Minä en voi syödä yhtään laktoosia. Miksi kaikki tarjoaa minulle HYLAA?
Voin saada tosi vaikean sairaskohtauksen, jos ruoassa on laktoosia. Ruoan täytyy siis olla täysin laktoositon, vähälaktoosinen ei käy.
Tuli tuosta kasvisruokavaliosta mieleen, että sanon aina ruokailukutsun saatuani tilanteeni - ruoan on pakko olla täysin laktoositonta. Ja silti yllättävän monet tekevät vähälaktoosista ruokaa.
Samalla vaivalla kun tekee vähälaktoosista ruokaa olisi voinut tehdä täysin laktoositonta!
Olin joulun jälkeen syömässä tuttavaperheessä. Oli todella noloa, kun en voinut syödä YHTÄÄN MITÄÄN. En alkuruokaa, en pääruokaa, en jälkiruokaa. Perheenemäntä oli tietenkin vähän hämillään, kun ei ollut tajunnut ettei vähälaktoosinen käy laktoosittomalle ruokavaliolle. Yritti tarjota leipää, mutta sekään ei ollut laktoositonta..
Kommentit (242)
kun sulle on monta kertaa selitetty, miksi sulle sitä vähälaktoosista syötetään vaikka sanot laktoositon. Monta syytä siihen on jo kerrottu.
1. Moni ei usko, että laktoosi-intoleranssi voi olla noin paha. Koska onhan tuo äärimmäisen harvinaista. Arvelevat sun liioittelevan.
Ja sun mielestä on ok leikitellä toisen ihmisen terveydellä, kun "eihän se nyt oikeasti voi niin pahasti allerginen olla"?
2. Jotkut eivät oikeasti tiedä laktoosittoman ja vähälaktoosisen eroa.
Ap on kertomansa mukaisesti selittänyt asian erittäin selvästi. Sitäpaitsi, miten tyhmä pitää olla, jos ei osaa kaupassa lukea paketin kyljestä, lukeeko siinä vähälaktoosinen vai laktoositon?
3. Monet sanovat olevansa allergisia tai laktoosi-intolerantikkoja, mutta silti saattavat syödä niitä tuotteita mille ovat sanoneet olevansa allergisia tms. "kun ei näin pienestä määrästä oireita tule". Tästä syystä moni ei ota asiaa niin vakavasti.
Enpä itse emäntänä uskaltaisi ottaa vastuulleni sitä, että vieraani saa hengenvaarallisen reaktion. Jos vieras sanoo, ettei voi syödä jotain tiettyä ruoka-ainetta, en sitä luonnollisestikaan tarjoa. Miten näin yksinkertainen asia ei ole itsestäänselvyys kaikille?
4. Ruoanlaittaja ei välttämättä edes tajua missä kaikessa laktoosia on. Ei ehkä tule edes ajatelleeksi, että monissa leivissäkin laktoosia on. Ihan selkeät maitotuotteet on helppo vaihtaa laktoosittomaan, mutta just jostain leivistä tai suklaasta ei välttämättä tule edes ajatelleeksi.
Ks. vastaus kysymykseen 2. Ja jos tuntuu vaikealta arvailla, kannattaisi varmaan kysyä siltä kutsutulta vieraalta, hän on joka tapauksessa oman sairautensa/allergiansa asiantuntija.
Tässä sulle syitä, vastauksia avaukseesi. Jäikö itsellesi vielä epäselväksi?
ap on sata kertaa kirjoittanut, että selvittää laktoosittoman ja vähälaktoosisen eron ja mä en voi käsittää mitä ap vois tehdä enemmän.
Syy on vain niissä kutsujissa. Ne eivät todellakaan ymmärrä kuulemaansa. Tai eivät välitä. ihan tajutonta.
kun sulle on monta kertaa selitetty, miksi sulle sitä vähälaktoosista syötetään vaikka sanot laktoositon. Monta syytä siihen on jo kerrottu.
1. Moni ei usko, että laktoosi-intoleranssi voi olla noin paha. Koska onhan tuo äärimmäisen harvinaista. Arvelevat sun liioittelevan.
Ja sun mielestä on ok leikitellä toisen ihmisen terveydellä, kun "eihän se nyt oikeasti voi niin pahasti allerginen olla"?
