Ärsyttää ja olen niin kateellinen niille joilla helppo vauva/lapsi!

Myönnän olevani kateellinen, kun näen näitä vierailijoita joiden vauvat/taaperot nököttää tunti toisensa jälkeen tyytyväisenä ja ovat vieraskoreita ja hieman ujosteleekin.



Meidän nuorin (1v6kk) kun kiipeää joka paikkaan, heittää kuperkeikkaa, tyhjentää kaapit ja laatikot, kiljuu kun pöydästä ei hänelle tarjoilla (allerginen lapsi) ja näyttää muutenkin kovin helposti omaa tahtoaan. On iloinen ja äänekäs tohottaja ja välillä uuvuttaa juosta hänen perässä. Nukkuu kyllä yönsä hyvin ja osaan olla siitä kiitollinen, koska jo päivä pyörremyrskyä riittää.. :)



Ja tätä vilkkautta ei voi edes sanoin kuvailla.. Työskentelen itse päiväkodissa ja voin ihan rehellisesti sanoa, etten vastaavanlaiseen rämäpäämenijään ole vielä törmännyt. Vauva-aika oli siis myös todella raskasta, kun poika huusi kaiken aikaa, yöt olivat jonkinverran rikkonaisia, mutta tiedän pahempiakin heräiljöitä. Meillä huudettiin muuten vain koko hereilläoloaika, joten jos olisin vielä enemmän joutunut heräilemään, olisin varmaan lataamoon joutanut.



Toki jonkin verran ihmetyttää aina nämä marisijat, jotka yhden kerran joutuivat pullon yöllä suuhun tuikkaa ja päivät vauva vaan makailee lattialla virikekaaren alla ja jokeltelee, äiti sitten onkin NIIIIIIN väsynyt tästä rankasta vauva-ajasta.. (suotakoon se kuitenkin heille, koska eivät pahemmasta ehkä tiedä) Silloin kyllä tekisi mieli vaihtaa lapsia hetkeksi, niin tietäisi mitä on oikeasti olla vaativan vauvan/taaperon vanhempi.



Toisaalta sitten ihailen tätä nuorimmaiseni ihanaa iloista luonnetta ja pilkettä silmäkulmassa, vaikka puolet ajasta meneekin hänen jälkiään korjatessa. Ihailen myös hänen avoimuutta ja sitä, ettei ole kovin epäluuloinen muita ihmisiä kohtaan. Halailee ja paijailee kaikkia ja saa kyllä paljon positiivista energiaa luotua ymräristön ihmisiin. Ja nämä "möllöttäjävauvat" unohtuvat vanhempiensa jalkojen taakse tai syliin ujostelemaan. Ei sillä, silti voisin välillä olla tällaisen "möllöttäjän" äiti, ainakin kylässä käydessä.



Meillä on siis 3 lasta, joista yksi on ollut todella helppo vauva ja kaksi todella vaativaa. Keskimmäinen, joka oli siis kaikinpuolin helppo vauva (korvakierteestä huolimatta) jäi kieltämättä vähän huomiotta tuon helppoutensa vuoksi.. Viihtyi niin hyvin missä vaan, että hänet olisi ollut helppo "unohtaa" vaikka kauppareissulle.. ;)

Toki jonkin verran ihmetyttää aina nämä marisijat, jotka yhden kerran joutuivat pullon yöllä suuhun tuikkaa ja päivät vauva vaan makailee lattialla virikekaaren alla ja jokeltelee, äiti sitten onkin NIIIIIIN väsynyt tästä rankasta vauva-ajasta.. (suotakoon se kuitenkin heille, koska eivät pahemmasta ehkä tiedä) Silloin kyllä tekisi mieli vaihtaa lapsia hetkeksi, niin tietäisi mitä on oikeasti olla vaativan vauvan/taaperon vanhempi.

Sehän voi olla raskasta muistakin syistä. Esim. nyt vaikka on luullut elämän olevan samanlaista/ihanampaa ja kun se onkin tavallista eikä sovikaan juuri omalle luonteelle (on esim. menevämpää sorttia), niin kyllähän se lannistaa. Kun itse ongelmaa ei tunnista, saattaa hyvin valittaa just siitä yhdestä yöheräämisestä.

