Suomi on harvoja maita joissa 3v EI viedä päiväkerhoon, vaikka äiti olisikin kotona???

ei päivähoito kulje nimellä koulu. Kouluun mennään aikaisintaan 4-vuotiaana, kun päivähoitoon voi lykätä jo 3-kuisen.

Suomi on sellainen maa, että syyllisyys seuraa joka asiassa. Se ohjaa myös paljon kasvatusasenteita. Esim. Ranskassa syyllisyys ei ole ohjaava tekijä elämässä eikä nainen koe tuskaa siitä, ettei koko ajan hoida itse lapsiaan. Hän voi hyvillä mielin nauttia kahvilassa naisystäviensä kanssa herkkuleivokset ja kahvit kun lapset ovat hoidossa. Vaikkei siis nainen työelämässä olisikaan. Hoitopaikoissa siellä suhtaudutaan huvittuneesti esim. amerikkalaisiin syyllisyyden ohjaamiin vanhempiin, jotka eivät uskaltaisi luovuttaa lastaan hyvään hoitopaikkaan. Eikä mene kuin muutama viikko, niin lapsella menee (ulkomaalaisellakin) loistavasti siellä päiväkodissa. Oppivat kieltä jne.



Suomessa kaikki pitää olla aina raskasta eikä iloita saa. Lapsenhoito pitää tehdä rankimman mukaan ja hoitaa kaikki itse. Jos lapsi on muutaman prosentinkin ajastaan jossain muualla kuin Äidin luona, pitää siitä kokea valtavaa syyllisyyttä. Missään muussa kulttuurissa äidit eivät ole varmaan näin yksin äitiydessä kuin täällä.



Kaikki kodin ulkopuolinen on lähtökohtaisesti kamalaa ja pelottavaa. Se asenne tartutetaan myös lapsiin. Siksi meillä onkin niin paljon sosiaalisia ongelmia. Muut ihmisen ovat pelottavia peikkoja ja uhkia. Ei olla uteliaan kiinnostuneita muista ihmisistä ja nautita toisten seurasta. Ja koska etäisyydet vain ovat pitkiä täällä, ihmiset eristäytyvät.



Kulttuurimme vain on sellainen, että edistetään ihmisten eriytymistä ja yksinoloa. Yksilöllisyyttä parhaimmillaan. Äidin pitää olla kotona vaikka itkua vääntäen lastensa kanssa, sillä se on parasta lapsille. Hoitopaikka ja siellä ne naiset ovat pahinta mitä lapselle voi tapahtua.



Ihan naurettavaa koko virikehoitokeskustelu. Se, mistä lasten ja perheiden ongelmat viriävät, ei ole virikehoidosta. Ne ovat sellaisia asioita, joista täälläkin harvemmin puhutaan. On henkistä ja fyysistä väkivaltaa, päihteitä, sosiaalisia ongelmia, pahoja pitkään jatkuneita rahaongelmia, vanhempien jatkuvia parisuhdeongelmia, eroja ja uusia suhteita, juurettomuutta, projektielämää. Paljon lapsen mieltä sekoittavia aikuisten asioita. Jostain syystä tämä päivähoitoasia tuntuu olevan ainoa asia, mistä Suomessa keskustellaan kun lasten hyvinvoinnista puhutaan. Iso kuva jää näkemättä.

mutta en kokenut huonoa omaatuntoa kun hoisin lapseni kotona. Ja ihme ja kumma, nautin siitä, enkä kokenut raskaaksi ja synkäksi.



Olivat hienoja vuosia.

neljän äiti

Suomalaisnuorten lukutaito, matematiikan osaaminen sekä luonnontieteiden osaaminen on PISA 2009 -tutkimuksen mukaan jälleen huipputasoa.



http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2010/12/pisa2009.html

Onneksi kukaan ei pakota ja subjektiivinen päivähoito on keksitty.



Minusta naisella on oikeus viedä lapset hoitoon jos lapsenhoito ei kiinnosta. Naisella on muutakin tekemistä elämässä.

ei päivähoito kulje nimellä koulu. Kouluun mennään aikaisintaan 4-vuotiaana, kun päivähoitoon voi lykätä jo 3-kuisen.

4-vuotiaiden koulun olevan sisällöltään sitä samaa kuin meidän päivähoito.