2. Jotkut eivät oikeasti tiedä laktoosittoman ja vähälaktoosisen eroa.
Ap on kertomansa mukaisesti selittänyt asian erittäin selvästi. Sitäpaitsi, miten tyhmä pitää olla, jos ei osaa kaupassa lukea paketin kyljestä, lukeeko siinä vähälaktoosinen vai laktoositon?
3. Monet sanovat olevansa allergisia tai laktoosi-intolerantikkoja, mutta silti saattavat syödä niitä tuotteita mille ovat sanoneet olevansa allergisia tms. "kun ei näin pienestä määrästä oireita tule". Tästä syystä moni ei ota asiaa niin vakavasti.
Enpä itse emäntänä uskaltaisi ottaa vastuulleni sitä, että vieraani saa hengenvaarallisen reaktion. Jos vieras sanoo, ettei voi syödä jotain tiettyä ruoka-ainetta, en sitä luonnollisestikaan tarjoa. Miten näin yksinkertainen asia ei ole itsestäänselvyys kaikille?
4. Ruoanlaittaja ei välttämättä edes tajua missä kaikessa laktoosia on. Ei ehkä tule edes ajatelleeksi, että monissa leivissäkin laktoosia on. Ihan selkeät maitotuotteet on helppo vaihtaa laktoosittomaan, mutta just jostain leivistä tai suklaasta ei välttämättä tule edes ajatelleeksi.
Ks. vastaus kysymykseen 2. Ja jos tuntuu vaikealta arvailla, kannattaisi varmaan kysyä siltä kutsutulta vieraalta, hän on joka tapauksessa oman sairautensa/allergiansa asiantuntija.
Tässä sulle syitä, vastauksia avaukseesi. Jäikö itsellesi vielä epäselväksi?
en sanonut missään että asia olisi mielestäni ok. Mutta noita syitä on ap:lle kerrottu, ja ilmeisesti ap:n tuttavapiiri on keskimääräistä yksinkertaisempaa porukkaa, koska suurin osa ap:lle kuitenkin sitä hylaa tarjoaa. Ja käsittääkseni ap alunperin kysyi syitä, miksi.
Mieluummin teen sitten veteen tai jätän maitoruuat kokonaan tekemättä, sillä ne maitojuomat on järkyttävän PAHOJA. Jos me ei vieraan kanssa päästäis ruuasta yksimielisyyteen, sanoisin, et älä tule ollenkaan, tavataan joskus vaikka joissain kahvilassa.
Mua ärsyttää yli kaiken tyhmät ihmiset, ja niitä tää viestiketju pursuaa.
Neljä sivua vastauksia, ja vielä ihmiset vänkää että "ap on ärsyttävä" (niimpä.. kannattaa ap seuraavassa elämässä syntyä ilman tota laktoosivaivaa), "laktaasientsyymit auttaa, t.kemisti" (sanottiinko kenties 1000 kertaa ettei auta??? tunnen monia joilla ei auta, ja monia joilla auttaa), "miksi et ota omia eväitä?" (joo, kutsut ihmisen syömään, ja se tulee omien eväiden kanssa. hyvä idea!!)
Mä en ymmärrä, en kertakaikkiaan, mikä tässä on niin VAIKEAA YMMÄRTÄÄ???
Tsemppiä ap. Kyllä elämä on vaikeeta, kun maailma on täynnä imbesillejä.
maitojuomaa, mutta silti tietää, että se on pahaa. Ei ole tyhmydellä rajaa! Se kuules maistuu ihan tavalliselta maidolta, samoin kerma ihan tavalliselta kermalta. Eroa et takuulla edes huomaa. Kannattaisko kokeilla ennenkuin tulee laukomaan "totuuksia"?
Kyllä mä tajuan mitä eroa on laktoosittomalla ja vähälaktoosisella ruokavaliolla, mutta jos joku vaikka ilmoittautuessaan juhliin sanoisi ruokavalioksi laktoositon, niin en varmaan itse erikseen alkaisi tarkentaa kumpaa tarkoitetaan vaan olettaisin puhujan tarkoittavan vähälaktoosista.
Moni laktoosi-intolerantikko nimittäin ilmoittaa aina laktoosittoman ruokatoiveen vaikka HYLA- kävisi ihan yhtä hyvin.
Mulla itselläkin on laktoosi-intoleranssi.
