Se oli virhe, eipäs ollutkaan, tutkittiin, no eihän me mitään tutkittu ...
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotejohtaja Terhi Kilpi on ollut viime aikoina paljon otsikoissa H1N1-rokotuksiin liittyvän narkolepsiakohun tiimoilta.
Muutama päivä sitten Kilpi kertoi H1N1-rokotteen olleen virhe, kun taas tämän päivän (31.1.2011) Aamulehdessä hän ihmettelee sanojensa aiheuttamaa väärinkäsitystä: "En ymmärrä, miten sitä voisi tulkita niin, että olisin sanonut, että se on virhe".
Kytköksiä siellä, kytköksiä täällä
Monet vanhemmat ovat kritisoineet Terhi Kilven sidonnaisuuksia. Kilpi johtaa lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen Pandemrix-sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyden selvittämistyön lisäksi myös pneumokokkirokotetutkimusta, jota lääkeyhtiö rahoittaa yli 10 miljoonalla eurolla.
Nyt esille on noussut myös uusi sidonnaisuus - vuoden alusta Sosiaali- ja terveysministeriössä narkolepsia-, rokote- ja tartuntatautiasioita hoitaa näillä näkymin kahden vuoden ajan henkilö, jolla on vakituinen työsuhde THL:ssä.
Lisäksi tämän kyseisen henkilön puoliso työskentelee THL:n rokoteosastolla Terhi Kilven alaisuudessa ja on kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän ja pääjohtaja Pekka Puskan asettaman narkolepsiatyöryhmän jäsen.
Narkolepsiavanhempien ja Terhi Kilven kohtaamisia
"Ei, minä en todellakaan ole nyt paikalla! En missään tapauksessa ota puhelua vastaan!”
Näin Terhi Kilpi, kun narkolepsiaan sairastuneen lapsen äiti soitti keskustellakseen Kilven kanssa elokuussa 2010. Puhelun vastaanottaja ei muistanut mykistää puhelua.
21.1.2011 Kilpi kuitenkin sanoo Lääkärilehden haastattelussa näin:
"Olin itsekin koko ajan sitä mieltä, että meidän THL:n asiantuntijoiden on astuttava vanhempien eteen ja kohdattava heidät."
Terhi Kilpi ei ole henkilökohtaisesti vastannut yhteenkään narkolepsiaan sairastuneen vanhemman sähköpostiin tai soittoon.
Kilpi on myös antanut julkisuuteen virheellisiä väitteitä, joiden mukaan Pandemrix ja Arepanrix ovat sama rokote. Pandemrix ja Arepanrix kuitenkin valmistetaan eri tehtaissa eri valmistusprosesseilla, käyttäen valmistusprosesseissa eri aineita ja mm. viruksen inaktivoinnissa eri menetelmiä.
Puska meni piiloon
Nyt, kun narkolepsian ja rokotteiden välinen yhteys on todettu on huomattavaa, miten aiemmin H1N1-rokotteen turvallisuutta korostamalla korostanut THL:n pääjohtaja Pekka Puska loistaa poissaolollaan asian käsittelyssä. Virkistetäänkö vähän muistia?
Pekka Puska YLE TV1:n A-studiossa 21.10.2009, kun Pandemrix-rokotukset olivat käynnistymässä seuraavana päivänä:
"Kaikissa suhteissa tämä näyttäisi olevan täysin turvallinen rokotus. Meillähän vuosikausia pyöri influenssarokotukset, ja se on hyvin, hyvin turvalliseksi todettu."
Pekka Puska kymmenen kuukautta myöhemmin, 21.8.2010, kun epäiltiin Pandemrix-rokotteiden aiheuttaneen lapsille ja nuorille parantumatonta aivosairautta narkolepsiaa, varmistettu 14 tapausta puolessa vuodessa kun tavallisesti tapauksia havaitaan 3 vuodessa:
- "Me emme tienneet kukaan, liittyykö tähän jotakin, me emme vieläkään tiedä, se oli se paras tieto."
