Lue keskustelun säännöt.
Nykypäivän kotiäidit. Elämäntapahippejä vai "sotaveteraaneja"? (HS)
15.02.2011 |
Hei muijat, töihin sieltä
15.2.2011 0:28 | Kommentit
A A
Virpi Salmi
Suomessa, maassa, jossa monien höyrypäiden mielestä tasa-arvo on mennyt jo liian pitkälle, puolet alle kouluikäisistä lapsista on mutsiensa kanssa kotona.
Tuoreen kansantaloustieteen väitöskirjan mukaan kotihoidontuki kuntalisineen johtaa naisten työttömyyteen ja on siksi järjetön. Samaan tulokseen on päätynyt moni sosiaalipolitiikan tutkija, joita muun muassa Turun Sanomat hiljattain haastatteli.
Miksi yhteiskunnan rahoilla tuetaan sitä, että työikäiset naiset jäävät huvikseen vuosikausiksi pois töistä kuin jotkut elämäntapahipit? Miksi tavallisia, töissäkäyviä suomalaisnaisia on ryhdytty kutsumaan "uraäideiksi" ikään kuin työnteko olisi naisilta jokin pirullinen ratkaisu?
Siksi, että suomalaista äitiyskeskustelua hallitsevat kotiäitihihhulit Nina ja Timo T.A. Mikkonen sekä professori Liisa Keltinkangas-Järvinen, jonka keksimää nyrkkisääntöä siitä, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona, pidetään Suomessa jonkinlaisena matemaattisena totuutena.
Äideille kerrotaan, kuinka lapsen aivoille saattaa tapahtua sitä tai tätä, jos lapsi viedään suomalaiseen päiväkotiin, joka näissä esimerkeissä esitetään jonkinlaisena neuvostoliittolaisen vankileirin vastineina.
Todistusaineistoa päiväkotilapsien pitkäaikaisista aivovaurioista on vaikea löytää, mutta enimmäkseen viitataan "useisiin tutkimuksiin", jotka vaikuttavat Myrskylän Salen tuulikaapissa tehdyiltä.
Kotiäideistä puhutaan Suomessa kuin sotaveteraaneista. Peruspalveluministeri Paula Risikko kommentoi Kotimaa24.fi:lle pari päivää sitten, että "lasten hoitaminen kotona on arvokasta työtä, jota ei voi verrata työttömänä olemiseen."
Paitsi että omien lasten hoitaminen ei ole työtä eikä siitä tarvitse maksaa kenellekään palkkaa.
Jos ei huvita käydä töissä, on tietysti kivempi luulotella itselleen olevansa muita parempi vanhempi kuin uskoa Tampereen yliopistossa pari vuotta sitten tehtyyn tutkimukseen, johon haastateltiin ja havainnoitiin 8 000 lasta ja jotka olivat sen mukaan päivähoidossa iloisia ja tyytyväisiä.
Tutkimuksiahan löytyy, mutta kun lapsista yritetään kasvattaa psykologisesti täydellisiä malli-ihmisiä, tehtävän mahdottomuus kaatuu tietysti naisten kannettavaksi. Naiset menettävät palkkatulonsa ja eläkkeensä ja tyhmyyspäissään vielä leuhkivat näillä "uhrauksillaan" pitkin keskustelupalstoja.
Lapsen etu ei ole muuta kuin on epämääräinen tekosyy, jolla voi perustella mitä tahansa itselleen edullista lähtien siitä, että meillä on järjestelmä, jolla tuetaan maailman korkeimmin koulutettuja naisia jäämään työttömiksi.
Sen sijaan yhteiskunnan etu on paljon yksiselitteisempi. Sen mukaan aikuisen naisen paikka on töissä.
Kommentit (106)
1/106
|
15.02.2011 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vaikka ei se sonta siitä sorkkimalla paremmaksi muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin kotiäitifanaatikot aina huutelevat jonkun Keltikangas-Järvisen sanomisia, vaikka ko. tyyppi ei todellakaan edusta yhtä ja ainoaa mielipidettä alallaan.
Tuo on niin totta että omaa vätyselämänvaihetta halutaan kiillottaa jollain ihme kotihoitomyytillä, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa.
Meidän lapset oli pitkään kotona, viimeisen vuoden hoitajan kanssa ja mielestäni se oli selkeästi lasten etu. Minä tein kotoa käsin töitä koko ajan ja nyt teen töitä lasten koulupäivän mukaan. Ideaalitilanne, mihin ei moni tietty pääse.
