Oikeastiko on näin vaikeaa saada sektiota?
Meillä on ennestään yksi lapsi, nyt 4-vuotias. Hänen synnytyksestään minulle jäi traumat ja toivuin todella hitaasti. Esikoisen synnytyksessä repesin pahasti ja ensimmäiseen lähes puoleen vuoteen en pystynyt istumaan ja oli muutenkin paljon kipuja ja meni melkeen pari vuotta ennen kun uskalsin edes ajatella seksiä. Kokeiltiin kyllä aiemminkin, mutta se tuotti minulle vain tuskaa kun en ollut vielä kunnolla toipunut synnytyksestä.
Olin sitä mieltä, ettei meille tule enempää lapsia, en kestäisi enää toista samanlaista kokemusta, mutta luonto päätti toisin ja nyt on tulossa ns. pillerivauva. Pelkään alatiesynnytystä enemmän kun mitään ja olen pyytänyt sektiota, vedonnut huonosti sujuneeseen synnytykseen esikoisen kanssa ja huonoon toipumiseen, mutta silti monet ovat sitä mieltä, että voisin yrittää ensin synnyttää alateitse ja sitten sektio, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
Esikoisen kanssa yksi hoitaja sanoi yhdessä vaiheessa synnytystä, että olisi varmaan parempi tehdä sektio, lääkäri oli kuitenkin toista mieltä ja lopputuloksena vauvan tila ensimmäiset päivät kriittinen ja minun toipuminen hidasta. Meidän oli pakko palkata hoitaja avukseni, koska kipujen takia en kyennyt vauvaa kokonaan itse hoitamaan.
Minun on siis vaikea uskoa siihen, että saisin sektion, jos ensin kokeilen alatiesynnytystä, siksi haluaisin suunnitellun sektion, mutta senkin kanssa saa tapella, vaikka minusta minulla on hyvät perustelut sektiolle.
Kommentit (118)
Minullakin oli tosi vaikea synnytys esikoisesta. Kun sitten lopulta ajattelin, että voisi olla kivaa jos olisi toinenkin lapsi. Otin yhteyttä neuvolalääkäriin ja hän laittoi lähetteen tyksin pelkopolille. Menin sitten sinne valmiina taistoon, mutta mut ottikin vastaan sama lääkäri, joka oli mut paikannut+pelastanut. Sanoin hänelle suoraan, että lisää lapsia ei tulle jos en saa sektiota. Hän lupasi sen laittaa papereihin.
Kun sitten olin raskaana, koettihan ne välillä ehdotellä alatiesynnytystä, mutta pidin pintani. Tosin vauva päätti tulla maailmaan ennen suunniteltua sektiopäivää ja tietysti leikkurit oli varattu. Mutta ehdin odotella ja sitten leikattiin. Mun kokemus sektiosta oli se, että se kipu oli tosi paljon pienempi kuin alatiesynnytyksen. Tosin mulla ei ole kokemusta "normaalista" synnytyksestä. Itse asun pikkupaikkakunnalla Varsinaissuomessa.
MUTTA sektiossa se riski on KAKSINKERTAINEN.. Sektiohaavakaan ei oo mikään pikkujuttu ja se jos mikä invalidisoi, etenkin ekan sektion jälkeen. Kannattaa todella miettiä.. ja esim. voit vaatia lantion kuvauksen viimeisillä viikoilla ja he voivat mitata ihan sen et mahtuuko sen sieltä tulemaan normaalisti.
ja minulle kyllä maalaisjärki sanoo, että jos nippa nappa mahtuu syntymään n. 2kg vauva niin suurempi ei millään.
ap
Se on kuulemma varsin tavallista. Ja paranee kyllä aikanaan.
Itse en sektiota ottaisi missään tapauksessa vapaaehtoisesti. Etenkään nykyään kun terveydenhuoltohenkilökunnankin taso on mitä sattuu.
kokemuksenkaan jälkeen saa sektiota tappelematta asiasta. Mikä niitä lääkäireitä oikein vaivaa :o.
Itse olen jo saanut sektion kolmesti suurinpiirtein vain sanomalla, etten suostu synnyttämään alakautta. Sektiot ovat menneet loistavasti ja minulle sektio on se oikea tapa synnyttää. Ei sinua voi kukaan pakottaa synnyttämään alakautta, kun sanot, ettet synnytä!!!! Jos tiukaksi menee, niin tosiaan itke, uhkaa itsemurhalla yms. Ja vaadi lupaus sektiosta ja sektiopäivä!