Toivottavasti itse nautin vauva-ajastani eikä tule masennusta tai muutakaan. Vähän pelottaa, että mitä pääkoppa sanoo (vaikka olenkin kotihiiri ja odottanut lapsen saamista vuosia).

Meillä monta tosi huonosti nukuttua vuotta takana. Nyt kroppa on alkanut hajoilemaan ilman erityistä syytä, väsymys on tehnyt tehtävänsä.

Kun vain tämä viimeinenkin alkaisi nukkua niin elämä alkaisi helpottaa.



Ja 8, tiedän mistä sinä puhut!



Jaksamista kaikille vaikeiden vauvojen/lasten vanhemmille!

a) vanhemmat luulee, että helppo lapsi on seurausta heidän ylivertaisesta kyvystään olla vanhempi (näitä löytyy av:lta)



b) jos joskus huokaisen, että onpa ollut rankkaa kun koliikkivauva antaa nukkua 2-3 tuntia yössä ja senkin istuallaan, niin heti ollaan sanomassa että KYLLÄ MEILLÄKIN ON NIIIIIN RANKKAA, kun Niko-Petterillä oli soija-allergia, ja minun piti imetysaikana välttää soijaa. Sori vaan, mutta on pikkaisen eri mittaluokan asia välttää soijaa kuin valvoa kuukausitolkulla. Ihan kaikella empatialla, mutta älkää verratko tuollaisia keskenään.

Toki jonkin verran ihmetyttää aina nämä marisijat, jotka yhden kerran joutuivat pullon yöllä suuhun tuikkaa ja päivät vauva vaan makailee lattialla virikekaaren alla ja jokeltelee, äiti sitten onkin NIIIIIIN väsynyt tästä rankasta vauva-ajasta.. (suotakoon se kuitenkin heille, koska eivät pahemmasta ehkä tiedä) Silloin kyllä tekisi mieli vaihtaa lapsia hetkeksi, niin tietäisi mitä on oikeasti olla vaativan vauvan/taaperon vanhempi.

Sehän voi olla raskasta muistakin syistä. Esim. nyt vaikka on luullut elämän olevan samanlaista/ihanampaa ja kun se onkin tavallista eikä sovikaan juuri omalle luonteelle (on esim. menevämpää sorttia), niin kyllähän se lannistaa. Kun itse ongelmaa ei tunnista, saattaa hyvin valittaa just siitä yhdestä yöheräämisestä. Toivottavasti itse nautin vauva-ajastani eikä tule masennusta tai muutakaan. Vähän pelottaa, että mitä pääkoppa sanoo (vaikka olenkin kotihiiri ja odottanut lapsen saamista vuosia).

Joillain ihmisillä nyt vaan on tapa valittaa asioista ja tämä josta lähinnä kirjoitin, on juuri sellainen. Ja toki tiedostan, että joillekin minun mittapuuni mukaan pienet asiat, ovat hyvin isoja asioita. Ja tiedän myös, ettei kyseessä ole mikään kilpailu, mutta kun kerran kysyttiin, niin vastaukseni lähti vähän rönsyilemään. :)

Toivoisin silti, että jos kerron heränneeni 15 kertaa yöllä ja olevani vähän väsynyt, niin voisi miettiä kertooko olevansa yhtä väsynyt herättyään sen YHDEN kerran, vaikka väsymys totta olisikin. Itse olisin sen kyllä tuohon aikaan ottanut suoranaisena vi**uiluna.

Meillä oli semi-hankala vauva, eikä sekään ollut kivaa, kun siskoni oli koko ajan vertaamassa, kuinka heillä oli sentään niiiiin paljon vaikempaa (heidän lapsensa oli jo isompi eli ei ollut sillä hetkellä tilanne päällä). Jos valittelin univelkaa, niin eihän minulla olisi sitä saanut olla (vauva huusi vain kolme tuntia yössä) kun hänen vauvansa oli valvonut viisi tuntia putkeen! jne. Kyllähän minä ymmärrän, että heillä oli ollut rankempaa, mutta kai minullakin oli oikeus olla väsynyt.



