Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä te kotiäidit jaksatte???
10.02.2011 |
Alan olla niin väsynyt tähän koti-elämään!! Yhtä hemmetin uhmaa ja kiukuttelua aamusta iltaan. Hetkeäkään ei saa olla rauhassa, koko ajan joku haluaa jotain tai joku itkee tai roikkuu puntissa. Välillä tuntuu, että koko päivänä ei tule edes istuttua. Nykyään jopa syön seisten, kun ottaa niin paljon päähän hypätä pystyyn joka haarukallisen jälkeen.
Ruokailut on muutenkin ihan perseestä, koskaan ei kaikki ole tyytyväisiä ruokaan. Aina saa kuulla että ruoka on pahaa, vaikka mitä herkkuja loihtisi. Vaikka lapset saisivat päättää mitä syödään, niin silti ei kelpaa! Maitoa saa pestä lattioilta joka syömä kerralla vähintään kahden lasillisen verran.
Muutenkin saa koko ajan olla siivoamassa ja keräämässä lasten rojuja. Jatkuvasti kaikki kaapit ja laatikot lattioilla tyhjennettynä ja lelut pitkin taloa.
Apua ei lapsilta heru! Ei auta uhkailu eikä lahjominen ei mikään. Joka aamu aloitan huutamalla ja ilta päättyy huutoon. Välillä illalla on kurkku kipeä huutamisesta ja sitten yöllä helvetin huono omatunto siitä, että tuli taas huudettua lapsille. Niin huono omatunto, että yö unet menee.
Olen yrittänyt olla kiva järjestämällä kivaa tekemistä tai yrittänyt "lahjoa" lapsia esim lelukauppa käynnillä, että olisi edes yksi hyvä päivä viikossa. Mutta silti haukutaan tyhmäksi ja kiusataan muita.
Jotenkin tuntuu, että olen niin yksin lasten kanssa. Teen lähes tulkoon kaiken itse. Mies tulee töistä yleensä viiden jälkeen, syö ja lähtee hiihtämään. Hiihto reissu kestää tunnista kahteen, jonka aikana olen taas saannut yksin hoitaa kaikki raivokohtaukset, ruokkimiset ym. Missään en käy ja mitään en harrasta, en vaan jaksa! Tuntuu että nuo rakkaat kakarat imevät minusta kaiken. Kateellisena katson kun naapurin äidit lähetevät omiin menoihinsa miehen tultua kotiin, itse en vaan jaksa. Olisi kyllä mahdollisuus lähteä..
Odotan innolla, että pääsen töihin!! Menisin jo nyt, mutta ärsyttää niin paljon selitellä muille että kuinka voin jättää alle 1v:n päiväkotiin, niin päätin sinnitellä vielä puolisen vuotta. Tiedän että on tyhmää välittää muiden sanomisista, mutta säästympähän siltäkin selittelemiseltä! Enkä saa "huonon" äidin leimaa, vaikka pieni se 1,5v:kin on!!! Mutta pakko päästä pois tästä hullulasta!
Tässä tälläinen väsyneen kolmen lapsen äidin vuodatus. Lapset 4v, 3v ja melkein 1v.
Kommentit (65)
Jos tekee lapsia on aika selvä juttu ettei siinä joka päivä töiden jälkeen lähdetä hiihtämään kun sattuu huvittamaan. Molempien pitää tinkiä menoistaan? Sehän ei tarkoita sitä että muu elämä pitää jättää mutta pitää olla valmis priorisoimaan ja ottamaan se puolisokin huomioon. Tuntuu että sun ukkos ei nyt oikein hahmota omaa vastuutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mies muuttui salamaniskusta vuosi sitten?
ja numero 4:än kommentti on todella huono. Saahan täällä purkaa sydäntään:) Ja kaikki ei aina elämässä mene niinkuin on ajatellut, uskon, että tulet sinäkin sen huomaamaan...
Juu, ihan tutulta kuulostaa. Varsinkin silloin harmittaa, kun on oikein ajatellut, että "olenpas tänään hyvä äiti ja keksin jotain oikein mukavaa tekemistä kaikille" ja sitten kaikki menee huutamiseksi ja kiukutteluksi aina pukemisesta lähtien. Huokaus...
Mutta aika hyvinhän sinä olet jaksanut jos olet tosiaan nuo kaikki lapset kotona hoitanut tuohon ikään asti! Minä en olisi kyllä vastaavaan pystynyt. Omat lapset on nyt 2-vuotiaita (siis kaksoset) ja hain juuri päivähoitopaikkaa ensi syksyksi ja olen NIIN innoissani töihin paluusta. :)
Se on paras ratkaisu tossa tilanteessa. Lähdet vaikka lenkille, ja mies lasten kanssa.