Mun mielestä voisit aina tarkentaa kun asiasta tulee puhetta, että sulle ei käy HYLA tai vähälaktoosiset tuotteet vaan ainoastaan laktoosittomat.
Btw. Oletko kokeillut luomutuotteita? Mun kaverille ei käy kuin täysin laktoosittomat JA luomumaitotuotteet.
Mulle käy myös luomumaito oikein hyvin.
vähälaktoosista? Ei hyvääpäivää sentään. Mitäs jos kerrankin uskoisit sitä sanojaa, etkä tekis omia hienoja johtopäätöksiäsi? Samalla vaivallahan sitä tekee ne vähälaktoosiset kokonaan laktoosittomina jolloin ne sopii ihan kaikille. Mikä tässä oikeesti on niin vaikeaa?
Itsekkin laktoosi-intorelantikkona ihmettelen miksi alkuperäiselle kysyjälle ei laktoosin pilkkojat sovi?
Laktoosinpilkkojien ideanahan on korvata oma laktaasientsyymin puuttuminen pilkkoa laktoosi elmistöön imeytyvään muotoon ja estää siten kaasun muodostumminen, koska se kaasun mudostuminen johtuu siitä pilkkoontumattomasta laktaasista.
Onko henkilö kenties ottanut niitä ohjeiden mukaan?Suosittelisin kyllä lääkärin jatkotutkimuksia..
ihan selvästi sanotaan, että ne eivät auta kaikkia. Ne eivät ole mitään ihmepillereitä. Niistä on apua toisille, mutta tosille ei. Jos ne auttavat sinua, niin se ei tarkoita että ne auttavat muita. Eikö tämä jo mene jakeluun?
Minuun ne eivät tehoa, olen niitä ottanut ihan ohjeen mukaan ja kokeillut eri merkkejä, mutta ei, vaivat eivät katoa. Niin ja lääkärikin sanoi, että eivät ne kaikkia auta, ei siinä mitkään jatkotutkimukset auta.
Ootte IHMISIÄ ette vasikoita. Siksi tulee ripuli aikuisena maidosta.
Sitä paitsi siinä "laktoosittomassa" maitojuomassakin on laktoosia muutama sata molekyyliä/dl.
Ootte IHMISIÄ ette vasikoita. Siksi tulee ripuli aikuisena maidosta.
Sitä paitsi siinä "laktoosittomassa" maitojuomassakin on laktoosia muutama sata molekyyliä/dl.
oman ongelmasi?
Nimeä se ja kerro meillekin.
Onko sinulla joku ihme hinku perunoihin? Entä leipään? Entä lihaan? Porkkanaan? Ei välttämättä ja silti syöt niitä!
Pitääkö jonkun syömiseen olla aina hinku?
Minä, laktoositon (täysin, ei vähä-), haluan syödä aamumuroni maitojuomalla. Millä sen korvaisin, mehullako? Vedellä?
Tai kahvi, milläs sen maitokahvin sitten teen?
Kalsiumin saanti on huomattavasti helpompaa maitojuomien ja laktoosittomia maitotuotteita nauttien kuin jostain muusta ruoasta tai pillereistä.
HALOO!
Helpottaisi monen maitoallergikon ja laktoosia sietämättömän elämää. Samalla ruokavalio muuttuisi taas piirun verran terveellisemmäksi, eettisemmäksi ja ekologisemmaksi.
Tutkimusten mukaanhan kaukaakin tuotujen ei-eläinperäisten tuotteiden käyttö on ekologisempaa kuin eläinperäisten. Esim. Alpro soya -merkki on myös sitoutunut huolehtimaan sosiaalis-eettisistä tekijöistä (tuotanto-olosuhteet ym.)Ja monissa tuotteissa on lisättyä kalsiumia ja d-vitamiinia niin etteivät jää siinäkään jälkeen. Kovien rasvojen määrässä vaan :)
Soija- ym. maidot ja muut korvaavat ruuanlaitossa oikean maidon ihan hyvin. Toki on jotain juttuja joissa eivät toimi aitoa vastaavasti, mutta esim. useimmat sosekeitot ja kastikkeet, puurot ym. maistuvat ihan samalta kuin oikeaan maitoon tai kermaan tehtyinä.
Kannattaa kokeilla!
AP sanoi samalla kertaa myös, että "En voi syödä laktoosia edes kapseleilla. En yksinkertaisesti voi laittaa suuhuni mitään sellaista, jossa on laktoosia. Edes buranaa!"
