Lue keskustelun säännöt.
Suomessa synnytykset liian liukuhihnatyötä?
03.02.2011 |
Lueskelin tuossa juuri, miten Suomessa tehdään enemmän esim. välilihan leikkauksia, vaikka on jo aikaa sitten tutkittu, että luonnolliset repeämät paranevat nopeammin ja ovat muutenkin vähemmän haitallisia kuin saksittu leikkaushaava joka leikkaa myös lihaskudosta. WHO:n mukaan "normirajat" ovat 5-20% sisällä, Suomessa leikkauksia tehdään 29% synnyttäjistä. Kuulostaa tosi paljolta! Voiko leikkauksesta kieltäytyä? Leikkausten suuri määrä johtuu lukemani mukaan siitä että synnytystä halutaan nopeuttaa, vaikka vauva kyllä venyttäisi kudosta itsekin jos annettaisiin aikaa.
Lisäksi Suomessa kammotaan kotisynnytyksiä, vaikka niitä monissa maissa tuetaan jos raskaus ei ole erityisen riskialtis.
Kommentit (72)
jotka kyllä johtuvat erilaisista käytännöistä. HUSin alueella tehdään paljon vähemmän eppareita kuin vaikkapa TAYSissa. Ja tästä huolimatta ei siellä ole yhtään enempää pahoja repeämiä. Kummallista..
"Jos väliliha repeää luonnollisesti, se vastaa korkeintaan toisen asteen vaurioita. Episiotomia haavasta tulee aina 2.asteen vaurio." Tälläkin perusteella ihmettelen leikkauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyllä normaalissa luonnollisessa hyvin etenevässä synnytyksessä kestä todellakaan pari tuntia. Ideaalitilanteessahan kroppa ponnistaa vauvan ulos vaikka väkisin. Ei siinä muutamaa supistusta kauempaa kestä.
Nimenomaan tuo intoilu. Luulisi että kun monet kätilöt ovat kuitenkin (synnyttäneitä) naisia niin miettisivät vähän sen synnyttäjänkin oloa. Jos synnytyksessä ei ole erityisiä ongelmia niin miksi leikata? Ponnistusvaihekin kun voi ihan turvallisesti kestää pari tuntia. Ja joku täällä oli että leikata pitäisi alkaa heti?? En voi kuin ihmetellä eikö nykynaista kiinnosta oma terveys. Ei ilmeisesti uskalleta kyseenalaistaa hoitohenkilökunnan motiiveita. Aina kun ei tosiaankaan ajatella synnyttäjän parasta.
ponnistusvaihe voi kestää jopa 2 tuntia. Ja maksimissaan kuulemma annetaankin ponnistaa sen aikaa.
Yleensä sitä yritetään nopeuttaa leikkaamalla väliliha yms.
Siis heti esikoista synnyttämään tullessa. Kerroin myös ottavani itse vastuun mahdollisista repeämistä, eli sanoin että 2.asteen repeämät saa mielummin tulla kuin että leikataan. Kätilö sai sitten itse arvioida tarpeen. Eikä ole tarvittu kummallakaan kerralla. Olin molempiin synnytyksiin valmistautunut etukäteen harjoittelemalla ponnistamista, myös ulospäin (olen tosi friikki, mutta kykenen tekemään sen thai-naisten pingispallon ulostyöntöjutun lantionpohjalihaksilla :-)), lisäksi olin n.1kk ennen alkanut hoitaa ihoa prhmentävillä öljyillä ja venyttänyt kevyesti.
Mitä suomalaisvsuvojen kokoon tulee, niin olen aiemminkin kuullut, että meistä osalla on melko pyöreät ja isot päät rotuominaisuutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyllä normaalissa luonnollisessa hyvin etenevässä synnytyksessä kestä todellakaan pari tuntia. Ideaalitilanteessahan kroppa ponnistaa vauvan ulos vaikka väkisin. Ei siinä muutamaa supistusta kauempaa kestä.
Ainakin ensisynnyttäjällä voi synnytys kestää.
"Ponnistusvaihe kestää lyhimmillään muutaman minuutin ja pisimmillään parikin tuntia."
"Jos väliliha repeää luonnollisesti, se vastaa korkeintaan toisen asteen vaurioita." Tälläkin perusteella ihmettelen leikkauksia.