Kyllä sen on pakko onnistua!
Ihmetyttää jos lantiosi on todettu ahtaaksi niin miksei sitä ole kuvattu? Itselläni ahdas lantio joka ekassa raskaudessa kuvattiin ja todettiin liian ahtaaksi alatiesynnytykseen. Nyt takana viisi sektiota,jossa viimeisemmässä kaksi kuukautta sitten tuli komplikaatioita. Toipuminen jatkuu edelleen..
Ihmetyttää jos lantiosi on todettu ahtaaksi niin miksei sitä ole kuvattu? Itselläni ahdas lantio joka ekassa raskaudessa kuvattiin ja todettiin liian ahtaaksi alatiesynnytykseen. Nyt takana viisi sektiota,jossa viimeisemmässä kaksi kuukautta sitten tuli komplikaatioita. Toipuminen jatkuu edelleen..
Minulla tosiaan kuvattiin eka raskauden aikana. Lääkäri sisätutkimuksessa epäili että on ahdas ja tosiaan oli. Ei ketään voi pakottaa synnyttämään alakautta jos ei mahdu!3
pitäsköhän niitten hankkia sterilisaatio jotka ei ole valmiita synnyttämään luonnollista reittiä lapsiaan? Sektio on joskus tarpeen ja sen huomaa kyllä synnytyksen edetessä.
Voidaan kyllä huomata jo ennen synnytystä tai edellisen synnytyksen perusteella!!
kaksoset tuli sektiolla, kolmas vauva alatietse. Kumpi helpompi kokonaisuutena? SEKTIO!
Kivut eivät jääneet synnytyssaliin, kuten kuuluu sanottavan. Olin 4vkoa niin kipeä, etten voinut seistä muutamaa minuuttia pidempään ja hoidettavana oli 3 vaippaikäistä! Olin niin kipeä, lääkäri teki 2 ja 6vkoa synnytyksestä tutkimuksen, mitään ei löytynyt, repeämiä ei kuulemma ollut, mutta jotain vikaa kuitenkin jäi koska kivut olivat hirveät. Vuoden ajan alapäähän sattui jos kävelin tunnin ajan.
Sektiosta toipuminen: alapäähän ei sattunut yhtään, vatsaan sattui paljon kun nousi ekan kerran ylös sängystä, sen jälkeen sai varovasti nousta istumaan tai seisomaan muutaman viikon, mutta muuten vointi oli erinomainen.
Synnytyskivut olivat helvetillisiä 25h sektiossa ei mikään tuntunut miltään.
Nyt olet tiukkana ja vaadit sektion, kun sinulla on aika seuraavan kerran, ilmoitat että teet ilmoituksen potilasvahinkovakuutuskeskukseen, jos kohtelusi ei ole inhimillistä! Ketään ei voi pakottaa nykypäivänä synnyttämään tuollaisten kokemusten jälkeen alateitse!
Pyydä että ohjaavat pelkopolille!!
on mahdollista, ettei ap ole ollut lantioröntgenissä?! Eihän lantiota muuten kai voi edes arvioida ahtaaksi tai tilavaksi ellei ihan vain veikkaile. Minulla esikoinen ei laskeutunut ja synnytyksen alussa kävin röntgenissä, jossa todettiin, että ihan tilava lantio on ja lapsi syntyi alakautta. Mutta täytyyhän tilanne edes tutkia!
Mitä silläkin tarkoitetaan? Eihän äidillä kuitenkaan ole synnytyksen aikana oikeuttaa ilmoittaa, että haluaakin sektioon. Se on menoa sitten, ellei tule jokin lääketieteellinen hätä.
Lisäksi pahin vaihtoehto minusta olisi ähertää ensin alateitse ja joutua sen päätteeksi vielä sektioon. Mieluummin jompi kumpi, kiitos.
Minulla omaa kokemusta Tyksin pelkopolista ja kyllä siellä otettiin pelkoni ihan todesta, sain sektion kun pelkkä tulevan synnytyksen ajatteleminen aiheutti ahdistusta.
Ketään ei pakoteta synnyttämään alakautta, aivan varmasti saat sektion. Toki ensin kannustavat yrittämään alakautta ja kertovat alatiesynnytyksen eduista jne. Mutta ketään ei pakoteta.