Onneksi kukaan ei pakota ja subjektiivinen päivähoito on keksitty.

Minusta naisella on oikeus viedä lapset hoitoon jos lapsenhoito ei kiinnosta. Naisella on muutakin tekemistä elämässä.

Missä isät? Miksi ei kotonaoloaikaa jaeta 50-50? Ekat puolitoista vaikka äiti, seuraavat puolitoista isä. Olisi hyvin reilua! Myös naisten työnantajia kohtaan.

mutta en kokenut huonoa omaatuntoa kun hoisin lapseni kotona. Ja ihme ja kumma, nautin siitä, enkä kokenut raskaaksi ja synkäksi.

Olivat hienoja vuosia.

neljän äiti

Niin. Eihän äidin edes pitäisi haluta mitään muuta kuin olla kotona lastensa kanssa vuositolkulla. Itsehän se kaikki kuuluu tehdä ja se on ainoa oikea tapa. Kaikki kodin ulkopuolinenhan on pahasta. Samoin muut sosiaaliset suhteet lapselle. Muut aikuiset kuin äiti ovat epäluotettavia ja pelottavia! Kaikella muulla on lapseen vain negatiivista vaikutusta kuin kotona kyhjöttämisellä. Näin se menee.

Ehkä joskus 50 vuotta sitten meininki oli tuollaista mutta ajat ovat muuttuneet jo kauan sitten. Katoliset kouluthan ovat juuri niitä, jotka arvostavat perhettä ja sen yhteistyötä koulun kanssa yli kaiken. Mieheni muistelee vieläkin lämmöllä kuinka munkit aikoinaan hänen koulussansa huolehtivat oppilaidensa hyvinvoinnista niin koulun sisä- kuin sen ulkopuolellakin. Yleensä näissä kouluissa on myös käytäntönä se että isommat oppilaat ottavat vastuuta nuoremmista opettamalla heille lauluja ja leikkejä ja katsomalla heidän perään. Minusta se on tosi kiva käytäntö.

Lasteni koulussa opettajat ovat nykyään ihan tavallisia pulliaisia. Nunnat ovat jo iäkkäitä ja toimivat esim. välitunti- ja ovivahteina, apulaisina koulun ruokalassa ja keittiössä, toimistotehtävissä jne... Ovat erittäin lapsirakkaita ja helliä lasten kanssa. Käyttäytymissäännöistä pidetään tietty kiinni mutta ei mitään natsimeininkiä kuitenkaan. Koulun sääntöjä ovat esim. että oppilailla ei saa olla lävistyksiä, pojilla ei saa olla irokeesia, takkien ja kenkien väri pitää olla tummansininen sävy sävyyn koulupuvun kanssa, käytävällä ei saa huutaa. Minun mielestäni ovat ihan ok juttu mutta se onkin vain minun näkemykseni asiasta.

Omien opettajien kanssa lapsilla on myös lämpivät välit ja heitä on helppo lähestyä niin lasten kuin aikuistenkin. Eikä heitä todellakaan teititellä. Poikkeuksia varmaan on mutta puhunkin nyt vaan lasteni ja tuttujeni katolisista kouluista.

Näissä kouluissa myös tietyt arvot ovat esillä jokapäiväisessä elämässä. Siis lähimmäisenrakkaus, solidaarisuus, elämänilo, ahkeruus, rauha, toisten kunnioittaminen, oppimisen ilo jne. Itse olen ateisti mutta minusta nämä ovat ihan yleismaailmallisia kauniita elämänarvoja. Lasteni koulussa on joka kuukausi aiheena yksi näistä arvoista ja sitä työstetään. Jouluisin lapset vievät kouluun vanhoja lelujansa köyhemmille lapsille vietäväksi. He tekevät myös paketteja vanhainkodissa asuville varattomille vanhuksille. Paketteihin voi ostaa vaikka tohvelit tai laittaa kotoa käyttämättömäksi jääneen hartiahuivin, lompakon tai käsilaukun.

Toistan vielä että en halua sanoa että tämä olisi jotenkin parempi kuin suomalainen systeemi mutta lapseni ovat tyytyväisiä ja me vanhemmat myös ja se kai on kaikkein tärkeintä.