Ylipäätään on kyllä vähintään yhden sotaretken veroinen urakka saada ihan nämä kaksi lastakin aikuisiksi. Työtä ja vaarallisia tilanteita riittää ja tarvitaan asemasotasitkeyttä.
Taitaa olla toimittaja vaan kateellinen kotiäideille.
Jos pitää valita kumman laitan etusijalle, yhteiskunnan vai oman lapseni, niin valinta on harvinaisen selvä. Omalta lapselta voi joskus jopa saada kiitosta, yhteiskunnalta ei koskaan. Mikä onkaan palkitsevampaa tässä elämässä kuin seurata oman ainutlaatuisen lapsensa kasvua ja kehitystä. Sellaista iloa ja onnea ei voi koskaan kokea töissä. Ja kaiken lisäksi, lapsesta kasvaa suurella todennäköisyydellä tasapainoinen aikuinen, jonka ei tarvitse juosta päälääkäreillä apua hakemassa jos jonkinlaiseen traumaan ja murheeseen.
Laura Koljosen edellinen kolumni oli parempi.
pakko kuitenkin sanoa, että kyseessä ei ole Keltikangas-Järvisen MIELIPIDE, vaan tieteellisesti tutkitut tutkimustulokset. Tämä tuntuu olevan vaikea monen hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"teen tämän lasteni vuoksi" eikä uskalleta sanoa, että yhtä lailla kyse on omasta mukavuudenhalusta.
Minäkin olin 4 v äitinä, ja kivaa ja leppoisaahan se oli työelämään nähden. Nukuttiin pitkät yöunet, eleltiin rennosti.
Monet tutkimustulokset ovat puolestaan täysin vastakkaisia Keltikangas-Järvisen kirjoituksille. K-J siteeraa vähän liikaa ulkomaisia tutkimuksia, joiden asetelmat ei päde Suomen oloissa.
pakko kuitenkin sanoa, että kyseessä ei ole Keltikangas-Järvisen MIELIPIDE, vaan tieteellisesti tutkitut tutkimustulokset. Tämä tuntuu olevan vaikea monen hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mistä toimittaja kirjoittaa.
Epäsosiaalinen ja sosiaalisiin paikkoihin sopeutumaton, kotona 20 vuotta. Ei koskaan leskeydyttyäänkään sopeutunut töihin, aina oli jotain vikaa työpaikassa.
Koko kotonaoloajan hän valitti ja valitti ja jankutti uhrauksestaan. Tosiasia taisi olla kuitenkin se, että hän ei olisi pärjännyt missään muualla!
siihen päiväkotilasten tilannetta kartoittaneeseen tutkimukseen, joka on tehty RUOTSISSA ja kernaasti kahmitaan tulokset tänne.
Vaikka Ruotsissa on erilaiset aikuinen/lapsi-suhteet päiväkodeissa ja valtaosa lapsista osa-aikahoidossa, koska siellä molemmat vanhemmat tekevät paljon osa-aikatöitä.
Joten kyllä se "vastapuoli" ihan samaan syyllistyy..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuskinpa isoveljeni käy täällä...
Mutta juuri tuollainen kokemus on mullakin "kotiäiti-äidistäni". Nosti itsensä jalustalle, kun hän muka ajatteli lastensa parasta ja muut vaan lompakkoa. Totuus oli että hän olisi saanut vain surkeita, huonosti palkattuja töitä. Ei hän ollut mitään haluttua työvoimaa. Omanarvontunnolle sopi siinä tilanteessa kotonaolo paljon paremmin.
mistä toimittaja kirjoittaa.
Epäsosiaalinen ja sosiaalisiin paikkoihin sopeutumaton, kotona 20 vuotta. Ei koskaan leskeydyttyäänkään sopeutunut töihin, aina oli jotain vikaa työpaikassa.
Koko kotonaoloajan hän valitti ja valitti ja jankutti uhrauksestaan. Tosiasia taisi olla kuitenkin se, että hän ei olisi pärjännyt missään muualla!
ja en sanonutkaan, että olisin sitä mieltä, että K-J olisi ns. oikeassa. Samaa mieltä olen sun kanssa, että mitään yhtä totuutta tässäkään ei ole olemassa.
Mutta ei se poista sitä, että HÄN vetoaa tutkimustuloksiin, ei omaan mielipiteeseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinä, missä EHKÄ osa kotiäideistäkin. Koska tietää sisimmässään, että varhainen joutuminen ylitäyteen tarhaan ei ole lapselle hyväksi, yrittää kääntää asiaa itselleen eduksi.
