Ärsyttää ja olen niin kateellinen niille joilla helppo vauva/lapsi!

Musta tuntuu, että tää on niitä asioita, joita on vaikea ymmärtää, jos ei ole kokenut. Sitä on niin hyvä sanoa, että pitäisi keskittyä hyviin asioihin ja ajatella positiivisesti.



Ja niinhän minäkin ajattelen, mutta kyllä se joskus yön pimeinä tunteina huutavan vauvan kanssa valvoessa vaan alkaa jurppimaan ja ottamaan päähän, että miksi me emme voisi päästä vähän helpommalla. Miksi minun pitää heräillä kaksi vuotta monta kertaa joka yö, täyttää ruokapäiväkirjoja, juosta lapsen kanssa lääkärissä, olla sairaalassa, selvittää allergioita, heijata vauvaa kätensä ja selkänsä niin kipeiksi ja kävellä väsyneenä päin seiniä.



Ja sitten siitä vauvasta vielä kasvaa 17 kuvaama vilkas täystuho, kun päättää nousta ylös tosi aikaisin.



Niin ihana kuin se lapsi onkin, olisihan se ollut vielä ihanampaa, jos olisi vaikka saanut nukkua eikä tuntenut itsekin pahaa oloa, kun tunsi, että lapsella on paha olla.



Kyllä silloin joskus iskee kateus miksei meilläkin voisi olla helpompaa. On toki turhaa käydä kisaa siitä kenellä on rankempaa, mutta kaksi vuotta heräilleenä moniallergisen lapsen äitinä ei jaksa aina olla ihan hirveän osaaottava, kun joku valittaa kuinka lapsi heräsi kerran viime yönä, sille ei sovi porkkana tai se ei tykkää syödä leipää. Tai kun toinen valittaa, kun vauvan kanssa on kotona niin tylsää.



Varmaan joo raskasta, mutta ei aidosti olla osaaottava. Onneksi kukaan 31:n kaltainen ei tullut mulle kertomaan kuinka hyvin hoisivat lapsensa. Lyön vetoa, ettei kukaan ns. helpon vauvan äiti joudu YRITTÄMÄÄN lähellekään sitä, mitä raskaamman vauva-ajan kokenut yrittämään. Minusta on ylimielistä tulla moista edes selittämään, että oman lapsen helppous johtuu vain omasta yrittämisestä. Menet varmaan syöpää sairastavallekin kertomaan, että olet oikein kovasti yrittänyt olla sairastumatta syöpään ja siksi sulla ei ole syöpää.



Sinänsä toki kaikenlaisten vauvojen äidit tekevät hyvää työtä, en vähättele ns. helppojen vauvojen vanhempia. Ja toki heilläkin voi olla raskasta, esim. masennusta tai muuta ongelmaa. Satunnaisestia kateudesta huolimatta olen kyllä aidosti onnellinen, että suurimmalla osalla on "helppo" tai "normaali" lapsi, muuten meillä olisi todellinen syntyvyysongelma tässä maassa. Mutta kyllä se silti joskus ärsyttää, kaikesta huolimatta.

ja kaikista ärsyttävintä on se, että ne helppojen lasten vanhemmat kuvittelevat, että se helppous johtuu heistä itsestään. Ovat siis niiiiin ylivertaisia vanhempia / kasvattajia, että niitten vauva ei heräile eikä huuda tai isommat lapset riitele, kilju tai kiukuttele. Huoh. Muutamalle tuttavalle on käynyt niin, että niitten eka vauva on ollut superhelppo ja ovat olleet sitten juuri niin tyytyväisiä itseensä, että kun heiltä tämä sujuu. Kakkonen tai kolmonen ovat olleet ihan eri maata. Silloin ei voi kuin nauttia vahingonilostaan.

Toiset vanhemmat toteuttavat johdonmukaisesti esimerkiksi ideaa: yöllä nukutaan.

Ja vanhempien asenne ratkaisee myös. Jos lapsen valvomisia ei ota henkilökohtaisena vittuiluna, homma helpottuu huomattavasti.