Tajuan kyllä sen, että jos jollain juuri sillä hetkellä on rankempaa kuin minulla, ei ole asiallista hehkuttaa, että kylläpä meillä on asiat hyvin.

Meillä oli semi-hankala vauva, eikä sekään ollut kivaa, kun siskoni oli koko ajan vertaamassa, kuinka heillä oli sentään niiiiin paljon vaikempaa (heidän lapsensa oli jo isompi eli ei ollut sillä hetkellä tilanne päällä). Jos valittelin univelkaa, niin eihän minulla olisi sitä saanut olla (vauva huusi vain kolme tuntia yössä) kun hänen vauvansa oli valvonut viisi tuntia putkeen! jne. Kyllähän minä ymmärrän, että heillä oli ollut rankempaa, mutta kai minullakin oli oikeus olla väsynyt.

Tajuan kyllä sen, että jos jollain juuri sillä hetkellä on rankempaa kuin minulla, ei ole asiallista hehkuttaa, että kylläpä meillä on asiat hyvin.

Ymmärrän sinua hyvin; ei lohduta yhtään, että joku on valvonut vielä enemmän.

Tarkoitin itse lähinnä sellaisia ylilyöntejä, että kun toinen kertoo sairastavansa syöpää, niin aletaan valittaa rakkoa omassa kantapäässä. Näin vertauskuvallisesti.

t. 20

oli sen syy sitten mikä hyvänsä. Jos ei ole lapsia ja joutuu jonain yönä nukkumaan huonosti, on siitä väsynyt. Lapseton ystäväni kertoo aina välillä olevansa aivan poikki valvottuaan=nukuttuaan huonosti yhden yön. Itse herään joka yö monta kertaa lasten takia. En silti ärsyynny, meillä nyt on vain erilainen tilanne nyt.



Samoin kun esikoiseni alkoi viimein nukkua öisin ja ystäväni vauva alkoi heräilemään, oli meillä vain silloin eri tilanteet. Elämästä tulee kurjaa jos koko ajan ärsyyntyy toisten paremmasta vaiheesta, koska aina jollain semmoinen kuitenkin on.



(ja silti voi olla väsynyt välillä.)

Tuuria,uskon näin. Ja joku puhui vanhempien valehtelusta, mutta enpä juuri valehtele jos väitän vauvamme itkeneen kuin kerran (tarkoitan nyt sellaista ns. suoraa huutoa) aikana syntymä-10kk.



Mutta nyt taaperoaikana helposta prinsessastamme on kehkeytynyt oikea terroristi. Että kaipa se kaikki aikanaan ne vaikeudet joutuu kohtaamaan. ;)

ärsyttävää kuunnella kuinka mm. eräs sukulainen ottaa päiväunet vauvansa kanssa ja se herää yöllä vaan kerran syömään! tyytyväinen itsekseen viihtyvä ja naureskeleva. kunhan olla köllöttävät ja kulkevat tuttavilla.

meillä kolme joilla ollut koliikkia ja varsinkin nuorin ollut todella vaikea heräillyt 30min välein ekan vuoden ja vasta 2,5v nukkui aamuun asti. vaikka yö heräilyt jo ohi niin silti ottaa pattiin. aina kerhoissakin sai kuunnella näitä voi voi kun viime yö meni huonosti kun niko heräsi 4 kertaa!! itse en voinut tehdä mitään kun piti pitää vauvaa 24/7 sylissä ja nukuin joskus sohvalla istualtaan vauva sylissä kun muuten taas huusi.

onko muita joilla vaikea lapsi ja ärsyttää kuunnella muiden helppoja vauvoja??

Vetää hernettä nenään mistään tällaisesta??? Mitäs jos vaan yritettäisiin olla empaattisia toinen toisiamme kohtaan, eikä koko ajan kilpailtaisi kenellä on hankalinta ja kenen vauva on vaikein?

