Lue keskustelun säännöt.
Suomessa synnytykset liian liukuhihnatyötä?
03.02.2011 |
Lueskelin tuossa juuri, miten Suomessa tehdään enemmän esim. välilihan leikkauksia, vaikka on jo aikaa sitten tutkittu, että luonnolliset repeämät paranevat nopeammin ja ovat muutenkin vähemmän haitallisia kuin saksittu leikkaushaava joka leikkaa myös lihaskudosta. WHO:n mukaan "normirajat" ovat 5-20% sisällä, Suomessa leikkauksia tehdään 29% synnyttäjistä. Kuulostaa tosi paljolta! Voiko leikkauksesta kieltäytyä? Leikkausten suuri määrä johtuu lukemani mukaan siitä että synnytystä halutaan nopeuttaa, vaikka vauva kyllä venyttäisi kudosta itsekin jos annettaisiin aikaa.
Lisäksi Suomessa kammotaan kotisynnytyksiä, vaikka niitä monissa maissa tuetaan jos raskaus ei ole erityisen riskialtis.
Kommentit (72)
mä en voisi synnyttää kotona, haluan ja tarvitsen sen epiduraalin. Mulla ekassa synnytyksessä thetiin eppari, koska vauva tuli niin vauhdilla ja oli repimässä paikat auki. Tokassa ei leikattu, mutta repesin. Kolmannesta tuli pieni nirhauma. Neljäs vaan valui ulos. Kyllä ne paikat vaan voi olla niin pienet ja tiukat, että sitä tarvitaan.
Ja mulla ei ollut epiduraalin kanssa mitään haittavaikutuksia, vauvatkin on olleet niin tokkurassa, että ovat heti syliin päästyään alkaneet imemään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjallisesti ja suullisesti, että ei leikata, jos ei ole pakko. Ponnistusvaihe kesti yli 45 min, mutta vauvan sydänäänet pysyivät hyvinä, joten ei siteen leikattu. Vauva oli yli 4 kg, mutta sain vain pienen pintarepeämän, jota ei edes tarvinnut tikata. Paranin tosi nopeasti ja olen tyytyväinen, kun kielsin leikkaamisen!
Asennosta..
Omien synnytysteni perusteella puoli-istuva asento oli kyllä ihan vihoviimeinen vaihtoehto. Kontallaan tai jakkaralla oli paljon parempi, vauva laskeutui paremmin, ja oli helpompi ponnistaa. Makuasia, turha kiistellä. Kannattaa kuitenkin avoimin mielin kokeilla muutakin kuin puoli-istuvaa.
Liukuhihnamaisuudesta...
Nää kokemukset tuntuu olevan enemmänkin kätilö- kuin sairaalakohtaisia. Mulla ei oo kertaakaan ollu liukuhihnaolo synnytyksen jälkeen, ei ite synnytyksessä eikä jälkihoidossakaan. Ensimmäinen kätilö käskytti ja taivutteli kivunlievitykseen mitä en olisi mielestäni tarvinnut, ja eppariin jolle en myöskään löytänyt tarvetta. Ponnistus alle 20min.
Toinen kätilö katteli vierestä ja anto mun hoitaa homman yksin, rauhassa. Meni tosi hyvin. Repesin vähän, mutta parani paljon paremmin kuin eppari. Ihan tapauskohtaista.
Kivusta..
Kyllä se vaan niin on, että kipu helpottaa synnyttämistä. Ite oon synnyttänyt yhden epiduraalilla ja toisen lääkkeittä. Lääkkeittä oli miljoona kertaa kivuliaampaa, tietysti, mutta myös helpompaa koska kroppa ohjasi synnytystä ja ponnistaminen kunnolla tuntuvien supistusten kanssa sujui alta kahden minuutin.
Mutta, turha lähteä vertailemaan kenenkään kipukokemuksia tai kipukynnystä. Kukaan ei voi tietää miltä toisen synnytys tuntuu. Varmasti nykyään moni vinkuu lääkettä heti kun vähän alavatsassa polttelee, koska tiedetään että niitä on saatavilla. Itsekin ajattelin ennen, että naiset ovat synnyttäneet ajanlaskun alusta asti, ja vasta viime vuosikymmenet kipulääkkeellä.
Kuitenkin synnyttäminen "ennenvanhaan" oli todella vaarallista sekä äidille että vauvalle. Moni synnyttäjä uupui kipuihinsa, tai vauva juuttui synnytyskanavaan tms. (huom. epparikeskustelu!)
Niin monta kuin on synnyttäjää on myös synnytystä ja subjektiivista synnytyskokemusta. Siinä on kuitenkin kyse niin monesta asiasta, kipu on niistä vain yksi. Turha siis arvostella tai tuomita.