Maailman vanhin taktiikka tuo.
Voi olla, kuten hän väittää, että samaan itsepetokseen syyllistyvät jotkut kotiäiditkin. Jotka siis eivät halua mennä töihin ja siksi uskottelevat itselleen, että toimivat lapsensa parhaaksi. Voi olla...
Mutta ainakaan itse en tunne äitejä, jotka loisiakseen ja laiskuuttaan olisivat kotona.
Minä esimerkiksi saan vakityöstäni 4,3 tuhannen bruttotulot. Teen vastuullista ja haastavaa asiantuntijatyötä. Pidän työstäni! Ja silti olin kotona, kunnes nuorin oli liki kolmevuotias. Miksi - MIKSI - minä kärsin joka kuukausi pari tonnia persnettoa nettotuloissani, jos en muka siksi, että aidosti pidin sitä parhaana ratkaisuna lapsilleni?
Mietipä Virpi Salmi sitä.
Laskekaapa myös sitä, montako vuotta keskivertonainen ehtii olla töissä ennen eläkkeelle jäämistään, VAIKKA olisikin keskimääräisten kahden lapsensa kanssa kotona koko kotihoidontukikauden ajan. Meillä esimerkiksi olin työmarkkinoiden ulkopuolella huikeat neljä vuotta yhteensä (mies oli välissä hoitovapaalla 10 kk), työuraa ehtii kaikkiaan karttua neljäkymmentä vuotta.
Siis neljä vuotta kotona, kasvattaen omia lapsiaan ja neljäKYMMENTÄ vuotta töissä.
Pikkuisen suhteellisuudentajua!
Sitä paitsi - työttöminä on yhä kahdeksisen prosenttia työvoimasta! Mikä kiire ja pakko on saada kaikki ihmiset sorvin ääreen, kun halukkaillekaan ei löydy kaikille duunia? Työhän EI jää tekemättä, vaikka sen vakinainen tekijä onkin hoitovapaalla - tilalle palkataan sijainen, joka saa kullanarvoisen tilaisuuden hankkia työkokemusta ja maksaa kyllä ne verotkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Virpi Salmi on oikeassa siinä, että yhteiskunnan tehokkuuden kannalta olisi parasta laittaa lapset mahdollisimman aikaisessa vaiheessa (3-4 kk:n ikäisenä viimeistään) päivähoitoon, jotta molemmat vanhemmat voivat käydä töissä. Samoin yhteiskunnan tehokkuuden kannalta on tyhmää tukea omaishoitoa tai tukea millään tavalla erilaisia "tuottamattomia" yksilöitä: vammaisia, eläkeläisiä jne.
Minun mielestäni on kuitenkin hienoa elää hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa asioita katsotaan myös inhimilliseltä kannalta. Niin naiset kuin miehetkin voivat lastenhoidon suhteen tehdä vapaasti valinnan, joka sopii omalle perheelle.
Koskapa myös päiväkotilapsista kasvaa aivan yhtä täyspäisiä kuin kotihoidetuista, ei kotihoitoa voikaan varmasti perustella pelkästään lapsen edulla. Minun mielestäni siinä on kyse perheen edusta ja ennen kaikkea valinnan mahdollisuudesta.
Jos pitää valita kumman laitan etusijalle, yhteiskunnan vai oman lapseni, niin valinta on harvinaisen selvä. Omalta lapselta voi joskus jopa saada kiitosta, yhteiskunnalta ei koskaan.
Tekstissä yhteiskunnan voi myös korvata työpaikalla.
He ovat iso taakka yhteiskunnalle. Nuoria työkykyisiä ihmisiä, mutta sellaisia, joita kukaan ei halua töihin. Vuosien kotonaolo ei ole kovin vakuuttava meriitti tömarkkinoilla.
Siis neljä vuotta kotona, kasvattaen omia lapsiaan ja neljäKYMMENTÄ vuotta töissä.
Pikkuisen suhteellisuudentajua!
Sitä paitsi - työttöminä on yhä kahdeksisen prosenttia työvoimasta! Mikä kiire ja pakko on saada kaikki ihmiset sorvin ääreen, kun halukkaillekaan ei löydy kaikille duunia? Työhän EI jää tekemättä, vaikka sen vakinainen tekijä onkin hoitovapaalla - tilalle palkataan sijainen, joka saa kullanarvoisen tilaisuuden hankkia työkokemusta ja maksaa kyllä ne verotkin...
Näin äidit eivät putoaisi kokonaan kelkasta pois.