- "Rokotteen pitkäaikaisvaikutuksia kuten tämä, suurissa väestöissä, ei ollut mitään mahdollisuutta tutkia."
- "Ei mitään pandemiarokotetta ole ehditty tutkia tarpeeksi, sillä väestötason tutkimus vaatii useamman vuoden. Nyt täytyy selvittää, onko tautitapauksilla jokin yhteys rokotteeseen."
Puska pakenee vastuuta
Kysymykseen aikooko Puska ottaa henkilökohtaista vastuuta jos narkolepsia - tai muita haittavaikutuksia vielä tulee ilmi lisää, hän vastasi: "Niin, kysymys on siitä, että mitä vastuuta tässä otetaan."
Puskahan itse peräsi osavastuuta influenssakuolemista rokote-kriitikoille, joita (mm. Rokotusinfo ry.) hän nimitteli perättömien huhujen levittäjiksi. Pilkka kapsahti kuitenkin omaan nilkkaan ja nyt näyttäisikin vahvasti siltä, että vastuun pakoileminen on oikein kunnon epidemia THL:n korruptoituneiden seinien sisällä. Anteeksipyyntö tuskin riittää korvaamaan menetettyä terveyttä.
THL - Turmion ja Hyväksikäytön Laitos.
Lähteet: Rokotusvaurio, Rokotusinfo, KissanKulmasta, Suomen Lääkärilehti, MTV3, Ilta-Sanomat.
http://www.iskuryhma.com/
Kommentit (100)
"Myöhemmällä iällään Pauling puhui hyvin suurten C-vitamiinimäärien nauttimisen puolesta. Hänen mukaansa suuret C-vitamiiniannokset olisivat tehokkaita lääkkeitä nuhakuumetta ja syöpää vastaan, mitä kuitenkaan ei ole voitu todistaa."
Ja ihan aikuisten oikeasti. Syöpä ei ole sieni. Mitä tahansa syövän tutkimuksesta väitetään, toi italilainen kaveri on pihalla kuin lumiukko.
Ihminen on sitä mitä syö. Kannattaa syödä hyvin jos haluaa pysyä terveenä. Sitä ei ainakaan kukaan voi kiistää.
Vaietut parannuskeinot - esimerkkinä syöpä
Huom! Artikkelin tarkoituksena on toimia vain ja ainoastaan ajatusten herättäjänä. Sen sisältämää tietoa ei saa missään nimessä soveltaa syövän hoitoon ilman lääkärin valvontaa. Kuvatuilla menetelmillä voi olla vakavia yhteisvaikutuksia perinteisten syövän hoitomenetelmien kanssa. Vain lääkärillä on oikeus hoitaa syöpää ja antaa siihen liittyviä ohjeita. Artikkelilla ei ole lääketieteellistä arvoa.
Tulen tässä artikkelissa osoittamaan, ettei nykylääketiede tarjoa potilailleen aina parasta olemassa olevaa hoitoa.
Käytän esimerkkinä syövän hoitoa. Syövän hoidossa käytetään tunnetusti kemoterapiaa, sädehoitoa, ja leikkaushoito. Ne ovat kaikki hyvin aggressiivisia hoitotapoja. Kaikkiin liittyy myös erittäin vakavia sivuvaikutuksia. Lisäksi, ne eivät tee juuri mitään sen nimeen, ettei syöpä puhkeaisi tulevaisuudessa uudestaan. Tämä on itse asiassa nykylääketieteen silmin myös mahdottomuus, sillä syöpä nähdään muusta elimistöstä irrallisena ongelmana. Se on kuitenkin kaukana todellisuudesta, sillä elimistössä kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Tämä on tilanne, kun syövän hoitoa tarkastellaan virrallisen lääketieteen silmin. Jos uskallamme vilkaista edes hieman tästä sivuun, niin tilanne on aivan toinen. Tehokkaita syöpälääkkeitä/ -hoitoja on lukuisia, eikä syöpää nähdä muutenkaan niin kammottavana sairautena kuin virallisessa lääketieteessä. Maailmalla on aina ollut ja tulee aina olemaan suuri joukko erilaisia menetelmiä, joilla syövän leviämistä voidaan joko hidastaa, pysäyttää tai peräti peruuttaa. Kyse on luonnollisista menetelmistä, jotka ovat tehokkaita, edullisia ja ilman sivuvaikutuksia. Seuraavassa on pieni kuvaus muutamasta syövän hoitoon käytetystä hoidosta, ruoka-aineesta ja menetelmästä. (Olen valinnut ne sattumanvaraisesti kymmenien joukosta.)
