Apua, koululainen pihistää herkkuja iltapäivisin

perheestä jossa syömistä tarkkailtiin juuri samasta näkökulmasta kuin ap:n perheessä. Kaikki sokeri oli syntiä ja se piti jotenkin erikseen ansaita. Joka herkkua kytättiin, ja esimerkiksi jouluna ei saanut syödä kuin yhden konvehdin päivässä. Me lapset, jotka pidimme makeasta, saimme jatkuvasti tuntea olevamme huonoja ja epäonnistuneita, itsekurittomia laiskiaisia joista ei ole yhtään mihinkään. Se oli ihan puhtaasti henkistä väkivaltaa, eikä sillä ollut syömisen kanssa pohjimmiltaan paljonkaan tekemistä. Päin vastoin, se sekoittin tehokkaasti kyvyn kuunnella omaa nälkää ja kehoa, kun jokainen syömistilanne oli painostava tilanne. Kun sitten sain sen verran vapautta että sain omaa rahaa, lihoin nopeasti valtavasta, koska söin salassa sokeria isoja määriä. Kesti kauan oppia normaali, terve syöminen ilman häpeää ja ruuan käyttämistä tunteiden tunnistamisen korvikkeena. Ap, minusta sinun tekstisi ei vaan ollut ihan terveellä pohjalla. Kaakao ym. kuuluu ihan normaaliin arkielämään, ja lapset pitävät sokerista. Ole varovainen ettet opeta lasta häpeämään itseään ja syömistään, hän voi kantaa sitä taakkaa vielä pitkään.

Kamalla on, jos lapsen pitää syödä salaa tai jos hän ei saa kotona ottaa välipalaa ilman, että täytyy miettiä mitäköhän äiti taas sitten sanoo!

Paras mitä voit tehdä, on pitää huoli, että kotona on järkeviä välipalatarpeita ja myös niitä rajatapausjärkeviä. Mutta välipalapatuklat, keksit ja selkeät herkut oi tietysti jättää hankkimatta. Jos asia on jo teillä puheenaiheena, voisit sanoa tytölle, että saa ottaa herkkua sitten kun on ensin syönyt jotakin muuta, esim. voileipää tai hedelmää. Kaakaota en itse edes miellä herkuksi, vaan sehän on ihan hyvä OSA täysipainoista välipalaa maitoon tehtynä. Voisit kyllä yrittää olla tekemättä asiasta noin suurta numeroa! Äläkä ihmeessä lapsen kuullen laske hänen syömisiään.

Tällaisia terkkuja ylipainoiselta äidiltä, joka joutui lapsena kuulemaan jatkuvasti valituksia siitä "kuinka sä VOIT syödä noin monta leipää" yms. Silloin en ollut ylipainoinen, mutta heti kun muutin kotoa pois, aloin syödä ahmien niitä laskettuja ja kiellettyjä juttuja ja sen tuloksena olenkin nyt 50 kiloa ylipainoinen...

jonka itsekin myönsi. Pitäisköhän tähän asiaan tehdä jotain ?

Ja kehitätte yksin välipaloja, jotka ovat mieluisia.

Jätät ne KALLIIT karjalanpiirakat ostamatta ( tai syö itse niitä sitten salaa, häpeä ! ).

ruisleipää, hedelmiä, jogurttia ja mysliä, välillä karjalanpiirakkaa, puolukkapuuroa, marjakiisseliä. Olen yrittänyt korostaa, että lounas on tärkeä ateria ja välipala on vain väliPALA. Illalla syödään yleensä viideltä toinen lämmin ruoka, joten noin kolmen tunnin välein ruokaa on tarjolla. Ehkä meillä sitten on ruokailutottumukset pielessä. Jäänpä pohtimaan sitä. ap

Hei Ap,

Lapsesi syö siis käytännössä pelkkiä hiilihydraatteja eri muodossa. Kokeile munakasta, lihapullia, keitettyjä kananmunia hedelmiä. Ei välipala tarkkoita että sen täytyy olla tietty "välipala" joka meille on iskostettu päähän. Vaan välipalaksi voi tehdä vaikka kinkkumunakkaan, tai muutama lihapulla ja jogurttidippiä tai kevyt keitto tai mitä vaan. Liha, kala ja muut proteiinit pitävät nälkää loitolla pitkään.

En itse myös poistaisi kaikkia herkkuja, sehän on kuin lapsi olisi eristyksissä ja herkuista tulee kunnon kielletty hedelmä.

ketjua. Meillä on ollut samanlaista. Asiasta puhuttiin ja aloin sitten laittamaan välipalan valmiiksi muovirasiaan jääkaappiin. Lapsi tiesi näin mitä saa ottaa. Mitään kauheata paasausta ei kannata pitää tuon ikäiselle, kielletty kun useinmiten kiehtoo entistä enemmän.

