutetuille psykiatreille täl-
laiset yksityiskohdat todistavat juuri päinvastaista.
Lapsuuden muistot ovat pahamaineisen epäsel-
viä ja yksityiskohtien muistaminen on vahva merk-
ki mielikuvituksesta.
Kun virheelliset muistot muuttuvat entistä va-
kuuttavammiksi, potilaan viha entisiä rakastettuja
omaisiaan kohtaan kasvaa. Terapeutti yllyttää
häntä purkamaan vihansa, käymään pahanteki-
jäänsä vastaan ja jopa haastamaan tämän oikeu-
teen henkisen kärsimyksen aiheuttamisesta. Poti-
laan vanhemmat ovat ällistyneitä tyttärensä syy-
töksistä ja kiistävät kaiken kiihkeästi. Totta kai he
kiistävät, terapeutti sanoo, ehkäpä he itsekin ovat
tukahduttaneet tapaukseen liittyvät muistonsa.
Perhe on tässä vaiheessa tuhoon tuomittu. Ra-
kastavasta tyttärestä on käsittämättömällä tavalla
tullut katkera vihollinen. Hän saattaa liittyä inses-
tistä selvinneiden ryhmään, jossa hänen uskonsa
vahvistuu samankaltaisista kertomuksista. Hän
saattaa pitää paitaa, jossa lukee "Minä selviydyin."
Insestikokemuksen unohtaminen pelkka myytti
Kukaan ei epäile sitä, etteikö lapsia pahoinpidel-
täisi seksuaalisesti, mutta melkein aina sellaiset
kokemukset myös muistetaan. Itse asiassa se on
elinikäinen haava, joka märkii häpeää ja suuttu-
musta. Tutkimusten mukaan yksikään vanhem-
pansa murhan todistajana ollut lapsi ei ole tukah-
duttanut kamalaa muistoaan. Seksuaalisen inses-
tin kohteeksi joutuneet lapset eivät pelkästään jätä
tuskaisaa muistoaan torjumatta, vaan he yrittävät
turhaan unohtaa sitä. (Muiston torjuminen tarkoit-
taa, että kokemus unohtuu täysin, ilman tietoista
yritystä.) Väite, että lapsuuden aikaiset traumat
voivat täydellisesti unohtua vuosikymmenien ajak-
si on meidän aikamme suuri mielenterveysmyytti
- myytti, joka ei ainoastaan tuhoa perheitä vaan
tekee suurta tuhoa myös psykiatrialle.
Kun valamiehistöt ennen vanhaan havaitsivat
vanhemman syylliseksi insestiin, uhrin todistuk-
sen tukena oli aineistoa: valokuvia, päiväkirjoja,
kirjeitä, muiden ihmisten lausuntoja, aiempaa su-
kupuolisesti häiriintynyttä käytöstä tai jopa avoin
tunnustus. Nykyisin valamiehistöt arvioivat van-
hemman syyllisyyttä yhä useammin pelkästään
"uhrin" terapiassa paljastuneiden muistojen poh-
jalta.
Näin potilaita ja heidän perheitään voidaan
vammauttaa eliniäksi. Heidät johdatetaan usko-
maan, että tukahdutettujen muistojen palauttami-
nen päivänvaloon hävittää heidän oireensa. Todel-
lisuudessa käy kuitenkin usein päin vastoin: oireet
pahenevat, koska ihmissuhteet rakkaiden ihmis-
ten kesken hajoavat. Kaiken lisäksi tämä hoito
saattaa johtaa siihen, että potilas kieltäytyy toisen
psykiatrin hoidosta, ellei tämäkin ole FMS-epide-
mian uhri. Pamela Freyd on verrannut näitä trau-
matisteja kirurgiin, joka tekee aivoleikkauksen
haarukalla ja veitsellä. Toisten mielestä epidemia
muistuttaa monin tavoin menneiden aikojen noita-
vainoja, jolloin häiriintyneet naiset saatiin usko-
maan, että he ovat saatanan vallassa. Paholainen
on vain vaihtunut pahaksi vanhemmaksi.
FMS tuottaa muitakin ilmiöitä kuin väitettyä
insestiä. Traumatistit yllyttävät tuhansia uhrejaan
muistamaan, miten he osallistuivat lapsena saa-
tananpalvojien kulttimenoihin, joissa tapettiin vau-
voja, syötiin niiden lihaa ja harrastettiin sitäkin
kuvottavampia rituaaleja. Vaikka kiinnostus okkul-
tismia kohtaan onkin kasvussa, ja itseään hyvän-
tahtoisina noitina pitävien naisten ja miesten mää-
rä on huvittavasti lisääntynyt, poliisi ei ole vielä-
kään paljastanut vakuuttavaa näyttöä siitä, että
saatanallisia kultteja olisi olemassa. Siitä huoli-
matta hypnoosissa ja unilääkkeiden vaikutuksen
alaisena syntyneet muistot tällaisista rituaaleista
voivat muodostua yhtä voimakkaiksi kuin muistot
sukupuolisesta pahoinpitelystä.
