lonkkaluksaatio lasten äitejä?
Kommentit (33)
Lasta oli hankala ja aiheutti pahoja iho-oireita. Osaksi ehkä siksi, ettemme ymmärtäneet pukea lastan alle paitaa, joka pienellä kikkailulla olisi ollut mahdollista. Hoito vaihdettiin tyynyksi iho-oireiden vuoksi ja koska luksaatio oli jo lähestulkoon korjaantunut. Tyynyyn siirtyminen oli helpotus, koska se puettiin vaatteiden päälle.
Kaikin puolin hoito oli meillä myös onnistunut, koska nyt 2-vuotiaana mitään lonkan ongelmia ei ole eikä jälkitarkastuksiakaan ole tiedossa.
nyt jo kulunut viisi vuotta tapahtuneesta. Mitään vaihtoehtoja ei meille tarjottu, vaan lasta laitettiin syntymän jälkeisenä pävivänä ja sitä pidettiin kolme kuukautta. Hoito tehtiin Ruotsissa, jossa siis käytössä sellainen taivutettava, isohko x:n muotoinen lasta. Vauva laitettiin makaamaan ikään kuin X:n päälle, ja ylemmät sakarat taivutettiin olkapäiden yli ja alemmat reisien alta ylös sellaiseen sammakkoasentoon. Kyllä vauvaa kävi ensin sääliksi ja sopivien vaatteiden löytäminen oli todella vaikeaa. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja kolme kuukautta hujahti aika nopeasti. 1-vuotistarkastuksessa ja röntgenissä ei enää ilmennyt mitään poikkeavaa.
Jota jatkettiin ekat 3kk. Oltiin parissa ultrassa sinä aikana. Lonkka ei ollut siis pahasti epäkypsä, joskaan ei valmiskaan. Jos tämä ei olisi auttanut, olisimme saaneet lastan. Lastaa käytetään Saksassa aina vaatteiden päällä, ettei iho pääse hankautumaan.
Meillä nyt kohta 9v pojalla oli se lasta. Onneksi vain 7 viikkoa. Olihan se hoito todella tarkkaa, ettei iho päässyt rikkeentymään, ja ahkeralla talkin käytöllä sainkin ihon pysymään kunnossa.
Käytiin muistaakseni viikon-kahden viikon välein lääkärissä, joka tarkasti lonkat ja muotoili lastaa uudestaan.
Aluksi olin järkyttynyt lastahoidosta, mutta kun siihen lopulta tottui ja lasta otettiin pois, oli outoa hoitaa vauvaa ilman sitä. Esikoinen kyseessä. :)
...kun luksaatio löytyi vasta 3-vuotiaalta. Noi lastat yms. on aika paljon helpompia kestää kuin puolikroppaa kipsiin leikkauksen jälkeen. Ja ei muuten jää isoja arpia.
Lapsen hoitaminen on aika helppoa, kun lapsi on vielä kevyt.
Onnitteluni, että luksaatio on löytynyt ajoissa!
Meillä kokemusta vetohoidosta, lonkkakipsistä sekä 3 erilaisesta lastasta :(
Jos edellisen viestin lähettäjä (jonka lapselta löydetty 3-vuotiaana) luet tämän, miten lapseltanne tuo löydettiin?
Saitte varmaan korvaukset potilasvakuutuskeskuksesta?
Meillä tyttäreltä luksaatio huomattiin 1,5v. Eikä neuvola löytänyt, vaan itse alettiin epäileen ja lasten kirralla käynti paljasti totuuden =(
Meidän vauvalle laitettiin 2kk:n iässä lasta. Itku pääsi lapselta ja äidiltä, eikä minua oltu valmisteltu asiaan mitenkään! Siinä hetken asiaa kipuiltuamme lasta vaihdettiinkin valjaisiin, jotka ovat huomattavasti inhimillisemmät. Täällä Helsingissä kuulemma käytetään pääsääntöisesti sitä lastaa, mutta nyt lääkäri oli myöntyväinen valjaisiin. Huh! Toivottavasti niistä on nyt sitten apua. Tosin saimme ohjeen, että valjaat saa pukea vaatteiden päälle ja ne saa poistaa myös pesujen ajaksi. Kirjallinen ohje on kuitenkin toisenlainen. Täytyy vielä soittaa ja varmistella ohjeita, koska puolet meni ohi siinä kaikessa järkytyksessä. Ihan jo nolottaa oma ylireagoimiseni. ;)
Ei sitä kannata nolostella. Hurjan näköisiähän ne lastat, valjaat ja tyynytkin ovat vaikka eivät toki mitään verrattuna kipsauksiin ja vetohoitoihin. Mutta kyllä niistä pienen vauvan äiti varmasti voi aluksi järkyttyä. Onneksi pian huomaa, että kyse ei ole mistään kovin kummallisesta jutusta.