Äläkä ystävä hyvä tee valintoja muiden ihmisten näkökulmasta. Jos töihin meno tuntuu järkevältä, niin mene. Älä syyllisty toisten sanomisista. Ei ehkä ole helppoa mutta oikeasti, sun elämä, sun ratkaisu, ei toisten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suunnitelmien mukaan, kun lataa oikein elämänsä katastrofeille.
Kolma lasta putkeen ja hiihtelijämies. Ääliökin näkee, miten tuossa käy.
Kun tulevat isommaksi, voi paljon helpottaa, meillä ainakin koululaiseksi kasvaminen auttoi paljon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi että.. Olen vielä "nuori" (29v.), halusin että minulla on vielä elämää lastenkin jälkeen. Lapsia halusin kolme, koska koen että sisarukset ovat suuri rikkaus! Itsellä on 3 sisarusta ja halusin että myös omat lapset saavat sisaruksia. En halunnut lapsille suurta ikä-eroa. Riittääkö....?
Mies saisi kyllä osallistua enemmän, mutta tuntuu että paletti pysyy paremmin kasassa, kun tekee "kaiken" itse! En esim pidä viikonlopuista kun mies on enemmän kotona, koska haluan tehdä kaiken omaan tyyliin ja oman rytmin mukaan. Kyllä mua ottaa päähän, kun se joka ilta suhaa tuolla laduilla, mutta toisaalta ymmärrän täysin. Ei tätä huutoa ja meteliä kukaan tervejärkinen kestä!
En oikein enää osaakkaan lähtä mihinkään. Sen vähän mitä olen esim kaupassa olen piipahtanut, on vaan tuonnut enemmän stressiä. Tuntuu että on aina kova kiire takaisin, kun en halua että kukaan joutuu olemaan näiden riiviöiden kanssa yksin!
ap
Sinä HALUSIT lapset noin, sinä HALUAT tehdä kaiken itse.
Miksi ruikutat? Olet saanut tasan haluamasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vähän samoja fiiliksiä tääläkin..
kun annat mieheskin laistaa vastuustaan ja teet itse kaiken oman tahtosi mukaan. Turhaa tulla tänne ruikuttamaan jos annat vaan kaiken tapahtua...mä en tuollaista miestä katselisi mutta itsepä olet osasi valinnut. Kukapa sitä jaksais päivästä toiseen huutoa kuunnella mutta eipä tarvikaan kuunnella kun molemmat puolisot kantavat sen oman vastuunsa. Sun miehes käyttää sua niin hyväkseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun mies tulee kotiin, sanot että tänään on minun vuoroni. Menet hiihtämään, kävelemään, kahville tai ihan mihin vain. Sen jälkeen kerrot miehelle, että tästä lähtien illat jaetaan puoliksi: kolme iltaa miehen harrastuksiin ja kolme sinulle. Yksi ilta on vain koko perheelle yhdessäoloa (hiihtoa tms. yhdessä). Eihän tuotaq muuten jaksa mitenkään!!!
puoli vuotta sitten. Tuollaista samanlaista menoa oli meidänkin päivät, huutoa, itkua, kiukkua...mies on yrittäjä ja tulee kotiin noin 18-19 välillä rättiväsyneenä.
Sitten eräänä päivänä olin tullut sen huutamistien päähän ja romahdin, itkin kaksi tuntia ja mies oli ihan hädissään (oli jostain syytä kotona juuri silloin), että mikä nyt on. Sain vain sanottua, että olen niin väsynyt ja loppu tähän tilanteeseen. Mies sanoi ihan samaa ja siltä istumalta soitin perheneuvolaan ja itkien kerroin meidän tilanteen. Saimme ajan jo 5 päivän päähän ja jo ensimmäisen kerran jälkeen tuntui niin hyvältä!!
Meidän "diagnoosimme" oli väsymys ja kommunikaatio. Eli emme puhuneet selvästi toisillemme, vaan molemmat odotti, että toinen huomaa tehdä jotain tilanteen parantamiseksi. Isovanhemmille kerrottiin tilanteesta ja sitten laadittiin kk-suunnitelma, missä oli kummankin oma aika, nukkumisaika jne. Muutaman kerran kävimme sitten vielä juttelemassa parisuhteesta ja saimme todella hyviä vinkkejä kasvatukseen ja kurinpitoon ilman huutamista. Ja nyt meillä ei enää huudeta juurikaan, ja siitä huutamisesta se puolisokin nyt tietää, että minä menen äärirajoilla ja antaa aikaa lepäämiseen...