Harva äiti vaan suostuu tuohon, vaikka se olisi taloudellisestikin täysin mahdollista.
Virpi Salmi on oikeassa siinä, että yhteiskunnan tehokkuuden kannalta olisi parasta laittaa lapset mahdollisimman aikaisessa vaiheessa (3-4 kk:n ikäisenä viimeistään) päivähoitoon, jotta molemmat vanhemmat voivat käydä töissä. Samoin yhteiskunnan tehokkuuden kannalta on tyhmää tukea omaishoitoa tai tukea millään tavalla erilaisia "tuottamattomia" yksilöitä: vammaisia, eläkeläisiä jne. Minun mielestäni on kuitenkin hienoa elää hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa asioita katsotaan myös inhimilliseltä kannalta. Niin naiset kuin miehetkin voivat lastenhoidon suhteen tehdä vapaasti valinnan, joka sopii omalle perheelle. Koskapa myös päiväkotilapsista kasvaa aivan yhtä täyspäisiä kuin kotihoidetuista, ei kotihoitoa voikaan varmasti perustella pelkästään lapsen edulla. Minun mielestäni siinä on kyse perheen edusta ja ennen kaikkea valinnan mahdollisuudesta.
omasta lähipiiristäni voin sanoa, että kotiäitejä on varmaan molempia. Osa jää kotiäidiksi juuri siksi, että ei pärjää/jaksa/halua tehdä töitä. Kotona pääsee helpommalla. Saa nukkua, syöttää lapsille eineksiä, surffailla netissä, kun lapset istuu telkun edessä. Sitten on myös niitä, jotka jaksaa ulkoilla, laittaa terveellistä ruokaa, leikkiä ja askarrella. Noista voi sitten miettiä, että olisko tuon ekana mainitun kotiäidin lasten kuitenkin parempi siellä päivähoidossa...
Itse en ole "jaksanut" jäädä kotiin. Lapset on viety hoitoon vuoden ikäisinä. Työpäivän jälkeen on sitten harrastettu ja leikitty. Äitikin on voinut paremmin, kun on ollut jotain älyllistäkin hommaa. Lapset on nyt kouluikäisiä ja kaikki ihan terveitä ja normaaleja, niin psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisestikin.
Mun mielestä on ainakin ihan ok, että tästä asiasta kirjoitetaan välillä ihan kärkevästikin. Myös se on ok, että Liisan tutkimuksia myös vähän kyseenalaistetaan. En nimittäin ihan osta sitä väitettä, että se on vain se päivähoito, joka siihen lapseen vaikuttaa. Ekana tulee kuitenkin se mikroympäristö eli VANHEMMAT, KOTI ja sen sosiaaliset suhteet ja vaikutus siihen lapseen. Jos siellä ei kaikki ole hyvin, niin ei varmaan myöskään muualla elämässä mene kovin hyvin.
Suomalaiset vanhemmat vaan nykyään on liian helposti sitä mieltä, että vastuu lapsista on ihan muilla kuin heillä itsellään. Koulun tehtävä on kasvattaa ja ruokkia ja urheiluseurojen hoitaa fysiikkaa. Itse ei tarvii muuta kuin lorvia kotona tai sitten käydä töissä!
Ei muutama kotiäitivuosi naisilta työkykyä vie. Senhän voisi verrata vaikka miesten armeijaan. Meneekö armeijassa mieheiltä työkyky? Ei. Miksi sitten naisilta menisi kun suorittavat omaa yhdyskuntapalvelustaan yhteiskunnan hyväksi kasvattamalla tuleva asukupolvea?
He ovat iso taakka yhteiskunnalle. Nuoria työkykyisiä ihmisiä, mutta sellaisia, joita kukaan ei halua töihin. Vuosien kotonaolo ei ole kovin vakuuttava meriitti tömarkkinoilla.
Siis neljä vuotta kotona, kasvattaen omia lapsiaan ja neljäKYMMENTÄ vuotta töissä.
Pikkuisen suhteellisuudentajua!
Sitä paitsi - työttöminä on yhä kahdeksisen prosenttia työvoimasta! Mikä kiire ja pakko on saada kaikki ihmiset sorvin ääreen, kun halukkaillekaan ei löydy kaikille duunia? Työhän EI jää tekemättä, vaikka sen vakinainen tekijä onkin hoitovapaalla - tilalle palkataan sijainen, joka saa kullanarvoisen tilaisuuden hankkia työkokemusta ja maksaa kyllä ne verotkin...