Meillä kaikilla on taakkamme kannettavana. Esim. ystäväni ei varmasti vikisisi vaikeasta vauvasta ollenkaan, jos hänen vauvansa vaan olisi säilynyt edes hengissä.

Ymmärrättekö, että tällaisissa "kenellä on kurjinta"-vertailuissa häviää lopulta aina? Jos ette anna toisille oikeutta iloita/surra/valittaa omasta elämäntilanteestaan, pitäkäähän sitten omatkin turpanne kiinni.

unipuutteessa eläville äideille-nostan hattua teille.

Itselläni kaksi helppoa lasta, joiden kanssa ehtii kaikenlaista yhdenkin päivän aikana.

Autaisko tälläinen vinkki teille: hankiutukaa mukavien äidien luo, joilla ns helpot vauvat, ja positiivinen ja ymmärtäväinen asenne, ja yrittäkää heiltä saada mahd.paljon sitä hyvää energiaa. Keskittykää oman energianlähdön siihen, että iloitsette muiden puolesta, vaikka itsellä olisi kuinka vaikeata-uskon vilpittömästi, että positiivinen ajattelu ja asenne, ja elämäntapa auttaa tässäkin ongelmassa.

Ja toivottovasti kaikki tiedätte, että vauvan "hankaluus" ei ole kenenkään "vika". Voimia, ja vielä kerran voimia!

Tuuria,uskon näin. Ja joku puhui vanhempien valehtelusta, mutta enpä juuri valehtele jos väitän vauvamme itkeneen kuin kerran (tarkoitan nyt sellaista ns. suoraa huutoa) aikana syntymä-10kk.

Mutta nyt taaperoaikana helposta prinsessastamme on kehkeytynyt oikea terroristi. Että kaipa se kaikki aikanaan ne vaikeudet joutuu kohtaamaan. ;)

tuli maailman ihanin taapero ja nyt kun on 2,5 eli uhmaiässä, niin on enimmäkseen aivan mahtava tyyppi :) ei kiukuttele turhia, on empaattinen, kohtelias, fiksu. Ehkä se vastoinkäymisten summa on vakio!

t. 20

ärsyttävää kuunnella kuinka mm. eräs sukulainen ottaa päiväunet vauvansa kanssa ja se herää yöllä vaan kerran syömään! tyytyväinen itsekseen viihtyvä ja naureskeleva. kunhan olla köllöttävät ja kulkevat tuttavilla. meillä kolme joilla ollut koliikkia ja varsinkin nuorin ollut todella vaikea heräillyt 30min välein ekan vuoden ja vasta 2,5v nukkui aamuun asti. vaikka yö heräilyt jo ohi niin silti ottaa pattiin. aina kerhoissakin sai kuunnella näitä voi voi kun viime yö meni huonosti kun niko heräsi 4 kertaa!! itse en voinut tehdä mitään kun piti pitää vauvaa 24/7 sylissä ja nukuin joskus sohvalla istualtaan vauva sylissä kun muuten taas huusi. onko muita joilla vaikea lapsi ja ärsyttää kuunnella muiden helppoja vauvoja??

Vetää hernettä nenään mistään tällaisesta??? Mitäs jos vaan yritettäisiin olla empaattisia toinen toisiamme kohtaan, eikä koko ajan kilpailtaisi kenellä on hankalinta ja kenen vauva on vaikein? Meillä kaikilla on taakkamme kannettavana. Esim. ystäväni ei varmasti vikisisi vaikeasta vauvasta ollenkaan, jos hänen vauvansa vaan olisi säilynyt edes hengissä. Ymmärrättekö, että tällaisissa "kenellä on kurjinta"-vertailuissa häviää lopulta aina? Jos ette anna toisille oikeutta iloita/surra/valittaa omasta elämäntilanteestaan, pitäkäähän sitten omatkin turpanne kiinni.

