"Pakkanen ei ole syy jäädä koulusta pois." Mikä on?
Oma lapseni jää torstaina koulusta pois oman työmatkani ja siitä aiheutuvan lapsenhoito-ongelman vuoksi. Toissa viikolla oli maanantain pois mummolareissun vuoksi.
Kommentit (67)
Et lukenut viestiäni. Kirjoitin: "joko isänsä TAI MUUN HOITAJAN KANSSA", ottaen näin huomioon mahdollisen yksinhuoltajuuden.
Oli tilanne mikä vain, lapsen paikka illalla on kotona, varsinkin kun aamulla on kouluun meno. Piste.
No olen yhIltaysi on todella myöhäinen aika koululaisen olla liikenteessä. Lapsen olisi pitänyt tietysti olla tuohon aikaan jo kotona nukkumassa, joko isänsä tai muun hoitajan kanssa, ei tosiaankaan missään urheilutapahtumissa...
No mikä olisi 0hjeeni mitä olisi pitänyt tehdäEi tosiaankaan voi aina sanoa vanhemmille, mitä ajattelee.
En minäkään opettajana sanoisi sinulle tuosta mitään, mutta ihan varmasti päivittelisin sitä kollegojen kanssa.
kotiin päiväksi, kun oli mukanani illan töissä ja työ jonka piti loppua ennen yhdeksää venyi reilusti yli puolen yön (kyseessä oli urheilutapahtuma)-
En tiedä onko hyväksyttävää vai ei, mutta ihan rehellisesti sen opettajalle ilmoitin, ja hän ei ainakaan milläänlailla kyseenalaistanut päätöstäni.
?
Lapsen isä on kuollut. Joten kiitos vaan fiksusta neuvosta.
Eikä minun ole tapana jättää pois lasta hänelle todella rakkaasta ja tärkeästä tapahtumasta, jossa näkee ystäviäänkin, sekä joukkuekavereitaan.
Ja hänen paikkansa oli siellä jääkiekkopelissä:D
Piste.
Ja hänen paikkansa oli siellä jääkiekkopelissä:D
Piste.
ensi sunnuntaina hänen joukkueellaan on pelireissu, jossa menee reippaasti tuon yhdeksän yli.
Käskemme varmaan koko joukkueen jäämään pois pelistä, sillä lasten paikka on kotona sängyssä ennen yhdeksää.
Nyt menee kyllä naurettavaksi tämä, mutta oli pakko.
Jos olitte puolilta öin kotona, niin lapsihan sai nukkua n.7h olettaen että meni aamulla klo8 kouluun! Se kyllä riittää uniksi, jos tätä ei tapahdu useasti. Joten olisin laittanut lapseni aamulla kouluun ehdottomasti.
EIkä lukionkaan numeroita ole pahemmin kyselty jälkikäteen... Mutta sun mielestä on siis oikein opettaa alakouluikäiselle lapselle, että on ok olla pois koulusta mummola-, harrastus- ja lomareissujen vuoksi? Eihän kukaan ns. täyspäinen lapsi juurikaan jää jälkeen vaikka olisi parikin viikkoa sieltä koulusta pois vaan kyse on jostain ihan muusta.
Yli 1000 tuntia poissaoloja, läpi menin mutta aika kehnoin arvosanoin. Juu ja sain lakin myös.
Pääsin opiskelemaan DI:ksi kun pänttäsin ennen pääsykokeita, eikä sen jälkeen kukaan ole kysellyt lukion papereita...
Oikeesti...ei noilla ala-asteen numeroilla tee mitään.
Jos olitte puolilta öin kotona, niin lapsihan sai nukkua n.7h olettaen että meni aamulla klo8 kouluun! Se kyllä riittää uniksi, jos tätä ei tapahdu useasti. Joten olisin laittanut lapseni aamulla kouluun ehdottomasti.
kuten pitkään opettajana toiminut ihminen minua neuvoi. Olin itsekin sitä mieltä, että lapsi menee kouluun, mutta tämä yli 30 vuotta töitä tehnyt sanoi, että ei.
No tapahtunut mikä tapahtunut, ei vaikuttanut mihinkään, ja hyvä tietää, että siellä koulussakin opettajat ovat ihan ihmisiä, kun panettelevat vanhempia selän takana:D
Lapsen isä on kuollut. Joten kiitos vaan fiksusta neuvosta.
Eikä minun ole tapana jättää pois lasta hänelle todella rakkaasta ja tärkeästä tapahtumasta, jossa näkee ystäviäänkin, sekä joukkuekavereitaan.