On tässä ollut myös muita murheita, mm. esikoisen kanssa oltu erinäisistä syistä paljon sairaalassa ja siksi ei tähän olla ehditty panostaa niin paljon kun olisi pitänyt. Eri lääkärien luona olen kyllä käynyt ja pelkopolille nyt sitten menossa, saa nähdä mitä siellä sanovat. Jos sieltäkin sanotaan, etten saa sektiota niin sitten harkitaan vakavasti tuota toisella paikkakunnalla suunnitellun sektion teettämistä. Meille kun ei ole ongelma olla esim. pk-seudulla kun siellä asuu miehen vanhemmat.
Aion myös vielä vaatia ensi viikolla tuota lantion kuvaamista, että mahtuuko vauva syntymään, kuten lääkärit olettavat.
ap
on mahdollista, ettei ap ole ollut lantioröntgenissä?! Eihän lantiota muuten kai voi edes arvioida ahtaaksi tai tilavaksi ellei ihan vain veikkaile. Minulla esikoinen ei laskeutunut ja synnytyksen alussa kävin röntgenissä, jossa todettiin, että ihan tilava lantio on ja lapsi syntyi alakautta. Mutta täytyyhän tilanne edes tutkia!
Minulla omaa kokemusta Tyksin pelkopolista ja kyllä siellä otettiin pelkoni ihan todesta, sain sektion kun pelkkä tulevan synnytyksen ajatteleminen aiheutti ahdistusta.
Ketään ei pakoteta synnyttämään alakautta, aivan varmasti saat sektion. Toki ensin kannustavat yrittämään alakautta ja kertovat alatiesynnytyksen eduista jne. Mutta ketään ei pakoteta.
pitäisi näillä tiedoilla sektio saada.
Asumme pienellä paikkakunnalla varsinais-suomessa -ap
ei ole aina kovin tarkkarajainen käsite. Omallekin kohdalle on sattunut synnytys, jossa lääkäri kysyi minulta, mennäänkö "kiireelliseen" sektioon vai jatketaanko odottelua. Tuossa vaiheessa avautumisvaihe oli pysähdyksissä, mutta vauvalla oli kaikki kunnossa. Sektioon mentiin ihan rauhassa, lääkäriäkin odoteltiin lopulta aika pitkään.
Mitä silläkin tarkoitetaan? Eihän äidillä kuitenkaan ole synnytyksen aikana oikeuttaa ilmoittaa, että haluaakin sektioon. Se on menoa sitten, ellei tule jokin lääketieteellinen hätä.
Lisäksi pahin vaihtoehto minusta olisi ähertää ensin alateitse ja joutua sen päätteeksi vielä sektioon. Mieluummin jompi kumpi, kiitos.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2012 klo 05:39"]
Teidät on siellä Suomessa aivopesty tällä sektiovastaisella ajettelulla. Ja monesti pahimpia sektion arvostelijoita ovat nämä ns. täydelliset luomusynnyttäjä mammat, jotka eivät ole edes sektiota itse kokeneet.
Koska suurin osa naisista Suomessa synnyttää veronmaksajien rahoilla, on hyvin ymmärrettävää, että sektio on se viimeinen vaihtoehto, ja monien kokemukset ovatkin juuri hätäsektiosta, eikä suunnitellusta sektiosta. Yrittäkää vihdoin ymmärtää, että ne on kaksi täysin eri asiaa.
Tosiasia on, että hyvin monet tuntemani suomalaiset naiset, jotka asuvat ulkomailla, ovat valinneet suunnitellun sektion yksityissairaalassa, koska se on monissa maissa mahdollista. Kun on pätevä erikoislääkäri, ja lisäksi kokenut anestesilääkäri, sektio on suhteellisen turvallinen, nopea, äidille erittäin helppo, ja lähes täysin kivuton tapa synnyttää lapsi tähän maailmaan. Hintaa toki noille sairaalapäiville kerttyi, mutta oman erinomaisen sektiokokemukseni perusteella en edes miettisi alatiesynnytystä. Oma sektioni oli niin kivuton, että enemmän olen kokenut kipua hammaslääkärillä käydessäni.
[/quote]
itse et ole vakuuttunut alatiesynnytyksestä, älä suostu siihen. Vaadi sektio. Sinulla on oikeus siihen kaiken kokemasi jälkeen.
Itselleni onnistunut alatiesynnytys vaikean hätäsektion jälkeen oli erittäin vapauttava kokemus. Tärkeintä oli, että HALUSIN ITSE kokeilla alatiesynnytystä. Rohkeutta sain hyvistä synnytyskirjoista ja hyvästä valmentautumisesta.