Muut suggestiolle alttiit potilaat ovat puo-
linukuksissa "muistaneet", kuinka kaukaisilta pla-
neetoilta tulleet muukalaiset olivat siepanneet hei-
dät ja käyttäneet heitä seksuaalisesti hyväkseen.
Noin vuoden välein tällaisen FMS-kokemuksen
läpi käynyt henkilö kirjoittaa vakuuttavan kirjan
seikkailuistaan avaruuden olentojen kanssa. Kir-
joja mainostetaan runsaasti ja niistä puhutaan te-
levisio-ohjelmissa, ja miljoonia dollareita siirtyy kir-
joittajan sekä mistään piittaamattoman kustanta-
jan taskuihin. Toinen muodikas FMS:n laji sopii
hyvin muodikkaaseen jälleensyntymisoppiin:
muistojen palauttaminen edellisestä elämästä.
Insestimuistot myyvät hyvin
Pop-psykologian kirjoissa kaupitellaan myyttiä,
jonka mukaan lapsena koetun pahoinpitelyn muis-
to voi olla torjuttuna vuosikymmeniä. Näitä kirjoja
alkaa olla yhtä paljon kuin kirjoja jälleensyntymi-
sestä, saatanallisista kulteista ja lentävistä lauta-
sista. Ylivoimaisesti pahin esimerkki on myynti-
menestys Courage to heal/(Harper & Row, 1988),
jonka ovat kirjoittaneet Ellen Bass ja Laura Da-
vis. Kummallakaan naisella ei ole psykiatrista
koulutusta, mutta heidän kirjastaan on silti tullut
Raamattu monille, jotka uskovat olevansa insestin
uhreja. Davis pitää itse itseään selviytyjänä, koska
hän muisti terapiassa joutuneensa isoisänsä
hyökkäyksen kohteeksi. Eräässä satoja syytettyjä
vanhempia koskeneessa selvityksessä havaittiin,
että melkein jokaisen tytär oli saanut voimakkaasti
vaikutteita Courage to Heal -kirjasta.
Lainauksia
Ellen Bassin ja Laura Davisin kirjan Courage to Heal.
pahimmista kohdista
"Voit luulla, ettei sinulla ole muistoja, mutta usein kun alat puhua muistoistasi, esiin nousee kooste tunnelmia, reaktioita ja muistikuvia, joista voi koota merkittävää tietoa. Voidaksesi sanoa 'minua pahoinpideltiin' et tarvitse sellaista tarkkaa muistoa, joka kestäisi oikeudessa. Usein tieto sutä, että sinua on käytetty hyväksi, alkaa pienestä tunteesta, aavistuksesta... Oleta, että tunteesi on perusteltu... Jos luulet, että sinua on käytetty hyväksi ja elämäsi osoittaa siitä oireita, silloin sinua todella on pahoinpidelty."
"Jos et muista pahoinpitelyäsi, et ole yksin. Monilla naisilla ei ole muistoja, ja monet eivät koskaan saa muistoja. Se ei tarkoita, etteikö heitä olisi pahoinpidelty."
"Jos pidit yllä kuvitelmaa, että lapsuutesi oli 'onnellinen', silloin sinun on murehdittava kuvittelemaasi lapsuutta..Sinun on luovuttava ajatuksesta, että vanhempasi ajattelivat sinun parastasi... Jos sinulla on rakkauden tunteita pahoinpitelijääsi kohtaan, sinun on sovitettavä rakkautesi siihen tosiasiaan, että hän pahoinpiteli sinua ... voi olla, että sinun täytyy surra sitä, ettei lapsillesi enää ole sukua, etkä koskaan saa perintöä eikä sinulla ole perhesiteitä."
"Jos muistikuvasi pahoinpitelystä ovat sumeita, sinun on hyvä ymmärtää, että sinulta voidaan hankkia tietoja ristikuulustelussa ... totta kai tällaiset todisteiden vaatimukset ovat kohtuuttomia. Eihän sinun velvollisuutesi ole todistaa, että sinua on pahoinpidelty."
"Jos haluat olla vihainen, mutta et oikein kykene suuttumaan, voi olla keinoja joilla pääset siitä kiinni. Ihan kuin pumppua käynnistettäessä siihen kaadetaan vettä, niin samaan tapaan sinäkin voit tehdä yhtä ja toista saadaksesi suuttumuksen käyntiin. Kun pääset siitä jyvälle, se alkaa virrata itsestään."
