Sikapiikkiä ei olisi pitänyt antaa lapsille!! Lukekaa!
Kommentit (219)
kuin THL:n propagandasta. Ja Suomen kaltaista rokotushysteriaa ei ollut muualla - moni keski-euroopassa asuva tuttu ihmetteli suomen hysteriaa. Sveitsissä ei tuota suomessa annettua rokotetta suositeltu lapsille ollenkaan, vain terve aikuisväestö rokotettiin sillä ja lapsille + raskaana oleville tilattiin toista rokotetta. (- tämänhän THL käänsi niin, että päätös oli rokotepoliittinen, mutta todellisuudessa Sveitsi tilasi oman maansa rokotefirmalta rokotteen vain lapsille ja nuorille, muille annettiin pandemrix. Kyseinen sveitsiläinen rokotefirma olisi pystynyt toimittamaan isommankin määrän, mutta sveitsi tilasi vain sen mitä lapsille ja raskaana oleville tarvittiin.)
Teimme sen päätöksen, ettemme rokotuta lapsiamme (kummallakin astma), saimme kyllä p:tä niskaan niin koulusta kuin lääkäriltäkin. Emmekä ole päätöstä katuneet hetkeäkään.
Ja sairastimme koko porukka SI:n, ei ollut tavallista flunssaa kummempi tauti.
Suuntaan jos toiseen vauhkoamisesta ei ole kuin haittaa.
Faktaa ovat kuitenkin seuraavat asiat:
- Sikainfluenssaan kuolee myös terveitä ja nuoria ihmisiä, ei vain yleistilaltaan valmiiksi heikkoja, kuten tavalliseen influenssaan.
- Aivan valtaosa rokotteen saaneista ei ole saanut mitään haittoja.
- Sikainfluenssaan on sairastunut rokotteen saaneista vain sellaisia, jotka ovat saaneet rokotteen juuri ennen sairastumistaan, eli suoja ei ole ehtinyt kehittyä.
- THL:n lääkäri saattaa sanoa rokotteen antamisen lapsille ja nuorille olleen virhe, koska sen ikäisiä ei lopulta KOVIN paljon ole kuollut tautiin, sen sijaan tuli kalliit ja hankalat tutkimukset epäillystä yhteydestä narkolepsiaan.
Meillä rokotettiin jo vuosi sitten molemmat vanhemmat sekä 3- ja 5-vuotiaat lapset. Täysin terveinä olemme pysyneet, tavallisia flunssia ja mahatauteja lukuunottamatta. Olen tyytyväinen edelleen, mutta nyt odotan vielä lisäraportteja enkä vielä rokotuta lapsia.
Ja sairastimme koko porukka SI:n, ei ollut tavallista flunssaa kummempi tauti.
siihen voi yhtä järkeväati vastata "saatiin sikapiikki koko porukka, ei ollut kummempi kuin hyttysenpisto. Mitään seuraamuksia ei tullut"
Ymmärrätkö pointin, vai onko se aivoillesi liian vaikeaa???
Se että sikainfluenssa oli teillä lievä, ei varmaan lohduta niitä joiden omaisia siihen kuoli?
Tai että sikapiikki ei aiheuttanut minulle mitään, ei varmaan lohduta niitä joiden lapsi sai narkolepsian?
Sitäpaitsi, testattiinko teiltä SI
sen kanssa samaanaikaan oli liikkeellä erittäin ärhäkkä adenovirus, joka varmasti osalla diagnosoitu testaamatta sikainfluenssaksi.
Näin meinasi käydä meilläkin. Pojalle annettiin SI diagnoosi oireiden perusteella, mutta vaadin tekemään testin. Olin raskaana ja rokotuksia ei vielä ollut. No tulos testistä oli negatiivinen. EI ollut sikaa ja oli tosiaan lievempi kuin kausiinfluenssa.