1. Pakurikääpä: Herbalisti David Winstonin mukaan pakurikääpä on kaikkein voimakkaimmat anti-syöpä-ominaisuudet omaava, koskaan löydetty lääkinnällinen sieni. Lähde: Viidakkotohtori. Lue lisää ja tilaa: Wikipedia, Jaakko Halmetoja, Lootuskauppa. Löydät pakurijauheen myös hyvinvarustetuista luontaistuotekaupoista.
2. Aprikoosinsiemen: Aprikoosinsiemenen sisältämää B17- vitamiinia eli amygdaliinia on tutkittu erityisesti sen syöpää ehkäisevien ominaisuuksien vuoksi. Amygdaliini hyökkää suoraan syöpäsoluja vastaan ja immuunijärjestelmän ohella taistelee syövän voittamiseksi. Lähde: Lootuskauppa. Lisätietoa: NaturalNews, Jason Vale, Maan Savu. Aprikoosinsiemeniä saa useista luontaistuote- ja luomukaupoista.
3. Cayennepippuri on erityisen tehokas eturauhassyövän (miesten yleisin syöpämuoto) hoidossa. Cayennepippurilla on lukuisia muitakin positiivisia vaikutuksia terveyteen. Se on hyvin tehokas mm. sydän- ja verisuonisairauksien hoidossa. Lue lisää: WorldVillage, EzineArticles.
4. Budwigin dieetti: Kyseisen dieetin/ protokollan kehittäjä on kuusinkertainen Nobel-ehdokas Johanna Budwig (1908-2003). Budwigin kehittämä syöpälääke koostuu pellavansiemenöljystä ja raejuustosta. Ainekset sekoitetaan oikeassa suhteessa keskenään, jonka jälkeen seoksen annetaan tovi seistä. Nyt onkin yksi tehokkaimmista syöpälääkkeistä valmiina syötäväksi! Tämän sekoituksen ansiosta saadaan soluihin kulkeutumaan enemmän happea - syöpäsolujen suurinta vihollista. Budwigin mukaan solujen hapenpuutteen taustalla ovat mm. (osittain) kovetetut kasvirasvat, eli margariini yms. Tutustu aiheeseen: Budwig Center, Cancer Cure Foundation.
5. Valkosipuli: Saat tehokkaasti syöpää vastaan taistelevan ruoan, kun sekoitat keskenään inkivääriä, sipulia, raakaa parsakaalia ja valkosipulin mehua. Ainesten tulee olla ehdottomasti raakoja - ei keitettyjä. Esimerkiksi valkosipulin syövän kasvua estävät ominaisuudet tuhoutuvat keittämisen myötä. Lähde: Cancer: Step Outside The Box.
6. Havupuu-uutejuoma on kotimaisen männyn kuoresta ja nilasta valmistettu tehojuoma. Sitä on vanhastaan käytetty monipuolisena elimistön elvyttäjänä ja vahvistajana. Monet käyttäjät ovat saaneet havupuu-uutejuomasta apua myös taistelussa syöpää vastaan. Tätä jo muinaisten kansanparantajien "taikajuomaa" on saatavana luontaistuotekaupoista kautta maan. Lue lisää: Ravintorengas.
