Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) on hallituksen ministereistä huonoimmin onnistunut, arvioi kansa.
Vain 15 %(!) oli sitä mieltä että on tehnyt työnsä hyvin.
Kommentit (12)
Ja Persu Jokisipilä selittää kansan mielipiteen syitä. Heh.
"65 prosenttia arvioi Rydmanin epäonnistuneen, selviää Verianin HS-gallupista.
Myös valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) saa kansalta kritiikkiä. Suomalaisista 61 prosenttia on sitä mieltä, että Purra on hoitanut työnsä huonosti. Tyytymättömyys Purraan on kasvanut vähitellen hallituskauden aikana."(HS)
Minä taas olen sitä mieltä, että vaikka Rydman on ällöttävä tyyppi, tässä korruptiorahajakelussa hän on oikeassa. STEA-rahat martoille ja muille miljardiomaisuus-folkhälsaneille ovat todellakin rahanhaaskuuta, eikä mielestäni muitakaan harrastusorganisaatioita tarvitse verorahoin rahoittaa. Jos nuo leikkaukset olisi tehnyt joku demari, kukaan ei olisi valittanut, päinvastoin, silloin niiden arvo olisi ollut selvä kaikille.
Vähän sama kuin Marinin kanssa aiemmin: erinomainen pääministeri, ukkojen kannalta vaan väärää sukupuolta ja liian kaunis.
Tuo ryhmä voi ihan vapaasti olla laulamatta Suvivirttä ja antaa omaa rahaansa golfareille ja homoseksualisteille. Rydman nosti esiin massiivisen korruptiovyyhdin ja totta kai rötösporukkaa harmittaa.
Jännä. Tosin tää kysely tehty ehkä ennen Urpån hyväveli -kerhon paljastumista..
Vierailija kirjoitti:
Tuo ryhmä voi ihan vapaasti olla laulamatta Suvivirttä ja antaa omaa rahaansa golfareille ja homoseksualisteille. Rydman nosti esiin massiivisen korruptiovyyhdin ja totta kai rötösporukkaa harmittaa.
Golfaajat nimenomaan saa edelleen rahaa, sitä avustusta ei poistettu
Vierailija kirjoitti:
Tuo ryhmä voi ihan vapaasti olla laulamatta Suvivirttä ja antaa omaa rahaansa golfareille ja homoseksualisteille. Rydman nosti esiin massiivisen korruptiovyyhdin ja totta kai rötösporukkaa harmittaa.
Kansa on puhunut, pulinat pois. Paskin ministeri, kyllä kansa tietää.
Ulkomaillakin ovat kauhuissaan. Miten teillä voi olla nat#eja hallituksessa.
Ihanaa kun vaalit on tulossa. Suomen tuhoajat, isänmaan petturit v*ttuun hallituksesta!
Toiseksi paskin Purra. Ullatus.