Lue keskustelun säännöt.
Uuvuitteko, kun vanhempainvapaa loppui ja palasitte työelämään?
01.02.2011 |
Hei kaikki äidit ja isät!
Miten koitte paluun työelämään vanhempainvapaanne jälkeen? Oma vanhempainvapaani loppui kolme viikkoa sitten, kun vauva täytti puoli vuotta. Mies jäi kotiin vauvan kanssa. Nyt olen niin väsynyt, että tekisi vain mieli itkeä koko ajan.
Vauva reagoi vanhempainvapaani loppumiseen niin, että valvottaa nyt kaikki yöt (ennen hän nukkui hyvin). Tyttö tuntuu vain öisin varmistavan, että äiti on lähellä ja olemassa. Yölevottomuutta lisää se, että vauva on oppinut seisomaan tukea vasten ja konttaamaan, ja unissaankin hän möyrii alati ja yrittää nousta pystyyn.
Omaa väsymystäni lisää se, että todella haastavan ja keskittymistä vaativan päivän jälkeen kotona odottaa uusi työmaa. Omaan ulkoiluun, liikuntaan saati päiväuniin ei enää ole aikaa. Illalla yritän antaa lapselle läheisyyttä niin paljon kuin mahdollista. Nukkumaan menen yhtä aikaa lapsen kanssa (klo 21.00). Vaikka nousen vasta klo 7.00, olen joka aamu väsyneempi ja väsyneempi, kun vauva on pitkin yötä herätellyt. Mies ei käytännössä osallistu vauvan yölliseen hoitoon. Olemme yrittäneet laittaa vauvan omaan sänkyyn nukkumaan, mutta meiltä loppui sisu kuunnella vauvan lohdutonta hätähuutoa. Näin väsyneenä ja uupuneena en jaksa unikoulua aloittaa.
Kertokaa, miten te selvisitte vastaavasta elämäntilanteesta!
Kommentit (30)
saa useamman lapsen aamulla päiväkotiin/kouluun ruokittuaan ja puettuaan heidät, sitten paiskittua sen työpäivänsä, haettua taas ne lapsensa, ruokittua nämä, valvottua läksyt, siivottua, pyykättyä, hoidettua muut kotityöt, kuskattua harrastuksiin jne.
Ja taas saman rumban seuraavana päivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten kuvittelet, että useampilapsisen perheen molemmat vanhemmat jaksavat, kun vielä kaiken lisäksi lapset pitää joka aamu raapottaa päiväkotiin, hakea iltapäivällä, tehdä ruoka, siivota, pyykätä... ja kaikki tämä vielä työpäivän LISÄKSI.
Sinulla ei oikeasti ole ongelmaa, olet vain peloissasi, koska olet ollut niin kauan yhtä kyytiä kotona.
Huomaat varmasti, että työssäkäyminen tuottaa sinulle ihan toisenlaista tyydytystä ja alat taas NAUTTIA siitä, että saat käyttää aivojasi ja osaamistasi, pukeutua kivasti, laittautua päivittäin, jutella aikuisten ihmisten kanssa päivät pitkät, käydä lounaalla syömässä muiden tekemää ruokaa jne. jne.
Tsemppiä!
Minä en tiedä, miten jaksan vaativia asiantuntijatehtäviä, pitkiä pk-seudun työmatkoja, aikaisia (klo 7) aamuherätyksiä, meikkaamista, jakkupukuja (kotona olen ollut todella farkuissa ja isoissa t-paidoissa...). Kertokaa, miten jaksatte. Mies hoitaa päivän lasta ja illalla kodin, joten minun ei tarvitse tehdä "kahta vuoroa" - mutta kaikki tuo edellämainittu kyllä pelottaa.
Tämä on se pitkään kotonaolemisen varjopuoli. Vapauteen tottuu. Minulla on toinenkin lapsi kyllä, mutta ei tarhaikäinen.
Kiitos kun veditte maantasalle. Totta, pelottaa niin perkuleesti ) : Ihminen tottuu yleensä kaikkeen ja sopeutuu, mutta minä en vain muista sitä juuri nyt ( :
Siis että sinä menet töihin ja vauvan hoito jää miehelle, joka ei kuitenkaan hoida vauvaa (myös öisin!). Ei ihme että olet uupunut. Kyllä meillä on ollut itsestäänselvää että kun olin kotona lasten kanssa, minä olin päävastuussa heidän hoidostaa ja hoidin myös yörumbat.
Teet miehelle selväksi että hän hoitaa vauvan öisin tai sitten menee töihin ja sinä jäät kotiin. Piste.