tunnen kaksi ihmistä josta toisella 3. asteen repeämä ja toisella 4. asteen ja kummallakaan ei leikattu epparia, et se siitä luonnollisen repeämän korkeintaan toisesta asteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välilihaa ei pidä leikata
Duodecim
2000;116(17):1797-1798
Erja Halmesmäki
Pääkirjoitukset
Välilihan leikkaamista (episiotomia) synnytyksen ponnistusvaiheessa perustellaan väitteillä, joiden mukaan se vähentäisi välilihan ja peräaukon sulkijalihaksen repeämisvaaraa sekä lantionpohjan kudosten ylivenyttymistä ja myöhempää veltostumista. Episiotomian historia alkaa jo 1700-luvulta, mutta toimenpide tuli rutiinimaiseen käyttöön vasta 1920-luvulla synnytysten siirtyessä kodeista synnytyslaitoksiin ja sairaaloihin ja yleistyi samanaikaisesti pihtisynnytysten kanssa (Pomeroy 1918, DeLee 1920, Thacker ja Bantu 1983). Rutiinimaista episiotomiaa vastustavat kannanotot eivät saaneet huomiota, ja toimenpiteen suosio saavutti huippunsa 1980-luvulla, jolloin Yhdysvalloissa tehtiin episiotomia jopa yli 80 %:lle ensisynnyttäjistä (Taylor 1985). Siellä omaksuttiin keskiviivassa tehtävä (ns. mediaalinen) episiotomia, jonka katsotaan paranevan nopeammin ja kauniimmin sekä olevan kivuttomampi kuin suurimmassa osassa Eurooppaa ja myös Suomessa omaksuttu oikealle viistoon suuntautuva (ns. lateraalinen) episiotomia. Lateraalinen episiotomia on suuremman kivuliaisuutensa lisäksi hitaammin paraneva, mutta sen väitetään suojaavan paremmin peräaukon sulkijalihaksen vaurioilta.
Episiotomian oikeutuksen kriittinen tarkastelu on paikallaan, sillä on vaikea löytää hyvin tehtyjä tutkimuksia, jotka puoltaisivat sitä. Eräässä tutkimuksessa mediaalisen episiotomian ja rutiinimaisen pihtisynnytyksen katsottiin vähentävän emättimen ja lantionpohjan vaurioita sekä kystoseelen muodostumista, mutta seuranta-aika oli vain kuusi viikkoa, tilastollista analyysia ei tehty, ja rutiiniepisiotomialla hoidettujen ja verrokkien synnytykset eivät olleet verrannollisia (Aldridge ja Watson 1935). Gaineyn (1955) tutkimuksessa tuhannelle synnyttäjälle tehtiin lateraalinen episiotomia ponnistusvaiheen lopussa vain, jos repeäminen näytti olevan todennäköistä; toiselle tuhannelle se tehtiin hyvissä ajoin ennen pihdeillä päätettyä ponnistusvaihetta. Nämäkään potilasryhmät eivät siis olleet verrannollisia, mutta seuranta-aika oli pidempi. Tutkijan loppupäätelmä oli, että ilman episiotomiaa synnyttäneillä tai sen vasta viime hetkellä kokeneilla esiintyi enemmän lantionpohjan vaurioita kuin varhaisen episiotomian ja pihtisynnytyksen läpikäyneillä. Virtsan karkailua ja kohdun laskeumaa esiintyi molemmissa ryhmissä yhtä paljon.
Episiotomian hyödyttömyyteen tai jopa haitallisuuteen viittaavia tutkimuksia on paljon. Erityisesti mediaalinen episiotomia näyttää meta-analyysien mukaan jopa lisäävän 3.-4. asteen repeämien esiintyvyyden 4–5-kertaiseksi (Thacker ja Bantu 1983) ja saattaa jopa lisätä ulosteinkontinenssin vaaraa (Signorello ym. 2000). Myöskään pihtisynnytyksen yhteydessä tehty mediaalinen episiotomia ei suojaa välilihaa repeämiltä, ja voi imukupin käytön yhteydessä jopa lisätä niitä (Robinson ym. 1999).
Satunnaistetussa ja kontrolloidussa 1 000 synnyttäjän tutkimuksessa tehtiin puolelle synnyttäjistä lateraalinen episiotomia hyvin liberaalisti ja verrokkiryhmässä synnytys pyrittiin hoitamaan ilman episiotomiaa (tehtiin 10 %:lle). Molemmissa ryhmissä tapahtui yksi emättimen yläosan repeämä, mutta kolmannen tai neljännen asteen repeämää ei syntynyt kenellekään kummassakaan ryhmässä (Sleep ym. 1984), eikä myöskään kolmen vuoden seurannassa voitu osoittaa liberaalin episiotomian tuottavan potilaille mitään hyötyä (Sleep ja Grant 1987). Myöskään Sultanin ym. (1994) 8 603 synnyttäjän aineistossa ei lateraalinen episiotomia suojannut kolmannen asteen repeämältä eikä helpottanut siitä toipumista.
Tutkimustulokset osoittavat siis kiistatta, ettei sen paremmin mediaalisesta kuin Suomessa käytetystä lateraalisesta episiotomiasta ole hyötyä repeämien ehkäisyssä edes imukuppisynnytyksen yhteydessä (Sultan ym. 1994). Ruotsissa ensisynnyttäjien episiotomiat ovatkin vähentyneet vuodesta 1989 vuoteen 1995 34 %:sta 25 %:iin, mutta sairaaloiden välinen vaihtelu on yhä suurta (4–50 %) (Rockner ja Fianu-Jonasson 1999). Tukholmassa Huddingen sairaalan episiotomiasta pidättäytyvä käytäntö on osoittanut, että vaikeiden repeämien esiintyvyys pysyy pienenä (0.6 %), vaikka vain 1 %:lle kaikista uudelleensynnyttäjistä tehdään episiotomia. Toimenpide tehdään siellä vain 7 %:lle ensisynnyttäjistä (mukana myös imukuppi-, pihti- ja perätilasynnytykset!), ja vaikeita repeämiä esiintyy kahdella sadasta (Rockner ja Fianu-Jonasson 1999).