"Voit uneksia murhasta tai kastraatiosta. Sellaisten näkymien yksityiskohtainen kuvitteleminen voi olla miellyttävää ... anna kuvitelmien tulla sydämesi kyllyydestä."
FMS-tapauksia selostavasta kirjallisuudesta
voi poimia muutaman tyypillisen kauhukuvan:
Eräs 28-vuotias nainen syyttää isänsä ahdistel-
leen häntä, kun hän oli vielä puolivuotinen vauva.
"Muistan, miten isäni pani peniksensä lähelle kas-
vojani ja hieroi sillä kasvojani ja suutani." Todelli-
suudessa ei ole olemassa vähintäkään todistusai-
neistoa siitä, että kuusikuukautinen lapsi voisi saa-
da säilyviä muistoja mistään tapahtumasta. Betsy
Peterssen kirjoittaa kirjassaan Dancing with Dad-
dy (Bantam 1991), miten hänen terapeuttinsa sai
hänet vakuuttuneeksi siitä, että hän oli joutunut
kolmivuotiaana isänsä raiskaamaksi. "En tiedä,
keksinkö sen itse vai en", hän sanoi terapeutilleen.
Hän vastasi: "Se tuntuu keksityltä, koska silloin
kun tuollaista tapahtuu, kaikki toimivat niinkuin sitä
ei olisi tapahtunut."
Vuonna 1986 Patti Barton haastoi isänsä
oikeuteen sukupuolisen hyväksikäytön vuoksi.
Väitetyn rikoksen tapahtuessa Barton oli ollut 15
kuukauden ikäinen. Hän sai palautettua tapauk-
sen mieleensä vasta 33:nnessa terapiaistunnos-
saan. Hän muisti myös yrittäneensä kertoa äidil-
leen, mitä isä oli tehnyt: "Ma, ma, ma!"ja "Da, da,
da!"
Geraldo Riveran televisio-ohjelmassa oli
vuonna 1991 kolme traumoistaan "selviytynyttä"
naista. Yksi heistä väitti murhanneensa 40 lasta
saatananpalvojien menoissa, mutta unohtaneen-
sa koko asian siihen asti kunnes hänen muistinsa
elpyi terapiassa. Myös tunnetut viihdetaitelijat ovat
lietsoneet FMS-epidemiaa puhumalla traumois-
taan avoimesti television sensaatio-ohjelmissa.
Esimerkiksi näyttelijä Roseanne Barr sai vast'-
ikään terapiassa tietää, että hän joutui lapsena
useita kertoja vanhempiensa pahoinpitelemäksi.
Ensimmäisen kerran näin oli tapahtunut, kun hän
oli kolmevuotias. Barrin tarinasta tehtiin laajalevik-
kisen People-lehden kansikuvajuttu. Barrin van-
hemmat ja sisaret kiistävät hänen väitteensä ja
ovat uhanneet viedä asian oikeuteen. Yksi entinen
Miss Amerikka, Marilyn Van Derbur on niin ikään
esiintynyt uutisissa väitteineen, joiden mukaan
hän on palauttanut vuosikymmenien takaa muis-
ton siitä, että hänen isänsä käytti häntä hyväk-
seen.
On huolestuttavaa, että noin kymmenessä
osavaltiossa säädöksiä on muutettu siten, että
vanhempiaan vastaan voi ryhtyä käräjöimään kol-
men vuoden sisällä siitä kun hyväksikäyttö on
palautunut mieleen! Ensimmäinen "torjuttuun
muistikuvaan" perustunut tuomio langetettiin
1990: George Franklin sai elinkautisen kahdek-
sanvuotiaan lapsen murhasta, jonka hän oli tehnyt
1969. Tuomio perustui lähes täysin hänen tyttä-
rensä silminnäkijäkertomukseen, joka oli palautu-
nut mieleen 20 vuoden unohduksen jälkeen. Vuot-
ta myöhemmin eräs pennsylvanialainen mies tuo-
mittiin murhasta, kun häntä vastaan todistanut
mies kertoi mitä hän oli nähnyt viisivuotiaana mut-
ta unohtanut sitten tapauksen 16 vuodeksi.