En tiedä luetko tätä ketjua enää, mutta älä välitä noista jotka kirjoittelee syyttävästi. On jo tarpeeksi hyvä, että olet huolestunut asiasta! Ehkä eniten tuossa pisti korvaan se että lapsesi ei halua tai uskalla kertoa syövänsä. Onko hän ainoa lapsi? Silloin viittaa vähän siihen, että tosiaan syö hiemna tylsyyttään. Mutta erikoista on se ettei voi tunnustaa syövänsä. Eivät kai muut koulussa kiusaa pyöreydestä? Ja että häntä nolottaisi syödä koulussa kun muuta katsoo ja siksi syö makeaa kotona?

Meillä oli lapsena erilaista, herkkuja tosi paljon. Ruuan avulla rakastettiin ja paikattiin vanhempien huonoa omaatuntoa. Ja isovanhemmilla sama juttu. Ei hyvä tämäkään normaalin syömisen kannalta. Vanhempani olivat eronneet, joten syitä tuntea huonoa omaatuntoa ja paikkailla sitä oli varmasti. Lisäksi isän luona äitipuoli piti ylitiukkaa kuria. Olin siellä kymmenen vuotta joka toinen viikonloppu, ja silti ei ollut lupaa tehdä voileipää kun tuli nälkä... Ihan älytöntä. Veljeni tykkäsi kovasti karkista, ja hänelle äitipuoli messusi, että "sinusta tulee varmasti alkoholi isona, kun on noin suuri karkinhimo". Just joo. Äitipuoli myös säästi meidän ruokakuluista, mm. antoi hedelmiä vain sisaruspuolille.

Jokin tuossa alkuperäisessä tekstissä otti pahasti mun silmään. En osaa eritellä että mikä, mutta jotenkin ap:n perheessä on hiukan vinoutunut suhde ruokaan. Tunnistan sen, koska myös mun perheessä/perheissä on ollut epäterve suhtautuminen ruokaan. Musta ei ole normaalia, että loput kaakaosta heitetään pois, kun lapsi on syönyt jauhetta. Mielestäni tuolla tavalla kasvatetaan syömishäiriöisiä lapsia.

Koeta asettautua sen lapsen asemaan ja miettiä syitä käytökseen sen sijaan että reagoit vasta käytökseen. Juttele lapsen kanssa, kysele leppoisasti millainen välipala olisi mukavaa jne. Lisäksi vaikuttaa, että lapsi on herkkuhiiri, tykkää herkuista. Mun mielestä tähän ei ole ratkaisu hävittää kotoa kaikkia herkkuja (tuskin voit hävittää vaikka siirappia tai sokeria kaapista) tai laittaa kaappeja lukkoon, vaan herkutella hiukan luvan kanssa joka päivä. Vaikka iltaruuan päälle jälkkäriksi suklaakonvehti tai kaksi, tai joskus välipalaherkuksi vanukasta tai suklaakiisseliä, tai pari keksiä iltapalalla.

Mun tekee suorastaan pahaa, kun kuvittelen miten pieni lapsi sydän pamppaillen syö salaa OMASSA KODISSAAN ja sitten jännittää, milloin isi tai äiti huomaa ja millainen meteli siitä tällä kertaa tulee...

Ruoan pitäisi pysyä ravintona, ei kontrollin välineenä, ei tunteiden korvikkeena, ei puuhasteluna paremman tekemisen puutteeseen.

perheestä jossa syömistä tarkkailtiin juuri samasta näkökulmasta kuin ap:n perheessä. Kaikki sokeri oli syntiä ja se piti jotenkin erikseen ansaita. Joka herkkua kytättiin, ja esimerkiksi jouluna ei saanut syödä kuin yhden konvehdin päivässä. Me lapset, jotka pidimme makeasta, saimme jatkuvasti tuntea olevamme huonoja ja epäonnistuneita, itsekurittomia laiskiaisia joista ei ole yhtään mihinkään. Se oli ihan puhtaasti henkistä väkivaltaa, eikä sillä ollut syömisen kanssa pohjimmiltaan paljonkaan tekemistä. Päin vastoin, se sekoittin tehokkaasti kyvyn kuunnella omaa nälkää ja kehoa, kun jokainen syömistilanne oli painostava tilanne. Kun sitten sain sen verran vapautta että sain omaa rahaa, lihoin nopeasti valtavasta, koska söin salassa sokeria isoja määriä. Kesti kauan oppia normaali, terve syöminen ilman häpeää ja ruuan käyttämistä tunteiden tunnistamisen korvikkeena.

Ap, minusta sinun tekstisi ei vaan ollut ihan terveellä pohjalla. Kaakao ym. kuuluu ihan normaaliin arkielämään, ja lapset pitävät sokerista. Ole varovainen ettet opeta lasta häpeämään itseään ja syömistään, hän voi kantaa sitä taakkaa vielä pitkään.