7. Vältä sokeria ja nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja: On olemassa useita ravitsemukseen perustuvia syöpähoitoja, mutta yksikään niistä ei salli runsaasti hiilihydraatteja sisältävien ruokien käyttöä. Eikä yksikään hyväksy sokeria, koska syöpäsolut käyttävät sokeri ravintonaan. Syöpäsolut kasvavat anaerobisessa (hapettomassa) ympäristössä sokeria fermentoimalla. Lähde: Cancer: Step Outside The Box, s. 304-305. Lue aiheesta: Wellness Directory.
Mutta mitä sanotaan sokerista ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävistä ruuista/ juomista Suomen Syöpäpotilaat ry:n sivuilla.?
Esimerkiksi näin: Hiilihydraatit toimivat elimistön ensisijaisena energian lähteenä. Hiilihydraattipitoisia ruoka-aineita ovat leipä, puuro, leivonnaiset, riisi, pasta, peruna, hedelmät, marjat, mehut sekä sokeri, hunaja, virvoitusjuomat ja makeiset.
Ja näin: Hanki kotiin hyvää naposteltavaa helposti saataville. Esimerkiksi hedelmiä, marjoja, lasten hedelmäsoseita, kuivattuja hedelmiä, rusinoita, pähkinöitä, jäätelöä, makeisia, suklaata, suolakeksejä, perunalastuja ja hapankorppuja voit napostella päivän mittaan.
Ja näin: Jälkiruoka kruunaa aterian. Esimerkiksi marjakiisseli kermavaahdon tai jäätelön kera, hedelmäsalaatti, hedelmärahka, jäätelö, pirtelö, vanukas, kaakao kermavaahdolla, lämmitetty leipäjuusto hillon kera tai marjapiirakka vaniljakastikkeen kera ovat hyviä vaihtoehtoja joko jälkiruoaksi tai välipalaksi.
Voit itse tarkista Syöpäpotilaan ravitsemusoppaasta. Hiilihydraattipitoisen ruoan ja jopa roskaruoan suositusten takana on toki aito huoli syöpäpotilaan näivettymisestä. Tämä voi johtua useista tekijöistä, kuten: ruokahaluttomuus, pahoinvointi, oksentelu, nielemisvaikeudet, ruoansulatusongelmat, ummetus, ripuli. Jos asiaa tutkitaan tarkemmin, huomataan, että näiden oireiden syynä ovat usein juuri lääketieteen tarjoamat syöpähoidot. Kyse on siis taas kerran lääketieteen itse aiheuttamasta ongelmasta.
Vastaavanlaisiin tilanteisiin törmätään usein. Monet lääkkeet estävät asiakasta käyttämästä esim. ravitsevia ja erityisen tarpeellisia ruoka-aineita, jopa kasviksia ja marjoja. Itse lääke ei tietenkään paranna mitään sairautta. Se vain peittää oireet jonkin innovatiivisen kepulikonstin avulla. Kasvikset ja marjat saattaisivat hyvinkin ajan mittaan parantaa koko sairauden, mutta kun niiden käyttöä pitää lääkkeiden myötä rajoittaa. Tässä vaiheessa on asiakas joutunut jo todelliseen oravanpyörään, josta irrottautuminen käy aina vaan vaikeammaksi.
Englanninkielistä kirjallisuutta syövän luonnollisesta hoidosta on runsaasti. Vieläkin enemmän sitä on tarjolla Internetissä.
Seuraavassa suosittelen neljää erinomaista teosta syövän luonnolliseen hoitoon:
Cancer: Step Outside the Box by Ty M. Bollinger. Toinen linkki tästä.