Traumatistit yllyttävat kertomaantarinoita
Vaikka terapeutit yleensä kiistävät esittävänsä joh-
dattelevia kysymyksiä, heidän istuinnoistaan teh-
dyt nauhoitukset todistavat muuta. Jos potilas ei
tuota mitään muistoja, he yllyttävät häntä keksi-
mään tarinan. Eräs terapeutti, joka väittää hoi-
taneensa 1 500:aa insestin uhria, selittää mene-
telmäänsä. Hän sanoo potilaalle: "Kuulkaahan,
minun kokemukseni mukaan monet ihmiset, jotka
kamppailevat samojen ongelmien parissa kuin te-
kin, ovat joutuneet kokemaan todella tuskallisia
asioita lapsena - ehkäpä heitä oli hakattu tai käy-
tetty hyväksi. Mahtoikohan jotakin sen kaltaista
tapahtua teillekin?" Eräs toinen traumatisti sanoo:
"Sinä kuullostat ihmiseltä, jota on käytetty seksu-
aalisesti hyväksi. Kerro mitä se paskiainen teki
sinulle."
FMS-epidemia ei olisi niin paha juttu, jos täl-
laiset terapeutit olisivat vain rahasta kiinnostuneita
huijareita. Surullinen totuus on kuitenkin, että he
ovat tosissaan. Niinhän olivat aikoinaan nekin lää-
kärit, jotka yrittivät parantaa ihmisiä vuodattamalla
heidän vertaan, tai ne kirkonmiehet, jotka "paran-
sivat" noitia kiduttamalla, hirttämällä ja polttamal-
la.
Paremmin koulutetut, vanhemmat psykiatrit
eivät usko, että lapsena koettuja traumoja voisi
torjua mielestään muuten kuin harvinaisissa aivo-
vammatapauksissa. Mitään todisteita ei ole siitä-
kään, että hypnoosi parantaisi muistia. Se saattaa
kyllä parantaa muistikuvien vammuutta, mutta ei
niiden tarkkuutta. Paljon todisteita on siitäkin, että
täysin tekaistuja muistikuvia voidaan istuttaa sug-
gestioalttiin potilaan mieleen.
Lawrence Wright kertoi kaksiosaisessa ar-
tikkelissaan "Remembering Satan" (New Yorker,
17. ja 24. toukokuuta 1993) traagisen tarinan Paul
Ingramista, Washingtonin osavaltiosta Olympias-
ta kotoisin olevasta poliisista, jota hänen kaksi
aikuista tytärtään syyttivät seksuaalisesta hyväk-
sikäytöstä. Väitetty rikos oli tapahtunut tyttöjen
vielä ollessa lapsia. Ingramin perhe oli vakaumuk-
sellisesti helluntailainen, ja he uskoivat että Saa-
tana pystyy pyyhkimään pois kaikki muistot tällai-
sista rikoksista. Ingram ei itse muistanut mitään,
mutta viisi kuukautta kestäneiden kuulustelujen
jälkeen hän alkoi uskoa olevansa syyllinen. Psy-
kologi Richard Ofshe kirjoitti asiasta julkaisussa
nimeltä Internationa Journalof Clinicaland Expe-
rimental Hypnosis (vol.11:125-155, 1992),otsikol-
la "Tahaton hypnoosi kuulusteluissa". Hän kertoo
sepittäneensä itse tapauksen, jossa Ingram oli
muka käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen poi-
kaansa ja tytärtään. Kehotettuaan useita kertoja
Ingramin "näkemään" tämänkin tapauksen, In-
gram laati kirjallisen tunnustuksen!
Sveitsiläinen psykologi Jean Piaget on kerto-
nut, että hänellä on elävä muistikuva siitä, miten
hänet yritettiin kidnapata kaksivuotiaana. Siep-
paajan suunnitelma oli mennyt myttyyn, koska
Piaget'n lapsenhoitaja taisteli urhoollisesti vas-
taan. Kun Piaget sitten oli teini-iässä, lapsenhoita-
ja tunnusti keksineensä koko jutun päästäkseen
suosioon. Hän oli jopa raapinut itseään tehdäk-
seen tarinan käsikähmästä uskottavammaksi.
Piaget oli kuullut tämän tarinan niin monta kertaa,
että se oli tarkentunut hänen mielessään yksityis-
kohtaiseksi muistoksi.
Johns Hopkinsin yliopiston psykiatri Paul
McHugh kirjoittaa artikkelissaan "Psychiatric Mis-
adventures" (American Scholar, syksy 1992)
eräästä naisesta, joka oli terapian aikana alkanut
uskoa joutuneensa enonsa sukupuolisen hyök-
käyksen kohteeksi. Hän jopa muisti tarkan päivä-
määrän. Asiaan epäluuloisesti suhtautunut äiti sai
selville, että kyseisenä aikana hänen veljensä oli
suorittamassa asepalvelusta Koreassa. Muuttiko
tämä tieto naisen uskomusta? Ei kovin paljoa. "Vai
niin, äiti", hän sanoi, "annas kun mietin. Jos sinun
päivämääräsi ovat oikein, sen (ahdistelijan) on
täytynyt olla isä."