Meillä oli lapsena erilaista, herkkuja tosi paljon. Ruuan avulla rakastettiin ja paikattiin vanhempien huonoa omaatuntoa. Ja isovanhemmilla sama juttu. Ei hyvä tämäkään normaalin syömisen kannalta. Vanhempani olivat eronneet, joten syitä tuntea huonoa omaatuntoa ja paikkailla sitä oli varmasti. Lisäksi isän luona äitipuoli piti ylitiukkaa kuria. Olin siellä kymmenen vuotta joka toinen viikonloppu, ja silti ei ollut lupaa tehdä voileipää kun tuli nälkä... Ihan älytöntä. Veljeni tykkäsi kovasti karkista, ja hänelle äitipuoli messusi, että "sinusta tulee varmasti alkoholi isona, kun on noin suuri karkinhimo". Just joo. Äitipuoli myös säästi meidän ruokakuluista, mm. antoi hedelmiä vain sisaruspuolille.

Jokin tuossa alkuperäisessä tekstissä otti pahasti mun silmään. En osaa eritellä että mikä, mutta jotenkin ap:n perheessä on hiukan vinoutunut suhde ruokaan. Tunnistan sen, koska myös mun perheessä/perheissä on ollut epäterve suhtautuminen ruokaan. Musta ei ole normaalia, että loput kaakaosta heitetään pois, kun lapsi on syönyt jauhetta. Mielestäni tuolla tavalla kasvatetaan syömishäiriöisiä lapsia.

Koeta asettautua sen lapsen asemaan ja miettiä syitä käytökseen sen sijaan että reagoit vasta käytökseen. Juttele lapsen kanssa, kysele leppoisasti millainen välipala olisi mukavaa jne. Lisäksi vaikuttaa, että lapsi on herkkuhiiri, tykkää herkuista. Mun mielestä tähän ei ole ratkaisu hävittää kotoa kaikkia herkkuja (tuskin voit hävittää vaikka siirappia tai sokeria kaapista) tai laittaa kaappeja lukkoon, vaan herkutella hiukan luvan kanssa joka päivä. Vaikka iltaruuan päälle jälkkäriksi suklaakonvehti tai kaksi, tai joskus välipalaherkuksi vanukasta tai suklaakiisseliä, tai pari keksiä iltapalalla.

Mun tekee suorastaan pahaa, kun kuvittelen miten pieni lapsi sydän pamppaillen syö salaa OMASSA KODISSAAN ja sitten jännittää, milloin isi tai äiti huomaa ja millainen meteli siitä tällä kertaa tulee...

Ruoan pitäisi pysyä ravintona, ei kontrollin välineenä, ei tunteiden korvikkeena, ei puuhasteluna paremman tekemisen puutteeseen.

perheestä jossa syömistä tarkkailtiin juuri samasta näkökulmasta kuin ap:n perheessä. Kaikki sokeri oli syntiä ja se piti jotenkin erikseen ansaita. Joka herkkua kytättiin, ja esimerkiksi jouluna ei saanut syödä kuin yhden konvehdin päivässä. Me lapset, jotka pidimme makeasta, saimme jatkuvasti tuntea olevamme huonoja ja epäonnistuneita, itsekurittomia laiskiaisia joista ei ole yhtään mihinkään. Se oli ihan puhtaasti henkistä väkivaltaa, eikä sillä ollut syömisen kanssa pohjimmiltaan paljonkaan tekemistä. Päin vastoin, se sekoittin tehokkaasti kyvyn kuunnella omaa nälkää ja kehoa, kun jokainen syömistilanne oli painostava tilanne. Kun sitten sain sen verran vapautta että sain omaa rahaa, lihoin nopeasti valtavasta, koska söin salassa sokeria isoja määriä. Kesti kauan oppia normaali, terve syöminen ilman häpeää ja ruuan käyttämistä tunteiden tunnistamisen korvikkeena.

Ap, minusta sinun tekstisi ei vaan ollut ihan terveellä pohjalla. Kaakao ym. kuuluu ihan normaaliin arkielämään, ja lapset pitävät sokerista. Ole varovainen ettet opeta lasta häpeämään itseään ja syömistään, hän voi kantaa sitä taakkaa vielä pitkään.

Ruoan pitäisi pysyä ravintona, ei kontrollin välineenä, ei tunteiden korvikkeena, ei puuhasteluna paremman tekemisen puutteeseen.

Vaikka tämä on karppaajan mielipide, niin lue silti ajatuksella :)



Monille liiallinen hiilarin mättäminen aiheuttaa vain lisää nälkää, erityisesti rasvattoman hiilariruuan.



