Miten ihmeessä te kotiäidit jaksatte???

tilaisuutta hyväkseen kún vaimo tarjoutuu tekemään kaiken yksin. Harvemmin ne miehet ovat tuossa tilanteessa kuitenkaan valmiita ottamaan sitä vastuuta jos tarjotaan. Yleensä ne ovat enemmän kuin tyytyväisiä tilanteeseen :D se on helppoa heittäytyä osaamattomaksi kun tajuaa että sillä keinoilla saa omaa aikaa.

että hän ei edes halua miehen osallistuvan.

Istu alas ja mieti mitä oikeasti haluat lapsillesi. haluatko karjua heille seuraavat vuodet vai lappaatko lelut NYT jätesäkkiin ja jätät loput leikittäväksi ja ne kerätään illalla. haluatko ahdistua ruokailuhetkistä vai annat syödä niin vähän kun haluavat ja avot, sitten pöydästä pois. Älä yritä keksiä mitään kivaa, kivointa on jos koko sakki olisi paremmalla tuulella.

Jos lapsi ei pysy pöydässä, hän saa poistua ja ruokaa saa sitten neljän tunnnin päästä. Mitä ihmeen kaunokuvaa yrität suorittaa? Homma ei vaan toimi. +istut kahvikupin kanssa alas ja et tee mitään vaikka talo olisi ylösalaisin, tämä kaksi kertaa päivässä.

sähän olet kuin yh kun miehes menee omissa menoissaan. Miksi et anna/laita häntä ottamaan vastuuta? Moni mies tykkää vetäytyä syrjään kun pitäis tehdäkin jotain ja moni nainen antaa kaiken tapahtua kun mies heittäytyy tumpuksi.

kun óvat tajunneet että sillä keinoin saa vaimon tekvän hommat puolestaan. Samoin on helppoa alkaa kiukutella kuin pikku poika ja taas vaimo tulee ja tekee asian sit "kunnolla ja hermojaan menettämättä". Mies on aika hyvä manipuloimaan vaikka moni mamma sitä ei tajuakaan. Esim kaverini mies ei omien sanojensa mukaan "osannut nukutttaa lasta kun se ei vaan nukahda2. Totuus oli se että mies ei jaksanut lukea lapselle satua eikä noudattaa muitakaan iltarutiineja kun kivampi olis ollu katsoa jalkapalloa telkkarista. Sit sen harvan kerran kun vaimo pääsi tyttöjen iltaa niin kohta taas puhelin soi "kun lapsi ei suostu nukkumaan vaimo tuu pian kotiin"...ja kaveri lähti kun mies on niin pulassa :D:D:D

Olen tasan tietoinen siitä, että itse olen itselleni tämän tilanteen luonut. Ja vaikka on välillä rankaa kolmen pienen lapsen kanssa, niin päivääkään en vaihtaisi! Välillä vaan tekee mieli avautua jonnekkin. Ja kun ei tota aikuista juttu seuraa ole, niin päätin laittaa ruikutuksen tänne! Täällä kun on aina niin asiallista aikuista porukkaa!



Kiitos kuitenkin asiallisille tsemppareille! ja kiva kuulla, että jossain muualla on myös samanlaista "kaaosta" meneillään.



Enkä minä halua "kahmia kotia" itselleni, totesin vaan että kaikki sujuu helpommin ja nopeammin, jos itse tekee. Mulla on kuitenkin hyväksi havaittu päivä rytmi, mistä mun miehellä ei ole hajuakaan. Päivät kun töissä, niin eipä se paljon tiedä mitä täällä tapahtuu. Yksityisyrittäjänä vielä toimii, niin työskentelee myös vapaa ajalla kotona.



Ja haha haa "muotia hankkia kolme lasta" anna mun kaikki kestää.. mä tossa taannoin luinkin lehdestä tästä muoti-ilmiöstä ja heti ruvettiin hommiin. Täytyyhän muotia nyt seurata!! Oisko mitään muita muoti vinkkejä??

Alan olla niin väsynyt tähän koti-elämään!! Yhtä hemmetin uhmaa ja kiukuttelua aamusta iltaan. Hetkeäkään ei saa olla rauhassa, koko ajan joku haluaa jotain tai joku itkee tai roikkuu puntissa. Välillä tuntuu, että koko päivänä ei tule edes istuttua. Nykyään jopa syön seisten, kun ottaa niin paljon päähän hypätä pystyyn joka haarukallisen jälkeen.

Ruokailut on muutenkin ihan perseestä, koskaan ei kaikki ole tyytyväisiä ruokaan. Aina saa kuulla että ruoka on pahaa, vaikka mitä herkkuja loihtisi. Vaikka lapset saisivat päättää mitä syödään, niin silti ei kelpaa! Maitoa saa pestä lattioilta joka syömä kerralla vähintään kahden lasillisen verran.