En tiedä, kai mä sitten olen jotenkin paha ihminen, mutta kyllä mua tässä maailmassa jotkut asiat ärsyttää. Esimerkiksi se, että ei saa koskaan kokea negatiivisia tunteita. Mä koen joskus kateutta, vihaa, rakkautta, iloa jne.. Meillä kaikki tunteet sallitaan ja niistä voi keskustella. Ei minusta ole paha myöntää, että on kateellinen jostain asiasta. Itse juuri sanoin ystävälleni, että "olen kateellinen helposta vauvastasi, mutta onnellinen siitä, että saat nauttia vauva-ajastasi". Tekeekö se ihmisestä pahan? Olen niin kateellinen, harmittaa kun minä en muista esikoisen vauva-ajasta kuin puolentoistavuoden hyssyttelyn, pelon (kohta se herää taas) ja monia muitakin neg. tunteita. Halusin kokea saman kuin ystäväni, mutten saanut. Se ei ole ystäväni syy, mutta olen silti kateellinen. Ja tiedätkö, ystäväni ymmärtää minua hyvin ja sanoo osaavansa nauttia, koska tietää minun kokemukseni..

Tuuria,uskon näin. Ja joku puhui vanhempien valehtelusta, mutta enpä juuri valehtele jos väitän vauvamme itkeneen kuin kerran (tarkoitan nyt sellaista ns. suoraa huutoa) aikana syntymä-10kk. Mutta nyt taaperoaikana helposta prinsessastamme on kehkeytynyt oikea terroristi. Että kaipa se kaikki aikanaan ne vaikeudet joutuu kohtaamaan. ;)

tuli maailman ihanin taapero ja nyt kun on 2,5 eli uhmaiässä, niin on enimmäkseen aivan mahtava tyyppi :) ei kiukuttele turhia, on empaattinen, kohtelias, fiksu. Ehkä se vastoinkäymisten summa on vakio! t. 20

Ikää jo 9 vuotta ja todellinen hurmuri herrasta sitten tuli. =)

Miks 'helppojen vauvojen' vanhempia aina vähätellään ja aliarvioidaan?



Ensinnäkin kaikilla ihmisillä on eri käsitys helppoudesta. Ei voi tietää mikä on toiselle helppoa ja toiselle ei niin helppoa. Kiakki on suhteellista. Jotkut ihmiset voivat esimerkiksi vähätellä vauvansa itkuja.



Entä jos asia onkin niin, että helpon vauvan saa hyvällä hoidolla? Ja nyt haluan tarkentaa, ettei absoluuttista hyvää hoitoa ole olemassakaan, vaan kaikki vauvat tarvitsevat omanlaisensa hoidon. Vahempien pitää siis löytää yhteys vauvaan. Aina tietysti voidaan perustella kaikkea temperamenteillä, mutta hyvä vanhempi kyllä tiedostaa lapsensa temperamentin ja hoitaa häntä tämän mukaan.



Meidän vauva nukkuu jo pitkiä yöunia, itkee suhteellsien vähän ja naureskelee paljon. Tämä kaikki ei ole tullut meille kuitenkaan imaiseksi, vana olemme kokeilleet tuhansia erilaisia tapoja lähestyä vauvaa jne. Esimerkiksi hyvien yöunien taustalla on jokailtainen kylvetys, erilaiset leikkirutiinit ja paljon paljon syöttöjä. En sano, että tämä kävisi kaikille, mutta meidän vauvalla se on toiminut.



Ihmiset voivat olla kateellisia loppu elämänsä toisten helpoista vuavoista ja lapsista, mutta todellisuudessa itse voi paljon vaikuttaa -varsinkin vanhempiin lapsiin. Haluatko sinä ap siis käyttää energiasi ja aikasi surkutteluun, vai ehkä yrittää vielä enemmän? Joskus sitä yritystä tarvitaan paljonkin, mutta lopussa kiitos seisoo. Tsemppiä!

Mun lapsi oli vauvana ihan normi, huusi kyllä iltasella säännöllisesti, mutta ei mitään koliikkia. Vauva-ajan jälkeen on ollut tosi helppo, rauhallinen ja tottelevainen, on nyt 3,5v.