Vastarinta herää
Insestin muisteluelinkeino kasvaa todennäköises-
ti lähivuosina, ja leviää myös Yhdysvaltain ulko-
puolelle. Joitakin hyviäkin merkkejä on kuitenkin
olemassa. Siellä täällä naiset ovat huomanneet,
miten julmasti heitä on petetty, ja he ovat haasta-
neet terapeutteja oikeuteen väärien muistikuvien
luomisesta. Syytteiden mukaan nämä "muistot"
ovat aiheuttaneet heille ja heidän perheilleen suu-
ria kärsimyksiä. Näitä naisia on sanottu "peruutta-
jiksi" tai "luopioiksi".
Toinen tervetullut ilmiö on, että tunnetut psy-
kologit ja psykiatrit kirjoittavat artikkeleita FMS-
epidemiasta. Voin suositella erityisesti Eleanor
Goldsteinin kirjaa " Confabulations" (Social Is-
sues Research Series, Boca Raton, Florida,1992)
sekä seuraavia kolmea artikkelia: Carol Tavris:
"Beware the Incest-Survivor Machine" (New York
Times Book Review, 3. tammikuuta 1993),
Elisabeth Loftus: " The Reality of Repressed Me-
mories" (American Psychologist, ilmestyy lähiai-
koina) sekä Richard Ofshe ja Ethan Watters:
"Making Monsters" (Society, maaliskuu 1993).
Suurin osa tästä jutusta perustuu näihin aiempiin
artikkeleihin. Niistä voi tilata kopioita FMS-säätiöl-
tä, jonka osoite on: FMS Foundation, 3401 Mar-
ket Street, Philadelphia, PA 19104. Säätiön pu-
helinnumero on 9901 215 387 1865 ja telefax
9901 215 387 1917.
FMS-säätiö on voittoa tavoittelematon yhtei-
sö, jonka tarkoitus on etsiä syitä FMS-epidemialle,
työskennellä uusien tapausten estämiseksi ja uh-
rien auttamiseksi. Viime vuoden lopussa, vain
kymmenen kuukauden työn jälkeen jo yli 2 000
epätoivoista vanhempaa oli ottanut yhteyttä sääti-
öön saadakseen tietää miten pitäisi suhtautua tyt-
täriin jotka hyökkäävät heitä vastaan hirvittävillä
syytöksillä.
Luotan siihen, ettei kukaan tämän jutun lukija
saa sellaista vaikutelmaa, että joko minä tai FMS-
säätiö emme usko lasten seksuaalista hyväksi-
käyttöä tapahtuvan tai että me vastustaisimme
siihen syyllistyneiden rankaisemista. Säätiö vas-
tasi 8. tammikuuta 1993 ilmestyneessä tiedotus-
lehdessään kritiikkiin, jonka mukaan sen työ olisi
jonkinlainen reaktio feminismiä vastaan. Vastaus
kuului näin: eikö ole "vahingollisempaa feminismil-
le väittää, että naisten mieli ei kykene ottamaan
vastaan tieteellistä informaatiota vaan tyytyy velt-
toihin ja epätarkkoihin tietoihin? Eikö voi tulkita
loukkaukseksi naisia kohtaan, että heille tarjotaan
muistin toiminnasta vain iskulauseita eikä tutkittua
tietoa?"
Tarkoitus ei ole väittää, etteikö kamalaa las-
ten seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtuisi. Sen
sijaan on sanottava, että kun sellaista tapahtuu,
sitä ei voi unohtaa ja "palauttaa mieleen" hypnoo-
sissa kymmeniä vuosia myöhemmin. Jotakin on
pahasti vialla, kun terapeutti E. Sue Blume väittää
kirjassaan "Secret Survivors", että "insesti on sel-
västi tärkein syy siihen, miksi naiset hakeutuvat
terapiaan. - Kokemukseni mukaan alle puolet sen
kokeneista naisista muistavat tapahtuman tai tun-
nistavat sen pahoinpitelyksi. Niinpä ei ole liioitte-
lua sanoa, että yli puolet kaikista naisista on koke-
nut lapsuudessaan seksuaalisia traumoja."