Nyt en muista enää www-osoitetta, mutta jostain netistä löytyy kaikkien synnytyssairaaloiden toimenpideluvut. Tutrkiskelin niitä kun olin itse menossa synnyttämään TAYSiin ja hiukan hirvitti, siellä kun oli epparilukemat kolminkertaiset vammalaan verrattuna. Eppari on hyvä asia kun sille on todellinen tarve, mutta joku asia mättää kun yhdessä sairaalassa joka toinen ensisynnyttäjä leikataan kun toisaalla leikataan vain jokunen. Laitan linkkiä jos löydän...
p.s. mulle ei tehty epparia, kätilö oli mukava ja ammattimainen eikä muutenkaan jääny pahaa sanaa sanottavaks taysista.
...on Stakesin tilastoa 08-09: http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2010/Tr30_10.pdf (pdf). Kaikkien sairaaloiden on tosiaan raportoitava toimenpiteet stakesille ja erot näyttää kyllä olevan huimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
+ oksitosiinin. 20 h aikana olin auennut 2 cm, tunti epiduraalin laitosta sain ponnistaa ja lapsi oli ulkona 20 min kuluttua. Ponnistamisen tarve tuntui todella hyvin, muttei sattunut.
En nyt soimaa niitä ketkä esim. epiduraalin haluavat, mutta oletteko tietoisia haittavaikutuksista? Aine siirtyy myös vauvaan, joka on sitten tokkurassa kuten äitikin. Ponnistaminen voi vaikeutua kun supistuksia ei junnolla tunne jne.
Kivulla on aika tärkeä merkitys synnytyksessä, en käsitä miten nykynainen ei sitä kestä!
Sielläkin on tarkat ehdot kotisynntyksille, raskauden pitää olla edennyt normaalisti ja synnyttäjän olla terve, paikalla pitää olla kätilö ja muistaakseni myös ambulansis ja sairaalaan matkaa max 15 min.
Kaverini synnytti Hollannissa (sairaalassa) mutta kertoi myös näistä kotisynnytysjutuista. En välttämättä muista ihan tarkkaan, mutta suunnilleen noin se meni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka on tyytyväinen siihen, että leikattiin? Ponnistusvaihe oli vaan 17 minuuttia mutta siis lapsen sydänäänet laski ja kaivettiin jo imukuppi esille. Kätilö leikkasi epparin ja vauva tuli heti ulos. Mulla parani kyllä hienosti, että ehkä siksi ei haittaa, vaikka leikattiin.
paitsi, että ponnistusvaihe kesti 19 minuuttia. Lapsella oli napanuora kunnolla solmussa kaulan ympärillä ja sydänäänet laskivat. Huoneeseen tuli melkein juosten neljä ihmistä lisää ja lääkäri seisoi jalkopäässä imukuppi kädessä. Kätilö sanoi minulle, että lapsi on ponnistettava ulos seuraavalla ponnistuksella tai se otetaan muilla keinoin ulos. En jäänyt harmittelemaan komeaa epparihaavaani, kun sain lapseni elävänä syliin.
Eikö nämä ihmiset ymmärrä, että puheenaiheena on _turhat_ toimenpiteet. Aihetta on tottakai silloin kun vauvalla tai äidillä tila heikkenee. Tuskin kukaan hätätilanteessa on operaatioita kieltämässä, mutta suurin osa synnytyksistä ei ole poikkeussynnytyksiä, silti moni leikataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt soimaa niitä ketkä esim. epiduraalin haluavat, mutta oletteko tietoisia haittavaikutuksista? Aine siirtyy myös vauvaan, joka on sitten tokkurassa kuten äitikin. Ponnistaminen voi vaikeutua kun supistuksia ei junnolla tunne jne.
Kivulla on aika tärkeä merkitys synnytyksessä, en käsitä miten nykynainen ei sitä kestä!
tottakai epiduraalilla on vaikutuksensa.
Minulla vaihtoehdot alkoivat olla suunnilleen:
- Ei epiduraalia, ei avautumista (koska äiti on niin krampissa), mennään sektioon
- Epiduraali, äiti nukkuu ja avautuminen tapahtuu sinä aikana, lapsi syntyy alateitse
Kyllähän siitä epiduraalista oli se vaikutus, että vaikka kivut menivät kokonaan, en tuntenut ponnistustarvetta. Katsoin kuitenkin monitorista, kun tuli supistus - ja ponnistin koko supistuksen ajan. Kun se heikkeni, lopetin ponnistamisen. Olin tyytyväinen siitä, että tämä sujui, vaikka olinkin ihan "pöhnässä".
Eikä epiduraalin haitat tähän loppuneet. En tuntenut virtsaamisen tarvetta, joten rakkoni venyi ja jouduin pitämään katetria 24h. Noh... se nyt oli hetkellinen epämukavuus.
Kaikeksi onneksi vauva tosiaan oli hyvin pirteä ja alkoi imeä reippaasti jo heti synnyttyään. Hänellä oli kaikki mainiosti. Imetys lähti hienosti käyntiin, ei olllut keltaisuutta, ei väsyneisyyttä, ei verensokereiden heittelyä. Ei tarvittu lisämaitoa ja vierihoidossa oli koko ajan.