Muutenkin saa koko ajan olla siivoamassa ja keräämässä lasten rojuja. Jatkuvasti kaikki kaapit ja laatikot lattioilla tyhjennettynä ja lelut pitkin taloa.

Apua ei lapsilta heru! Ei auta uhkailu eikä lahjominen ei mikään. Joka aamu aloitan huutamalla ja ilta päättyy huutoon. Välillä illalla on kurkku kipeä huutamisesta ja sitten yöllä helvetin huono omatunto siitä, että tuli taas huudettua lapsille. Niin huono omatunto, että yö unet menee.

Olen yrittänyt olla kiva järjestämällä kivaa tekemistä tai yrittänyt "lahjoa" lapsia esim lelukauppa käynnillä, että olisi edes yksi hyvä päivä viikossa. Mutta silti haukutaan tyhmäksi ja kiusataan muita.

Jotenkin tuntuu, että olen niin yksin lasten kanssa. Teen lähes tulkoon kaiken itse. Mies tulee töistä yleensä viiden jälkeen, syö ja lähtee hiihtämään. Hiihto reissu kestää tunnista kahteen, jonka aikana olen taas saannut yksin hoitaa kaikki raivokohtaukset, ruokkimiset ym. Missään en käy ja mitään en harrasta, en vaan jaksa! Tuntuu että nuo rakkaat kakarat imevät minusta kaiken. Kateellisena katson kun naapurin äidit lähetevät omiin menoihinsa miehen tultua kotiin, itse en vaan jaksa. Olisi kyllä mahdollisuus lähteä..

Odotan innolla, että pääsen töihin!! Menisin jo nyt, mutta ärsyttää niin paljon selitellä muille että kuinka voin jättää alle 1v:n päiväkotiin, niin päätin sinnitellä vielä puolisen vuotta. Tiedän että on tyhmää välittää muiden sanomisista, mutta säästympähän siltäkin selittelemiseltä! Enkä saa "huonon" äidin leimaa, vaikka pieni se 1,5v:kin on!!! Mutta pakko päästä pois tästä hullulasta!

Tässä tälläinen väsyneen kolmen lapsen äidin vuodatus. Lapset 4v, 3v ja melkein 1v.

Mitä helvettiä valitat? Miksi et vaadi mieheltäsi että hoitaa illalla lapsia että pääset yksin jonnekin? Miksi suostut siihen että miehesi itsekkäästi harrastaa eikä suo sinulle samaa oikeutta? Jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, nouse ylös!

Lapsia kyllä yksi vähemmän. Mutta ymmärrän mistä puhut.. Kai tämä joskus helpottaa!

se pienimmäinenkin niin pieni vielä.



Olen itse osa-aikatyössä, lapset 4h hoidossa. Olin yhden viikon töissä niin, että tulin vasta iltapalan aikaan kotiin, mies haki lapset hoidosta. Laitoin kaikki ruoat ym. valmiiksi, mies oli "vaan" lasten kanssa. Illalla ehdin olla siis vajaat kaksi tuntia kotosalla lasten ollessa hereillä. Olin tosi rentoutunut, pinna ei ollut kireällä iltaisin. Mutta en silti haluaisi tehdä näin joka viikko eikä se olisi mahdollistakaan, koska mies tekee normaalisti pitkää päivää. Ja minä kuitenkin hyppäsin iltapalan valmistukseen heti, kun tulin ovesta sisään tai siis lastenhoitohommiin, mies saa yleensä hengähtää, kun tulee töistä, eikä hänelle kuulu mitkään kotityöt. Mutta kyllä minäkin koen kotiäitiyden raskaaksi, vaikka lapset sen 4h päivässä hoidossa. En silti vaihtaisi mihinkään, koska haluan olla lasteni kanssa mahdollisimman paljon (vaikka hermot menee niin usein:-)



Yritä ottaa sitä omaa aikaa itsellesi kumminkin, vaikket oikein jaksaisi:-)

helpotti kun lähdin töihin ja lapset hoitoon. Jaksetaan kaikki paremmin illalla ja viikonloppuna. Lapset on 3v ja 1v8kk (teen yrittäjänä lyhyempää päivää nyt kun lapset on pieniä) ja kyllä on ollut parempi näin. Nyt kun ollaan oltu koko perhe viikko putkeen sairaana, niin kyllä alkaa nyppimään, ei pelkästään kotona olo ja lapset vaan myös mies ja tekemättömät kotityöt.