Raskauskilojakaan ei saanut karistettua, kun oli pakko saada energiaa, että pysyisi hereillä ja saisi hoidettua pakolliset kotihommat.

voi luoja miten tyhmä tekosyy,en ole ikinä kuullu noin hyvää:D:D se ei liity millään lailla raskauskiloihin.olen minäkin joutunut koville lapseni kanssa ja hyvin kilot putos kun laitto sitä oikeeta energiaa suuhun:)

Mulla on ollut 2 todella helppoa vauvaa mutta tiedänkin olevani onnekas enkä kertaakaan ole kuvitellut että noi helppoudet ois mun ansiota!



Toinen heräsi 2 kertaa yöllä syömään kunnes 2 kk:n iässä nukkui jo 12 h unia putkeen, toinen nukkuin täydet unet jo 2 viikkoisena. Aina helppoja, viihtyyvät hyvin itsekseenkin, syövät hyvin ja kaikenkaikkiaan todella helppoja.



Mutta nyt saakin sitten nauraa, molemmat ovat todella todella todella vaativia pikku uhmiksia! Toisella ikää reilu 2 ja toisella reilu 3 ja sanon että täällä helistään kaikki päivät =)

Ihan uskomaton tahto, uhma ja itsenäistyminen menossa, konstit on loppu ja keinot on jo käytetty...



Toivon sulle ap.hieman helpompaa tätä aikaa =)

Mulla oli helppo raskaus ja helppo vauva. En mä silti kuvittele että ne olisivat omaa ansiota, hyvää tuuria vaan.

Sama täällä, ei me kaikki helppojen vauvojen vanhemmat luulla että se on omaa ansiotamme,

Mulla kans helppo vauva, mutta minkäs sille mahtaa. Mä enemmänkin ajattelen niin, että koska en ole yhtään ns. "äiti-ihminen" tai pidä kauheasti lapsista (paitsi tietenkin omastani), olen saanut ns. "pehmeän" alun tähän äitiyteen. Elämänmuutos on muutenkin ollut valtava kiireiselle businessnaiselle mutta olen neuttinut tästä täysin siemauksin. Mitä jos lapsi olisi ollut todella vaikea heti alusta asti? Mulle olis varmaan tullut mieleen että virhepäätös...

Mutta en siis ajattele että tää vauvan luonne olisi omaa erinomaisuuttani, vaan olen vaan onnellinen siitä että kävi hyvä onni. Antakaa minun nauttia siitä, en minä sitä huutele tuolla kylillä, mutta jos joku kysyy miten on mennyt niin kerron kyllä että meidän 3,5kk vauva on nukkunut jo kuukauden ilman yöheräämisiä. Muutenkaan ei itke lähes koskaan, vain nälkäänsä. Illalla nukahtaa hymy huulilla ja aamulla nauraa itsekseen sängyssä :D

Olkaa vaan tyytyväisiä kun teidän vauvat on elossa ja terveitä :( Huusi vauva tai ei, oma pikkunen on aina kaikki kaikessa!

Katkeransuloisia sävyjä on monessa tekstissä tästäkin aiheesta.

Mkä on helpon vauvan salaisuus? Osittain se on hyvä säkä. Osittain se taas on ylivertaista vanhemmuutta. Minulla on ollut ns helppo vauva, ja suurimmaksi osaksi olen sen itse itselleni "aiheuttanut". Näin tosi paljon vaivaa jo ihan vauvan alkukuukausilta tehdäkseni hänelle selkeät muuttumattimat rutiinit. Ja tässä sitä nyt ollaan helpon ja tyytyväisen taaperon vanhempia. Rutiinit teki sen meille. Tottakai huonojakin päiviä on, mutta pääsääntöisesti on ihanaa. Ystävälläni oli hetken aikaa helppo vauva, mutta koska hän ei jaksanut tehdä rutiineita, niin saipa heittää hyvästit nukutuille öille ja silleen. Ja nyt kun hänen lapsensakin on taapero, niin on erittäin paljon vaikeampaa niitä rutiineita tehdä. Kovasti hän kuitenkin yrittää..

Sukulaisella oli koliikki vauva. Minulla vain semi-hankala, joten en saa nut ilmaista omaa väsymystäni koskaan, sillä toisellahan oli asiat paljon huonommin.