Jos lapselle jättäisi jääkaappiin joka päiväksi välipalan, jossa on myös rasvaa ja proteiinia, ei napostelutarvetta ehkä olisi niin paljon.



Lapsen ei tietenkään tarvitse karpata, mutta proteiini ja rasva pitävät paremmin nälkää. Olin itsekin pulska lapsi ja napostelin oikeastaan koko elämäni ajan, kunnes 25-vuotiaana tajusin lisätä rasvaa ja proteiinia ruokavaliooni oikein kunnolla. Sen jälkeen naposteluhaluja ja ruoanhimoja on ollut huomattavasti vähemmän.

Taisit enemmän harmistua siitä, että lapsi söi ne KALLIIT karjalanpiirakat välipalaksi... Kolme karjalanpiirakkaa ei ole tosiaan kummakaan satsi jos on nälkäinen. Osta halvempia piirakoita, niin lapsetkin saa syödä ilman kyttäämistä.

Yhdessä tuollaisessa Fazerin karjanpiirakassa on 200 kcal, eli lapsi on syönyt 600 kcal, mikä on kolmenneksen hänen päivän energiantarpeestaan.

Yhdeksänvuotiaan energiantarve on max. 1900 kcal päivässä. Jos lapsi ei juurikaan liiku, niin kulutus on vähemmän. (http://www.lohja.fi/Vanhemmuus2/Min%C3%A4_kasvan.htm#Energia)

Kaksi kolmasosaa energiantarpeesta tulisi saada lämmintä ruokaa sisältävästä päivän pääateriasta, kuten lounaasta koulussa ja illallisesta kotona. Loppukolmasosa on varattu aamupalalle, iltapalalle ja välipalalle.

Ap, olet oikeassa herkuttomuuslinjauksessa. Lapsi pitäisi saada nyt syömään oikeaa ruokaa, kasviksia ja tervellisiä välipaloja. Mitä jos tekisit välipalan valmiiksi kaappiin yhdessä lapsen kanssa edellisenä iltana?

eipä ole vaarallista syödä välipalaksi kolme karjalanpiirakkaa sitä korvaamaan. Ja lämmin ateria sekin, jos ne lämmittää.

Taisi nimittäin nyt olla yhdestä kerrasta kyse, kun tuon söi.

Eri asia olis, jos söisi ne sen koululounaan lisäksi.

Taisit enemmän harmistua siitä, että lapsi söi ne KALLIIT karjalanpiirakat välipalaksi... Kolme karjalanpiirakkaa ei ole tosiaan kummakaan satsi jos on nälkäinen. Osta halvempia piirakoita, niin lapsetkin saa syödä ilman kyttäämistä.

Yhdessä tuollaisessa Fazerin karjanpiirakassa on 200 kcal, eli lapsi on syönyt 600 kcal, mikä on kolmenneksen hänen päivän energiantarpeestaan.

Yhdeksänvuotiaan energiantarve on max. 1900 kcal päivässä. Jos lapsi ei juurikaan liiku, niin kulutus on vähemmän. (<a href="http://www.lohja.fi/Vanhemmuus2/Min%C3%A4_kasvan.htm#Energia" alt="http://www.lohja.fi/Vanhemmuus2/Min%C3%A4_kasvan.htm#Energia">http://www.lohja.fi/Vanhemmuus2/Min%C3%A4_kasvan.htm#Energia</a&gt;)

Kaksi kolmasosaa energiantarpeesta tulisi saada lämmintä ruokaa sisältävästä päivän pääateriasta, kuten lounaasta koulussa ja illallisesta kotona. Loppukolmasosa on varattu aamupalalle, iltapalalle ja välipalalle.

Ap, olet oikeassa herkuttomuuslinjauksessa. Lapsi pitäisi saada nyt syömään oikeaa ruokaa, kasviksia ja tervellisiä välipaloja. Mitä jos tekisit välipalan valmiiksi kaappiin yhdessä lapsen kanssa edellisenä iltana?

päivän energiatarpeesta jos sitä ei ole saanut lounaasta.



lasten kohdalla on muutenkin aika vaarallista laskea noita kaloreita, koska kasvavat lapset tarvitsevat ajoittain hurjasti sitä evästä kasvuunsa. Välillä syövät paljon ja välillä vähemmän, kai kaikki vanhemmat tämän tietävät.



kamalaa jos joku oikeasti laskee kuinka monta kaloria lapsi saa päivässä syödä. Tarve kun tosiaan vaihtelee!

Mutta omasta lapsuudesta muistan hyvin että aina jos jäätiin ilman äitiä kotiin, aika harvoin kyllä, niin heti syötiin kaakaota tai sekoitettiin siirappia kaurahiutaleisiin. Ja manteli ruoheet ja lastut oli kanssa hyviä.