Vaikka perheen tarkoituksena ei ole jakaa kaikkea 50-50, niin kyllä mä ihan teinä miettisin sitä työnjakoa lastenkin takia uusiksi. Mitä järkeä sinun on tehdä kaikki yksin vaikka miten sujuu nopeammin ja kätevämmin kuin miehellä, jos sä olet tajuttoman kireä koko ajan? Jos sä huudat lapsille ja tylytät heitä niin nehän toteuttaa sulta opittua käyttäytymismallia sulle takaisin. Haluatko sä opettaa heillä tuollaisen samanlaisen perheenmallin tai antaa tuollaisen mallin isyydestä/äitiydestä/vanhemmuudesta? Vaikka ajan kanssa varmasti helpottaa kun lapset kasvaa niin ei sun tarvitse tehdä elämästäsi nyt ihan kamalaa.



Pienikin breikki siitä pyörityksestä auttaa jaksamaan. Ja sun miehes kuitenkin kykenee tekemään työtä, josta ansaitsee rahaa niin kyllä kai se silloin kykenee myös kotihommia tekemään ja omien lasten kanssa olemaan? Menet vaikka kerran viikossa kirjastoon lukemaan naistenlehtiä tai istumaan lähimetsään kiven päälle tai vaikka autoon. Onpahan ainakin hiljaista ja mahdollisuus kuunnella omia ajatuksia. Sitten kun alkaa tuntumaan, että jaksaisi miettiä mistä ihan oikeasti nauttisi niin rupeat tekemään sitä.

Mutta itse sain vastaaviin tuntemuksiin avun lukemalla Anna Wahlgrenin lapsikirjan ja soveltamalla sen oppeja soveltuvadti. Erityisen keskeistä on se, että kaikkien on kunnioitettava toisiaan ja toisten tilaa, myös lasten aikuisten. Tällä vapauduin mm.alituisesta leikkimisen ja vuorovaikuttamisen paineesta.

kun seuraa trendejä orjallisesti.



Nykyään kuuluu olla trendikkäästi ainakin kolme lasta. Pitää panostaa kotiin kunnianhimoisesti.



Sitten se arki on vallan muuta kuin ne omat haihatukset.

Minultakin kesti muutama vuosi tajuta, että kaikkea ei voi saada. Jos lapsia on kolme ja noin pieniä.. niin ei voi vaatia itseltään, että kaikki on aina järjestyksessä. Noin pienet lapset eivät osaa pitää järjestystä.. Nauti lapsistasi ja heittäydy vähän hassuttelemaan.. lapset arvostavat tälläistä hassuttelevaa äitiä paremmin ja kaäyttäytyvät kiltimmin. Täysin kilttejä..tottelevaisia ja siistejä lapsia ei ole olemassakaan..kyllä ne paljon riitelevät, kun riitelykumppaneita löytyy läheltä..mutta riitely kuuluu rakkauteen..ei riitelyä ilman rakkautta.. kolmen pojan äiti, jolla yksi sisko ja kaksi veljeä.

Jotenkin tuntuu, että olen niin yksin lasten kanssa. Teen lähes tulkoon kaiken itse. Mies tulee töistä yleensä viiden jälkeen, syö ja lähtee hiihtämään. Hiihto reissu kestää tunnista kahteen, jonka aikana olen taas saannut yksin hoitaa kaikki raivokohtaukset, ruokkimiset ym. Missään en käy ja mitään en harrasta, en vaan jaksa! Tuntuu että nuo rakkaat kakarat imevät minusta kaiken. Kateellisena katson kun naapurin äidit lähetevät omiin menoihinsa miehen tultua kotiin, itse en vaan jaksa. Olisi kyllä mahdollisuus lähteä..

Se, ettet pääse koskaan irroittautumaan tuosta. Mulla ei ole kuin yksi lapsi, joten sinänsä paljon helpompaa, mutta kyllä mullakin alkoi pinna kiristyä ja mieliala laskea, kun en päässyt mihinkään, vaikka ei nyt huudettua tullut kenellekään.

Sitten saimme miehen kanssa puhuttua, että pääsen pari kolme kertaa viikossa säännöllisesti omiin juttuihin muutamaksi tunniksi ja kolmessa viikossa olin aivan eri ihminen. Siis vain noin 5 tuntia viikossa omaa aikaa teki ison eron jaksamiseeni ja mielialaani.

jos ei teillä mikään muutu, niin sittenhän sinä olet lasten kanssa illan, kun tulet töistä ja mies on menoillaan. Siihen verrattuna kai kotonaolo on helpompaa, kun ei tarvitse repiä lapsia sängyistä kuuden jälkeen ja survoa kaikki kotitöitä vielä yön tunteihin. Keksikää jokin ratkaisu pikapuolin.

molemmille.

se arki on pahimmillaan=)itse en jaksa stressata sotkusta tai leluista..keran viikossa siivotaan ja raivataan tavarat paikoilleen,muuten saa olla,ja haetaan vaikka pizzaa ruuaksi jos äiti ei jaksa kokata.Kun isot on koulussa ja 3-vuotias kerhossa otetaan rennosti vauvan kanssa..syön karkkia ja katson jotain tyhmää hömppää vauvan leikkiessä vieressä=)En myöskään koskaan siivoa jos vauva nukkuu,vaan silloin juon vaikka kahvit rauhassa=)Ja iltasella kun lapset nukahtaa on aikaa parisuhteelle.