Siskoni on monesti sanonut, että voitaisko vaihtaa lapsia, hänellä 2 tosi villiä, äänekästä ja kovapäistä tapausta. Siis jo yksistään se äänenvoimakkuus tunkee aivoihin ihan tajuttomalla volyymillä, siihen sitten loputon kiukuttelu ja jankkaus päälle...



Tiedän, että olen päässyt tosi helpolla tämän rauhallisen lapsen kanssa. Siskoni tuntuu olevan tosi väsynyt noiden rasavilliensä kanssa. No, minä hoidan niitä kyllä mielelläni, annansiskolle vapaata ja omalle lapselleni siedätyshoitoa siinä samalla :) oppii pitämään vähän puoliaan ja saamaan omaa ääntänsä kuuluviin :D

Mutta mua ärsyttää moni muukin asia tässä ohessa tällä hetkellä, joten en jaksa tällä hetkellä pistää kovin paljon painoarvoa sille, kun muut mammat valittaa miten rankkaa niillä on kun se kultapuppelipupuliini heräsi ainakin kaksi kertaa ja nukahti uudestaan vasta vartin päästä.



Mun esikoiseni oli ja on ollut haastava pakkaus heti syntymästään asti. Parin viikon ikäisenä alkoi itkut, ne suorat huudot, ja lääkäri totesi että koliikki, tällä kertaa vaan tosi raju kun itkee lähes koko hereillä olo aikansa, mutta kuulemma loppuu sitten kolmen kuukauden iässä. Ei loppunut. Sama lapsi lähti kävelemään 8kk:n iässä, alkoi puhumaan reilu 10kk:n iässä, ja huusi yöt läpeensä, kirkui, karjui ja kiljui jatkuvasti jostain myös päiväsaikaan. Ruuansulatuksen kanssa oli selviä ongelmia, johon ensimmäinen lääkäri totesi, että "noi nyt on lapsilla ihan normaaleja". Seuraava kohautti olkiaan, kolmas kirjoitti lähetteen allergiatesteihin kun kieltäydyin lähtemästä pois ennen ko. lähetettä. Samaan aikaan juostiin jatkuvasti painokontrollissa, kun kasvu oli epätasaista, ja neuvolan täti valitti ja vinkui siitä, ettei lapsen paino kasva kunnolla. Mitään apua tai tukea ei herunut kuitenkaan, kun selitin, ettei lapsi suostu syömään suurimpaa osaa ruoka-aineksista lainkaan, osa ruoka-aineista saa hänen ruuansulatuksensa ja suolistonsa sekaisin, eikä lapsi edes nuku juuri mitään, mutta mennä viuhtoo ja koheltaa ympäriinsä koko ajan. No, allergiatesteissä lääkäri kieltäytyi tekemästä mitään testejä, koska lapsella ei ollut iho-oireita, ilman niitä ei kuulemma voi olla allergiaa (jälkikäteen kuulin, että kyllä voi, silloin en sitä itse tiennyt).



Koliikki jatkui siis 1-vuotiaaksi asti, ja vauvakirjasta löytyy merkintä: "1v 16 pv iässä xxx nukkui ensimmäisen KOKONAISEN yön! Tästä se lähtee!" Just ja niin varmaan - seuraavana yönä alkoivat kauhukohtaukset, joita tuli siitä eteenpäin joka ainoa yö 1-4 kertaa yössä. Sitten tuli unissapuhuminen. Unissakävely. Painajaiset, kuorsaus, unihumala, vuorotellen, päällekkäin ja samaan aikaan kaikki mahdolliset mitä voi suurin piirtein. Ruuan kanssa taistelu jatkui, samoin alkoi taistelu vaatteista. Tietyt materiaalit ärsyttivät ilmeisen paljon. Lapsi alkoi reagoimaan tiettyihin kosketuksiin aggressiivisesti, esim. suuttui kun silitettiin poskesta tai olkapäästä. 2-vuotiaana hän sai paniikkikohtauksia hiekkalaatikolla, kun ei voinut sietää hiekkaa käsissään.