Itse pillitin vauvan lastaa päivän verran hysteerisenä. Olin toki juuri synnyttänytkin, että nuppi oli ehkä sekaisin muutenkin. Lastaan kuitenkin tottui niin nopeasti, että sitä oikeastaan piti aika kätevänä loppuajasta. Lapsi kun ei ainakaan voi vahingossa pyörähtää mistään esim. hoitopöydältä alas. :D
Ainoa harmitus lastasta oli se, että imetys hieman kärsi, kun en oppinut löytämään kunnon imetysasentoa lastavauvan kanssa. Olin kyllä muutenkin kokematon äiti, koska esikoinen oli kyseessä. Imetys sitten loppuikin aika pian, mutta lonkat ovat kunnossa.
Voimia kaikille perheille jotka joutuvat käymään läpi rankempia hoitoja! Onneksi lapset eivät yleensä muista isompana ikäviä hoitokokemuksia niin hyvin. Kamaliahan ne silti on, vaikka tuikitarpeellisia.
Hienoa, että Vauva-lehdessä oli juttu lonkkaluksaatiosta. Olisi ollut itsellekin ihan kiva tietää ennen lasta- ja kipsihoitoja, että mistä hommassa on kysymys. En ollut kuullut siitä yhtään mistään, eikä lähipiirissäkään ollut lonkkavauvoja. Vielä kun jutussa oltaisiin menty pintaa syvemmälle. Oman kokemuksen mukaan lastahoito on aika iisi homma verrattuna tuohon kipsielämään. Ei sekään mahdotonta ole. Kuuden viikon kipsihoidon kohdalla sanoisin, että suurin ongelma on vahvasti pissalle haiseva lapsi.
Pissavahinkoja tulee jatkuvasti etenkin öisin. Miten te oikein kikkailette niiden siteiden ja suojien kanssa?! Meillä on vaippa ujutettu kipsin alle, ja päällä on kestovaippa, joka koppaa aika hyvin ohivuodot. Yöllö kuitenkin pissaa menee kipsin alle ja kipsin reunapehmusteet ovat aivan märät. Sitten vaan fööni käyntiin, että kipsin ja ihon saa kuivaksi.
Nostan hattua leikkauksen ja pitkien hoitojaksojen läpi käyneille perheille! Täällä toistaiseksi hoidoksi pitäisi riittää pelkkä kipsi ja sen jälkeen vielä lasta.
Kiitos hyvistä vinkeistä. Meillä tosin vaihdettiin lastaan juurikin! Se on tosiaan niin paljon mukavampi. Ja hei, täällä samanikäinen tyttö, vuosi tulee ihan kohta täyteen! Kipsin kanssa yritti myös tukea vasten ylös, ja nyt lastan kanssa jo nouseekin. Kyllä on nopeaa tuo kehitys. Kuusi viikkoa tätä hoitoa edessä, ja sitten katsotaan mikä tilanne.
esikoisella huomattiin heti synnytyssairaalassa se ja noin puolitoista kuukautta oli valjaissa. Ja ihan pää edellä syntyi, joten en tiedä sitten mistä johtui, kun eikös niitä yleensä ole vain väärinpäin syntyneillä? näin olin ymmärtänyt ainakin. Olihan se outoa kun ne valjaat poistettiin, helpottui huomattavasti kun ei tarvinnut varoa jalkojen asentoa ja vaipan pystyi laittamaan pujottelematta :) myöhemmin tarkastuksissa ei ollut mitään vikaa enää ja kävelemään oppi jo 9,5kk. Toisella lapsella ei ollut lonkissa mitään.
HEI. OLISIN KIITOLLINEN JOS NEUVOISIT MITEN SAA PAIDAN LASTAN ALLE.VAUVA VASTA 2-VIIKKOINEN, PAINO NOIN 2,7 KG. SÄHKÖPOSTIOSOITTEENI ON ; IRMAVIRTA@LUUKKU.COM. PS, KIITOS JO ETUKÄTEEN SINULLE.
ehkä joku muu kirjoittaa sähköpostiin - ei mitään vaatetta kannata/voi laittaa lastan alle vaan puetaan vaatteet lastan päälle. Ei kannata nyt miettiä näkökysymyksiä, niillä ei ole merkitystä. Helpointa oli käyttää "unihaalareita", siis haalareita,joissa edessä vetoketju tai kietaisupaitoja/bodeja ja puolipotkuhousuja.