Pari kertaa viikossa pakkaan pikuiset vaunuihin ja mennään perhekahvilaan,siellä on kiva saada aikuista seuraa ja kuluu päivä nopeammin=)

Kuulostaa todella tutulta, kaikki mitä kirjoitit. Paitsi että meillä on yksi lapsi vähemmän.



Älä vaivaudu edes kommentoimaan noita ääliöviestejä välillä, selkeästi joku provoilee jolla ei ole lapsia eikä välttämättä miestäkään kun ei halua ymmärtää.



Toi on älyttömän tuttu tunne, että kaipaisi apua kotitöihin mutta kuitenkin toisaalta haluaa tehdä kaiken yksin. Ihan kuten mulla! En mä rakasta imurointia tai pyykinripustamista tai ruuanlaittoa, mutta tiedän että jos mies ne tekee, joudun imuroinnin jälkeen "korjailemaan" pölyjä vielä rätin kanssa, kääntelemään pyykit oikein päin ja suoriksi narulla, ja sitten syömään joko ylimaustettua ruokaa tai tarkistelemaan että ainekset on otettu jääkaapista vanhenemisjärjestyksessä tms.



Kun se paletti on kasassa itsellä, siitä on hirveän vaikea delegoida osia pois, kun tietää että itse sitä pyörittää parhaiten!



Yritä kuitenkin, oma osuutesi voisi tässä panostamisessa olla se, että hyväksyt miehen tekemät virheet kodinpyörityksessä (mikäli hän suostuu yrittämään, se olisi koko tilanteessa tärkeintä) ja opettelet hyväksymään vähän ehkä likaisemman kodin ja väärin ripustetut pyykit.

Ainakin sen aikaa että saat akkusi ladattua.



Toikin kuulosti niin tutulta, että ensin yrittää järjestää kivaa lapsille ja sitten sataa paskaa niskaan. Juu, tapahtunut tällä viikolla noin viisi kertaa - niin turhauttavaa, niin suuri pettymys ja niiiin suuri harmi! Ei tarvitse olla isokaan juttu, mutta jos yrittää ja odottaa mukavaa vastaanottoa niin siitä tulee iso harmi jos menee pieleen. Ainakin mulla. Varsinkin jos on valmiiksi väsynyt.



Tää työpäivän ja kotiäidin päivän vertaileminen on niiiin rasittavaa, musta ainakin tuntuu että on ainainen kilpailuasetelma. Miehelle ei pitäisi järjestää hommia illalla, koska mies on koko päivän raatanut töissä. Ja harva muu kuin kotiäiti itse tietää mitä siellä kotona tapahtuu päivällä: eihän se kaikki lastenhoito ja pölyjenpyyhkiminen ja tiskaaminen ja lattianpesu samanaikaisesti ulospäin näy. Koti on ehkä vain sotkuisempi illalla kun mies tulee kotiin. Tuntuu että jatkuvasti saa todistella että oikeesti mulla oli tosi rankka päivä täällä...





Tarkoitus tällä sekavalla selostuksella oli sanoa, ettet ole yksin, ja ymmärtäjiä kyllä löytyy :) Ota sitä omaa aikaa! Helpommin sanottu kuin tehty, mutta mulla se auttoi kyllä. Lähdin muutaman kerran tyttöjen kanssa baariinkin pahimman väsymyskauden jälkeen, ja jaksoin taas paaaaljon paremmin kotona!:) Tsemppiä!

Ap on niin loppu, että kuvittelee töihinpaluun muuttavan asiat, mutta jos miestä ei nyt saa sitoutumaan perheeseensä, niin kolmen lapsen työssäkäyvänä "yh-äitinä" ap saa varmaan lopullisen hermoromahduksen. Nyt palaveri miehen kanssa asap.

jos ei teillä mikään muutu, niin sittenhän sinä olet lasten kanssa illan, kun tulet töistä ja mies on menoillaan. Siihen verrattuna kai kotonaolo on helpompaa, kun ei tarvitse repiä lapsia sängyistä kuuden jälkeen ja survoa kaikki kotitöitä vielä yön tunteihin. Keksikää jokin ratkaisu pikapuolin.