Vaikka ja mitä kummallista piirrettä tuli jatkuvasti esiin, koko ajan paremmin mitä enemmän lapsi oppi puhumaan ja ilmaisemaan omia tuntemuksiaan. Minäkin olin vuosia töissä päiväkodissa, ennenkuin päätin vaihtaa alaa, enkä ikinä ollut törmännyt tällaiseen lapseen. Neuvolan virallinen vastaus kaikkiin kysymyksiini oli, että "sellaisia ne lapset on". No, esikoinen on nyt 5-vuotias, ja viime syksynä alkoi aueta syyt hänen edelleen jatkuviin uniongelmiinsa, samoin syitä kaikelle sille omituiselle ja epänormaalille mitä hänen kanssaan on ollut. Ensin mutkien kautta tuli aistiyliherkkyysdiagnoosi, sitten maitoallergia, nyt on selvittelyssä vielä keliakia (johon ei kaiketi sinänsä ole juuri viitteitä, mutta koska suoliston kanssa on ollut ongelmia, tutkitaan varmuuden vuoksi). Kun maito jäi ruokavaliosta pois, unihäiriöt hävisivät lähes kokonaan - kun hän vielä neljä kk sitten herätti 5-10 kertaa yössä, tällä hetkellä herätyksiä on yksi, korkeintaan kaksi.



Että kyrpii, kun on itse ollut niin sinisilmäinen ja uskonut ja luottanut lääkäreihin, ettei ole allergioita tai muita ongelmia! Ei kai se ihme ole, että on ollut suolisto vähän sekaisin eikä ole oikein nukuttanut, kun viisi vuotta elämästään on joutunut maitoa juomaan, vaikkei elimistö siedä sitä.

Miks 'helppojen vauvojen' vanhempia aina vähätellään ja aliarvioidaan?

Ensinnäkin kaikilla ihmisillä on eri käsitys helppoudesta. Ei voi tietää mikä on toiselle helppoa ja toiselle ei niin helppoa. Kiakki on suhteellista. Jotkut ihmiset voivat esimerkiksi vähätellä vauvansa itkuja.

Entä jos asia onkin niin, että helpon vauvan saa hyvällä hoidolla? Ja nyt haluan tarkentaa, ettei absoluuttista hyvää hoitoa ole olemassakaan, vaan kaikki vauvat tarvitsevat omanlaisensa hoidon. Vahempien pitää siis löytää yhteys vauvaan. Aina tietysti voidaan perustella kaikkea temperamenteillä, mutta hyvä vanhempi kyllä tiedostaa lapsensa temperamentin ja hoitaa häntä tämän mukaan.

Meidän vauva nukkuu jo pitkiä yöunia, itkee suhteellsien vähän ja naureskelee paljon. Tämä kaikki ei ole tullut meille kuitenkaan imaiseksi, vana olemme kokeilleet tuhansia erilaisia tapoja lähestyä vauvaa jne. Esimerkiksi hyvien yöunien taustalla on jokailtainen kylvetys, erilaiset leikkirutiinit ja paljon paljon syöttöjä. En sano, että tämä kävisi kaikille, mutta meidän vauvalla se on toiminut.

Ihmiset voivat olla kateellisia loppu elämänsä toisten helpoista vuavoista ja lapsista, mutta todellisuudessa itse voi paljon vaikuttaa -varsinkin vanhempiin lapsiin. Haluatko sinä ap siis käyttää energiasi ja aikasi surkutteluun, vai ehkä yrittää vielä enemmän? Joskus sitä yritystä tarvitaan paljonkin, mutta lopussa kiitos seisoo. Tsemppiä!

Joka uskoo, että on hänen ansiotaan, että hänellä on helppo vauva, ja vaikeiden vauvojen vanhemmat ovat syypäitä siihen, että heillä on vaikea vauva.

Tiedätkös, että minulla oli vaikea vauva siitä huolimatta, että YRITIN oikein isolla Y:llä? Koetin tulkita vauvaani (tietysti alussa vaikeampaa), koetin rauhoitella, kanniskella, laulaa, olla vaan, imettää, heijata, ihan kaikkea. Yritin rutiineja, ilmavaivalääkettä, ihan kaikkea. Vauva huusi 24/7.