Siksi suorastaan v**taa nämä "maillä oli sikaa mutta oli ihan lievää" kommentit, kun sitten kysymnyt niin ei ole testissä todettu, on vaan lääkäri sanonut Siaksi kun oireet täsmää edes jotenkin.
Niin ja muutama tuttu sitten ihan oikeasti sairastui sikainfluenssaan ja heistä yksikään ei sanonut sitä lieväksi.
Yksi oli viikon hengityskoneessa teholla. Että sellainen "lievä kausiflunssa"
olla syyllistämättä niitä, jotka rokottamiseen päätyvät. Viimeisen puoli vuotta olemme saaneet kuulla, että me rokottaneet olemme tyhmiä, aivottomia, lapsen terveyden riskeeraajia, narussa vedettäviä jne. Ja tuo on todistettavissa jo tässäkin ketjussa. Kyllä ne arvostelut ovat enemmän rokottaneisiin kohdistuneet.
No näin siinä vain näyttää käyvän, rokotteen puolustajat hyökkäsivät possuflunssan uhatessa todella voimakkaasti rokotetta vastustavien kimppuun, leimaten nämä foliohattupäiksi, yhteiskunnan loisiksi joilta pitäisi lapset ottaa pois. Onko ihme jos nyt saatte roppakaupalla takaisin? Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, ettei harmita tuo teidän höykkyyttäminen hipun vertaa.
Ehkä muistatte seuraavalla kerralla. Todennäköisesti ette.
Suuntaan jos toiseen vauhkoamisesta ei ole kuin haittaa. Faktaa ovat kuitenkin seuraavat asiat: - Sikainfluenssaan kuolee myös terveitä ja nuoria ihmisiä, ei vain yleistilaltaan valmiiksi heikkoja, kuten tavalliseen influenssaan. - Aivan valtaosa rokotteen saaneista ei ole saanut mitään haittoja. - Sikainfluenssaan on sairastunut rokotteen saaneista vain sellaisia, jotka ovat saaneet rokotteen juuri ennen sairastumistaan, eli suoja ei ole ehtinyt kehittyä. - THL:n lääkäri saattaa sanoa rokotteen antamisen lapsille ja nuorille olleen virhe, koska sen ikäisiä ei lopulta KOVIN paljon ole kuollut tautiin, sen sijaan tuli kalliit ja hankalat tutkimukset epäillystä yhteydestä narkolepsiaan. Meillä rokotettiin jo vuosi sitten molemmat vanhemmat sekä 3- ja 5-vuotiaat lapset. Täysin terveinä olemme pysyneet, tavallisia flunssia ja mahatauteja lukuunottamatta. Olen tyytyväinen edelleen, mutta nyt odotan vielä lisäraportteja enkä vielä rokotuta lapsia.
THL:n lääkäri saattaa sanoa rokotteen antamisen lapsille ja nuorille olleen virhe, koska sen ikäisiä ei lopulta KOVIN paljon ole kuollut tautiin, sen sijaan tuli kalliit ja hankalat tutkimukset epäillystä yhteydestä narkolepsiaan
----------> täysin omaa tulkintaa. Terhi Kilpihän nimenomaan sanoi sen olleen virhe, koska sen vaikutuksia ei lapsilla tunnettu tarpeeksi.
Sikainfluenssaan on sairastunut rokotteen saaneista vain sellaisia, jotka ovat saaneet rokotteen juuri ennen sairastumistaan, eli suoja ei ole ehtinyt kehittyä.
---------> tästähän ei ole mitään todisteita. Eikä vielä ole myöskään tarkkaa tietoa, miten sairastamisen ja rokotuksen yhteisvaikutus vaikuttaa ihmisen elimistöön.
Eli jospa ei esitetä mutu-tietoa ja omaa tulkintaa faktana.
kyllä ne itseäniset ajattelijat ovat itsenäisiä ihan joka saralla.
Lääketieteessä vain on herkästi kyse elämästä ja kuolemasta, joten on aika luonnollista, että siihen suhtautuu vähän eri vakavuudella kuin johonkin muuhun.