Carol Tavris kommentoi yllä mainitussa artik-
kelissaan: "Empiirinen todistusaineisto ei tue aino-
atakaan näistä väitteistä."
mutta ls-ilmoituksista puolet ovta aiheettomia
mistäs se sitten johtuu? Liian alhainen ilmoituskynnys? työllistää myös aivan hirveästi kunnan sos.tt:tä
lastensuojeluilmoitus on aiheeton. Varsinkaan kun sekä ilmoittaja että kohde voivat olla taitavia peittämään ongelmansa. Voi olla niin että kun kotiin mennään, siellä lapsi konttii ruiskujen seassa paskavaippa maata laahaten. Eihän silloin olekaan ongelmaa päättää että jotain tarttis tehdä. Mutta joku hurmaava narsisti-ilmoittaja, miten sossu voi selvittää kuka puhuu asiaa jollei asiaa tutkita ja pitemällä aikavälillä kuin yksi käynti. Ja sitten vaahdotaan miten sossu vainoaa eikä pystykään telepatiaan.
Nykyään harvemmin on.
Näitä ketjuja lukiessa siitä saa hyvän kuvan. Voisitte lastensuojelun asiakkaat joskus katsoa vähän peiliinkin. Ja ymmärrän että se on vaikeaa, sen täytyy oikeasti olla tosi vaikeaa, mutta lasten edusta siinä lopulta on kyse.
Nykyään harvemmin on.
Näitä ketjuja lukiessa siitä saa hyvän kuvan. Voisitte lastensuojelun asiakkaat joskus katsoa vähän peiliinkin. Ja ymmärrän että se on vaikeaa, sen täytyy oikeasti olla tosi vaikeaa, mutta lasten edusta siinä lopulta on kyse.
Se "lasten etu" on sokaissut sossut käyttämään sen luomia työkaluja väärin. Asiat eivät mene niinkuin ne pitäisi, siitä on lasten etu kaukana.
on ollut huolissaan sosiaalityöntekijöiden ammattitaidottomuudesta ja lanseerannut jopa termi "valesosiaalityöntekijä".
Hälyttävän iso osa sossuista on epäpäteviä.
Tästä on ollut paljonkin juttua alan lehdissä.
Ja miksikö heitä uupuu? Minusta kannattaisi miettiä sitä omaa alalle sopimista - sosiaalityöntekijöissä ja opettajissa on paljon keskiluokkaisten perheiden kilttejä tyttöjä. Joiden oma maailmankuva on aika rajallinen ja kyky hallita ihmissuhdealaa on rajoittunut. Ei ole pokkaa, eikä itsevarmuutta, eikä ihmistuntemusta tarpeeksi, mutta toisaalta stressaannutaan ja pyritään olemaan "kympin tyttöjä".
Ja miksikö heitä uupuu? Minusta kannattaisi miettiä sitä omaa alalle sopimista - sosiaalityöntekijöissä ja opettajissa on paljon keskiluokkaisten perheiden kilttejä tyttöjä. Joiden oma maailmankuva on aika rajallinen ja kyky hallita ihmissuhdealaa on rajoittunut. Ei ole pokkaa, eikä itsevarmuutta, eikä ihmistuntemusta tarpeeksi, mutta toisaalta stressaannutaan ja pyritään olemaan "kympin tyttöjä".
näitten ihmisten vaan valintaprosessin. Toisaalta kuka muu muu lähtee mt-ongelmaisten kanssa painimaan kuin empaattiset ja kiltit tytöt, jotka uskoo ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen ja vilpittömästi haluaa auttaa lapsia. Pian se usko sit varmaan karisee kun saa teidät vastaansa....
Palkka on pieni työn vaativuuteen nähden. Asiakaskunnasta saa kuvan lukemalla vaikkapa tätä ketjua...
joilla ei ole ihmistuntemusta sen vertaa, että tuntisivat edes itsensä...
Ei ne lapsiperheet mitään mielenterveysongelmaisia ole. Lastensuojelun asiakkaaksi on oikeus hakeutua, kun on ongelmia esimerkiksi ihan lapsen tai vanhemman fyysisen sairauden takia, tai jonkin perhekriisin (avioero, kuolema, tapaturma tms.) tai oppimisvaikeuksien tai koulukiusaamisen.
Sehän sen koko koneiston alkuperäinen tarkoitus on! Auttaa lapsiperhettä mäessä. Nyt se on suurilta osin muuttunut kummalliseksi ongelmaisten tätien omaksi terapiapelloksi.
Sehän sen koko koneiston alkuperäinen tarkoitus on! Auttaa lapsiperhettä mäessä.
ei ole sellaista realistista koneistoa jolla pystyisi auttamaan tarpeeksi ongelmaista ihmistä. Haluatko sinä maksaa ne verot jotka seuraavat siitä että jollekin äidille joka ei pysty vuoravaikutukseen lapsensa kanssa ja sekoilee päihteiden kanssa palkataan kotiin 5 ihmistä tekemään kolmea vuoroa 24/7? Ja usko vaan, just ne ihmiset on näillä palstoilla kertomassa miten lapsi huostaanotettiin koska sillä ei ollut oikeanmerkkisiä kintaita. Tolla tasolla mielenterveysongelmien pointti on juuri se, että ei pystytä tekemään todellisuudesta järkeviä päätelmiä ja samoja mitä ns. psyykkisesti terveet tekee. Jos pystyisi, mikä mielenterveysongelma se sitten olisi?