Se, mikä tässä on hauskaa, on se, että vauvallani on kaksossisko. Hän oli alusta asti ns. helppo lapsi.

Joten uskotko, että hoidin kaksosiani kovinkin eri tavalla?

Mun lapseni oli vauvana helppo. Vauva-aika oli siis todella leppoisaa aikaa, ja kysyjille toki vastasinkin.



Nyt lapsi on 9v. eikä enää todellakaan helppo. Koulunkäynti ei suju, jäi kertaalleen jo luokalleen jne. Niin että vertaillaan sit kun lapset on aikuisia, että kenellä oli helpoin lapsi. Se lapsenkasvatus ja vanhemmuus kun on muutakin kuin vauva-aika.

Miks 'helppojen vauvojen' vanhempia aina vähätellään ja aliarvioidaan?

Ensinnäkin kaikilla ihmisillä on eri käsitys helppoudesta. Ei voi tietää mikä on toiselle helppoa ja toiselle ei niin helppoa. Kiakki on suhteellista. Jotkut ihmiset voivat esimerkiksi vähätellä vauvansa itkuja.

Entä jos asia onkin niin, että helpon vauvan saa hyvällä hoidolla? Ja nyt haluan tarkentaa, ettei absoluuttista hyvää hoitoa ole olemassakaan, vaan kaikki vauvat tarvitsevat omanlaisensa hoidon. Vahempien pitää siis löytää yhteys vauvaan. Aina tietysti voidaan perustella kaikkea temperamenteillä, mutta hyvä vanhempi kyllä tiedostaa lapsensa temperamentin ja hoitaa häntä tämän mukaan.

Meidän vauva nukkuu jo pitkiä yöunia, itkee suhteellsien vähän ja naureskelee paljon. Tämä kaikki ei ole tullut meille kuitenkaan imaiseksi, vana olemme kokeilleet tuhansia erilaisia tapoja lähestyä vauvaa jne. Esimerkiksi hyvien yöunien taustalla on jokailtainen kylvetys, erilaiset leikkirutiinit ja paljon paljon syöttöjä. En sano, että tämä kävisi kaikille, mutta meidän vauvalla se on toiminut.

Ihmiset voivat olla kateellisia loppu elämänsä toisten helpoista vuavoista ja lapsista, mutta todellisuudessa itse voi paljon vaikuttaa -varsinkin vanhempiin lapsiin. Haluatko sinä ap siis käyttää energiasi ja aikasi surkutteluun, vai ehkä yrittää vielä enemmän? Joskus sitä yritystä tarvitaan paljonkin, mutta lopussa kiitos seisoo. Tsemppiä!

Joka uskoo, että on hänen ansiotaan, että hänellä on helppo vauva, ja vaikeiden vauvojen vanhemmat ovat syypäitä siihen, että heillä on vaikea vauva.

Tiedätkös, että minulla oli vaikea vauva siitä huolimatta, että YRITIN oikein isolla Y:llä? Koetin tulkita vauvaani (tietysti alussa vaikeampaa), koetin rauhoitella, kanniskella, laulaa, olla vaan, imettää, heijata, ihan kaikkea. Yritin rutiineja, ilmavaivalääkettä, ihan kaikkea. Vauva huusi 24/7.

Se, mikä tässä on hauskaa, on se, että vauvallani on kaksossisko. Hän oli alusta asti ns. helppo lapsi.

Joten uskotko, että hoidin kaksosiani kovinkin eri tavalla?

Mulla ei ollut tarkoitus loukata tai hyökätä kenenkään kimppuun. Enkä yritä olla täydellinen äiti. Tuo oli vain minun mielipide. Pääpointti tosiaan oli se, että kannattaisi laittaa se enregia johokni muuhun kuin siihen jatkuvaan surkutteluun ja katkerointiiin. Ja tsemppiä kaikille edelleenkin :)