Olin minäkin oikeasti väsynyt ja masentunut.

Eikö se ole aina hyvä, jos lapsi voi hyvin? Minusta olisi oikeampi analyysi sanoa, että sinua ärsyttää ja olet pettynyt, koska et ole onnistunut tuottamaan lapsellesi helppoa varhaislapsuutta ja et ole voinut ehkä antaa lapsellesi parasta mielikuvaa itsestäsi. Et ole saanut nauttia vauva-ajasta, vaan mieltäsi painaa huoli ja väsymys.



Ei se ole sinun vika, että kohdallasi ei ole niin helppoa. Ei se useinmiten ainakaan ole äidin vika. Joskus toki taustalla voi olla äidin masennus, joka vaikuttaa lapsenkin mielialoihin. Joskus äiti on vastuussa negatiivisten tuntemusten kierteestä ja voisi itsekin hieman vaikuttaa asioihin.



On eräs asia, joka sinunkin olisi hyvä ottaa huomioon. Joillakin on "helppoja" lapsia ja toisilla oikeasti helppoja. Olen ainakin itse huomannut itsestäni, että vaikka toisinaan on äärimmäisen raskasta, koen useinmiten, että vaikeudet eivät johdu lapsesta, vaikka hän olisikin juuri se joka on sairastanut paljon ja valvottanut. Koen, että lapseni on kuitenkin normaalin rajoissa ja siksi, vaikka välillä olen väsynyt ja ärsyyntynyt, en hae syitä lapseni erikoisuudesta. Siihen on niin helppo jäädä kiinni. Monesti esimerkiksi kun lapsi on allerginen tai hänellä on ollut vaikea varhaislapsuus, äiti jää hokemaan asiaa traumaattisesti ja unohtaa, että on muitakin asioita. Lopulta lapsi itsekin tietää, että on "allerginen kaikelle" tai olin "koliikkilapsi".



Jos sinulla on jäänyt unella niin vähiin, että lapsi on herännyt puolen tunnin välein, sinun pitää hakea apua. Tarvitset unta siinä missä muutkin. Ehkä valituksesi on epäsuora tapa pyytää apua. Ole rohkea ja kerro sukulaisillesi väsymyksestä. Pyydä rohkeasti vanhemmiltasi apua. Vaadi miestäsi esimerkiksi viikonloppuna hoitamaan lasta yksi yö, niin että itse voit nukkua vaikka tulpat korvilla ja vain tarvittaessa hän tuo vauvan imetettäväksi. Miehesi voi sitten nukkua univelat pois päivällä. Tai pidemmät unet seuraavana yönä.



Muiden syyttely tai kateus ei poista omaa ongelmaasi. Keskittymällä oman ongelman hoitoon, alat taas nähdä lapsesikin positiivisemmassa valossa ja sehän on ihan välttämätöntä, että jaksat näyttää heille myös rakkautesi.

HArmittaa siinä mielessä, että ei ole lasten kahtena ekana vuotena pystynyt tekemään yhtään mitään. Ei käymään missään, ei harrastamaan. En muista mitään vauvavuodesta, en. Ja se minua surettaa.

Olen ollut niin sekaisin univelasta ja kaikki energia ja tahtotila on mennyt siihen, että saisi vuorokaudessa riivittyä kasaan edes sen hengissäpysymisen kannalta olennaiset 4 tuntia. Pätkissä tietenkin.

Surettaa kun ole ollut niin väsynyt ja kiukkuinen, surettaa etten voi muistaa vauvantuoksuisia päiviä ja vaunukävelyitä. Ei, ei mitään mielikuvaa. Vain se tajuton tarve levätä aina kun se hetkenkin on mahdollista.

Nytkin kun kuopus nukkuu(!) päiväunia välillä, olen hysteerisenä sammuttamassa puhelimet, ovikellot, verhot kiinni, että saisi pienen levon itsekin.