Toivottavasti tekin saisitte miehen kanssa sovittua nuo iltaharrastusjutut ja saisit omaa aikaa ja unta!!! Yritä puhua miehellesi, kirjoita vaikka kirje, jos se on helpompi tai näytä tämä ketju hänelle...jaksamista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun on 3 alle kouluikäistä lasta. kahden vuoden päästä on ihan erilaista.
ota omaa aikaa myös lasten kanssa ollessa. Esim luet hesarin ja silloin et hyppää mihinkään. Sanot lapsille, että äiti lukee nyt hesarin. Muutama eka kerta lapset roikkuu ja huutaa ja tekee vaikka mitä kevätjuhla liikkeitä mut sit ne oppii, että vaikka äiti on paikalla, niin ei ole käytettävissä.
tai katso joku oma tv- ohjelma. itse katson emmerdalen ja silloin en hyppää, vaikkei mies oliskaan kotona.
lue kirjoja, niissä pääset ihan eri maailmaan :). itse luen paljon ja neulon. Pienellekin lapselle voi antaa virkkuukoukun ja kerän jämälankaa ja jaksaa sotkea sen kanssa, kun sä virkkaat omias.
Älä suorita niin hirveästi. makaa vaikka puoli tuntia mahallas olohuoneen lattialla joka päivä. Lapsethan tulee riekkumaan selkään mut ajattele se selkähierontana :).
Mä oon aina itse nukkunut myös pieniä päikkäreitä. esim kun mulla oli puol toista vuotias ja vauva, niin kun vauva nukkui, niin laitoin puoltoista vuotiaalle nalle puhit pyörimään ja torkuin sohvalla. lapsi jaksoi sen aikaa katsoa nalle puhia.
yksi lapsista tuli aina mun päälle sohvalle makaamaan ja katsomaan dvd:tä kun nukuin. nukun kyllä koiran unta eli tarkkailen koko ajan ääniä ja havahdun heti.
älä siivoa koko ajan, anna lelujen olla. siivoa vaik kerran viikos kamat kasaan tai sano miehelles, et hommaa siivoojan.
ota rennosti :)
koita jaksaa. muutaman vuoden päästä on jo paaaaaljon helpompaa. tuo hetki kun lapset on noin pieniä, on tosi rankka.
kirjoitit ettet oikein tahdo ottaa omaa aikaa ja lähteä mihinkään kun mies tulee töistä kotiin; mitäs jos sopisit miehen kanssa ettei hänkään lähtisi joka päivä hiihtämään, vaan olisitte molemmat kotona. sun ei tarttisi jaksaa yksin, mies olisi apuna. toki kannattaa joskus lähteä jossakin käymäänkin, vaikka tuntuisi ettei huvita. kyllä siitä voimaa saa.
Miksi miehet olettavat että voivat toimia ihan oman tahtonsa mukaan ja että nainen on se joka joustaa omista menoistaan ja on se joka kantaa vastuun? Mistä miehille tulee tällainen asenne? Kasvatuksestako? Ja miksi naiset sitten suostuvat moiseen? Miksi sen miehen pitää päästä joka päivä hiihtämään? Voiko nainenkin lähteä noin vaan kun huvittaa?
Mies hiihtää koska on häiriöksi omassa kodissaan.
Tää on niin taas tätä: On muotia hankkia kolme lasta, joten nehän pitää sitten tehdä, vaikka oma psyyke on keskenkasvuinen.
meilläkin 3 lasta ja alusta saakka ollut selvää että molemmat saavat sitä omaa aikaa ei vaan toinen. Ja minä todella käytän sen oman ajan hyväkseni se on mun henkireikä ihan siinä missä miehellenikin. Molemmat käymme urheilemassa ja muualla. Pidämmwe myös huolta siitä ettei koko ajan ole jompikumpi menossa vaan on perheen yhteistäkin aikaa. Jos aina toinen on menossa se on aika tehokas keino erkaantua henkisesti perheestään!
Tiedän, että sulla oli varmasti vain erityisen huono päivä ja kaipasit purkautumista.
Sen verran neuvon kuitenkin, että ota ihmeessä sitä omaa, vaikka kuinka tuntuisi, ettet jaksa. Se piristää kuitenkin. Onhan tuo varsin epäreilua mieheltäsi lähteä joka päivä parin tunnin lenkille. Kun miehesi tänään tulee kotiin, olet lähtövalmiina ovella ja jos et muuta keksi, niin menet vaikka kahvilaan lukemaan lehden ja syömään pullan!