Episiotomiaa välttävään suuntaan pitäisi pyrkiä Suomessakin. Kehitys vaatii, että kätilöiden ja synnytyslääkäreiden asenteet ja koulutus muuttuvat. Hyödyttömiä ja traumatisoivia historiallisia toimenpiteitä, jotka aiheuttavat turhaa kipua ja oireilua sekä vievät henkilökunnan aikaa ja voimavaroja, ei pidä tehdä.
ERJA HALMESMÄKI, dosentti, erikoislääkäri, apulaisylilääkäri erja.halmesmaki@hus.fi HUS:n naistensairaala PL 140 00029 HUS
ja se on tosiasia. Repeämä parantuisi paremmin, se on ihan tutkittu fakta. Moni kätilö leikkaa, kun on niin aina tehnyt ja moni nuori, koska muutkin niin tekevät. Asian muuttuminen vaatii kulttuurin muuttumista koko yksikössä ja oman ajattelumallin muuttamista.
kätilö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuli II-asteen repeämät,lähemmäs III-asteen.
Kumpi sitten on parempi?
Niin nappaa tämä naisten silpominen, joka ei ole välttämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa edelleen leikataan ihan liikaa! Luulen, etta katilot ei oikein usko siihen, etta kylla se vauva sielta mahtuu tulemaan. Monet tutkimukset todistaa, etta leikkaamalla valilihan saattaa aiheuttaa isompia repeamia kuin ilman leikkaamista.
Ihan eri asia sillon, kun vauvalla alkaa aanet laskea, mutta naita tilanteita sattuu harvoin, joten sen piikkiin ei voi laheskaan kaikkia valilihan leikkauksia pistaa!
Kieltaytykaa ihmeessa valilihan leikkaamisesta!!
joka on tyytyväinen siihen, että leikattiin? Ponnistusvaihe oli vaan 17 minuuttia mutta siis lapsen sydänäänet laski ja kaivettiin jo imukuppi esille. Kätilö leikkasi epparin ja vauva tuli heti ulos. Mulla parani kyllä hienosti, että ehkä siksi ei haittaa, vaikka leikattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuli II-asteen repeämät,lähemmäs III-asteen.
Kumpi sitten on parempi?
paremmin kuin leikkaushaava. Episiotomia on yleensä toisen asteen repeämän tasoinen, mutta paranee hitaammin.
Episiotomiahaavakin saattaa revetä enemmän.
kätilö
joka on tyytyväinen siihen, että leikattiin? Ponnistusvaihe oli vaan 17 minuuttia mutta siis lapsen sydänäänet laski ja kaivettiin jo imukuppi esille. Kätilö leikkasi epparin ja vauva tuli heti ulos. Mulla parani kyllä hienosti, että ehkä siksi ei haittaa, vaikka leikattiin.
eli sydänäänten lasku
mutta kun tosiasiassa suurimmassa osaa tapauksia näin ei ole asian laita!
Leikkaushaavakin voi revetä lisää kun kätilö sanoi. Repeämishaavat eivät revi auki kaikkea kudosta, kuten leikkaaminen.
Ekassa synnytyksessä siis tehtiin välilihan leikkaus. Ei mitään ongelmia toipumisessa. Itse asiassa siltä osin toivuin synnytyksestä nopeammin kuin tästä toisesta, jossa taas tuli luonnollinen II asteen repeämä. Paljon nopeammin olin alapäästä kondiksessa siis tämän hallitun leikkauksen jälkeen kuin tämän ah, niin luonnollisen repeämän jälkeen. Ja repeämä siis ei ollut edes pahimmasta päästä. Että eipä se aina niin yksinkertaista ole.
...ois muuten varmasti käynyt huonosti! Lapsi syntyi perätilassa ja ponnistusvaihe kesti muutenkin jo 1h 45min ja ilman mitään puudutuksia. Mä huusin jo omaa kuolemaa siinä synnytyksessä, joten jos multa ois alettu kysellä leikataanko, niin tuskin olisin antanut siinä tuskassa ja sit ois käyny huonosti... poikamme pää jäi muutenkin "jumiin".
Nimenomaan tuo intoilu. Luulisi että kun monet kätilöt ovat kuitenkin (synnyttäneitä) naisia niin miettisivät vähän sen synnyttäjänkin oloa. Jos synnytyksessä ei ole erityisiä ongelmia niin miksi leikata? Ponnistusvaihekin kun voi ihan turvallisesti kestää pari tuntia. Ja joku täällä oli että leikata pitäisi alkaa heti?? En voi kuin ihmetellä eikö nykynaista kiinnosta oma terveys. Ei ilmeisesti uskalleta kyseenalaistaa hoitohenkilökunnan motiiveita. Aina kun ei tosiaankaan ajatella synnyttäjän parasta.