Burana = lääkepillereitä ja -kapseleita.
"Laktoosia kapseleilla" ei ole mitään suomen kieltä. Leipää kurkulla? Kompostia perunankuorilla? Huvilaa laiturilla? Hapanimeläkastiketta porsaalla? Anopinkieliä ikkunalla?
"En voi syödä laktoosia edes kapseleilla." = "En voi syödä laktoosia, vaikka söisin samalla niitä laktoosia pilkkovia kapseleita."
ei-ap
käytä laktoosia pilkkovia kapseleita, ja sitten ap kirjoittaa "En voi syödä laktoosia edes kapseleilla". Miten tuo pitäis ymmärtää?
Kukahan tässä on tietämätön?
En voi syödä laktoosia edes kapseleilla. En yksinkertaisestivoi laittaa suuhuni mitään sellaista, jossa on laktoosia. Edes buranaa!
ap
Laktoosia pilkkova entsyymi on jotain ihan muuta kuin laktoosia.
mistä sä sait pääähäs, että joku luulee että laktoosia pilkkova entsyymi on laktoosia?
musta noi kuulostaa kyllä ihan ymmärrettäviltä ja jopa suomenkieliseltä
Noita riittää kyllä jotka eivät edes halua ottaa asiaa huomioon. Kärsin pahasta laktoosi-intoleranssista eli vähälaktoosinen ei käy. Jos juon kahvin normimaidolla saan ottaa sen 2 kappaletta laktoosipilkkojaa ja kuitenki välillä ripuli lentää.
Viime kesänä olin kaverillani joka sanoi tehneensä kakun laktoosittomana. Söin sitä sitten iloisena, hetki meni ja ripuli alkoi lentämään, vatsaa sattui ihan järjettömästi ja ihottuma puhkesi. Hienoa kesän kuumimilla olla pitkahihainen päällä pihalla kun ei kehdannut sitä ihottumaa esitellä.. Ja selvisi ettei tämä kaverini uskonut allergiaani kun oli nähnyt minun juovan maitoa. Niin se maito oli sitä maitojuomaa! Pahoitteli kyllä ja oli äärettömän nolo.
Itse en nykyään oikein syökään missään kylässä mitään, koska kukaan ei tunnu tajuavan laktoosittoman ja vähälaktoosisen eroa vaikka rautalangasta vääntäisi. Itse kyllä uskon että monilla se on myös ihan sitä ettei vain kiinnosta. Mitäs väliä sillä on vaikka kutsutaan kaveri kylää syömään ja tehdään ruokaa mikä ei kutsutulle sovi, saapahan itse syödä enemmän..
vai maitoallerginen? Jäi vähän epäselväksi.
Laktoosi-intoleranssihan ei ole allergia.
Ap oli pierutautinen, joka ei halua ottaa laktoosinpilkkomisainetta. Rutisee sitten tarjoiluista.
Niiden kapseleiden tuoteselosteessakin muuten sanotaan, että ne ei auta kaikkia laktoosi-intolerantikoita. Ei ne ole mikään tie onneen ja autuuteen, joillekin ne auttaa mutta toisille niistä ei ole mitään hyötyä. Onko niitä silloin mitään järkeä syödä, jos ne ei auta?
Kannattaa sanoa, että täysin maidoton (ei mitään maitotuotteita), niin saattaa mennä paremmin perille.
Ruokarajotteinen, ja varsinkin jos on henkeä uhkaavia oireita tiedossa: ota aina omat evääsi mukaan tai syö kotona lähtiessäsi ennen juhlia itsesi kylläiseksi. Ei voi olettaa, että kylissä/ juhlissa on varauduttu kaikkiin yleisimpiinkiin rajotteisiin.
Sairauskohtauksen laktoosista X"""""DDDDD nyt kuolin kyllä totaalisesti XDD laktoosi-intoleranssi ei ole sairaus, muuten hyvä XDDDDDD
Pyysin kerran laktoosittoman laten kahvilassa ja myyjä pahoitteli, ettei ollut kuin Hyla-maitoa. Pisteet myyjälle, ei sentään tehnyt siihen Hylaan ja aiheuttanut minulle ripulia ja vatsakramppeja seuraavaksi yöksi!
Sympatiani ovat todellakin sun puolella, ap!