Nyt kun alkaa mennä paremmin, niin harmittaa tosiaan se, että en muista mitään :/ Kaikki mennyt ohitse :(

kuinka voi tollasista asioista olla kateellinen, ne on sun lapsia ja niillä on omat juttunsa!

mä en kyllä osaa olla ollenkaan kateellinen vaikka tässä vietellään jo 4/12kk sairaalassa.

toi kateus on niin myrkyttävä voima.. pistä ap toisesta korvasta ulos tommoset helppo lapsi asiat, sulla voi olla sitten muutaman vuoden päästä vaikka helpommat teinit.

että kaikille annetaan kykyjen ja jaksamisen mukaan. Että "taakkaa" saa juuri sen verran kuin jaksaa kantaa.



Itse en ole mikään super-äiti, en lehmänhermoinen, en oikeastaan välitä lapsista sinänsä vaikka omiani rakastan ja palvon yli kaiken.



Olen saanut kolme (neljä) helppoa raskautta, helppoa synnytystä ja helppoa vauva-aikaa. Lapset ovat muuttuneet "hankaliksi" vasta isompina (5v ->), kun heidän kanssaan voi jo järjellisesti keskustella ja neuvotella.



Uskon, että en olisi pärjännyt hankalien vauvojen kanssa. En olisi selvinnyt.



Nyt odotan neljättä ja luultavasti helppo ja hyväuninen tulee tästäkin.

Näin tosi paljon vaivaa jo ihan vauvan alkukuukausilta tehdäkseni hänelle selkeät muuttumattimat rutiinit.

Eli ei se tainnutkaan ihan alusta alkaen ihan niin helppo vauva olla :D

että kaikille annetaan kykyjen ja jaksamisen mukaan. Että "taakkaa" saa juuri sen verran kuin jaksaa kantaa.

Itse en ole mikään super-äiti, en lehmänhermoinen, en oikeastaan välitä lapsista sinänsä vaikka omiani rakastan ja palvon yli kaiken.

Olen saanut kolme (neljä) helppoa raskautta, helppoa synnytystä ja helppoa vauva-aikaa. Lapset ovat muuttuneet "hankaliksi" vasta isompina (5v ->), kun heidän kanssaan voi jo järjellisesti keskustella ja neuvotella.

Uskon, että en olisi pärjännyt hankalien vauvojen kanssa. En olisi selvinnyt.

Nyt odotan neljättä ja luultavasti helppo ja hyväuninen tulee tästäkin.

jonka kanssa vauvavuosi ajoi mut itsemurhan partaalle? Olin niin väsynyt, yksin, loppu, epätoivoinen.

Jos joku luoja tiesi, että en jaksa paljoa, niin miksi sitten pilaili kanssani?

vaikeuksien kautta on kuljettu voittoon!



Meidän nyt 5-vuotias oli varsinainen tapaus vauvana. Ei yhtä hurja kuin tuossa ylempänä joillakin, mutta meille (mies+minä) ihan riittävän haasteellinen.



2 kk iässä nukkui kaksi yötä putkeen eli 10 tuntia. Seuraavan kerran heräämättä saman verran lähes 3-vuotiaana. Meillä oli vaikeuksia sekä nukkumisen että ruuan kanssa (mitään allergioita ei löydetty, mutta lieviä selittämättömiä mahavaivoja on edelleen). Alussa oli luonnollisesti se 3 kk koliikki.



Lähti liikkeelle aikaisin ja on rämäpää, rohkea ja taitava liikkuja. Mutta koska nukkui niin vähän ja huonosti (yli vuoden alle tunnin pätkissä 8 tunnin yöunet), oli päivisin todella huonolla tuulella. Roikkui vain housun puntissa ja itki. Mitään ei tehnyt itsekseen ja edelleenkin haluaa koko aika "ohjattua toimintaa".



Vierasti kaikkia hyvin pitkään (ja taas oli housun puntissa kiinni tai sylissä) lähes 3-vuotiaaksi. Oli tarkka vaatteiden suhteen, monet materiaalit "kutittivat" ja edelleen pukee vaatteet hyvin tarkasti ja hartaudella.



Mutta todellakin elämä on nyt jo superhelppoa, kun lähes aina nukkuu aamullakin ainakin kuuteen saakka. Ruoka maistuu ja osaa vaikka mitä. Pienet uhmat ei tässä tunnu miltään.