Anticancer, A New Way of Life by David Servan-Schreiber
Cancer-Free: Your Guide to Gentle, Non-toxic Healing by Bill Henderson
Winning the War On Cancer, E-Book by Mark Sircus
Kolmea ensimmäistä kirjaa voit tilata suoraan esim. Akateemisesta kirjakaupasta. Itse suosin näppärää ja edullista verkkokauppaa Amazon.com (USA) tai Amazon.co.uk (UK). Kaikkein tehokkainta ja edullisinta on imuroida kirja suoraan Internetistä. Tarvitset tähän luottokortin. Sähköistä kirjaa pääset lukemaan jo muutamassa minuutissa. Aiheesta löytyy varmasti hyviä kirjoja myös suomeksi. Henkilökohtaisesti en ole niihin ehtinyt tutustumaan.
Edellä kuvaamani seitsemän syöpää vastaan taistelevaa menetelmää/ ruoka-ainetta ovat vain murto-osa kaikista syöpälääkkeistä/ -hoidoista. Sama koskee myös kirjallisuutta. Listaamani neljä kirjaa on vain pieni osa kaikista, syövän luonnollista hoitoa käsittelevistä kirjoista - kylläkin ehkä parhaasta päästä.
Kaiken tämän tiedon valossa tulet ymmärtämään, etteivät viralliset syöpähoidot ole läheskään ainoat tiedossa olevat hoitomuodot. Erilaisia syövän hoitoja ja ainakin tehokkaita tukihoitoja on runsaasti. Niistä on myös runsaasti tutkimusnäyttöä, jos lääketiede vain suostuisi avaamaan silmänsä. Itse syöpäpotilaan kannalta tilanne on tukala, sillä jokainen tiedonjyvänen voi merkitä paljon.
Samanlaisen artikkelin voisi käytännössä laatia mistä tahansa sairaudesta ja lopputulos olisi sama. Tehokkaista ja edullisista hoitokeinoista ei kerrota. Sitä vastoin käypä hoidoksi tarjotaan tehottomia ja kalliita lääkkeitä, jotka eivät pure ongelman ytimeen ja tuovat mukanaan vielä tukun sivuoireita.
Vaikka virallisessa terveydenhoidossa onkin puutteista, ei sen täydellinen välttäminen ole viisasta. Saat siitä parhaan hyödyn, kun olet hoidossasi itsekin aktiivisesti mukana. Onhan kyse terveydestäsi. Perehdy sairauteesi ja etsi käsiisi kaikki tarjolla oleva tieto. Virallinen lääketiede ei ole suvainnut sitä tekemään - ei ainakaan siinä määrin, kuin mitä sen voisi olettaa tekevän.
http://www.aitoterveys.fi/Vaietut-parannuskeinot.php
lääkäri ja sitä paitsi kuollut vuonna 1994, ja tehnyt uraa joskus 1950-luvulla. Niin kuin suurin osa näistä antirokotebisneksen guruista.
Ihminen on sitä mitä syö. Kannattaa syödä hyvin jos haluaa pysyä terveenä. Sitä ei ainakaan kukaan voi kiistää.
Itse asiassa joku syöpäsairas joka lähtee tohon c-vitamiinikelkkaan lääketieteen sijaan hyvin suurella todennäköisyydellä (varmaan 100) tappaa itsensä.
No hyvä, c-vitamiini voi auttaa syövässä. Mutta ei se silti poista sitä tosiasiaa, että toi hiivajuttu on ihan huuhaata ja Dr. Mercola on vain rahan perässä ja sanoo sen vuoksi ihan mitä tahansa. Tuollainen saitti ei vaan yksinkertaisesti kelpaa asialliseksi tiedonlähteeksi mihinkään.