Kukaan itsenäisesti ajatteleva ei voinut kyllä päätyä rokotuksia ottamaan - ellei sitten antanut lääketehtaan edustajien aivopestä itseään Ylen ajankohtaisohjelmassa. Mediakriittisyys olisi sitten auttanut siinä!
olla syyllistämättä niitä, jotka rokottamiseen päätyvät. Viimeisen puoli vuotta olemme saaneet kuulla, että me rokottaneet olemme tyhmiä, aivottomia, lapsen terveyden riskeeraajia, narussa vedettäviä jne. Ja tuo on todistettavissa jo tässäkin ketjussa. Kyllä ne arvostelut ovat enemmän rokottaneisiin kohdistuneet.
No näin siinä vain näyttää käyvän, rokotteen puolustajat hyökkäsivät possuflunssan uhatessa todella voimakkaasti rokotetta vastustavien kimppuun, leimaten nämä foliohattupäiksi, yhteiskunnan loisiksi joilta pitäisi lapset ottaa pois. Onko ihme jos nyt saatte roppakaupalla takaisin? Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, ettei harmita tuo teidän höykkyyttäminen hipun vertaa.
Ehkä muistatte seuraavalla kerralla. Todennäköisesti ette.
en ainakaan minä koe, että kukaan mitään olisi leimannut. Ei ainoa elämä ole tämä palsta. Tällä palstalla juu leimataan milloin ketäkiin, mutta itse en pidä tätä oikeana elämänä, tämän palstan perusteella ei voi vetää minkäänsortin johtopäätöksiä sinne irl:ään......
No näin siinä vain näyttää käyvän, rokotteen puolustajat hyökkäsivät possuflunssan uhatessa todella voimakkaasti rokotetta vastustavien kimppuun, leimaten nämä foliohattupäiksi, yhteiskunnan loisiksi joilta pitäisi lapset ottaa pois. Onko ihme jos nyt saatte roppakaupalla takaisin? Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, ettei harmita tuo teidän höykkyyttäminen hipun vertaa.
Ehkä muistatte seuraavalla kerralla. Todennäköisesti ette.
ja vaikka valintaamme hiukan kritisoitiinkin, en lähde itse nyt ilmentyneiden faktojen perusteella tekemään samaa.
JOKAINEN tahtoi vain parasta itselleen ja lapsilleen ja toimi sillä hetkellä kuten parhaaksi näki. Moni uskoi viranomaisten sanaan enkä sitä ihmettele ollenkaan, sitähän voisi kuvitella että viranomaisiin on luottaminen.
Toivoisin (mutta en usko) että kun seuraava vastaavanlainen kerta tulee, kun pitää jotain tämän tyyppistä valintaa tehdä, valtaosa uskaltaa kyseenalaistaa viranomaisten sanan. Ihmisiähän nekin vaan on, ja yleensä ihmisiä, joiden maailmaa pyörittää raha.
Jos lapsia olisi rokottamattomia lapsia olisi menehtynyt paljon sikainfluenssaan,nyt keskusteltaisiin miksi ei rokotettu?
Vain yläkerta tietää kumpi oli oikein...
kun täällä nämä rokotevastaiset fanaatikot kerta toisensa perään kehuvat, kuinka meillä tauti sairastettiin eikä ollut kummoinen tauti! Olisitte kuule olleet vieressä katsomassa kuinka oma läheinen on sikainfluenssan takia hengityskoneessa elämän ja kuoleman rajamailla. Kun lopulta kahden viikon hengityskoneessa olon jälkeen alkoi toipuminen (joka kestää vieläkin) kiittää onneaan, että otti rokotteen. Älkää väheksykö sairautta, joka voi ihmisen tapaa (vaikka se teistä olisikin "vain" sikainfluenssa). Juuri tuollaisten kommenttien takia te saatte tätä "paskaa" niskaanne.
on helpoin viisauden laji, ja raukkamaisin.
jos jo viime syksynä osa oli sitä mieltä, että rokote ei ole luotettava ja tarpeeksi tutkittu? Monihan sanoi ihan suoraan, etteä ei ota sitä koska ei luota rokotteen turvallisuuteen.