Minusta ne, joilla on ollut äärettömän helpot vauvat, ovat "kauhuissaan" jostain pienesta uhman tapaisesta. Ne, joilla on ollut vauvasta asti vaikeaa, eivät samanlaiselle kapinoinnille paljoa pistäisi painoa - sehän on jo suorastaan helpotus.

ininää sun koliikkivauvoistas. Olisit onnellinen, että niillä on ollut vain koliikki, toista se on elää pelossa, kuoleeko lapsi, odotella leikkauksia jne.

Tän kirjoittajan kanssa pitkälti samaa mieltä. Nyt kun lapsi on jo 3-v. meilläkin, voi jo ajatella, että pahin on takana ja nautin aidosti tästä perhe-elämästä! Olen onnellinen, että me kaikki nukumme ja voimme nyt hyvin. Jos kahvipöydässä tulee puhetta vauva-ajasta, saatan sanoa nauraen, että en muista siitä mitään, mutta onneksi taapero antaa nyt kaksin verroin iloa.



Vaikeuksia tulee kaikille, eri vaiheissa. Erilaiset kokemukset myös auttavat suhtautumaan eri tavalla. Mua ainakin ärsyttää sekin, jos esimerkiksi perheelliset vertaavat kuinka heidän elämänsä on niin paljon vaativampaa ja vastuullisempaa kuin perheettömien. On nuorilla opiskelijoillakin ne omat murheensa, jotka sillä hetkellä tuntuvat isoilta jne.

ininää sun koliikkivauvoistas. Olisit onnellinen, että niillä on ollut vain koliikki, toista se on elää pelossa, kuoleeko lapsi, odotella leikkauksia jne.

Onnittelen, sinä olet tämän ketjun voittaja! Sinulla oli/on kaikista vaikeinta, mutta en tiennytkään, että tämä oli kilpailu.

Totta, ei ole tarvinnut pelätä lapsen hengen puolesta kuin kerran ja sen jälkeen vielä pari kuukauta, kunnes selvisi, ettei synnynnäistä rakenteellista poikkeamaa olekaan.

ininää sun koliikkivauvoistas. Olisit onnellinen, että niillä on ollut vain koliikki, toista se on elää pelossa, kuoleeko lapsi, odotella leikkauksia jne.

Onnittelen, sinä olet tämän ketjun voittaja! Sinulla oli/on kaikista vaikeinta, mutta en tiennytkään, että tämä oli kilpailu. Totta, ei ole tarvinnut pelätä lapsen hengen puolesta kuin kerran ja sen jälkeen vielä pari kuukauta, kunnes selvisi, ettei synnynnäistä rakenteellista poikkeamaa olekaan.

Eiköhän tässä just ollu se pointti että turha on olla kateellinen tai katkera toisten elämän 'helppoudesta', aina kun löytyy joku jolla on helpompaa ja joku jolla vaikeampaa.

vauvoja, sairaita vauvoja ja sitten myös erittäin helppoja vauvoja. Mutta suurin osa vauvoista varmaan menee kategoriaan normaali. Ja niiden "normaalien" vauvojen vanhemmat kokevat ne kuitenkin hyvin erilaisina.



Esimerkkinä vaikka minun (mielestäni helppo) esikoinen, joka toki itkeskeli alkuun illalla, heräsi muutamia joskus useita kertoja syömään jne. Oli kuitenkin enimmäkseen tyytyväinen sylissä, nukahtikin helposti syliin. Mielestäni oli ihanaa, kun vauva viihtyi sylissäni, eikä mulla ollut mitään ongelmaa pitää häntä siinä pitkäänkin. Sitten eräs ystäväni valitti, että oma vauva oli niin vaativa ja oli tulla hulluksi, kun sitä ei voinut laskea hetkeksikään mihinkään. Kumpikaan vauvoista ei ollut mikään koliikkivauva, mutta minä nautin pitää lastani sylissä ja koin sen helppona, kun rauhoittui syliin, kaveri taas ahdistui siitä, että vauva oli niin kiinni äidissä, eikä viihtynyt sitterissä.



Vauvat ovat kaikki erilaisia, mutta niin ovat kyllä vanhemmatkin!