Vastentahtoiset huostaanotot siirtyvät uuden lastensuojelulain myötä ensi asteena hallinto-oikeuksien käsittelyyn. YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt Suomen valtion vakavan huomion kodin ulkopuolella asuvien lasten määrään ja perheiden tukemisen tärkeyteen.
Hallinto-oikeuksien toiminnasta on jo kokemusta, ovathan ne pitkään käsitelleet valitusasioina vastentahtoisia huostaanottoja. Niillä on ollut olemassaolonsa aikana hyvät mahdollisuudet kehittää sosiaalityön tasoa ja huolehtia lasten oikeusturvasta. Näin ei ole tapahtunut. Hallinto-oikeuksissa käsitellyistä huostaanotoista vain pienen pieni murto-osa on jätetty vahvistamatta. Tällä hetkellä liki 16 000 lasta joutuu elämään kodin ulkopuolella.
Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta useita tuomioita ihmisoikeusloukkauksiin syyllistymisestä. Tuomiot tarkoittavat, että maamme hallintotuomioistuimet ovat ylintä astetta eli korkeinta hallinto-oikeutta myöten hyväksyneet viranomaisten ihmisoikeusloukkaukset. Uusi laki ei tätä asiaa korjaa.
Hallinto-oikeuksien luottamustutkimus paljastaa, että kansalaisten luottamus hallinto-oikeuksien toimintaan on heikko (Laitinen, Tarukannel, Valjakka, Luottamus hallintotuomioistuimiin, 2003). Kansalainen joutuu hallinto-oikeusmenettelyyn, jossa oikeudenkäyntiaineistoksi ja todisteeksi hyväksytään mikä tahansa asiakirja, kirjoitelma, nimetön ilmianto tai viranomaisen väite.
Tuomitsemisen ydin, eli tosiseikkojen selvittäminen jää hallinto-oikeudessa tekemättä, kun päätökseen poimitaan sosiaaliviranomaisen asiakirjoista sosiaalitoimen näkemystä tukevat seikat. Kun muuta yhteiskuntaa puhuttaa sosiaalityöntekijöiden heikko koulutustaso, hallinto-oikeuksissa heitä pidetään asiantuntijoina.
Perustuslain yhdenvertaisuusperiaate ei voi toteutua, kun viranomaisella on yliote oikeudenkäynnissä. Tuomioistuimen luopuessa puolueettoman tutkijan roolista oikeutta hakevat perheet ajetaan syvään epätoivoon.
Lapsen asia tulee käsitellä joutuisasti, oikeudenmukaisesti ja siten, ettei yksikään lapsi joudu perusteetta erotetuksi vanhemmistaan. Oikeudenkäynnissä viranomaisen on näytettävä menetelleensä oikein kajotessaan perus- ja ihmisoikeussopimuksen turvaamiin oikeuksiin.
Hallinto-oikeudessa näyttö on käännetty yleisen oikeustajun vastaisesti väärinpäin. Kansalaisen tulee todistaa viranomaisen menetelleen väärin, mikä järjestelmänä on ymmärrettävästi käsittämätön. Lastensuojelulain uudistaminen olisi vaatinut laajapohjaista oikeudenkäyntimenettelyn pohdintaa.
Hallinto-oikeuksien käsittelyajat ovat pitkiä. Lapsen asian käsittely ei saa kestää kahta vuotta, kuten tällä hetkellä tapahtuu. Uuden lain myötä juttumäärät lisääntyvät.
On selvää, etteivät hallinto-oikeudet kykene selviytymään edes ajallisesti tehtävistään. Vakava ongelma on todellisen muutoksenhakuoikeuden puuttuminen.
Uusi laki tekee historiaa hyväksyessään lapsia ja vanhempia arvioitaessa intuition käytön, vaikka ns. väärät positiiviset löydökset tiedetään vakavaksi oikeusturvaongelmaksi. Lakia voidaan syystä kutsua ilmiantolaiksi, kun kaikkia tahoja kannustetaan yhteiskunnan toimintoja halvauttavaan lastensuojeluilmoitusten tekoon ns. varhaisen puuttumisen nimissä.