Missä kohtaa se jälkiviisaus olikaan?
Ja sairastimme koko porukka SI:n, ei ollut tavallista flunssaa kummempi tauti.
siihen voi yhtä järkeväati vastata "saatiin sikapiikki koko porukka, ei ollut kummempi kuin hyttysenpisto. Mitään seuraamuksia ei tullut" Ymmärrätkö pointin, vai onko se aivoillesi liian vaikeaa??? Se että sikainfluenssa oli teillä lievä, ei varmaan lohduta niitä joiden omaisia siihen kuoli? Tai että sikapiikki ei aiheuttanut minulle mitään, ei varmaan lohduta niitä joiden lapsi sai narkolepsian? Sitäpaitsi, testattiinko teiltä SI sen kanssa samaanaikaan oli liikkeellä erittäin ärhäkkä adenovirus, joka varmasti osalla diagnosoitu testaamatta sikainfluenssaksi. Näin meinasi käydä meilläkin. Pojalle annettiin SI diagnoosi oireiden perusteella, mutta vaadin tekemään testin. Olin raskaana ja rokotuksia ei vielä ollut. No tulos testistä oli negatiivinen. EI ollut sikaa ja oli tosiaan lievempi kuin kausiinfluenssa. Siksi suorastaan v**taa nämä "maillä oli sikaa mutta oli ihan lievää" kommentit, kun sitten kysymnyt niin ei ole testissä todettu, on vaan lääkäri sanonut Siaksi kun oireet täsmää edes jotenkin. Niin ja muutama tuttu sitten ihan oikeasti sairastui sikainfluenssaan ja heistä yksikään ei sanonut sitä lieväksi. Yksi oli viikon hengityskoneessa teholla. Että sellainen "lievä kausiflunssa"
että suurin osa sairasti SI:n hyvin lievänä (tavallisen flunssan kaltaisena) tai jopa tietämättään.
Ymmärtänet varmaan, etten kommentillani tarkoittanut, että jos me sairastimme sen lievänä niin kaikki muutkin sairastivat. Fakta nyt kuitenkin on se, että vain hyvin pieni osa sairasti SI:n vakavana ja suurin osa lievänä. On tyypillistä sensaationhakuista argumentointia vetää tapetille ne harvat ääritapaukset ja perustella niiden avulla jotain.
Ei kannata unohtaa sitä realiteettiä, että mikä tahansa lievä sairaus tai tapaturma voi olla kuolemaksi - oli kyseessä sitten haava sormessa tai vaikkapa yskä.
Ja kyllä, sairastimme SI:n ihan testatusti. Lääkärimme mukaan 90%:lla lääkäriasemalla testatuista oli SI - suurimmalla osalla hyvin lievin oirein tai täysin oireettomia. Lääkäri sanoi itsekin yllättyneensä, kuinka moni sairastaa SI:n todella lievenä tai lähes oireitta.
Eli jospa nyt kuitenkin jätetään se hysterisointi pois.
Kukaan itsenäisesti ajatteleva ei voinut kyllä päätyä rokotuksia ottamaan - ellei sitten antanut lääketehtaan edustajien aivopestä itseään Ylen ajankohtaisohjelmassa. Mediakriittisyys olisi sitten auttanut siinä!
Eli ainoastaan ne jotka olivat SINUN kanssa samaa mieltä ajattelivat itsenäisesti ja ne jotka päätyivät eri ratkaisuun, olivat lampaita.
Eli suomen kansasta yli puolet, mukana myös paljon korkeasti koulutettuja ja jopa alan ammattilaisia ovat vain typeriä laumasieluja jotka tekee niinkuin käsketään?