***
MUTTA mutta... siitä epiduraalista... yritin kyllä kovasti valmistautua kipuun, olin suunnitellut, miten kävelen, suihkutan, olen jaloillani, murisen. Näin tunnen, että voin hallita kipua - tai jos en hallita, niin mennä sen mukana, antaa "luonnon hoitaa".
Minulla on ollut nuoruudessa karmeat menkkakivut ja ajattelin, että koska olen ne kestänyt, niin kyllä yksi synnytyskin menee. En ole koskaan hammaslääkärissä ottanut poraamiseen puudutusta, ei se ole sattunut mitenkään erityisesti.
MUTTA jostain syystä kohdunkaulan venytyksestä aiheutuva kipu on mulle "sietämätöntä". Olen ollut pyörtyä kipuun (en yleensä pyörtyile, koskaan) ihan vain tavallisen KIERUKAN laitossa, sen jälkeen ollut niin kalpea, että gynekologikin ihmetteli. En pelkää kierukan laittamista. En varsinaisesti myöskään synnytystä.
Jostain syystä synnytyskivut kuitenkin vievät multa nopeasti "jalat alta", vaikka yrittäisin olla jaloillani, en pysy. Kun olen mennyt suihkuun ja suihkutellut selkääni, se on tuntunut mukavalta, mutta kuuma vesihöyry on saanut pääni niin pyörälle, että olen alkanut oksentaa.
Mulla ei ole koskaan synnytykset lähteneet luonnollisesti käyntiin. Ei ennakoivia supistuksia, vauva ei ole laskeutunut, kohdunkaula ei lyhentynyt, ei avautumista, ei pehmentymistä. Sitten on erinäisten syiden takia alettu kypsytellä ja käynnistää synnytyksiä - yleensä siksi, että vauvan olosuhteissa on alkanut tapahtua huonontumista, esim. lapsivettä jo kovin vähän.
Todennäköisesti olisinkin näitä evoluution karsimia "huonoja synnyttäjiä". Noh, totta puhuen, olisin kuollut jo ensimmäiseen raskauteen ilman sairaalahoitoa. Luonto olisi poistanut päiviltä, luonnollisesti.
Minä en ole kotisynnytyksiä vaatimassa... en itselleni enkä muillekaan. Ja joo sektio on takana ja muitakin toimenpiteitä...
En nyt soimaa niitä ketkä esim. epiduraalin haluavat, mutta oletteko tietoisia haittavaikutuksista? Aine siirtyy myös vauvaan, joka on sitten tokkurassa kuten äitikin. Ponnistaminen voi vaikeutua kun supistuksia ei junnolla tunne jne. Kivulla on aika tärkeä merkitys synnytyksessä, en käsitä miten nykynainen ei sitä kestä!
hassuinta on, että toisaalta toivotaan muka kotisynnytyksiä, kun tositilanteessa kiljutaan epiduraalia heti, kun eka kunnon supistus tulee. Ei taitaisi nykysuomalaisesta naisesta olla kotona synnyttämään..
Ihan hyvä että asioista keskustellaan ja niitä otetaan kriittisesti esiin, siten tapahtuu edistys.
Itse peräänkuuluttaisin nimenomaan kätilökunnalta valppautta ja aikansa seuraamista. Synnytyslääkärinä pidän itseni koko ajan ajan tasalla uusimmasta tutkimustiedosta. Sen valossa näyttää tällä hetkellä siltä, että episiotomia on varsin tarpeeton toimenpide repeämien estossa, mutta muuten se voi ajoittain olla järkevä.
Synnyttäjän pitäisi voida luottaa kätilön arvioon episiotomian tarpeellisuudesta. Sen tarpeen näkee oikeastaan vasta h-hetkellä, etukäteen sitä on hankala arvioida. Useimmiten ensisynnyttäjällä episiotomia nopeuttaa ponnistusvaiheen lopussa lapsen pään syntymistä.
Itse tekisin episiotomian, mikäli väliliha näyttäisi hyvin venyttyneeltä ja ohuelta peräaukon puolella ja emättimen aukko hyvin pieneltä sikiön päähän nähden (sulkijalihaksen repeämän esto) sekä säännöllisessä että imukuppisynnytyksessä. Sen sijaan kummassakaan synnytyksessä en leikkaisi, jos väliliha näyttää myötäävän hyvin.
Toinen tilanne olisi sikiön sykelasku aivan ponnistusvaiheen lopussa, tai tiukka imukuppiulosautto.
Tilannetta ja episiotomian tarpeellisuutta on mahdoton arvioida jälkikäteen, kun episiotomia on tehty. Sen sijaan usein jälkeenpäin moititaan kätilöä, jos synnyttäjä saa hankalan repeämän ja episiotomiaa ei tehty.