Uutisoinnissa kerrottiin, kuinka hallinto-oikeuksia koulutetaan sosiaalityöntekijöiden kanssa. Hallinto-oikeuksien edustajat ovat ohjanneet sosiaalityöntekijöitä huostaanottohakemusten laatimisessa. Lastensuojelun asiakasperheille ei tietääkseni ole järjestetty koulutusta, vaikka kyse on heidän oikeusturvastaan. Onko hallinto-oikeudesta tulossa jonkinlainen sosiaalitoimiston jatke?
Hallinto-oikeudet ja uusi laki horjuttavat oikeuslaitoksen uskottavuutta.
Leeni Ikonen Varatuomari Sipoo
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/lastensuojel…
jonkun neidin maisteriopinnot ja sen jälkeen sen että hän sohlaa työssään hetken aikaa tehden mokia ja aiheuttaen korjaamatonta vahinkoa ja sen päälle ko. neidin sairauslomat ja hoidot ja sitten sen, että hän keksii uudelleenkouluttautua...
"Sakari Karvonen kirjoittaa vieraskynässä huono-osaisuuden siirtymisestä sukupolvelta toiselle (HS 10.3.2010). Kirjoittaja tulee siihen johtopäätökseen, että riittävä ja kattava perusturva ehkäisee sukupolvelta toiselle siirtyvää köyhyyttä tehokkaasti. Hyvä havainto.
Lastensuojelun sosiaalityössäkin puhutaan sukupolvien yli siirtyvästä huono-osaisuudesta ja tämän ketjun katkaisemisesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lapsi tulee ajoissa ottaa pois vanhemmiltaan parempaan perheeseen (varhainen puuttuminen).
On havaittavissa, että lastensuojeluksi nimetty toiminta itsessään aiheuttaa huono-osaisuutta, ja sekä lasten että vanhempien syrjäyttämistä.
Syrjäyttäminen tapahtuu lasten kohdalla siten, että kodeistaan pois otetut lapset suistetaan raiteiltaan, heidän turvallisuudentunteensa horjutetaan, heidät ajetaan usein päihteiden käyttäjiksi, rikollisiksi ja altistetaan seksuaaliselle hyväksikäytölle lastensuojelulaitoksissa. Moni lapsi jää vaille perusopetusta, terveydenhuollon palveluita, joutuu elämään vankilamaisissa oloissa alistettuna ja jää siten loppuelämäkseen sosiaalitoimen asiakkaaksi.
Tästä syrjäyttämisestä kunnat ovat halukkaita maksamaan, usein jopa 10 000 euroa kuukaudessa per lapsi.
Vanhempien syrjäyttäminen tapahtuu siten, että vanhemmat pakotetaan irtisanomaan itsensä työpaikoistaan, siirtymään perhekuntoutus -nimikkeellä oleviin laitoksiin ja oleilemaan siellä toimetonna, vanhempia juoksutetaan työajalla hyödyttömissä neuvotteluissa, joissa jauhetaan aina samoja asioita ja ongelmia näkemättä kasvavassa ja kehittyvässä lapsessa tai heidän vanhemmissaan mitään hyvää.
Vanhempia ja lapsia pyritään syrjäyttämään myös estämällä lapsen ja vanhemman tapaamiset tai järjestämällä lapsen tapaamiset satojen kilometrien päähän lastenkotiin niin, että kaikki vapaa-aika kuluu joko matkustamiseen tai lapsen tapaamisasioiden järjestämiseen.
Usein vanhemmat päätyvät lastensuojelun toiminnan takia mielenterveystoimiston asiakkuuteen tai jäämään uupumuksen takia sairaslomalle.
Lastensuojelun toiminta on siten tehokasta syrjäyttämistoimintaa eli huono-osaisuuden periyttämistä. Sen kustannukset yhteiskunnalle ovat mittaamattomat sekä rahana että inhimillisinä kärsimyksinä.
Olisiko sosiaali- ja terveysministeriöllä itsetutkiskelun paikka?"
jonkun neidin maisteriopinnot ja sen jälkeen sen että hän sohlaa työssään hetken aikaa tehden mokia ja aiheuttaen korjaamatonta vahinkoa ja sen päälle ko. neidin sairauslomat ja hoidot ja sitten sen, että hän keksii uudelleenkouluttautua...
Kaikki muut ympärillänne toki tekee. ON se niin kumma, ettei yhtään tolkun ihmistä löydy koko kylästä. Lääkärit ja psykiatrit ja päiväkodissa ja koulussa, samaa epäpätevää ja seinähullua sakkia kaikki. Ja sijaiskodin johtajakin on taatusti lesbo joka haluaa kaapata lapsia lesboystävilleen adoptoitaviksi.
Kyllä tämä ao. "neiti" on maksanut sen verran vähän veroja, että niillä ei saa kukaan edes takamustaan pyyhittyä.