Salli mun nauraa. Varmasti on ihmisiä, jotka tekevät niin kuin terveysviranomaiset suosittelee mutta ihan yhtävarmasti on kriittisesti ajattelivia ihmisiä, jotka sen hetken tiedon valossa valitsivat toisin kuin sinä.
Itseasiassa, minäkin ajattelen ihan itse, haen tietoa muualtakin kuin keltaisesta lehdistöstä tai huuhaa Heikkilöiden sivustoilta ja KYLLÄ lapseni on rokotettu ja on rokotettu myös kausiinfluenssaa vastaan.
Miksikö, no kun hänellä sattuu olemaan mahdollisista jälkitaudeista huomattavasti suurempi riski sairastua vakavasti kuin saada narkolepsia.
Eli kahdesta pahasta, osaan punnita riskit ja valita sen pienemmän pahan.
on helpoin viisauden laji, ja raukkamaisin.
Jälkiviisaus siis. Ei tarvitse ola jälkiviisas kun on viisas ihan oikeaan aikaan. Jäkiviisastelun huippua edustaa Terhi Kilpi, jonka jälkiviisastuneena olis vaikea antaa nykyään suositusta. Ei oikein voi sanoa tässä tapauksessa, että parempi myöhään. Ei nimittäin ole yhtään parempi kun asiantuntemus osoittautuu hataraksi vaikka jälkikäteen kuinka koettaisi paikkailla tekemisiään.
No näin siinä vain näyttää käyvän, rokotteen puolustajat hyökkäsivät possuflunssan uhatessa todella voimakkaasti rokotetta vastustavien kimppuun, leimaten nämä foliohattupäiksi, yhteiskunnan loisiksi joilta pitäisi lapset ottaa pois. Onko ihme jos nyt saatte roppakaupalla takaisin? Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, ettei harmita tuo teidän höykkyyttäminen hipun vertaa.
Ehkä muistatte seuraavalla kerralla. Todennäköisesti ette.
Se varmasti harmittaa sinua! Enkä koe olevani vastuuton vanhempi vaikka lapseni saivatkin rokotteen. Toivon heille aina parasta ja se oli silloinen ratkaisu, jonka uskoin olevan paras. Eiipä ihan oikeassa elämässä kukaan ole tullut sanomaan mitään tuon kaltaistakaan....Enkä ole kuullut kenenkään sanovan oikeasti, että rokottamattomien lasten vanhemmatkaan olisivat sitä.
varoitella, mutta eihän meitä kukaan kuunnellut.
Te rokotteen puolustajat keskityitte silloin meidän epäilijöiden aggressiiviseen haukkumiseen ja syyllistämiseen. Itse en ole kyllä harrastanut nytkään jälkiviisastelua, vaan edelleen: keskustellut aiheesta asiallisesti kuten aiemminkin.
Jokainen aikuinen ihminen tajuaa että jälkiviisaus on helpoin viisauden laji, ja raukkamaisin.
Tai jos ne edes nyt julkaisevat mitään kunnollista...
Viime syksynä, juuri silloin kun meidän lapset olisivat olleet rokotusvuorossa, meillä oli tauti päällä. Vanhempi lapsi sairasti kaikki SI:n tunnusmerkit täyttävän taudin, joka kesti 4 päivää (kuumejakso, toki sitten vielä toipumista päälle). Testeissä ei käyty, siinä vaiheessa niitä ei enää tehty, mutta päiväkodissa oli ollut reilua viikkoa aiemmin ihan testeillä todettu tapaus.
Minulla ja miehellä oli kurkkukipua ja sairas heikko olo n. viikon verran ja nuorempi lapsi ei saanut mitään oireita.
En olisi muutenkaan rokotuttanut lapsia, mutta sairastamisen jälkeen en varsinkaan.
Minua noissa tuloksissa kiinnostaa se, että mitä olisi tapahtunut, jos olisimme sen rokotteen vielä tuon taudin päälle menneet ottamaan tai juuri ennen (päivää tai kahta ennen), kun nuo oireet tulivat. Tuleekohan tähän edes mitään vastausta?