Työnantajat varmaan tykkäisi kun uusavuttomat riitelee ja soutaa ja huopaa... Not.
päinvastoin se oli aika ihanaa. Itse olin äitiyslomalla ollut välillä niin kurkkuani myöten täynnä lapsiani, että oli ollut tosi vaikea iloita niistä, ja oli ihanaa huomata että töissä niitä tuli kuitenkin kova ikävä. Arki tuntui helpolta, kun saattoi vain lähteä aamulla kotoa välittämättä mitään mistään, ja mies jäi hoitamaan aamutoimet. Myöskään iltapäivällä ei ollut mitään ylimääräistä häslää, kun lapset olivat kotona eikä niitä tarvinnut hakea tiettyyn kellonaikaan. Yövalvomisiakaan meillä ei ollut, sillä nukuimme perhepedissä (tosin vain nuoremman lapsen kanssa, isompi nukkui omassa sängyssään) ja minä imetin yöllä (päivällähän olin töissä) kunnes kuopus oli noin 1,5-vuotias.
Rankempaa meille tuli sitten kun mieskin palasi töihin ja lapset menivät hoitoon. Jotta hoitopäivät eivät veny liian pitkiksi, elämme tarkkaan aikataulutettua vuorotyöelämää: vain toinen voi mennä aikaisin töihin, kun pitää viedä lapset, ja vain toinen voi jäädä myöhään töihin, kun pitää hakea lapset.
Olen usein turhautunut ja väsynyt, mutta en sentään niin uupunut että vain itkeskelisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on uuvuttavaa vaikka palasin töihin vasta kun nuorempi lapsi oli 3-vuotias.
Vaikka yöt saa nukkua suurinpiirtein kokonaan, niin aikaisemmat aamuheräämiset tuntuu. Töihin lähtemiseen ja työmatkaan kun joutuu varaamaan enemmän aikaa, ja illat on raskaita työpäivän jälkeen.
Onneksi teen pätkätöitä. Odotan jo innolla, että seuraava työpätkä ei alkaisi heti kun edellinen loppuu. Että ehtisi pitää lomaa ja levätä välillä.
että mulla alkaa viikon päästä hoitovapaa. Mulle on itsestäänselvyys että mä huolehdin lapsesta ja kotihommista koska mies on töissä ja tienaa sapuskat pöytään. Jos tilanne olis toisin päin, niin ilman muuta silloin mies hoitaisi kodin ja lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan molemmilla kerroilla jaettu vanhempain- ja hoitovapaat, eikä siinä ollut minkäänlaista vaikeutta.
Nuorempi lapsi valvotti ihan koko ajan.
Nyt on raskasta kun pitää nousta viideltä ja kuskata lapset kouluun/päiväkotiin reilun puolen tunnin päähän. Kaupunki ystävällisesti ei huolehdi meidän oman kaupunginosan kouluasioita kuntoon.
Ja jos mies on työmatkalla putkeen pidempään kuin kaksi viikkoa, alkaa väsyttää, kun hoidan yksin kuskaukset, harrastukset, läksyt, kotityöt, koiran jne. oman työni lisäksi.
Olin ollut niin kauan kotona (6,5 vuotta kolmen lapsen kanssa), että töihin palaaminen oli yhtä juhlaa. Kuopus oli 1v10kk palatessani töihin. Oli ihanaa viedä lapset aamulla hoitoon ja mennä itse aikuisten pariin, saa syödäkin jonkun muun tekemää ruokaa kaikessa rauhassa :) Kotonakin on paljon siistimpää nyt kun siellä ei ole lapsia koko päivän sotkemassa, tiskiä tulee vähemmän ja ruokaa joutuu laittamaan suunnilleen joka toinen päivä (syömme usein kaksi päivää samaa). Kotityötkin siis vähenivät.
Miten kuvittelet, että useampilapsisen perheen molemmat vanhemmat jaksavat, kun vielä kaiken lisäksi lapset pitää joka aamu raapottaa päiväkotiin, hakea iltapäivällä, tehdä ruoka, siivota, pyykätä... ja kaikki tämä vielä työpäivän LISÄKSI.
Sinulla ei oikeasti ole ongelmaa, olet vain peloissasi, koska olet ollut niin kauan yhtä kyytiä kotona.
Huomaat varmasti, että työssäkäyminen tuottaa sinulle ihan toisenlaista tyydytystä ja alat taas NAUTTIA siitä, että saat käyttää aivojasi ja osaamistasi, pukeutua kivasti, laittautua päivittäin, jutella aikuisten ihmisten kanssa päivät pitkät, käydä lounaalla syömässä muiden tekemää ruokaa jne. jne.
Tsemppiä!