Meillä lastenlääkäri uteli löytyykö suvusta lonkkaluksaatiota. Omalla mummillani oli lonkkavika, tuolloin kun niitä ei lapsena hoidettu. Meillä luksaatio ei johtunut perätilasta kun kääntyi oikeinpäin jo hyvin varhaisessa vaiheessa pysyvästi. Lääkäri olikin sitä mieltä, että meillä oli kyseessä periytyvä lonkkaluksaatio, joka olikin vaikeinta 5-luokan tyyppiä. Hoitui pitkällä lastahoidolla kuntoon. Mutta vastaukseni periytyvyyteen siis yhden lastenlääkärin sanoman perusteella on, että kyllä, lonkkaluksaatio voi periytyä.
lasta. Avopaidat oli silloin tosi hyviä. Pujoteltiin lastan alle. Housuna oli potkupuku. Pyllyä pestiin kosteilla liinoilla (valmiita saa kaupasta) jos iho ei kestä vanha lakana vedellä kostutettuna ajaa saman asian eikä ole kemikaaleja. Kylvetykset oli 1x vko.ssa lasten osastolla. Mitään ongelmia ei ollut lastojen poiston jälkeen kehittyi normaalisti ja alkoi liikkumaan niin kuin muutkin.
Juu kuten edellä mainittiin vaatteet pitäisi pukea lastan päälle eikä edes yrittää ujutella niitä alle. Meilläkin oli haalarit ja body-puolipotkariyhdistelä kova sana. Body koettiin siinä mielessä hyväksi, että sen alaosa antoi vaipalle lisätukea. Paremmin vältyttiin vuodoilta bodyn kanssa...
Kaupassa tuli testailtua materiaalin venyvyys. Yläosa istui aina hyvin, mutta lastan alaosa vaati vaatteissa oman tilansa. Eli lantion kohta vaatteissa pitää olla leveä tai todella hyvin venyvä ettei purista ja hankaa pieniä parantuvia jalkoja/jalkaa. Sitten sukilla ylipitkät jalkaterät saa näppärästi piiloon, kun ensin pohkeiden kohdalta taittaa kankaan kaksinkerroin ja sitten sukat jalkaan. Otettiin heti alussa käyttöön 62-68cm vaatteet, niitä on nyt nostalginen olo laittaa uudestaan päälle pienen paussin jälkeen. :)
Ei omakohtaista kokemusta mutta vinkkinä että tämän kuun Vauva lehdessä oli iso juttu lonkkaluksaatiosta! Numero 3/2012.
Kannattaa lukea. Jutun nimi oli "Valjasvauvasta vauhtitaaperoksi".
Aluksi olin järkyttynyt lastahoidosta, mutta kun siihen lopulta tottui ja lasta otettiin pois, oli outoa hoitaa vauvaa ilman sitä. Esikoinen kyseessä. :)
Meillä oli toisella lapsella (poika) lonkkalasta 2kk. Ei tullut iho-oireita.
Ja tosiaan, lastan poistamisen jälkeen vauva tuntui ihmeen lötköltä. Lastan kanssa oli huomattavasti jämäkämpi paketti :) Poika nyt 10v, lonkka ei oireile.
Vakuutukseen muuten tuli merkintä, ettei lonkasta johtuvia vaivoja korvata vasta kun lapsi on täyttänyt 12v.
Palasin uudelleen kertomaan vielä ilouutiset, eli lastakontrollissa ultraäänitulokset olivat hyvät! Lonkkalasta on siis historiaa! Kyllä meitä vanhempia jännitti käynti hirveästi ja mielessä pyöri väkisinkin ajatukset siitä, että entä jos hoito ei olisi tepsinytkään... Turhaan murehdittiin. :)
Nyt päästiin nauttimaan istuvista vaatteista, kunnon sylittelyistä ja monipuolisista imetysasennoista!
Vauva on tosiaan nyt niin löysä paketti, että käsittely pitää opetella aivan uusiksi. Mukavaa. :)
Tsemiä kaikille lastavauvojen hoitajille, aika kuluu loppujen lopuksi tosi nopsaan ja lopputulos palkitsee!
meillä oli lasta 1vk iästä 3 kk ikään. Aluksi oli shokki, ja vaikea käsitellä + imettää lasta. Mutta totuttiin, kaivettiin isommat vaatteet esiin ja imetystyyny avuksi, paljon ilmakylpyjä ym. Hyvin meni, 1v iässä todettiin sitten terveeksi. Tosiaan lastan poisoton jälkeen piti taas opetella vauvan käsittely, kun se oli ihan vastasyntyneen pehmeä. Mutta nopeasti vauvan lihakset vahvistuivat.
Ei lasta ole mielestäni paha ollenkaan, ihanaa kun saa jalat kuntoon! Imetyksen sujumiseen kannattaa panostaa ja tarvittaessa hakea apua herkästi, kun lasta laitetaan.
että pääsen vastaamaan, kun muita ei ole ollut. :)
Mutta ei. Kipsejä ja lastoja ei meillä tarvittu kun valjaat riitti. Juuri ennen koneelle istahtamista avasin sairaalan kirjeen puolivuotistarkastuksesta, jossa siis vahvistettiin tyttö terveeksi. Tsemppiä teillekin!