No hyvä, c-vitamiini voi auttaa syövässä. Mutta ei se silti poista sitä tosiasiaa, että toi hiivajuttu on ihan huuhaata ja Dr. Mercola on vain rahan perässä ja sanoo sen vuoksi ihan mitä tahansa. Tuollainen saitti ei vaan yksinkertaisesti kelpaa asialliseksi tiedonlähteeksi mihinkään.
arvon tohtorin parannuskeino syöpään on tavallisen ruokasoodan ruiskutus kasvaimeen. Yksi potilas kuoli, tuli tuomio ja meni lääkärinoikeudet.
olleen ministeriönkään johtaja (kok.) paljon itsestään ääntä pitänyt...
tietämättömyys ei ole synti, mutta "asiantuntijana" itsensä pitäminen on typerää. Millä taustalla perustelet väitteitäsi? Ota huomioon, että Terhi Kilpi on erittäin koulutettu ihminen sanomaan sanomisiaan rinta rottingilla, mutta nyt jälkikäteen voimme yhdestä suusta sanoa, että PIELEN MENI!
Uskotko, että syöpä on sieni ja se paranee kun siihen ruiskutetaan ruokasoodaa?
No hyvä, c-vitamiini voi auttaa syövässä. Mutta ei se silti poista sitä tosiasiaa, että toi hiivajuttu on ihan huuhaata ja Dr. Mercola on vain rahan perässä ja sanoo sen vuoksi ihan mitä tahansa. Tuollainen saitti ei vaan yksinkertaisesti kelpaa asialliseksi tiedonlähteeksi mihinkään.
arvon tohtorin parannuskeino syöpään on tavallisen ruokasoodan ruiskutus kasvaimeen. Yksi potilas kuoli, tuli tuomio ja meni lääkärinoikeudet.
Hyvät keksinnöt on usein tehty vahingossa. Sitä todistaa lääketieteen historiakin.
Ruokasooda voi olla yhtä tehokasta tai tehotonta kuin solumyrkytkin
n the 7th of Feb 2002 T. Simoncini injected SB on a 34 y. old male patient with an intestinal carcinoma (diagnosed as terminal by other oncologists) which perforated his intestine and died the day after. Moreover he treated 2 other women which died in the same year. On May 2006 he was convicted to 3 y. for manslaughter of the first patient and 16 months for having charged 7.500 EUR each to the other 2 patients.
Mutta sun kaltaisille noi sivut on juuri tarkoitettu ja Dr. Mercola nauraa matkalla pankkiin. Tässä sulle asiapuhetta Dr. Simonicista, mutta tuskin uskallat sitä lukea.
http://scienceblogs.com/insolence/2008/08/a_fungus_among_us_in_oncology…
kyllä se lääketeollisuus käärii ne rahat ja osakkaat hykertelee matkalla pankkiin.
kyllä se lääketeollisuus käärii ne rahat ja osakkaat hykertelee matkalla pankkiin.
Kukaan ei estä sua välttelemästä kamalan lääketeollisuuden tuotoksia. Voit näin elää puhtaana ja saastuttamana terveen ja pitkän elämän, kuten kaiken lääkevastaisuuden isä Robert S. Mendelsohn teki - ups, paitsi että Mehdelsohn kuoli vain 61-vuotiaana lyhyen sairastmisen jälkeen. Ehkä olisi kannattanut sittenkin mennä terveyskeskukseen kamalan länsimaisen ryöstölääketieteen pariin.
tai sattuman aiheuttamaksi poikeukseksi eikä sitä juuri koskaan pidetä osoituksena siitä, että omat käsitykset olisivat vääriä.
Näin sanoo arkiajattelun tutkimusryhmän johtaja
Marjaana Lindeman
TIEDE 1/2011
Minun puolestani voit kieltäytyä aivan niin monesta lääketieteellisestä toimenpiteestä ja lääkkeestä kuin haluat.
THL:ää tai mitä muuta tahoa tahansa.
Puska nyt saisikin erota, mutta ihan muista syistä.
We have a multi-billion dollar industry that is killing people, right and left, just for financial gain. Their idea of research is to see whether two doses of this poison is better than three doses of that poison.
onkologi
Glenn A. Warner